Yksinmatkailu

35 vee, sinkku ja soolomatkailija – muutama kysymys ja vastaus aiheesta

20.12.2018

Yksinmatkailuun liittyy varmasti paljon ennakkoluuloja ja olettamuksia varsinkin niiden osalta, jotka eivät ole sitä koskaan kokeilleet. Sen lisäksi jos olet päälle kolmekymppinen ja sinkku, ja silti haikailet soolomatkoille maailmalle, alkaa jotkut ihmiset kyseenalaistamaan ei pelkästään valintojasi vaan myös elämäntapaasi. Välillä saankin niin tutuilta kuin tuntemattomilta niin kotimaassa kuin reissussa ollessa kummastuneita katseita ja epäileviä kysymyksiä siitä miksi ihmeessä reissaankaan yksin. Tässä niistä yleisimpiä ja toki vastaukseni niihin:

Miksi ihmeessä lähdet reissuun yksin?

Kun vuonna 2012 erosin silloisesta kihlatustani ja suuntasin sen kaiken eroahdistuksen keskellä ensimmäiselle yksinmatkalle Thaimaan saarille, en osannut arvatakaan kuinka käänteentekevä tuosta matkasta elämässäni tulisikaan. Vaikka matkalla olinkin monen asian suhteen epävarma ja hämmentynyt uudesta tilanteesta, olin loppujen lopuksi kotiin tullessa paljon itsevarmempi kuin aiemmin ja minusta tuntui, että maailman ovet olivat avautuneet minulle aivan uudella tavalla tuon ensimmäisen soolomatkan myötä. En enää ollutkaan riippuvainen siitä elämänkumppanista, ystävistä puhumattakaan, jotta voisin lähteä reissuun  näkemään ja kokemaan enemmän tätä ihmeellistä maailmaa. Yhtäkkiä pystyinkin reissaamaan itsekseni ihan minne vain, ihan milloin vain – ja se oli vain omasta asenteesta kiinni. Ja tuo havainto, jos mikä oli voimaannuttavaa.

Ja sillä tiellä olen edelleen. Vaikka reissuissa välillä onkin mukana kulkenut ystäviä tai sen hetkistä deittikumppania, koen yksinmatkailun olevan eniten se omanlainen matkustusmuoto minulle ja pidemmän päälle alan ihan kaivata omia erikoisia seikkailumatkojani maailman ihmeellisimmissä kolkissa. Siis ihan ypöyksin. Nimittäin yksin toteuttamat matkani ovat uusiin paikkoihin tutustumisen myötä usein olleet aina myös matka omaan itseeni – niinhin syvimpiin ajatuksiini ja tunteisiini, kun vierellä ei ole kokoajan jotain toista ihmistä. Yksin ollessa sitä joutuu kohtaamaan oman elämänsä aivan uudella tavalla kuin kaverin kanssa pölistessä. Soolomatkailun myötä olen oppinut itsestäni aivan uusia piirteitä ja ennen kaikkea luottamaan itseeni ja valintoihini enemmän. Koskivatpa ne sitten matkaa tai elämää ylipäätään.

Eli lähden soolomatkoille ihan omasta vapaasta tahdostani, en siitä syystä, etten saisi matkakaveria mukaan.

Eikö sinun pitäisi jo asettua aloilleen, kun olet jo nähnyt maailmaa?

Pöh pöh, olen reissannut vasta reilussa 100 maassa, joten vielä maailmassa riittää melkein toinen mokoma maita nähtäväksi. Puhumattakaan niistä erikoisen upeista paikoista ja elämyksistä näiden kaikkien maiden sisällä. Joten en missään nimessä voisi sanoa nähneeni maailmaa tarpeeksi! Ja se mitä tulee aloilleen asettumiseen, toivoin maailmanympärimatkani aikana, että matkan lopuksi minuun iskisi aloilleen asettumisen vietti ja löytäisin jotain viehätystä siitä perinteisestä suomalaisesta elämäntyylistä, mutta vielä mitä. Ehkä meistä jotkut vain ovat niitä villejä sieluja, jotka eivät kaipaa elämäänsä pysähtymistä vaan ennemminkin elämän pituista seikkailua. Aloilleen asettuminen ei nykyään merkkaa minulle sitä, että ostaisin omakotitalon ja perustaisin perheen sekä työntäisin mieltäni vaivaavan kaukokaipuun syrjään. Uskon nimittäin siihen, että meidän on mahdollista rakentaa elämästämme juuri sellainen kun toivomme, mutta silloin ei kannata juurtua kliseisiin tai rakentaa niitä unelmia toisten ihmisten varaan. Elämä on tässä ja nyt, joten miksi ei ottaisi siitä kaikkea irti ja tavoittelisi rohkeasti niitä omia unelmia.

Miten poikaystäväsi antaa sinun matkustaa yksin?

Hehhe, parempi olla ottamatta poikaystävää, joka ei antaisi matkustaa yksin! Oli parisuhteessa tai ei, on mielestäni todella tärkeää, että jokainen pystyy sisällyttämään elämäänsä niitä omia kiinnostuksen kohteitaan ja intohimojaan, toista kunnioittaen toki. Osa näistä on varmasti jaettavissa sen kumppanin kanssa, mutta mielestäni kumppanin ei tulisi koskaan olla este itsensä ja unelmiensa toteuttamiselle. Tällä hetkellä minulla ei ole poikaystävää, joten en ole tilivelvollinen kenellekään ja olen vapaa tulemaan ja menemään miten haluan. Vaikka tästä vapaasta elämäntyylistäni pidänkin, se ei kuitenkaan poissulje sitä haavetta, että toivoisin jossakin vaiheessa löytäväni elämääni toisen samanlaisen seikkailijasielun, joka olisi aina valmis lähtemään valloittamaan uusia matkakohteita vierelläni. Ja jos se ei aina olisi mahdollista, hän kuitenkin kannustaisi minua toteuttamaan omia matkaunelmiani. Jos taas tuleva poikaystäväni koskaan yrittäisi rajoittaa matkustamistani, olisi hän varmasti nopeasti entinen poikaystävä. Hahha, kokemusta tästäkin on.

Eikö se ole vaarallista reissata tuolla maailmalla ilman miehen turvaa?

Erään paljon reissanneen miehen maailmalla ensi kertaa tavatessani, hän totesi minusta ja katseestani huokuneen itsevarmuuden ja ”you don’t mess with me” -asenteen vaikka muuten ulkoisesti saatankin ensisilmäyksellä erehdyttävästi näyttää nuorelta sinisilmäiseltä blondilta. Ja olen kyllä täysin samaa mieltä miehen kommentista, nimittäin soolomatkat jos mitkä ovat opettaneet minua pitämään itsestäni huolta ja olemaan itsevarmempi tilanteessa kuin tilanteessa vaikka ne itselleni uusia olisivatkin.

Toki matkailuun liittyy aina riskejä olipa reissussa sitten yksin, kaksin tai kolmisin, mutta välttämättä se mies vierellä ei loppujen lopuksi tuo sen enempää turvaa jos tositilanne vaikka ryöstön myötä osuu kohdalle (ja siinä tapauksessa todennäköisesti on parempi ettei kyljessä ole mikään oman elämänsä wannabe rambo). Useimmissa tilanteissa pärjääkin pitkälle terveellä maalaisjärjellä, ei housuista löytyvillä lisäosilla. Nykynainen kyllä osaa pitää itsestään huolta tai vähintäänkin selvittää matkakohteen turvallisuusseikat niin, ettei ainakaan tietämättömyyttään ajaudu vaaratilainteisiin.

Mites deittailu? Eikö se ole aika haastavaa tapauksessasi?

Kieltämättä Suomessa ollessani deittailu tuntuu haastavalta, ei siitä syystä, että reissuni jotenkin rajoittaisivat täällä uusiin ihmisiin tutustumista, vaan ennemminkin vastaan tulee elämäntapojen ja -asenteiden yhteensopimattomuus. Välillä tuntuukin siltä, että jos haluaisin löytää kumppanin vierelle, tulisi minun valita Suomi-elämän ja reissuelämän väliltä, sillä harva ymmärtää näiden kahden hyvin erilaisen elämäntavan yhteensovittamista, puhumattakaan sen toteuttamisesta omassa elämässään. Ja ehkä Suomessa haasteeksi saattavat myös muodostua perinteiset suomalaiset unelmat tai muut ennakkoluulot paljon reissaavan naisen elämästä…

Mene ja tiedä, mutta Suomen sijaan maailmalla reissatessa olen kohdannut enemmän niitä samanlaisella elämänasenteella, -tavoilla ja -unelmilla varustettuja miehiä. Plus deittailu maailmalla tuntuu usein helpommalta, kun kynnys lähteä deiteille ihan vain kaverimielellä on reissaajille matalampi kuin jäätävässä paineessa kotimaassaan sitä loppuelämän aviopuolisoa etsiville. Ja esimerkiksi pari päivää sitten matkalla Panama Citystä Santa Catalinaan huoltoasemalla katseeni kohtasi aussi-surffarin kanssa, aloimme juttelemaan ja kohta jo sovimmekin tapaavamme Bocas del Torossa kun olemme siellä samaan aikaan viikon päästä. Eli sanoisinkin deittailun ja uusien ihmisten kohtaamisen olevan jopa helpompaa reissussa ollessa, pysyvien pidempien ihmissuhteiden luominen onkin sitten se oma haasteensa.

Etkö muka halua perustaa perhettä?

En ole missään vaiheessa päättänyt sitä, haluanko perustaa perhettä vai enkö, enkä toisaalta edes tiedä kuinka lisääntymiskykyinen voisinkaan olla, mutta toistaiseksi minusta tuntuu siltä, ettei perhe-elämä tai lapset ole minua varten, sillä en ole koskaan kokenut vauvakuumetta. Voisin hyvin kuvitella eläväni onnellisen elämän ilman omia lapsia ja ennemmin näkisin omaksi vaihtoehdokseni saada kummilapsen jostakin päin maailmaa ja pääseväni auttamaan edes yhden pienen ihmisen paremman elämän alkuun tässä maailmassa. Haluan kuitenkin pitää vaihtoehtoni avoinna sille, että ehkä joskus jos tapaan juuri sen oikean ihmisen, asiat etenevät omalla painollaan juuri niin kuin on tarkoitettukin myös lapsiasian suhteen.

Mutta siitäkin huolimatta, että olen sinut oman elämäntilanteeni kanssa yli kolmekymppisenä sinkkuna ja lapsettomana, saatetaan joskus esimerkiksi juhlissa supista selkäni takana elämänvalinnoistani tai keskustelupalstoilla anonyymisti jopa halveksia elämääni – ilman lapsia kun ei voi olla elämää. Ja huh, mitähän niiden ihmisten päässä liikkuukaan, jotka arvottavat toisen ihmisen elämän onnellisuustilanteen sen perusteella onko lapsia siunaantunut vai ei. Jokainen meistä nauttikoon elämässään niistä asioista, jotka kokevat itselleen sopiviksi ja tärkeiksi.

Tunnetko itsesi yksinäiseksi?

Olen varsin itsenäinen ja jo pienestä pitäen tykännyt olla myös yksikseni, joten yksin oleminen ei ole minulle todellakaan mikään vastenmielinen juttu, päinvastoin viihdyn hyvin pelkästään itseni seurassa olen sitten kotona tai maailmalla. Toki välillä varsinkin arkielämässä saatan kokea itseni hetkellisesti yksinäiseksi, kun ystäväni elävät kiivainta ruuhkavuosien aikaa, eikä yhteistä aikaa tunnu löytyvän millään kuin vasta muutaman kuukauden päähän, mutta olen kuitenkin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että juuri matkojeni myötä olen saanut elämääni uusia läheisiä ystäviä, jotka jakavat samanlaisen elämäntilanteen kanssani. Osa heistä asuu Helsingissä, osa ympäri maailmaa, mutta tieto heidän olemassa olostaan lämmittää mieltäni.

Matkoilla ollessani taas koen itseni yksinäiseksi hyvin harvoin vaikka reissussa yksin olisinkin. Nimittäin missä tahansa päin reissatessa yksin matkalla ollessa tutustuu aivan eri tavoin uusiin ihmisiin kuin kotona arkikuvioissa ja tutussa ympäristössä ollessaan. Sanonkin aina, että yksin reissatessa on paljon enemmän avoimempi uusille kohtaamisille ja on muiden silmissä helposti lähestyttävämpi kuin vaikka kaverin kanssa reissatessa, tämä jos mikä saattaa poikia reissukavereita ja uusia ystäviä maailmalta.

Etkö ole huolissasi töistäsi tai urastasi, kun matkailet niin paljon?

Nuorempana stressasin paljon enemmän valintojeni vaikutusta tulevaisuuteeni ja arvotin itseäni ulkoisen menestyksen kautta, mutta nykyisin olen sinut omien valintojeni suhteen ja luottavaisempi siihen, että elämä kyllä kantaa oikeaan suuntaan. Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että olen vuosia sitten löytänyt itselleni sopivan päivätyön ja siihen rinnalle luonut itselleni omasta intohimostani, eli matkailusta ja bloggaamisesta sivutyön ja elämäntavan. Nämä kaksi hyvin erilaista työtä joustavatkin sitten puoleen ja toiseen tilanteen mukaan. Olen äärettömän tehokas ja tunnollinen tekemään töitä ja voin hyvinkin viettää putkeen yli 12 tuntia päivässä 7 päivänä viikossa töiden parissa, mutta olen myös tarkka siitä, että kertyvät lomapäivät ja vapaa-ajan voin käyttää vain itselleni. Ja omalla kohdallani vapaapäivät merkitsevät hyvin usein matkoja, ja nykyisin osa niistä on myös blogini kautta tekemiäni työmatkoja.

Olenkin ylpeä siitä, että olen pystynyt luomaan kaksi hyvin erilaista uraa rinnakkain ja menestymään niissä molemmissa. Nykyisin en koekaan uralla etenemisen olevan vain sitä, että pääsee johtotehtäviin tai pyrkii vuosi vuodelta saamaan paremman tittelin käyntikorttiinsa, vaan enemminkin sitä, että voi työskennellä entistä enemmän asioiden parissa, jotka itseä aidosti kiinnostaa ja innostaa sekä vaikuttaa omaan työnkuvaansa ja työaikaansa.

Eikö matkailu ala jo kyllästyttää? Milloin aiot lopettaa matkailun?

No ei kyllä kyllästytä – päinvastoin matkojen myötä minuun usein iskee isompi intohimo nähdä maailmaa enemmän ja matkustaa mitä erikoisempiin kolkkiin missä olenkaan vielä päässyt käymään. En ole koskaan ymmärtänyt sanontoja ”home sweet home”, ”borta bra men hemma bäst” tai ”oma maa mansikka, muu maa mustikka”, sillä itse saatan kokea olevani kotonani maailmalla reissatessani vaikka maiden raja-asemat tai majapaikat vaihtuvatkin. Itseasiassa juuri maailmanympärimatkani aikana minulle oli käänteentekevää huomata, etten kaivannut Suomesta ja elämästä täällä juuri mitään, ja pystyin kotiutumaan eri majapaikkoihin lyhyessäkin ajassa ja heittäytymään eri olosuhteisiin ja tilanteisiin jopa paremmin kuin kotonani. Nomadina kotini oli rinkkani, se noin 15 kiloinen reppu, jonka vieminen varastoon matkan jälkeen sai kyynelkanavat auki. En ollutkaan vielä valmis palaamaan kotiin.

Tuolta reissulta kotiin palatessani tunsin ensin jonkinlaista epäonnistumisen tunnetta siitä, kun en ollut 10 kuukauden reissusta huolimatta valmis hyväksymään paikoilleen pysähtymistä Suomeen. Sitten kuitenkin tajusin, että eihän minun tarvitse väkisin yrittää itseäni johonkin muottiin asettaa, ja jos nautin matkailusta näin paljon, niin mitä jos loisin elämästäni enemmän sellaista, mikä mahdollistaa myös matkailun. Ja niin kauan kun matkailusta nautin niin kuin tähänkin saakka, niin ei, en ole aikonut lopettaa matkailua. Nähtäväksi jääkin olenko lopulta se höperö mummo, joka eläkepäivillään löytää itsensä kiikkutuolin sijaan riippumattokeinusta.

Voiko sinkku soolomatkailija muka olla onnellinen?

Mielestäni meistä jokaisen tulisi pyrkiä olemaan onnellinen juuri sillä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen, eikä koko ajan rakentaa itselleen uusia tyytymättömyyttä tuovia paineita sen suhteen mitä elämässä pitäisi olla lisää – on se sitten rahaa, vaikutusvaltaa, ihmissuhteita, lapsia, rakkautta. Tietenkään se ei aina ole helppoa meistä kenellekään, mutta elämässä tulisi aina nähdä se positiivinen puoli ja osata nauttia juuri käsillä olevasta hetkestä. Käydä läpi itsensä kanssa pohjamutia myöten ne ajatukset ja asenteet, jotka saattavat olla oman sen hetkisen onnellisuuden esteenä. Tiedän, meistä moni on tyytymätön elämäänsä, mutta mitä jos valittamisen sijaan tekisimme asioille jotakin tai ainakin edes yrittäisimme löytää edes yhden positiivisen asian jokaisesta päivästä?

Sanoisinkin, ettei onnellisuus ole kiinni siitä reissaatko soolona vai etkö, ennemminkin omasta suhtautumisesta elämään. Ja soolomatkoilla jos missä voi oppia entistä paremmin huomaamaan niitä pieni onnenhetkiä paljon herkemmin kuin kotona kaikissa arkirutiineissa ja -ahdistuksissa kiinni ollessa. Sanoisinkin, että tällä hetkellä sinkkuna soolomatkailijana olen kyllä onnellinen ja pidän itseäni onnekkaana, että voin elää elämää, josta aidosti pidän.

Luuletko löytäväsi jonkun, joka jakaa samanhenkisen elämän matkoineen kanssasi?

Haluan uskoa siihen, että elämäni menee juuri siihen suuntaan kuin on tarkoitettukin ja me kaikki kohtaamme ihmiset elämässämme ehkä lyhyen ehkä pidemmän tai jopa loppuelämme ajan jos se on niin tarkoitettu. Ehkä joku päivä tällä matkalla jota elämäksi kutsutaan vastaani tulee se oikea samanhenkinen mies, joka on sinut itsensä ja elämänsä kanssa, ja valmis hyväksymään vierelleen toisen seikkailijasielun sekä rakentamaan yhteisen elämän vaikka siihen kompromissejä puolin ja toisin kuuluisikin. Haluan uskoa siihen, että etsimisen tai löytämisen sijaan joku vain kävelee samaan suuntaan kanssani mitä ihmeellisemmässä paikassa tuolla maailmalla.

Ps. Juhlin tänään 35-vuotissynttäreitäni maailmalla, tarkennettuna jooga- ja surffileirillä palmupuiden katveessa Panamassa. Lisää matkastani Instagram-tilini @adalminasadventures puolella!

  • Reply
    Sanna
    20.12.2018 at 17:37

    Ei sua kyllä miksikään oikeaksi sooloreissaajaksi voi kutsua. Sori vaan.

  • Reply
    Sandra
    20.12.2018 at 19:27

    Hyvää synttäriä ja kiitos ihanasta postauksesta!

    • Reply
      Anna-Katri
      21.12.2018 at 15:04

      Kiitos, sekä onnitteluista ja ihanasta postauksen vastaanotosta.❤

  • Reply
    Booa
    20.12.2018 at 21:31

    Asiaaaa❤️👌🏻💪🏻 Ja onnea!

    • Reply
      Anna-Katri
      21.12.2018 at 15:03

      Jeejee ❤ Ja kiitos onnitteluista! 🙂

  • Reply
    Sini
    20.12.2018 at 21:47

    Hyvää syntymäpäivää sinne palmujen alle.🍾🎉🎁

    • Reply
      Anna-Katri
      21.12.2018 at 15:02

      Kiitos paljon! Kyllähän täällä palmun alla synttäreitä mielellään viettää. 🙂

  • Reply
    Sannahof // Unelmamaja
    21.12.2018 at 15:16

    Siis eikä! Kirjoittelin eilen hyvin tätä aihetta liippaavan luonnoksen blogiani varten. Makoilin Floresissa, Indonesiassa, upeassa majoituksessa ja mietiskelin syntyjä syviä. Paljon samoja ajatuksia kuin sinullakin. Ehkäpä sana kirjoitukseni julkaistua piakkoin.

  • Reply
    Erika
    21.12.2018 at 18:01

    Hei! Paljon onnea syntymäpäivän johdosta! Oon lukenut sinun blogia monta vuotta ja pakko sanoa että oot idolini <3 Matkustus on parasta mitä elämässä voi tehdä! Ja ihan mahtavaa että aloititte podcastin, ihanasti sen avulla on päässyt vielä pintaa syvemmälle! Minulla on ollut onni matkassa, kun olen tavannut mieheni kuka rakastaa matkustelua ainakin yhtä paljon kuin minä ja hänen kanssa (välillä yhdessä ja välillä erikseen) käytämme kaikki pidemmät vapaat matkusteluun. Meillä on 11-vuotias tytär joten tällä hetkellä koemme että elämämme pitää olla Suomessa, mutta suunnitelmissa on kun lapsi lähtee opiskelemaan lähdemme vuodeksi kiertämään maailmaa. Sinä olet ehdottomasti ollut inspiraationa tälle päätökselle. Kiitos upeasta blogista ja kaikkea parasta uudelle vuodelle 2019!

  • Reply
    Eetu
    21.12.2018 at 18:30

    Ihanaa syntymäpäivää ja reissua! T. toinen 35 v. sinkku sooloilija 🙂

  • Reply
    Karri
    22.12.2018 at 13:59

    Wüüüüü , Paljon onnea vaan kolme-vitosista!! Saletisti aivan huikeeta saada viettää merkkipäiviä matkailun merkeissä! 😁 Nauti olostasi! 🏆

  • Reply
    HO
    27.12.2018 at 18:37

    Sanna, sä voit mun puolesta kutsua Anna-Katria vaikka pakettimatkailijaksi, jos se tuo sulle jotenkin paremman mielen. 😀 Vaikuttaa siltä että et ole tyytyväinen elämääsi.

Leave a Reply