Elämänmuutos Yksinmatkailu

Joulu ulkomailla – 7 eri kohdetta

24.12.2018

Toivottavasti siellä on joulu alkanut leppoisissa merkeissä, vietitpä sitä sitten Suomessa tai missäpäin tahansa maailmaa. Itse kirjoittelen tätä postausta Panamassa Bocas del Torossa, ja laskin juuri, että tämä on minulle sarjassani jo seitsemäs joulu ulkomailla. Aiemmin vietin joka ikisen joulun hyvin perinteisesti lapsuuden kodissani vanhempieni ja sukulaisteni kesken, ja olin aina sellainen joulufani, jolle se perinteinen joulu oli kaikki kaikessa. Kuitenkin kun seitsemän vuotta sitten erosin silloisesta kihlatustani juuri joulun alla, oli tuo joulu kaikkea muuta kuin sitä lapsuuden joulun unelmaa – päinvastoin olin niin ahdistunut koko joulun tunnelmasta, kun oma elämä oli juuri heittänyt häränpyllyä enkä pystynyt edes ajattelemaan miten elämäni jatkuisi joulun jälkeen. Tuona jouluna läheisteni kanssa jutellessa päätin, että seuraavaa joulua viettäisin ihan muulla tavalla kuin itku silmässä joulukinkkua mutustellen.

Ja kun ensimmäinen joulu matkoilla oli vietetty, ei paluuta enää entiseen ollut – nautin nimittäin suunnattomasti juuri siitä  omannäköisestä joulustani, missäpäin tahansa maailmaa sitä vietinkään:

IMG_7849_karibia 2012: Karibia

Ensimmäinen jouluni maailmalla sujui luksusmaisissa puitteissa Karibian risteilyllä. Olin napannut 14 päivän kiertomatkan Karibian eri saarilla, ja jouluaattona heräsin St. Maartenin paratiisisaaren rannikolla ja päivän vietin leppoisasti aurinkotuolissa loikoillen ja windsurfereita katsellen. Jouludinnerin nautin risteilyllä tutustumani lähemmäs 90-vuotiaan leskimiehen kanssa, joka oli ensimmäistä kertaa vaimonsa poismenon jälkeen yksin matkalla. Oli mielenkiintoista, mutta samalla myös koskettavaa kuunnella hänen elämäntarinoita, tekemistään reissuista puhumattakaan. Illallisen jälkeen kävin katsomassa laivan show:n ennen kuin siirryin yläkannen baariin drinkeille laivalla tapaamani rumpalin kanssa.

2013: Intia

Vuonna 2013 reissasin joulun ja uuden vuoden yli Intiassa, Sri Lankassa ja Malediiveillä. Jouluaattona heräsin Jaipurin pinkistä kaupungista ja päivän ohjelmassa minulla oli paikallisia nähtävyyksiä, joista erityisesti Amberin satumainen linnoitus teki vaikutuksen. Pitkän päivän päätteeksi vetäydyin illalla hotellihuoneeseeni ja olin lopulta niin väsynyt, että tilasin vain huoneeseeni dinneriksi ranskalaisia ketsupin ja kokiksen kera sekä jälkiruuaksi hedelmäsalaattia ja vaniljajäätelöä. Niitä sitten nautiskelin hotellihuoneen muhkeassa sängyssä joululeffoja tietokoneen kautta katsellen.

2014: Nicaragua

Tuona vuonna reissasin Väli-Amerikan maiden halki aina Costa Ricasta Meksikoon saakka. Jouluaattoa vietin Nicaraguassa, tarkemmin sanottuna Granadan värikkäässä kaupungissa. Päivällä olimme reissanneet pitkän matkan reissukavereitteni kanssa paikallisbussilla, mutta onneksi sopivasti iltapäivän helteestä pääsimme nauttimaan majapaikan uima-altaalle jouludrinkkien äärelle. Ennen dinnerille suuntaamista jaoimme joululahjat ryhmämme kesken secret santa -tyyliin. Dinnerin ja parin baarivisiitin jälkeen vetäydyimme takaisin majapaikkaan, jossa käynnistyivätkin sen jälkeen vielä villit pool partyt tähtitaivaan alla.

2015: Gambia

Tänä vuonna en viettänyt jouluaattoa matkoilla, vaan tulin juuri ennen joulua takaisin Suomeen Gambian, Senegalin ja Guinea-Bissaun piipahdukseltani. Syykin oli selvä – tiesin nimittäin jo tuolloin että seuraavana vuonna lähden maailmanympärimatkalleni, enkä näin ollen olisi silloin ainakaan Suomessa joulun aikaan, joten päätinkin pyhittää tämän vuoden joulun välipäivineen läheisilleni. Gambiassa joulu näkyi jouluviikolla niin ravintoloissa kuin majapaikoissa sekä joulukoristeina että kaiuttimista pauhaavine ikivihreine jouluhitteineen. Tosin oman joulufiiliksen saavuttamisen sijaan halusin tuolla matkalla laittaa mieluummin jotain hyvää eteenpäin.

2016: Argentiina

Maailmanympärimatkallani vietin joulua Argentiinassa, tarkemmin sanottuna Saltan kaupungissa. Päivällä suuntasin matkaryhmän kanssa maaseudulle, argentiinalaisen perheen omistamalle perinteiselle hevosranchille. Ensin ohjelmassa oli jouluaaton ratsastusretki, mikä kieltämättä sai minut muistelemaan nuoruuttani, jolloin perinteisiin kuului joka jouluaatto kevyt ratsastusretki lumisissa maisemissa ponini kanssa. Saltassa parin tunnin ratsasusretken päätteeksi istahdimme pitkän joulupöydän ääreen, joka notkui argentiinalaisia barbeque-herkkuja suoraan perheen isukin grillistä. Vatsat täynnä siirryimme lopulta ranchin takapihalle siemailemaan punaviiniä. Jouluaatto huipentoi katolilaisen kirkon joulumessuun, ja vaikka en ymmärtänyt sanaakaan, vallitsi kirkossa harras tunnelma. Sen jälkeen suuntasimme matkaporukalla etsimään kaupungissa auki olevaa baaria joulujuhlintoihin – turhaan.

2017: Marokko

Viime vuonna joulu lipui ohi Marokon Marrakechissä, ja nyt en kyllä äkkiseltään edes muista, että kaupungissa olisi ollut mitään jouluun viittaavaakaan. Tai ehkä oma joulufiilis oli tuolloin vähän hakusessa ja mielelläni skippasinkin tässä eksoottisessa kohteessa luvan kanssa kaiken jouluun liittyvän. Jos oikein muistan, kävin jouluaattona pienellä patikointiretkellä Atlas-vuorilla, joka ei sitten sujunutkaan kuten ennalta olin kuvitellut. No onneksi joulu tulee uudelleen joka vuosi.

2018: Panama

Ja nyt vietän joulua Panamassa, Bocas del Toron trooppisilla saarilla. Saavuin tänne majapaikkaani sopivasti aaton aattona pitkän reissurupeaman päätteeksi ja nyt jouluaatto kuluukin täällä letkeissä lomafiiliksissä, siitä putiikkihostellini tunnelma pitää varmasti huolta. Jouluaatto ei ole poikkeus siihen, että majapaikassa tarjoillaan pitkän pöydän äärellä ryhmädinneri kaikille halukkaille, ja veikkaanpa että sen jälkeen alkavat joulujuhlinnat reggae-rytmien tahdissa…

Lisää joulutunnelmia pääset seuraamaan Instagram-tilini @adalminasadventures storiesin puolella!

  • Reply
    Susanna
    24.12.2018 at 18:05

    Kiva kooste ja mahtavia kohteita!:)
    minä olen vähän ”kyllästynyt” jouluun tällä hetkellä, koristeista ja sellaisista kyllä tykkään. Voi olla että pidän vaan enemmän tropiikista kuin lumesta ja kaikesta sellaisesta jouluun liittyvästä talvesta. Jouluruokiin olen kyllästynyt jo ajat sitten, joten ostan vain sellaista josta aidosti pidän kuten suklaa ja tiramisu/jäätelö. Eiväthän ne kovin jouluisia ole mutta niillä mennään! ja ainakaan eivät mene roskiin. Olen viettänyt myös jouluja ulkomailla ja ollut tyytyväinen läpimämpään säähän, myös syksymäisestä ilmasta pidän enemmän kuin pakkasesta. Yksi joulu olin Belgiassa, otin loma-asunnon jonka omisti hassun nimiset ”ihme maailmat”. Joulu kesti vain yhden päivän, joten ei tarvinnut huolehtia siitä etteikö pääsisi vaikka syötävää ostamaan. Päivä oli sellainen syksymäisen/kevätmäisen leuto sillon ilman pakkasta ja ilman jäistä tuulta. Hyviä lomia!

  • Reply
    Eeviregina
    26.12.2018 at 15:17

    Minäkin olen viettänyt kolme joulua Afrikassa, Niistä ensimmäisen Keniassa ja pari seuraavaa Namibian Ambomaalla. Todella erilaisia tunnelmaltaan, ympäristöltään ja ennenkaikkea uusia kokemuksia täynnä. Vaikka tapasimme siellä myös suomalaisia ja söimme yhdessä jouluateriaa, ei se kuitenkaan ollut samanlaista kuin joulut koti-Suomessa. Ja se kauhea kiire, hössötys ja stressi oli poissa. Huomasin että joulua voi viettää vähemmälläkin ja sen jälkeen en ole ressannut ollenkaan kotijouluina. Rentoa ja hauskaa joulunjatkoa ja uutta vuotta sinulle!

Leave a Reply