Bolivia Maailmanympärimatka

Bolivia – aavikkosafari epätodellisissa maisemissa

27.12.2016

Vihdoin koitti hetki, jolloin nelivetojeeppien nokka suunnattiin kohti Bolivian kuuluisia suola-aavikoita, Sarar de Uyunia. Edessä olisi kolmen päivän huima safari suola-aavikon poikki aina Andien vuoristohuipuille kohti Chilen rajaa. Tätä olin odottanut ehkä eniten koko Etelä-Amerikan matkaosuudeltani. Pari tuntia jeepin kyydissä pompuisia vuoristoteitä pitkin tuntuu pitkältä ajalta, mutta kun viimein edessä näkyvät suola-aavikon utopistisen valkoiset maisemat, on odotus ollut kaiken sen arvoinen.

Valkoisena kimmeltävät pienen pienet suolakiteet heijastavat auringonsäteitä eri suuntiin, mikä saa suolakentän välkehtimään lähes timanttien tavoin. Koko suola-aavikko näyttää kuin palalta taivasta – tasaisen valkoinen suolakenttä jatkuu loputtomiin yhdistyen jossakin kaukaisuudessa taivaan väreihin. Ympärillä ei näy mitään muuta kuin sinistä ja valkoista. Maamerkkeinä toimivat ainoastaan suola-aavikon pintaan muodostuneet auton renkaiden jäljet. Valkea tausta, valon määrä ja horisontissa väreilevät kangastukset takaavat, ettei täällä tavallinen turisti pysty arvioimaan etäisyyksiä, mikä tekeekin suola-aavikosta mitä houkuttelevimman paikan leikkiä valokuvien perspektiivillä. Otammekin matkaryhmäni kanssa mitä hassumpia kuvia leikkilaamojen ja dinosaurusten kera, pötköttelemme pitkin karkeaa suolapintaa oikeaa kuvakulmaa etsien ja innostumme kuskien johdolla kuvaamaan jopa huvittavan tanssivideon, jossa askellamme peräkanaa Pringles-purkin sisälle.

Maisemaa ihmetellessäni en voi kuitenkaan olla miettimättä, miten upealta paikka näyttääkään sadekaudella, jolloin yllä lipuvat pilvet näyttävät jatkuvan suola-aavikon pinnallakin vesikerroksen luoman peilin vuoksi. Safariseikkailuni suola-aavikolle ajoittuu kuitenkin juuri kuivan kauden loppuun, enkä tästä syystä pääse näkemään sadekauden surrealistista näkyä. Mutta kyllä näkymissä silti riittää ihmeteltävää. Tähän aikaan vuodesta suola-aavikon pintaa peittävät geometrisen tarkat kuviot, kuin mehiläiskennot, jotka ovat syntyneet halkeilevan suolan pintaan auringon haihduttaman veden vaikutuksesta. On kuitenkin vaikea uskoa, että Salar de Uyunin suola-aavikko on aikanaan ollut esihistoriallisen Minchinjärven syvin kohta. Kymmeniä tuhansia vuosia sitten veden haihtuessa haihtumistaan muodostui suolan ja eri mineraalien sekoittuessa paksu, valkoinen kerrostuma entisen järven pohjalle.

Yön vietän suola-aavikon reunalla, missäs muussakaan kuin suolasta rakennetusta hotellissa. Valkoisesta suolakiteestä rakennetut hotellihuoneen seinät onneksi pitävät hyvin lämpöä, eikä yöllä tule kylmä vaikka lämpötila ulkona laskeekin pakkasen puolelle. Aamulla herätessäni ikkunan ulkopuolella satapäinen laamalauma on suuntaamassa laidunmailleen ja niiden vanavedessä myös jeeppikulkueemme lähtee jälleen liikkeelle kohti uusia seikkailuja suola-aavikolla.

  • Reply
    Janni / Lentopelko
    28.12.2016 at 12:43

    Upeita kuvia! 😮 ja kuulostaa ihanalta muutenkin. Suolahotellia voisin joskus itsekin kokeilla!

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 01:33

      Tuolla oli kyllä ihan mieletöntä ottaa kuvia, niin erikoinen paikka! Ja suolahotelli oli varsin erikoinen kokemus, en tiedä löytyykö niitä myös jostakin päin Eurooppaa – ainakin hämärä muistikuva minulla taitaa tästä olla. 🙂

Leave a Reply