Himalaja

Himalaja – Täysikuu kylänraitilla Sonmargissa

14.10.2018

Saavumme päivää myöhemmin Sonmarg nimiseen kylään Pohjois-Intiassa lähellä Pakistanin rajaa. Matkasuunnitelmaamme muutettiin lennosta, sillä tieyhteys Sonmargista eteenpäin yhä ylemmäs vuoristoa oli laitettu kiinni sateiden vuoksi. Tästä syystä vietimme yhden päivän ekstraa Srinagarissa Dal-järven läheisyydessä ennen kuin vihdoin pääsimme Sonmargiin odottelemaan lähtölaskentaa kohti todellisia vuoristoteitä. Sonmarg on nimittäin tietynlainen viimeinen basecamp ennen vuoristo-osuuden alkua, ja tuo tiepätkä Kashmirin puoleisesta Sonmargista Ladakhin alueelle on maailman toiseksi korkeimmalla vuoristossa sijaitseva tiepätkä, ja tietyistä olosuhteista johtuen yksi vaarallisimmista. Joten selvää on, ettei täällä kannata lähteä kilpailemaan sääolosuhteiden kanssa vaan täytyy kiltisti malttaa odottaa hetkeä, kun sää on otollisempi matkan jatkumiselle.

Pienen kylän ystävälliset ihmiset

Sonmarg paistattelee iltapäivän auringon lämmössä, kun minibussimme kaartaa piskuisen kylän läpileikkaavalle tielle. En ehdi ottaa autosta kuin muutaman jaloittelevan askeleen, kun tummahiuksinen tyttö juoksee luokseni tienviereen pysäytetystä autosta. Hän esittäytyy Najmaksi ja kertoo äitinsä huudahtaneen ohi ajaessaan, että ”katso kuinka kaunis nainen” ja  he molemmat halusivat tulla ikuistamaan itsensä kuvaan kanssani. Kohta autosta nousee ulos myös tätiä ja setää sekä serkkupoikia, ja kaikkien heidän kanssaan poseeraan kiltisti kännykkäkuvissa. Siinä missä muut vaikuttivat olevan innoissaan valokuvista, oli Najma selvästi otettu päästessään käyttämään koulussa hyvin oppimaansa englanninkieltä sekä tutustumaan ulkomaalaiseen vieraaseen. Kun valokuvasessio oli ohi, koko perhe toivottaa minut tervetulleeksi vieraaksi heidän kotiinsa, ja voi jospa olisinkin ollut soolomatkalla ja pystynyt muuttamaan lennosta matkaohjelmaani, olisin todellakin halunnut viettää enemmän aikaa tämän perheen kanssa ja tutustua siihen, millaista onkaan asua Himalajan vuoriston juurella. Mutta pahoitellen jouduin toteamaan matkaohjelman jatkuvan huomenna eteenpäin, ja ilmeistä päätellen pettymys oli molemminpuoleinen. Onneksi nykyisin sosiaalisen median kautta voi pitää yhteyttä matkalla tapaamiin ihmisiin myöhemminkin!

Kultainen laakso keskellä lumihuippuisia vuoria

Matkaryhmästämme suurinosa päättää lähteä iltapäivän ratsastusretkelle, mutta koska olen jo vastaavan tehnyt aiemmin Kashmirin laaksossa, päätän pitää vihdoinkin ohjelmasta vapaan illan vain samoillen pienen kylän raitteja. Tosin Sonmargissa se kylän raitti ei todellakaan ole se pääjuttu, vaan ennemminkin kylän joka puolelta kohoavat vuoristojonot ovat se mikä tässä paikassa lumoaa. Sonmargin sanotaankin olevan ”meadow of gold”, ja siltä Himalajan vuorten väliin jäävä, noin 3000 metrissä sijaitseva laakso kieltämättä näyttääkin auringonlaskun kultaisen tunnin aikana. Minne tahansa katsookaan, on ympärillä pelkkiä korkeita Himalajan vuoriryppäitä, sillä laakso sijaitsee Kolhoi- ja Machoi-jäätiköiden yli 5000 metriin kohoavien vuorten huippujen vieressä. Yllättävää itselleni on, että tästä piskuisesta kylästä löytyy useampia hotelleja, sillä lähes kaikki, jotka jatkavat matkaansa tästä eteenpäin kohti vuoristoa, joutuvat yöpymään täällä. Vuoristotiepätkälle kun kuulema kannattaisi lähteä aikaisin aamulla sääolosuhteiden puolesta.

Kävelyretkelläni huomaan irti olevien hevosten ja lammaslaumojen kalunneen laakson nurmipeitteen minimaaliseen mittaan, mutta maisemasta hetikohta alkaa mäntymetsien peittämä rykelmä ennen niiden takaa mahtipontisesti ylösnousevia karuja vuortenrinteitä lumihuippuineen. Ne lumoavat heti ensisilmäyksellä, ja tuntuukin siltä etten vain saa katsettani irti maisemasta vaikka kuinka yritän askeltaa pellolla eteenpäin. Jossakin vaiheessa käännyn takaisin mutaiselta peltopolulta kylän päällystetylle päätielle ja minua vastaan kävelevät lukuisat armeija-asuihin pukeutuneet sotilaat sulassa sovussa satapäisen lammaslauman kanssa. Kylänraitilla nuoret miehet pelaavat Intian kansallisurheilulajia krikettiä kaikella antaumuksella ja joku heittää ehkä vahingossa tai tarkoituksella pallon luokseni. Nakkaan sen takaisin vasten laskevaa aurinkoa näkemättä valosäteiltä saako vastaanottaja sitä kiinni. Hymyilen ja jatkan matkaa kierrellen kylän muutamissa pienissä putiikeissa välillä säikähtäen ohi kaahaavien värikkäiden rekkojen kovaäänisiä tyyttäyksiä.

Täyden kuun tervehdys

Lopulta aurinko on hävinnyt maisemasta ja pimeyden levitellessä utuisia säteitään kylänraitille, muistan unohtaneeni otsalampun majapaikkaani vaikka olin muistellut sen olevan hyvä lisä täällä matkailijalle pimeän tultua. Lähden kävelemään takaisin majapaikkaani, mutta kohta vastaani tuleva kaksikko huitoo käsillään minua katsomaan selkäni taakse. Kun käännähdän ympäri, näen jotain niin omituisella tavalla kaunista, että hengitykseni melkein pysähtyy. Kylän takana siintävien rosoreunaisten vuorten rinteiden takana vielä kemmeltävä auringonlasku on värjännyt lumihuippuisen vuoren ympärillä kiertävät pilvet pastellinvioleteilla sävyillään. Pilvet ajelehtivat vuoren ympärillä mystisesti, eivätkä näytä jättävän vuorta hetkeksikään yksin. Yhtäkkiä vuorten takaa taivaalle nousee kuin tyhjästä jättikokoinen täysikuu, jonka pinnasta pystyy selvästi erottamaan silmät, nenän ja suun. Mykistyneenä tuijotan kuun nousevan hetki hetkeltä ylemmäs ja lähemmäs lumihuippuista vuorta. Näkymä on pysäyttävän upea ja kohmeisin sormin yritän tallentaa näyn kameralle vain todetakseni sen olevan sata kertaa upeampi livenä.

Pimeys on jo laskeutunut kokonaan kylän ylle, kun huomaan edelleenkin tuijottavani kuuta. Viimeiset armeijamiehet vetäytyvät takaisin piikkilanka-aitojen peittämän kasarmin porttien taakse. Jossakin ulvoo koira kuin luullensa olevansa susi. Pakkaselle taittuva sää saa viimeistään kylmät väreet iholleni ja lähden kipittämään takaisin majapaikkaani. Huomenna olisi aikainen herätys, sillä lähtisimme kokeilemaan onneamme vuoristotielle yhä syvemmälle Himalajan vuoristoa.

* Olen matkalla mukana Goamit Adventuresin kutsumana ja sponsoroimana. 

    Leave a Reply