Fidzi Maailmanympärimatka

Fidzi – kun paholaisrausku vastaan tuli

Päivät Kuatan pienellä saarella kuluivat nopeasti, ja pian olikin aika jatkaa matkaa. Onneksi vain seuraavalle paratiisisaarelle! Drawaqa-saari eli tuttavallisemmin Barefoot Manta -saari oli valikoitunut yhdeksi saarihyppelyn kohteekseni lähinnä siitä syystä, että saarelta löytyisi jopa kolme valkohiekkaista rantaa. Mitä muuta sitä voisi lomapäivältä toivoakaan? Alkuperäinen ajatukseni oli nimittäin pyhittää päivät Drawaqassa vain ja ainoastaan auringosta nauttimiseen, mutta suunnitelmiin tuli kuitenkin pian muutos.

Sain nimittäin kuulla, että vain päivää ennen Drawaqan ja viereisen saaren väliseen lahteen oli ilmestynyt paholaisrauskuja! Yleensä tähän aikaan vuodesta niitä ei vielä täällä ole, joten yllätys oli melkoinen, kun minulle kerrottiin, että saattaisin päästä uintiretkelle rauskujen sekaan. Huh! Sain ohjeistuksen odottaa rumpujen soittoa – se olisi minulle merkki siitä, että kohta lähdettäisiin uimaan! Ensimmäinen päivä kului rannalla maleksien ilman rumpujen pauketta, ja aloin jo tyytyä ajatukseen, että ehkä rauskut olivat sittenkin jatkaneet jo matkaa muualle. Seuraavana aamuna, kun olin levittämässä suihkuhuoneessa aurinkovoidetta iholleni, kuulin kaukaa rumpujen kuminan. Voiko se todella tulla rausku-rummusta?! Kohta paikan työntekijä kuitenkin juoksi kuuluttamaan kaikille: ”Manta rays, manta rays – quickly, quickly!” 

Koppasin äkkiä kameran mukaan ja kietaisin sarongin bikineitteni päälle ja viiletin rantaan. Sukellusputiikin pitäjät kertoivat heidän havainneen aamuisella tarkkailumatkallaan rauskujen todellakin olevan vielä lahdella, joten meillä onnekkailla olisi nyt elämämme tilaisuus päästä näkemään ne snorklausretkellä. Ei kun vain räpylät ja maskit kainaloon, ja nopeasti veneen kyytiin. Pian olimmekin saaren toisella puolella ja oppaiden perässä hyppäsin jännittyneenä veteen. Kuinkahan isoja rauskut mahtavatkaan olla, kävi hetkisen aikaa mielessäni, mutta sitten lumouduin turkoosista vedenalaisesta kauneudesta ja keskityin hengittelemään tasaisesti snorkkelin kautta. Ei kuitenkaan mennyt kauan aikaa, kun opas osoitti alapuolelleni: Apua, siellä oli isokokoinen musta paholaisrausku! Se lipui hiljalleen eteenpäin ja katosi kohta näkyvistä. Katselin ympärilleni hätääntyneenä, ja samassa näin jo toisen pienemmän yksilön lipuvan hiljaisesti alitseni. Näiden jälkeen sain hetkisen tasailla hengitystäni, ennen kuin uskalsin jälleen liikkua hieman eteenpäin koralleja ja pikkukaloja ihastelemaan.

Jossakin vaiheessa kohotin vaistomaisesti katseeni alhaalta eteenpäin, tuntui kuin joku olisi tarkkaillut minua etäisyyden päästä. Samassa huomasin suoraan edessäni olevan mustan, valkomaskisen olennon. Tummanpuhuvan paholaisraiskun evien väli oli reippaasti minua suurempi, ja hiljalleen se lipui yhä lähemmäs minua. Vaikka oppaat olivat ohjeistaneet meitä olemaan välittämättä rauskuista, siirryin vaistomaisesti sivummalle ja annoin rauskulle tietä. Se kulki vain noin metrin päästä ohitseni sulavaliikkeisesti, vain muutaman kerran siiviltä näyttäviä eviään heilauttaen. Näytti siltä, kuin rausku olisi lentänyt vedessä. Näky oli suorastaan mystinen, oli kuin merenalainen ihmemaa olisi herännyt henkiin. Lumouduin näkymästä niin, että en edes osannut pelätä, vaikka kohtasinkin juuri tämän reilun kolme metrisen merten jättiläisen. Kohta rauskusta kuitenkin näkyi vain enää sen loittoneva hännänpää ja viimeiset siipien iskut, ennen kuin se katosi näkyvistä.

Takaisin veneeseen kömpiessäni ja hengityksen tasaantuessani kyselen oppailta hieman enemmän paholaisrauskuista. He kertovat paholaisrauskujen olevan sukua haille (hui!), mutta olevan varsin leppoisia vedessä. Niitä ei siis snorklaajan tarvitse pelätä, sillä toisin kuin stingray-rauskut, nämä otukset eivät kannata mukanaan häntäpiikkiä ja sen myrkkylastia. (Muistaako joku mitä kävikään krokotiilimies Steve Irwinille aikoinaan, kun luonto kosti hänen krokotiilipaininsa rauskun iskulla…). Oppaat kertovat heidän ottaneen uintihetken aikana tunnistuskuvia näistä rauskuista, ja ne olivat kuulema suhteellisen keskikokoisia yksilöitä. Saan kuulla, että isoimmat paholaisrauskut voivat olla jopa seitsemän metrisiä ja painaa hurjat pari tuhatta kilogrammaa! En tiedä miten olisinkaan reagoinut jos sellainen olisi vastaan tullut – salaa olinkin tyytyväinen, että näin ensikertalaisena sain vastaani hieman maltillisemman kokoiset yksilöt, sillä jo tässä luontonäytelmässä oli sulateltavaa snorkkelimaskin takana!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Jätä kommentti