Menu
Arki matkojen välillä

Arvonta aurinkolomalaiselle!

Aurinkoloma, täältä tullaan! Nimittäin ihan näillä näppäimillä hyppään lentokoneeseen ja otan suunnan kohti Marokkoa! Pakko myöntää, että odotan erityisen paljon en pelkästään eksoottiseen Marokkoon tutustumista, vaan myös pääsyä auringon alle. Onhan tässä jo pitkä syksy Suomen harmaudessa kärvisteltykin. En malta odottaa, että kohta saankin aamuisin herätä auringonnousun tuomaan valoon, telmiä päivät surffiaalloilla ja nauttia majapaikkani kattoterassilla auringon hellivistä säteistä, ja illalla vielä ihastella meren taa laskevaa aurinkoa. Sanoinko jo, että taidan tällä kertaa olla aikamoinen aurinkoturisti, niin tarpeeseen tämä valohoito tulee!

Mutta koska maailmanympärimatkalta Suomeen palattuani en ole tainnut nähdä aurinkoa kuin vilaukselta, täytyy minun yrittää olla innostumatta liikaa. Nimittäin vaalea ihoni on hyvin herkkä auringonsäteille. Vaikka maailmanympärimatkan paratiisisaarilta hankittu rusketus ei ole vielä aivan täysin ehtinyt iholtani karisemaan, tiedän kokemuksesta, että kohdallani kaikista tärkeintä on ihoni suojaaminen auringossa. Ennen matkaa aloinkin tankkailemaan Betamax-karoteenitabletteja ja matkalla ollessa täytyy muistaa ahkerasti läträillä aurinkorasvalla. Erityisesti kasvojeni ihon haluan säilyttää nuorekkaana vaikka auringosta nautinkin, niinpä Lieracin 50-suojakertoiminen aurinkorasva ja hoitava after sun -superseerumi tuli enemmän kuin tarpeeseen matkaa varten. Vielä pitäisi stop-overilla Amsterdamissa etsiä käsiin aurinkorasva vartalolle, sitä kun en ehtinyt viimeisellä viikolla enää hankkimaan…

Ja koska veikkaan, etten ole ainoa, jolle aurinkoloma tulee tarpeeseen, päätinkin järjestää teille pienen arvonnan*. Jos siis suunnitelmissa tai haaveissa siintää loma auringonalla, kannattaa osallistua tämän tuotepaketin arvontaan! Kokonaishinnaltaan yli 100 € paketissa on mukana:

  • Betamax-aurinkokapseleita
  • Lieracin Sunnissime Energizing Protective Fluid aurinkovoide kasvoille suojakertoimella 50
  • Lieracin Sunnissime Sos Repairing Serum After Sun kasvoille
  • Ecotoolsin Makeup Brush Cleansing Cloths meikinpoistoliinoja
  • Ecotoolsin Polishing Cloths puuvillaisia musliiniliinoja kasvojen puhdistukseen
  • Ecotoolsin Relaxing Sleeping Mask bambusta tehty yömaski
  • Ecotoolsin Five Piece Mineral Set meikkisiveltimet matkakoossa

Arvontaan voit osallistua kertomalla tähän postaukseen minne sinä haluaisit matkustaa juuri nyt aurinkolomalle? Osallistumisaika päättyy 26.12. klo 23.59 ja ilmoitan voittajalle onnittelut sähköpostitse. Onnea arvontaan! 🙂

 *Arvonnan tuotteet sponsoroitu.

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

136 Comments

  • Anne
    16.12.2017 at 17:26

    Ihana postaus❣️
    St. Maartenin aurinko houkuttelisi☀️
    Hyvää matkaa ja auringonlämpöä!

    Reply
  • Jasmin
    16.12.2017 at 17:39

    Sri Lankalle 🙂 Varmaan vasta ensi syksynä sinne pääsee, mutta keväällä tehtävä lyhyempi aurinkoloma ?

    Reply
  • Jasmin
    16.12.2017 at 17:43

    Malediivit kutsuu maaliskuussa, mutta nyt kävis mikä vaan aurinko tämän loskan ja jouluhässäkän keskelle ?? Aurinkokapselit on aina mun luottotuote!

    Reply
  • Sini
    16.12.2017 at 17:47

    Juuri nyt matkustaisin vaikka Dubaihin.

    Reply
  • kaisa
    16.12.2017 at 17:55

    Moorealle haluaisin! Haaveilen irtiotosta, jossa kulkisin Karibian saarilla, Ranskan Polynesiassa ja Australiassa. Keväällä kuitenkin kiertomatkan toteutumista odotellessa Mauritiukselle.

    Reply
  • Riina
    16.12.2017 at 17:55

    Mihin vain missä olisi aurinkoa:) Liisa

    Reply
  • Auringontarpeessa
    16.12.2017 at 17:57

    Jos juuri nyt saisin lähteä jonnekin olisi valintani Sansibar! ?☀️

    Reply
  • Ameliamelia
    16.12.2017 at 18:13

    Bahamasaarille ?☀️?

    Reply
  • Hanna Nyström
    16.12.2017 at 18:13

    Australia on vienyt sydämeni ja sinne kaipaisin uudelleen.

    Reply
  • Juulia Myllykangas
    16.12.2017 at 18:18

    Olisi ihan mahtavaa lähteä Etelä-Amerikkaa kiertämään! Vielä joskus…

    Reply
  • Leinikki
    16.12.2017 at 18:54

    Karibialle 🙂

    Reply
  • Mia
    16.12.2017 at 18:57

    Matkustan kuukauden päästä Uuteen-Seelantiin enkä malta odottaa 🙂 eli sinne!

    Reply
  • Heli
    16.12.2017 at 19:02

    Haluaisin mennä Sri Lankaan ja sinne olenkin menossa 26.1 ja paluumatkalla Abu Dhabiin neljäksi yöksi. Ihanaa,että on lämpöä ja aurinkoa tiedossa ?. Heli

    Reply
  • Sofia
    16.12.2017 at 19:02

    Oi, miten kiva arvonta! Aurinkoloma melkein minne vaan kelpaisi juuri nyt, mutta ehkä eniten haaveilisin Malediiveista, Karibianmeren rannoista tai sitten paluusta Balille <3

    Reply
  • Heli
    16.12.2017 at 19:06

    Haluaisin matkustaa Seychelleille. Lokakuussa kävimme Malediiveilla, muutama vuosi sitten Mauritiuksella ja koskaan en saa tarpeeksi Intian valtamerestä. <3

    Reply
  • Sofia
    16.12.2017 at 19:14

    Karibialle.

    Reply
  • Sisko
    16.12.2017 at 19:31

    Kanada, Islanti, Alaska tai vaihtoehtoisesti jonnekin, missä vesi on lämmintä, aurinko paistaa ja palmupuut huojuu. 🙂

    Reply
  • MarjaKoo
    16.12.2017 at 19:39

    Juuri nyt haluaisin Kreetalle, mutta ajankohta ei ole oikea… Siispä sinne, missä aurinkoa on, ehkei kuitenkaan Thaimaahan asti.

    Reply
  • Sara
    16.12.2017 at 20:17

    Minullekin kelpaisi mikä tahansa aurinkoinen paikka, mutta lähtisin mieluusti jollekin paratiisisaarelle tai vaikka Thaimaahan.

    Reply
  • Siiru
    16.12.2017 at 20:20

    Ystäväni on lähdössä Kap Verdelle, se kyllä houkuttelee!

    Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    16.12.2017 at 20:28

    Me katseltiin Havaijin matkoja mutta ei löytynyt sopivaa. Mielellään lähtisin myös Karibialle.
    Muuten outoa, että mulla näkyy tuossa tiedoissa esitäytettynä edellisen kommentoijan nimi ja s-posti.

    Reply
  • Linda
    16.12.2017 at 20:42

    Jonnekin Karibialle!

    Reply
  • sikkuralla
    16.12.2017 at 20:46

    Karibialle 😀 Ihana arvonta.

    Reply
  • Ode
    16.12.2017 at 21:07

    Joko reppuselässä Sri Lankaan tai sitten Karibian risteilijälle löhöilemään.

    Reply
  • Pinja
    16.12.2017 at 21:08

    Johkin lämpimään missä voisi vaa rentoutua palmujen alla auringon porottaessa yllä. Paikkaan, jossa ruoka olisi taivaallista ja saisin nähdä ja kokea kaikkea uutta:) olipas ihana alkaa unelmoimaan jostain matkasta.

    Reply
  • Laura / Nordic Wife
    16.12.2017 at 21:26

    Sri Lanka ja Israel molemmat houkuttelisivat!

    Reply
  • SannaMi
    16.12.2017 at 21:37

    Dubai ja Jordania houkuttelisivat 🙂

    Reply
  • SannaMi
    16.12.2017 at 21:42

    Balia olen kovasti tutkaillut maaliskuun reissua suunniteltaessa. Sinne haluaisin tai voisin nyt lähteä takaisin Malediiveille, jossa olin viime kuussa. Säätkun ei oikein suosinut silloin 😀

    Reply
  • SonjaT
    16.12.2017 at 22:20

    Etelä Afrikkaan haluaisin mennä pidemmäksi aikaa.:) viikon päästä kuitenkin ensin Thaimaahan.

    Reply
  • Milla
    16.12.2017 at 22:28

    Mauritius on tässä houkutellut, joten eiköhän sieltä aurinkoa löytyisi riittämiin tätä keliä parantamaan 🙂

    Reply
  • MaritaH
    16.12.2017 at 22:49

    Madeiralle lähtisin pimeää pakoon. ❤️

    Reply
  • Sari
    16.12.2017 at 22:51

    Karibialle!

    Reply
  • Venla / Breezes from my Atlas
    16.12.2017 at 22:57

    Just nyt houkuttais Fiji!

    Reply
  • Inari
    16.12.2017 at 22:59

    Sri Lanka <3

    Reply
  • pimassou
    16.12.2017 at 23:01

    Malesiaan! 🙂

    Reply
  • piitu
    16.12.2017 at 23:04

    Australiaan

    Reply
  • Janika
    16.12.2017 at 23:16

    Brasilian aurinkoon ehdottomasti!☀️

    Reply
  • Sini
    16.12.2017 at 23:17

    Australiaan sukulaisten luokse,pitkäaikainen haave.

    Reply
  • Susanna Makkonen
    16.12.2017 at 23:36

    Balille helmikuussa, mutta minne vaan, missä aurinko paistaisi ja olisi lämmin? …olen niin kyllästynyt tähän pimeyteen ja loskassa tarpomiseen tällä hetkellä?

    Reply
  • Iina
    16.12.2017 at 23:38

    Kaukokaipuuni on viime aikoina kohdistunut Afrikan suuntaan, joten lähtisin Ugandaan. 🙂

    Reply
  • AK
    17.12.2017 at 00:02

    Australiaan! Ja sinne matkaankin helmikuussa ☀️

    Reply
  • Anne
    17.12.2017 at 01:27

    Vaikea valinta, tällä hetkellä houkuttelisi Reunion, Mauritius tai Seychellit.

    Reply
  • Johanna
    17.12.2017 at 01:28

    Balille kaipaan aina vaan..liput kuitenkin ostettuna Ranskaan, sinne seuraavaksi varmaankin:)

    Reply
  • Usva
    17.12.2017 at 01:36

    Vietnamiin! ☀️

    Reply
  • Annamaija
    17.12.2017 at 06:56

    Kap Verdelle lähtisin juuri nyt 🙂

    Reply
  • merikukka
    17.12.2017 at 08:07

    Nyt on mielessä pyörinut ajatus takuuaurinkoisesta Dubaista tai Abu Dhabista.

    Reply
  • Elise H.
    17.12.2017 at 08:56

    Karibia houkuttelisi, koska en ole siellä vielä käynyt 🙂

    Reply
  • Niina
    17.12.2017 at 09:05

    Juuri nyt kelpaisi vaikka matka Mauritiuksen auringon alle! 🙂

    Reply
  • Emilia
    17.12.2017 at 09:24

    Etelä-Afrikka on ollut pitkään bucket listalla ja tuli ensimmäisenä mieleen.

    Reply
  • Sallikka
    17.12.2017 at 09:34

    Malesiaan 🙂

    Reply
  • Pussi
    17.12.2017 at 09:35

    Karibialle olisi kiva päästä

    Reply
  • Manna
    17.12.2017 at 09:36

    Australiaan

    Reply
  • Maria
    17.12.2017 at 09:53

    Malediiveille, jonne olen matkustamassa muutaman viikon päästä 🙂

    Reply
  • Lau
    17.12.2017 at 10:34

    Sri Lanka tai Meksiko houkuttelisi!

    Reply
  • Eve
    17.12.2017 at 11:43

    Selvittelin juuri matkasta Borneolle. Haluaisin yhdistää matkan lämpöön johonkin, mitä en ole aiemmin kokenut!

    Reply
  • Elina Marjaana Travel Blog
    17.12.2017 at 11:57

    Australia ja Uusi-Seelanti yhdistettynä samalle lomalle!

    Reply
  • Elina | Vaihda vapaalle
    17.12.2017 at 12:32

    Onpa ihanan näköinen paketti! Just nyt olisin herännyt mieluummin Havaijilta kuin täältä harmaasta Etelä-Suomesta. 🙂

    Reply
  • KatjaG
    17.12.2017 at 12:34

    Haaveilen, että pääsisin Balille Yoga&Surf retriitille!:)

    Reply
  • NannaS
    17.12.2017 at 12:40

    Australiaan taas 🙂

    Reply
  • Tyyni-Meri
    17.12.2017 at 12:49

    Uudestaan Kap Verdelle 🙂

    Reply
  • anna s.
    17.12.2017 at 13:07

    Australiaan <3

    Reply
  • Minja
    17.12.2017 at 14:08

    Indonesia, varsinkin Gilin saaret ovat aika korkealla listallani, joka muuten sisältää vähemmän aurinkoisia paikkoja, ainakin tähän aikaan vuodesta 🙂

    Reply
  • Anna Ylitalo
    17.12.2017 at 14:19

    En ole koskaan ollut aurinkolomalla, joten en osaa nimetä tiettyä kohdetta! Kunhan on sitä lämpöä ja aurinkoa 🙂
    anna-ylitalo@hotmail.fi

    Reply
  • NinniJ
    17.12.2017 at 14:55

    Ihana postaus ja arvonta! Galapagos-saaret houkuttelisivat suuresti.

    Reply
  • xod
    17.12.2017 at 15:28

    No ihan mihin tahansa lämpimään 😀 Viime kerrasta on ihan liian kauan

    Reply
  • Helena Arvio
    17.12.2017 at 16:46

    Thaimaan Hua Hin tai Teneriffa.

    Reply
  • Helena
    17.12.2017 at 17:08

    Karibia, Bali, Vietnam ja Meksiko houkuttelisivat tällä hetkellä eniten.

    Reply
  • Karoliina K.
    17.12.2017 at 17:12

    Aruban rannoille simpukoita keräilemään 🙂

    Reply
  • Mallukka
    17.12.2017 at 18:02

    Afrikan safari on haaveissa!

    Reply
  • Tiina
    17.12.2017 at 18:28

    Olen lähdössä helmikuuksi miamiin, orlandoon ja siitä jatkan matkaa meksikoon. Siis unelma matkalle.

    Reply
  • Inka
    17.12.2017 at 18:59

    Malediiveille olisi mahtavaa päästä. 🙂 Helmikuussa jo onneksi kutsuu Singapore.

    Reply
  • Minna L
    17.12.2017 at 19:33

    Thaimaa 🙂

    Reply
  • Jonna
    17.12.2017 at 19:54

    Gaboniin!

    Reply
  • Elsa
    17.12.2017 at 20:14

    Maailmanympärimatkaa suunnitellessa vaikka minne? Tällä hetkellä jos saisi päättää houkuttelisi Tansania-Swazimaa akseli eniten.

    Reply
  • ansu88
    17.12.2017 at 20:21

    Thaimaahan

    Reply
  • sanna
    17.12.2017 at 20:42

    Haluaisin päästä Ranskan polynesiaan. Olen katsellut postauksiesi kuvia sieltä ja haaveillut, joskus pääseväni sinne!

    Reply
  • Jenni
    17.12.2017 at 20:44

    Galapagossaarille!

    Reply
  • klaara
    17.12.2017 at 20:49

    Espanjaan unelmoin, sillä en tykkää yhtään pitkistä lennoista.

    Reply
  • hilkka
    17.12.2017 at 21:57

    Uusi-Seelanti 🙂

    Reply
  • sarita
    17.12.2017 at 22:00

    Kreikkaan

    Reply
  • Anni
    17.12.2017 at 22:01

    Lähes kaikki aurinkokohteet kävisivät mutta Sri Lanka on jo pitkään houkutellut ? aina saa haaveilla

    Reply
  • tiiu
    17.12.2017 at 22:03

    Australia kiinnostaisi!

    Reply
  • Emilia
    17.12.2017 at 23:00

    Espanjaan 🙂

    Reply
  • Jatta
    17.12.2017 at 23:00

    Ihana arvonta ! Aurinkoon Karibialle tätä pimeyttä pakoon ! ☀️

    Reply
  • Laura S
    18.12.2017 at 00:03

    Zanzibar ?

    Reply
  • Eeva
    18.12.2017 at 00:59

    Karibialle!

    Reply
  • Veera K
    18.12.2017 at 04:13

    Haluaisin takaisin Brasiliaan, ikävöin Rio de Janeiron rantoja, aurinkoa ja ihanaa brasilialaista fiilistä. Mikään ei voita rantapäivää Ipanemalla ja kaduilla tanssimista Lapan kaupunginosan letkeässä yössä. Seuraavan kerran kun menen, ajan moottoripyörällä koko maan ympäri.
    Onnekseni asun tällä hetkellä Sydneyssä, joten seuraava aurinkomatkani on mitä luultavimmin ihan lähipäivinä vaappuminen meidän pikkuiselle kotibiitsillemme muutaman sadan metrin päässä kotiovelta. <3

    Reply
  • TerhiKoo
    18.12.2017 at 08:59

    Juuri nyt haluaisin matkustaa Balille – ja juuri tähän vuodenaikaan itselläni on suurin tarve päästä pois pimeydestä. Toivelistoillani ovat myös Vietnam ja Marokko. Niistä Vietnamiin pääsen tammikuussa, joten vähän aikaa pitää jaksaa odottaa 🙂

    Reply
  • Ella
    18.12.2017 at 09:11

    Marokko kuulostaa mahtavalta, hyvää matkaa sinne! Itse olen lähdössä pidemmälle reissulle Australiaan tammikuun puolessa välissä. Tulisi enemmän kuin tarpeeseen nuo postauksessa mainitut tuotteet 🙂

    Reply
  • Susanna Katajisto
    18.12.2017 at 11:35

    Bolivia ?

    Reply
  • Helmityttönen
    18.12.2017 at 14:01

    Marokko houkuttelee 🙂

    Reply
  • minttu47
    18.12.2017 at 14:53

    Mauritius kiinnostaisi.

    Reply
  • Katja
    18.12.2017 at 15:44

    Entiseen kotikaupunkiin Abu Dhabiin!

    Reply
  • Petra / Journey by Petra
    18.12.2017 at 16:17

    Lähtisin mieluusti Thaimaahan sukeltamaan ja nauttimaan lämmöstä. Mutta täytyy sanoa, että Pekingissäkin aurinko on paistanut viimeiset kaksi kuukautta lähes joka päivä 🙂

    Reply
  • Martina
    18.12.2017 at 16:30

    Mä haluaisin ehdottomasti Karibian risteilylle! Vähintään 10 päivää kestävälle sellaiselle, sillä viikko ei riitä tässä kaamosväsymyksessä mihinkään.

    Reply
  • Erja
    18.12.2017 at 17:29

    Hei,
    Olemme juuri 22.12 lähdössä Italiaan noita ei ehkä siel tarvitse mutta toukokuussa suuntana on Rodos ja kesäkuun puolesta välistä kuukaudeksi Kreetan auringon alle siskojen ja heidän perheiden kanssa…vuokrasimme villan..taitaa muodostua ihan perinne kun tämä on jo neljäs kerta :9 joten nuo tuotteet olisi silloin kyllä tarpeen.
    Hyvää lomaa ja nauti D-vitamiinistä ja Joulun odotusta sinulle..
    -Maria

    Reply
  • Katja
    18.12.2017 at 17:32

    Karibialle tai Malediiveille 🙂

    Reply
  • Johanna
    18.12.2017 at 17:37

    Karibialla en ole koskaan ollut joten sinne!

    Reply
  • Ulrika
    18.12.2017 at 18:49

    Nyt kun ystävien instakuvia selaa ties mistä, balilta, kanarialta, iskee kova matkakuume. Voisin hyvin lähteä nyt äkkilähdölle vaikka Madeiralle.

    Reply
  • Salli
    18.12.2017 at 18:53

    Madeiralle haluaisin lähteä.

    Reply
  • Sirkku
    18.12.2017 at 19:15

    Ihanan aurinkoinen juttu. Minä lähtisin ehkä mieluiten Mauritiukselle juuri nyt ?☀️

    Reply
  • Erika
    18.12.2017 at 20:53

    Helmikuussa matkaamme Sri Lankaan, joten nämä pääsisivät käyttöön pian! Ihanaa reissua sinulle 🙂

    Reply
  • Maiju
    18.12.2017 at 21:05

    Oi paikkoja on vaikka kuinka. Huomenna olen lähdössä Balille mutta ensi vuonna kiinnostaisi esimerkiksi Vietnami 🙂

    Reply
  • Hiisukas
    18.12.2017 at 22:00

    Aina on kiva käydä uusissakin paikoissa, mutta Thaimaa on ikisuosikkini. Sinne olisikin paras mennä juuri näihin aikoihin.

    Reply
  • Anna
    18.12.2017 at 22:25

    Etelä-Espanjaan 🙂

    Reply
  • Ninka
    18.12.2017 at 22:28

    Haluaisin lähteä Vietnamiin.

    Reply
  • Salla
    19.12.2017 at 09:07

    Tähän aikaan vuodesta kelpaisi mikä hyvänsä kohde, missä aurinko näyttäytyy Suomea enemmän.. ?

    Reply
  • Nicola
    19.12.2017 at 09:16

    Ihana postaus ja tuotepaketti.! 🙂
    Portugali ja Espanja houkuttaisi tällä hetkellä todella paljon, ja joihin lähtisin heti jos pystyisi. 🙂

    Reply
  • Niina
    19.12.2017 at 12:38

    Kreikkaan ja Albaniaan <3

    Reply
  • Laura
    19.12.2017 at 13:09

    Bali kutsuu vajaan kahden viikon kuluttua, myös Vietnam ja Mauritius olisi haavelistalla 🙂 Ihanaa joulun odotusta sinulle ja kiitos inspiroivasta blogista!

    Reply
  • Kati
    19.12.2017 at 16:39

    Haluaisin lähteä niin moneen paikkaan aurinkolomalle. Tällä hetkellä eniten ehkä Vietnamiin, Sri Lankalle tai Kuubaan. 🙂

    Reply
  • Mikko
    19.12.2017 at 19:41

    Gabon, keski-afrikka päiväntasaajan lämmössä, sinne voisi mennä varjoja etsimään:)

    Reply
  • hande
    19.12.2017 at 20:14

    Haluaisin minne vain missä aurinko paistaa ja on lämpöisempää kuin täällä, jos yksi paikka pitää valita niin kyllä Malediivit veisi voiton tilanteen salliessa 🙂

    Reply
  • Sienna
    19.12.2017 at 21:22

    Australia on ollut pitkään listallani!

    Reply
  • Terhi
    19.12.2017 at 21:40

    Juuri nyt lähtisin Tansaniaan ja Sansibarille 🙂

    Reply
  • Liisa
    19.12.2017 at 23:53

    Olen lähdössä helmikuussa Singaporen kautta Langkawille ja tuo ihana tuotepaketti tulisi tarpeeseen?

    Reply
  • Pia
    20.12.2017 at 07:17

    Australia ollut pitkään haaveena, toivottavasti toteutuu joskus. Kos nyt ensin keväällä 🙂

    Reply
  • Sirkkuli
    20.12.2017 at 11:27

    Australia on ollut haaveena 🙂

    Reply
  • Niina
    20.12.2017 at 22:14

    Australiaan haluaisin tällä hetkellä kaikista eniten ?

    Reply
  • Bianca
    20.12.2017 at 22:14

    Australiaan haikailee mieli ja sydän!

    Reply
  • Anu
    21.12.2017 at 05:49

    Espanjassa olisi kiva piipahtaa.

    Reply
  • Maaru
    21.12.2017 at 13:03

    Helmikuussa suunnataan Malediiveille, joten tuo pakkaus tulisi kyllä tarpeeseen 🙂

    Reply
  • ViiviK
    21.12.2017 at 19:00

    Miami beach tai Mexico!

    Reply
  • Julia
    22.12.2017 at 00:06

    Thaimaahan ja Vietnamiin käy matka nyt tammikuussa ja nää tulis tarpeeseen! Unelmien kohteina on lisäks esimerkiks Marokko ja Uusi-Seelanti 🙂

    Reply
  • Venla
    22.12.2017 at 18:28

    Löysin blogisi muutama päivä sitten ja matkakuume sen kun kasvaa, kun lueskelen postauksiasi.
    Minua on aina houkutellut Meksiko ja sen kulttuuri. Tulevalle vuodelle on suunnitteilla muutama matka, joten toivottavasti pääsisin käymään Meksikossakin! 🙂

    Reply
  • Laur
    22.12.2017 at 23:22

    Ihan sama kunhan aurinko paistaisi! Varmaankin Vietnam, Thaimaa tai Dubai olisi nyt tähtäimessä. 🙂

    Reply
  • Sri Lanka kutsuu seuraavan aurinkoloman merkeissä alkuvuodesta!

    Reply
  • Maija
    24.12.2017 at 20:34

    Haaveissa olisi matka Kuubaan. Lasten kanssa niin pitkälle lennolle ei olla vielä uskallettu, mutta ehkäpä jo ensi talvena…

    Reply
  • Iris
    24.12.2017 at 22:35

    Kuubaan! Aurinko, meri ja tanssi, siinä on kaikki!

    Reply
  • Anette
    25.12.2017 at 18:56

    Ehdottomasti Cambodia olisi haaveissa! 🙂

    Reply
  • Heidi
    26.12.2017 at 01:18

    Tarkoituksena oli päästä Karibialle joulukuun alussa, joten sinne matkustaisin nyt kaikkein mieluiten…

    Reply
  • Jenna
    26.12.2017 at 08:41

    Karibialle Guadeloupelle! Viuosi sitten kävimme ja suunnitelmissa käydä uudelleen.

    Reply
  • Tiia
    26.12.2017 at 15:34

    Vietnamiin haluisin pakata matkalaukun. ?

    Reply
  • Minde
    27.12.2017 at 22:38

    Afrikka kutsuu <3!

    Reply
  • Tuikku
    26.9.2018 at 09:48

    Kuuba olisi yksi suosikeistani:)

    Reply

Leave a Reply