Arki matkojen välillä

Huonon bloggaajan syndrooma ja muita kuulumisia

13.4.2019

Lifestyle-blogeissa on viime viikkoina kiertänyt pieni todellisesta tilanteesta ja juuri siitä hetkestä kertova haastepostaus, joka taisi olla alunperin Julian aloittama ja monen muun jälkeen myös my favourite lifestyle-matkabloggaaja Veera siihen vastasi. Koska itse olen viime kuukausien aikana ollut luvattoman saamaton bloggaaja matkatarinoiden suhteen (niitä matkoja taisi lopulta olla putkeen ihan liikaa) niin ehkäpä olisi nyt hyvä hetki vähän valottaa elämääni ja ajatuksiani ihan reaaliajassa. Unohtamatta tietenkään niitä matkatarinoita. 🙂

Mitä oikeasti kuuluu?

Sanon rehellisesti, että minulle kuuluu sekä hyvää että huonoa. Varsinkin tähän viikkoon on mahtunut mitä ihmeellisimpiä vastoinkäymisiä ja niitä vasten puskemista, mikä on toki heijastunut energiaani ja mielialaani: maanantaina eräät työasiat painoivat mieltäni niin, että teki mieli vetäytyä työpaikan vessaan itkemään; tiistaina outo allerginen reaktio valtasi toisen puolen kasvoistani; keskiviikkona kaiken kiireen keskellä kävin läpi pientä parisuhdekriisiä vaikken virallisesti parisuhteessa olekaan; torstaina jouduin epämääräisten kipujen vuoksi lääkäriin ties mihin kokeisiin ja testeihin pulittaen niistä omasta pussistani lähemmäs 500 €; ja perjantaina saamani ikävä sähköposti varjosti viikonloppuni alkua.

Eli siis voisi varmasti paremminkin mennä. Mutta koska olen lopulta sisimmässäni asioista aina ne positiiviset puolet näkevä optimisti, niin tämä viikko on näiden negatiivisten kokemusten kautta herätellyt minua ajattelemaan yhä enemmän sitä, että mitkä asiat tuovat oikeasti päiviini sitä sisältä kumpuavaa iloa, jotka riittävät kumoamaan ne ikävämmätkin koettelemukset. Ja kyllä tähän viikkoon on myös mahtunut paljon hymyä ja iloa: Bussimatkalla nauroin minun ja ystäväni väliselle viestien vaihdolle ääneen muiden matkailijoiden riemuksi ja lisäksi yhteydenpito erään herran kanssa on saanut sydämeni pamppailemaan kivasti. Ja mikä olisikaan mieltä piristävämpää kuin kevään aurinko ja tulevat matkasuunnitelmat.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Päivätyöni on alkuvuodesta vienyt sen verran resurssejani, että blogin ylläpitäminen on jäänyt taka-alalle. Tästä olen sitten taas kasannut itselleni huonon bloggaajan syndrooman ja luonut jonkinlaisen henkisen mörön postausten kirjoittamisen aloittamiselle, vaikka mielessä olisi vaikka kuinka monta inspiroivaa ideaa. Lisäksi maaliskuun kiireinen matkaputki ei antanut paljoa aikaa blogitöiden pyörittämiselle, mutta toisaalta niiden kautta pääsin vihdoinkin enemmän sinuiksi Instagramin kanssa – tuntuu että kiireen keskellä (oli se sitten työarjesta tai matka-aikatauluista johtuvaa) minun on ollut helpompi olla läsnä siellä vaikka Storeissa kuin alkaa pusertamaan pitkää postausta valokuvineen tänne. Mikä on sinänsä hassua, sillä aiemmin juuri nämä blogipostaukset ovat minulle olleet henkireikä kaikesta ja olen oikein janonnut sitä, että pääsen uppoutumaan matkatarinoihin ja niihin matkoilla heränneisiin ajatuksiin ja tunteisiin.

Mutta jos unohdetaan nämä aikataulun tuomat henkiset paineet ja keskitytään niihin kivoihin juttuihin, niin niitä ehdottomasti on meidän Jetlagissa-podcastin hype! En voisi olla enemmän riemuissani meidän saamasta palautteesta – vaikka puhutaan suoraan ja ehkäpä joidenkin mielestä myös turhan estottomasti, on kuuntelijamäärät hurjassa nousussa ja kuuntelijoiden palaute sitäkin enemmän kannustavaa jatkamaan aidolla omalla linjallamme. Ja kun siihen päälle lisätään juuri solmittu ihan mieletön yhteistyöstartti sekä muutamat muut mielenkiintoiset keskustelut yhteistyörintamalla, niin ei voi muuta kuin olla ihan hurjan innostunut siitä, mitä tämä meidän molempien uskoma juttu voi vielä tuodakaan tullessaan.

Ja blogitöiden rintamalla olisi myös vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia ilmassa – voi kunpa minulla olisikin enemmän aikaa tarttua myös niihin!

Parisuhde / perhe /ystävät?

Parisuhde, öö, mitähän siitä sanoisinkaan. Kuten kerroin, kohtasin Islannissa miehen, jonka kanssa tapasin seuraavan kerran Dubaissa. Vaikka ensitreffit aavikolla peruuntuivakin, oli kohtaamisemme Arabiemiraateissa kuitenkin enemmän kuin olisin voinut etukäteen kuvitellakaan. Kotiin lähtiessäni yritin vakuuttaa itselleni jutun kaatuvan kuitenkin omaan mahdottomuuteensa, mutta kun parin päivän päästä lähdöstäni sain herralta puhelun, muutti se jotain pääni sisällä vaikka kuinka yritin pitää muurini yllä. Viime viikolla olin sitten visiitillä miehen kotimaassa Briteissä ja seuraavaksi onkin hänen vuoro matkustaa, nimittäin tulla Suomeen jopa itsenikin mielestä vähän arveluttavan pitkäksi aikaa. Mutta vaikka ruusunpunaiset kuvitelmat voisi helposti nousta mieleen, tiedostan kuitenkin reaaliteetit kahden eri elämän yhteensovittamisessa ja niihin sisältyvissä haasteissa. Yritänkin katsoa tämän jutun päivä kerrallaan ilman, että loisin liikaa paineita tai haaveita tulevaan. Tosin helpommin sanottu kuin tehty ainakin joinakin päivinä…

Perheen osalta voisin sanoa, että todellakin olisi ihana nähdä läheisiäni useammin, mutta välimatka on tähän mennessä asettanut siihen omat rajoitteensa. Olisipa mahtavaa jos asuisimme lähempänä toisiamme! Onneksi juuri tänä viikonloppuna pääsen tapaamaan läheisimpiäni, enkä voi uskoa että myös melkein 18 vuotias koiraherra matkustaa tänne pääkaupunkiseudulle. Kuvitella, että asuin silloin vielä vanhempieni luona, kun koiruli muutti pikkupentuna taloon. <3

Ystävien suhteen olen ollut jo jonkin aikaa hieman pidättyväinen, en vain jaksa sellaista hyvänpäivän tuttujen teeskentelyä saati sitten kavereiksi luuleviesi ihmisten selkään puukotusta. Nykyisin vietänkin mieluummin aikani ihmisten seurassa, jotka osaavat olla aidosti omia itsejään sekä kykenevät syvällisempiin keskusteluihin eli ystävän kanssa pystyy kohtaamaan muullakin levelillä kuin skumppalasien kilistelyllä. On myös ollut huojentavaa huomata niiden pitkäaikaisten ystävien olevan silti olemassa vaikkei joka viikko yhteyttä pidettäisikään, kuten myös huomata viimeisten vuosien kohtaamisten tuoneen elämään uusia samanhenkisiä sielunsiskoja.

Matkat?

Maaliskuun matkustin mantereelta toiselle vieraillen Islannissa, Qatarissa, Intiassa, Omanissa ja Arabiemiraateissa. Noiden muutamien viikkojen aikana matkakohteet, maisemat, kulttuurit, tunnelmat ja ihmiset ympäriltä vaihtui niin tiuhaa tahtia, että välillä keskellä yötä herätessäni en tiennyt missä olen. Vaikka eteenpäinmenoa ja uusiin paikkoihin matkustamista rakastankin yli kaiken, tuntui silti, että jollakin tavalla maaliskuu oli liikaa matkailurintamalla – minulla ei ollut aikaa sulatella kokemaani ennen kuin olin jo uudessa paikassa kokemassa uutta.

Sen sijaan huhtikuun lyhyt visiitti Briteissä oli hieman erilainen matka. Jo lentokentältä juna-asemalle saapuessani tuntui hämmentävältä, että joku oli vastassa (saati sitten kukkakimpun kera) ja entistä oudommaksi paatuneelle soolomatkailijalle kävi se, että jouduin seuraamaan toista asemalaiturilta toiselle sen sijaan että olisin itse navigoinut oikeisiin paikkoihin. Taisin myös hieman mainita tästä. Samalla kuitenkin matkan aikana tuntui jollakin tavalla huojentavalta se, etten joutunut itse huolehtimaan kokoajan ihan kaikesta ja aloinkin ihmettelemään kuinka paljon iisimpää pariskuntamatkailu onkaan solomatkoihin nähden – ainakin jos tällaisen kumppanin seurassa reissaisi. Tosin seuraavalla kerralla olen mielelläni se joka ottaa vastuun matkajärjestelyistä niin olen enemmän omalla mukavuusalueellani. 🙂

Tulevia matkasuunnitelmia ei ole liiaksi ja olenkin halunnut pitää kevään aika tyhjänä kalenterissa matkojen osalta. Parin viikon päästä suuntaan niinkin eksoottiseen kohteeseen kuin Turkuun ja kun seuralaiseni saapuu toukokuussa Suomeen, piipahdamme visiitillä Pietarissa. Seuraava reissu onkin sitten tiedossa vasta kesälomalla, jolloin suunta käy kohti Keski-Aasiaa… Mutta itseni tuntien nämä reissusuunnitelmat saattavat saada täydennystä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

Harrastukset/hyvinvointi?

oh no, onko pakko puhua tästä? Minun piti juuri tänään laittaa personal trainerilleni viestiä ensiviikon aikatauluista, mutta se jäi kun säntäilin viemässä passiani viisuminhakua varten ja tätä kirjoittaessani perjantai-iltana mutustelen pizzaa sohvalla viinilasin kera. Edellisen kerran olen siis käynyt pt:n rääkissä helmikuun lopulla ja tällä välillä liikunta-aktiviteettini ovat koostuneet vain Intian Keralan joogatunneista ja surffiaaltojen kesyttämisestä. Toki lisäksi olen käynyt arjessa kävelyillä Helsingin rannoilla, mutta kuntoilun sijaan ne ovat ehkä olleet enemmän mielen tasoitusta varten.

Hyvinvointiin liittyvät ajatukset ovat kuitenkin olleet pinnalla entistä enemmän omien epämääräisten sairauksien vuoksi, ja haluaisin ehdottomasti panostaa entistä enemmän siihen että voin hyvin – on kyse sitten liikunnasta, ruokavaliosta tai mielen balanssista ylipäätään. Kiire on liian usein huono tekosyy oman hyvinvoinnin laiminlyömiselle.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten inspiroi ihmiset, joilla on suuri intohimo toteuttaa ja tehdä sitä, mitä he tekevät. Heillä on joku palo sisällään mikä vie heitä eteenpäin, vaikka he eivät välttämättä edes tietäisikään sitä mihin ovat menossa. He luottavat itseensä ja tulevaan. Inspiroivaa on kuunnella sellaisten ihmisten tarinoita, jotka ovat tuntuneet elävän jo useamman elämän vaikka ikää olisi hädin tuskin neljäkymmentä lasissa. Myös syvälliset keskustelut, joissa molemmat osapuolet pystyvät aidosti paljastamaan itsensä ja ajatuksensa, inspiroivat yhä enemmän siihen, että lähellä kannattaa pitää vain ihmisiä joiden seurassa voi olla aidosti oma itsensä – niin parhaimmillaan kuin heikoimmillaan. Inspiroivaa on myös pohtia sielujen kohtaamista, siis sellaista läsnäoloa, johon ei välttämättä edes sanoja tarvita. Kuinka ihmeellistä onkaan, miten kaksi ihmistä jossakin päin maailmaa vain kohtaa tietyllä hetkellä ja kiinnostuu toisistaan – mitkä ovat ne tekijät, jotka saattavat ihmiset yhteen – ja vielä kiinnostavampaa – saa heidät pysymään yhdessä.

Vähiten inspiroivaa on ihmiset, jotka löytävät toisista ihmisistä tai ihan mistä tahansa asiasta jotain negatiivistä sanottavaa. On hankala käsittää miten joillakin ihmisillä vain on kamala tarve puhua ilkeästi toisista tai mustamaalata toisia aiheetta selän takana. Miksi ei voisi suoraan puhua asioista, jos ne niin ärsyttävät. En haluaisi näiden seurauksena lähteä samalle ilkeilylinjalle vaan enemmänkin yrittää ymmärtää taustalla piilevät syyt toisen käytökselle. Sillä tiedän, että vaikken itse täydellinen missään nimessä olekaan, saattaa toisen ilkeys kummuta kuitenkin lopulta vain omasta sisimmästään ja niistä omista epävarmuuksista.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Kirjoittelen tätä parhaimpaan bileaikaan perjantaina kotona, sillä sinkkumenojen sijaan valitsin pizzaperjantain kotisohvalla. Tilasin aiemmin Woltin kautta pizzaa lähi-italialaisesta, sillä olen koukussa kaikkeen missä on sana tryffeli ja tässä paikassa ymmärretään laittaa tryffeliöjyä pizzan päälle. Samalla myös aloin miettimään, että ehkäpä aamupalapaahtoleivät voisi tuunata seuraavalle tasolle lorauttamalla niiden päälle myös tryffeliöljyä. Tai ehkä kokeilen lauantaina Veeran luokse kokkaamaan ja podcast-jaksoja nauhoittamaan suunnatessani, miltä maistuisivat tryffeliperunat? Heh, en siis todellakaan ole mikään kokkikolmonen, joten vaarana onkin, että päästään testaamaan kotivakuutuksen toimivuutta tryffeliöljyliekityksissäni.

Mutta joo, pizzaa mutustellessani katson uusinta tuotantokautta Bachelorista, ja hihittelin podcastin Instagram-tilin kautta saamille kommenteilleni siitä, että taidan tapailla ihan oman elämäni bacheloria. Lukulistalla ei tällä hetkellä ole itseasiassa mitään, mutta tällä viikolla tilasin Amazonista peräti kolme kappaletta elämänviisauksia sisältävää kirjaa.

Mitä odotan?

Yritän olla luomatta liikaa odotuksia tulevaan, mutta valehtelisin jos en sanoisi, että erään henkilön visiitti Suomeen on mielessäni joka päivä. Odotan sitä jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein, sillä en todellakaan osaa etukäteen arvioida mitä nuo päivät tulevatkaan sisältämään saati sitten osoittamaan siitä eteenpäin.

Odotan myös jollakin asteella tulevaa kesälomaa, sitä, että pääsen vähän pidemmäksi aikaa irti omasta arjestani. Ja toki vähän vatsanpohjassa kutkuttelee kesälomaksi suunnittelemani matka minulle tuntemattomaan maanosaan. Vaikka tällä hetkellä se tuntuu kaukaiselta, tiedän että nämä kevätkuukaudet kuluvat nopeasti ja kohta on jo juhannuskin ohi sekä loma edessä. Pitäisikin pian varata lentolippuja ja tehdä muitakin päätöksiä matkasuunnitelmien suhteen!

Mitäs sulle kuuluu? 🙂

  • Reply
    Nicola
    13.4.2019 at 12:34

    Olipa ihana lukea kuulumisiasi.! 😊
    Itselleni/meille kuuluu hyvää ja perus arki rullaa omalla painollaan erityislapsen kanssa. Toki omanlaista kotimaan matkailua kesäksi miettien, vaikka mieli halajaa Lappiin näkemään ainakin muutamia asioita. 😊
    Mielenkiinnolla odotan, että ihastuksesi saapuu tänne ja mitä mahdollisesti sitten kirjoitatkaan blogiisi ja miten ehkä näkyy instan puolella. 😍 Olen onnellinen puolestasi.! 💖💕

  • Reply
    Eveliina
    13.4.2019 at 14:11

    Kivaa, että deitit meni hyvin ja ihastusta on ilmassa. Odotan innolla lisätietoja podcastissa (joka on muuten aivan huippu!). 🙂

  • Reply
    Susanna
    13.4.2019 at 16:36

    Englannin matkajuttu kiinnostaisi, sielläkin riittää nähtävää ja myös hienoja rantoja kesällä. Kävin Englannissa 2013 ja etenkin Walesissa yllätyin että siellä on lähes yhtä hienoja vuoristo ja merimaisemia kuin etelä-Euroopassa, joten voin suositella. Mieleeni jäi myös Doverin kalkkikivikalliot. Mistäköhän se allergiasi johtui? minulla on tullut myös jotain allergiaa nyt jostain puusta ja olen alkanut saada myös jotain vehnäallergiaa

Leave a Reply