Etelä-Amerikka 2011 Galapagossaaret

Galapagossaaret – jättiläiskilpikonnien valtakunnassa

IMG_1518_galapagos IMG_1571_galapagosIMG_1410_galapagosIMG_1935_galapagosIMG_1370_galapagos IMG_1360_galapagos IMG_1321_galapagosIMG_1320_galapagosYksi matkaunelmani jo pikkutytöstä saakka oli päästä matkustamaan Galapagos-saarille. Lukion biologian tunneilla perehdyin Darwinin luonnonvalinta- ja evoluutioteoriaan, ja intohimoisesti luin hänen havainnoistaan erityisesti Galapagossaarilla, joilla hän vieraili vuonna 1835. Kun vihdoin vuonna 2011 astuin lentokoneesta Galapagossaarten maankamaralle, tunsin olevani maailman onnellisin tyttö. Vihdoinkin olin unelmieni paikassa, ja pääsisin kokemaan kirjoista lukemani ja dokumenteistä näkemäni – Galapagossaarten upean luonnon erikoisine eläimineen. Jos Galapagoksen katselu yläilmoista lentokoneesta käsin oli mykistyttävää, oli ensimmäiset päiväni Galapagoksella vieläkin mieleenpainuvampia kuin osasin etukäteen ajatellakaan.

Jo ensimmäisenä matkapäivänä halusin päästä vierailemaan Darwinin tutkimuskeskuksessa Santa Cruz -saarella. Onneksi majapaikkani sijaitsi samalla saarella, ja sen lisäksi Bed & Breakfast -paikkani isäntäni Robert oli luontohifistelijä, niinpä hän päätti samantien lähteä kierrättämään minua henkilökohtaisesti tutkimuskeskuksen alueelle. Kierrellessämme kaikesta muusta näkemästäni hyvin poikkeavassa luonnonympäristössä, jossa vehreät pensaat yrittivät peittää alleen isoista tummista kivistä koostuvia kalliomuodostelmia ja jossa jättiläiskokoiset kaktukset hamstrasivat runkoonsa kaiken ympäröiven veden kuivien päivien varalle, olin häkeltynyt elämän runsaudesta. Tai korjaan eläinten pelkäämättömyydestä. Aivan jalkojeni juurelle tallusteli ensin muutama valehtelematta nyrkiäkin suurempi kirkkaan oranssi rapu vain ennen kuin ne hätisteltiin pois luotani yhden Galapagossaarten omituisimman eläimen toimesta.

Kivimäiseen maisemaan täydellisesti sointuva meri-iguana oli lähietäisyydeltä katsottuna kunnioitettava ilmestys armeijavarustukselta näyttävässä piikkiasussaan.

IMG_1316_galapagosIMG_1306_galapagosIMG_1315_galapagos IMG_1301_galapagosIMG_1309_galapagosIMG_1341_galapagosIMG_1329_galapagos

En kuitenkaan kauaa ennättänyt tarkkailla liskon liikkeitä, sillä rivakkasiipiset pikkupeipot päättivät ympäröidä läheisen pensaan. Vaikka Darwininsirkut sirkkuttivatkin kauniisti, ei ajatus näiden ihmisiä pelkäämättömien pikkulintujen laskualustaksi joutumisesta houkuttanut, niinpä ehdotinkin Robertille, että siirtyisimme vihdoinkin kilpikonnien alueelle. Ja jo muutaman kymmenen metrin päässä olikin ensimmäisten galapagoksen jättiläiskilpikonnien kohtaaminen:

Penimmät yksilöt napostelivat salaatinlehtiä tyytyväisinä omassa aitauksessaan, kun taas hieman kauempana suuri naaraskilpikonnien lauma oli ryhmittynyt hämäävästi kiviltä näyttäväksi muodostelmaksi. Vähän kauemmaksi laavakivistä rakennetulla polulla kävellessäni häkellyin vastaan tulleiden uroskilpikonnien koosta. Nämä lähes monsteritraktorilta vaikuttavat yksilöt olivat kerääntyneet ruokintapaikan ympärille, ja niitä tarkkailessani huomasin, että Galapagoksen jättiläiskilpikonnien latinankielinen nimi, Geochelone elephantopus, oli varmasti annettu syystä: kilpikonnien jalat näyttivät lähes elefanttien jaloilta kun ne nousivat hurjan näköisinä pystyasentoon taistellessaan parhoista paikoista salaatinlehtialttarin äärellä.

Seuraavaksi kohtasin kuitenkin erään henkilön, jonka näkeminen sai kyyneleet samantien silmiini: Lonesome Georgen, eli yksinäisen Yrjön. Tapaamishetkellämme jo lähes 100 vuotias jättiläiskilpikonna oli nukkumassa yksin, pää painuksissa, kuin ikävöiden koskaan tapaamansa morsianta. Pienen ikuisuuden vain tuijotin Yrjöä, miettien millaisen elämän hän olikaan ehtinyt kokea ennen tätä päivää, ja samalla surren, ettei hän onnistunut koskaan löytämään elämänkumppania.

IMG_1538_galapagos IMG_1401_galapagosIMG_1541_galapagos galapagos a-kIMG_1544_galapagosIMG_1353_galapagosPari vuotta Galapagoksen matkani jälkeen kuulin kuitenkin todellisen suru-uutisen: Yrjö oli kuollut yli 100 vuotiaana onnistumatta jatkaa oman alalajinsa sukua. Hänet oli yritetty naittaa yli kahden vuosikymmenen ajan lukuisien kilpikonnadaamien kanssa, mutta turhaan. Yllättävintä kuitenkin oli, että vain hetki vierailuni jälkeen vuonna 2011 Yrjö oli onnistuneesti pariutunut jopa kahden naaraskilpikonnan kanssa, mutta yksikään jo synnytetyistä kilpikonnanmunista ei kuoriutunut. Ehkä yksinäisestä statuksestaan huolimatta Yrjö eli loppuun asti todellista kilpikonnien poikamieselämää.

Elämä Galapagoksella joka tapauksessa jatkuu Yrjön poismenosta huolimatta. Sen pääsin kohtaamaan ihan paikan päällä, kun tein päiväretken Santa Cruzin lähisaarelle Floreanalle. Saaren metsäisessä maastossa ei tarvinnut kävellä kovin kauaksi, kunnes näin ensimmäiset jättiläiskilpikonnaperheet laiduntamassa nurmialueella tyynesti kuin lehmät konsanaan. Syvemmälle metsään kävellessä luontoääneet kuitenkin voimistuivat: polun läheisyydestä kuului kovaa karjuntaa, ja pensasverhon takaa paljastuva näky oli häkellyttävä. Jättiläiskokoinen uroskilpikonna oli löytänyt elämänsä naisen ja harrasti jokaiselle luontokappaleelle ominaista aktiviteettiä tyytyväisesti ääntelehtien. Ehkäpä seuraavana vuonna noilla samoilla laitumilla näiden vanhempien perässä tallusteli suloinen pikkukilpikonnaperhe.

You Might Also Like

2 kommenttia

  • Reply
    k
    4.3.2016 at 16:26

    Upea seikkailu. Mitä sä teet tossa mutaisessa kolossa ja mikä toi kumimatto on?

    • Reply
      Anna-Katri
      5.3.2016 at 10:30

      Hehhe, kuvassa olen tututustumassa laavaluolaan, jossa siis aikanaan on virrannut tulivuorien kuumaa laavaa. 🙂 Muovimatto oli laitettu paikoilleen turistipoloille, sillä tuosta kohdasta piti ryömiä ali ja pohjan kivet olivat aika teräväreunaisia. Mutaista puuhaa, mutta hauska kokemus!

    Jätä kommentti