Etelämanner Maailmanympärimatka

Etelämanner – Maata (ja pingviinejä) näkyvissä!

 Vihdoin parin päivän laivalla olon jälkeen oli maata näkyvissä! Yläkannella hyytävä viima riepotteli lumihiutaleita puuskissa milloin mihinkin suuntaan, ja minun oli pakko vetää parkatakkini huppua yhä tiukemmalle kasvojeni suojaksi. Säätä uhmaten olin kuitenkin muutaman muun uskalikon kanssa kannella paikallistamassa edessä näkyviä South Shetlandin saaria. Niistä rantautumispaikaksemme oli valittu pieni Aitchoon saari, jossa pääsisi näkemään niin gentoo- kuin chinstrap-pingviinejä. Ennen maihin pääsyä edessä olisi kuitenkin yksi ehkä eniten jännittämäni seikkailu: isosta laivasta laskeutuisimme pieniin kymmenen hengen kumiveneisiin ja taittaisimme niillä matkan laivalta rantaan. Ensikuulemalta rantautuminen vaikutti olevan usein hankalaa, ja jalassa täytyikin olla vedenpitävien saappaiden lisäksi vedenpitävät housut.

Kun ryhmäni vuoro tuli siirtyä pukukopeista metallitikkaita pitkin aaltojen mukana pomppivaan kumiveneeseen, oli jokaisen jäsenen ilmeet jännittyneet. Kertasin hiljaa mielessäni kuulemiani ohjeita kahden käden merimiesotteesta ja kolmesta askelluksesta veneeseen, jotta en heti molskahtaisi hyisen kylmään mereen. Kiristin vielä pelastusliivejä ympäriltäni, ja sitten mentiin! Yy-kaa-koo -askeleet kumiveneen reunan yli; sitten äkkiä istumaan reunalle; ja lopulta liukuminen omalle paikalle. Huh, veneessä olin! Yritin tarrata takanani olevaan köyteen kiinni liikkeelle lähtiessämme vain huomatessani hanskojeni kastuvan hetkessä aaltojen noustessa pikkuveneen kylkiä vasten. Onneksi olin sentään ostanut Suomesta sään kuin sään kestävät hanskat, joten sormeni säilyivät kaikesta huolimatta lämpiminä. Istuimme veneessä hiirenhiljaa eteenpäin nojaten – en tiedä johtuiko asento enemmän hyytävästä viimasta vai pelosta kellahtaa veneestä aallon mukana taaksepäin.

Merimatka oli onneksi lyhyt, ja lopulta rannassa vastassa olleet oppaat ohjeistivat ja auttoivat maihin pääsyssä ensikertalaisia niin hyvin, etten edes osannut jännittää. Huomioni taisikin olla kiinnittynyt aivan muihin asioihin, nimittäin aivan kumiveneen rantautumispaikan viereen oli tullut muutama pikkupingviini ihmettelemään punatakkisten ihmisten touhuja. Ehkä ne hiljaa mielessään naureskelivat tälle hupaisalle näkymälle, kun puhisten könysimme veneestä maille. Saarella meille vieraille oli oranssein lipuin osoitettu alue missä saisimme kulkea. Saarella oli käynnissä pingviinien pesintäaika, joten sopiva välimatka tuli jättää pingviiniperheille. Pingviineillä oli myös etuajo-oikeus meihin nähden, joten lippujen sisäpuolelle tulleita uteliaita pingviinejä tuli väistää.

Pari tuntia saarella kului kuin huomaamatta, siitä piti huolen äänekkäät pingviiniyhdyskunnat. Niiden pesintäpuuhia olisi voinut tarkkailla vaikka kuinka kauan: koiraat kantoivat kiviä ja keppejä pesissä istuville vaimokkeilleen, yrittäen rakentaa paikan mahtavimman pesän. Joissakin pesissä poikaset olivat jo kuoriutuneet ja vaappuvin ottein ne kurkottelivat lisää ruokaa vanhemmiltaan. Välillä yhdyskunnassa ärhenneltiin liian lähelle tuleville naapureille, ja välillä intouduttiin kovaääniseen ryhmäkaakatukseen. Yhdyskunnista johti myös jatkuva pingviinijono kohti merta ruuanhakumatkalle, ja vastaavasti sieltä tulevien kylläisten pingviinien selvästi hitaammat ryhmät takaisin pesäpaikoille. Näitä reittejä kutsuttiin leikkimielisesti pingviinien moottoriteiksi, sen verran vilkas liikenne niillä näytti välillä olevan.

Lopulta tuli aika sanoa pigviineille hyvästit ja hypätä takaisin kumiveneen kyytiin. Ennen paluuta laivalle koukkasimme vielä toisen lähisaaren kautta, jossa pystyi kiipeämään mäennyppylälle maisemia ihastelemaan.

You Might Also Like

4 kommenttia

  • Reply
    Nanna
    15.1.2017 at 20:33

    Minkälainen on kahden käden merimiesote?

    • Reply
      Anna-Katri
      20.1.2017 at 04:07

      Hehhe, siinä siis otetaan molemmin käsin kiinni kahden avustajan käsivarsista. 🙂

  • Reply
    Heidi
    3.3.2017 at 19:53

    Aivan mahtavia kuvia! Sinulla on kyllä silmää. Lisäksi tätä matkaasi on niin ihana seurata. Afrikan seikkailun luin melko reaaliajassa, nyt on vähän kiinniottamista, mutta eipä tarvitse vielä odottaa seuraavaa postausta. 😊

    • Reply
      Anna-Katri
      5.3.2017 at 10:26

      Kiitos paljon kommentista Heidi, mukava kuulla, että olet matkassa mukana! 🙂 Tuolla kyllä kelpasi kuvia ottaa! Välillä ei tiennyt mihin suuntaan pitäisi katsoa, kun joka puolella oli niin upeita maisemia ja suloisia pingviinejä. Ja tosiaan juttuja riittää vielä vaikka kuinka, sillä tulen takaisin Suomeen vasta elokuussa ja tarkoitus olisi samaan tahtiin jatkaa postausten näpyttelyä. 🙂 Laita toki toiveita tulemaan, jos on jotain erityistä mitä haluaisit lukea!

    Jätä kommentti