Itä-Eurooppa ja Balkan 2015

Kesäloma ja matka alkaa!

Heippa, ja terveiset lentokentältä! Juuri tsekkasin matkalaukun sisään ja nyt istuskelen täällä lentokenttä-loungessa odottelemassa lähtöä. Aivan mahtava fiilis, että nyt se on vihdoin täällä – nimittäin kesäloma ja ennen kaikkea kesälomamatka! Kun alkuvuodesta palasin takaisin Suomeen Väli-Amerikan seikkailuiltani, tuntui silloin, että kesälomaan on aikaa vielä pieni ikuisuus. Kevääksi en ollut suunnitellut silloin vielä mitään matkoja, ja kesäloman osalta en tiennyt yhtään minne haluaisinkaan matkustaa. Haluaisinko lähteä koluamaan Afrikkaa läpi, suunnata Etelä-Amerikan valtioihin, Aasian kierrokselle australialaisen ystäväni mukaan vai kenties tutkimusmatkalle Euroopan itäosiin? Kun vertailin matkakohteita, hintoja ja muitakin matkoihin liittyviä seikkoja, alkoi valintani kallistumaan yhä enemmän Euroopan puolelle näin kesäkaudella. Ja kun loppukeväästä postiluukusta kilahti kutsu häihin Pariisiin, tiesin viimeistään silloin, että Euroopan kohteet kutsuisivat minua tänä kesänä.

LentokenttaJa täällä sitä nyt ollaan lentokentällä odottelemassa lentoa ensimmäiseen matkakohteeseeni. Lento- ja junaliput, autonvuokrakuitit ja hotellien osoitteet polttelevat laukun sivutaskussa ja päässä pyörii ajatuksia kaikesta siitä mitä edessä onkaan. Seuraavan kuukauden aikana seikkailen Pariisin lisäksi niin Itä-Euroopan maissa Interrailillä kuin Balkanin alueella autoillen, joten veikkaanpa, että edessä on huikea kuukausi! Kunhan vain lomailultani maltan koneen ääreen istahtaa, niin tulen päivittämään matkakuulumisia täällä blogini puolella ja lisäksi voit seurata kuvia sieltä täältä matkani varrelta myös instagram-tilini kautta (@secretadalmina) sekä Snapchatissä (secretadalmina)

You Might Also Like

Ei kommentteja

Jätä kommentti