Lesotho Maailmanympärimatka

Lesotho – viiniä ja vuoristopolkuja

26.10.2016

img_3876_lesotho img_3885_lesothoimg_3890_lesotho img_3899_lesotho img_3906_lesotho img_3858_lesotho img_3908_lesothoimg_3921_lesotho img_3927_lesothoimg_3944_lesothoimg_3936_lesothoimg_3953_lesotho img_3970_lesothoimg_3930_lesothoimg_3962_lesotho

Terveiset Afrikan korkeimmasta baarista Lesothosta! Tosin ei kyllä Lesothoon matkatessa käynyt mielessäkään, että rajan ylityksen jälkeen istuisin valkoviinilasi kädessä katselemassa epätodellisia näkymiä yli 2800 metrin korkeudessa. Mutta niin vain pääsi käymään, eikä kyllä valittamista ollut – vaikkakin terassilla kylmä tuuli mukanansa puhaltamine sumupilvineen tuntui kuin imaisevan mukaansa. Välillä näytti siltä kuin taivas nielaisi vuorenjyrkänteen sisäänsä peittäen koko pihamaan aavemaisen hahmonsa taakse, kohta taas pilviverhon välistä saattoi hahmottaa erikokoisista kivistä rakennettuja perinteisiä lesotholaisia majoja, joiden kuivien heinien peittämille katoille lehahti satunnaisesti keltaisten pikkulintujen parvi. Kauempana kuivan vuoristopellon reunamalta erottui paksuun vilttiin kääriytyneen lammaspaimenen hahmo. Tuntuikin kontrastiselta istua siemailemassa viiniä viihtyisässä baarissa ja nähdä edessään vilaus köyhän maan todellisissa puitteista. Viinilasin sijaan paikallinen lämmin kasviskeitto tuntui sopivan paremmin näihin maisemiin. Liharuuat jätin tällä kertaa testaamatta – paikalliset kuulema metsästävät pelloilla vilistäviä vuoristohiiriä ja grillaavat niitä ruuaksi majojensa lattiagrilleissä siinä missä länsimaissa broilerinkoivet ostetaan supermarketista valmiiksi paistettuna.

Lesothon puolelle tein Durbanista koko päivän kestävän retken, ja vaikka aikaa Lesothon puolella oli rajallisesti, oli koko matka sinne myös Etelä-Afrikan puolella erityinen kokemus. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, en lähtenytkään retkelle tour-järjestäjän kautta, vaan Durbanin majapaikkani Smith’s Cottagen isäntä Keith lähti minua siellä käyttämään. Hänen edellisestä reissustaan oli jo useampi vuosi aikaa, ja hän vaikutti selvästikin olevan viehättynyt noihin maisemiin – olihan hän siellä nuorempana huristellut myös moottoripyörällä hurjia vuoristopolkuja pitkin. Ja millaiset polut kyseessä olivatkaan!

Vanhalta Etelä-Afrikan raja-asemalta asfaltoitu pikkutie uKhahlamba Drakensberg -luonnonpuistossa muuttui kapeaksi hiekkatieksi, joka kiemurteli eteenpäin kitukasvuisten peltojen keskellä, välillä nousten, välillä laskien ja välillä sukeltaen pienten vuoristopurojen uomien läpi. Jostakin kivien peittämiltä vuoristopelloilta tielle eteen hyppäsi kymmenpäinen aasilauma, jota paimenet yrittivät tuskaisesti ohjata tien sivuun. Leppoisat aasit kuitenkin tuntuivat olevan tiellä kuin kotonaan, eivätkä vähästä hätkähtäneet. Ovathan ne toimineet näillä seuduilla pääasiallisena kulkuneuvona ja kantojuhtana vuosisatojen ajan. Tosin lurppakorvaisten ja selkeästi itsepäisten aasien kyydin sijaan olin ihan tyytyväinen, että alla oli nelivetojeeppi – tänne ei kuulema edes saa ajaa muun tyyppisellä autolla, sillä matka jäisi muuten lyhyeen.

Tämän huomasinkin mitä pidemmälle kohti Sani Pass -raja-asemaa ja huippua kuljimme. Peltomaisemat muuttuivat yhä karummiksi, ja aivan tien reunalta saattoi alkaa useiden satojen metrien pudotus suoraan vuorten rinteiden pohjalla kiemurtelevan joenuomaan. Kivet sinkoilivat kuin nelivetojeeppi otti mittaa tiestä, mutta urhoollisesti nousi aina uudelleen ja uudelleen jyrkänteitä ylöspäin. Jos maisemia uskalsi katsoa, saattoi huomata, että tuulieroosion kuluttamat kivireunaiset kalliot olivat vuosien kuluessa muuttuneet erikoisen, jopa uhkaavan näköisiksi, ja irronneita isoja kivilohkareita törrötti siellä täällä keskeltä peltomaisemaa. Välillä aavemainen sumupilvi verhosi maisemat alleen, ja edessä näkyvä tie tuntui loppuvan kuin seinään. Ei auttanut muu kuin luottaa kuskiin ja autoon – onneksi Keith kertoili matkan aikana lukuisia tarinoita aiemmilta retkiltään ja sai ajatukset muualle näistä extreme-olosuhteista.

Raja-asemalle tullessa Etelä-Afrikan ja Lesothon välisen kontrastin huomasi välittömästi. Vaikka turisteille pystytetty näköalabaari olikin sympaattinen, oli todellisuus Lesothon puolella toinen. Kuivan karu peltomaisema jatkui silmän kantamattomiin, ja vain siellä täällä maisemasta erottui alkeellisia heinäkattoisia majoja. Sain kuulla, että melkein puolet lesotholaisista aikuisista miehissä on töissä Etelä-Afrikassa valkoisten farmeilla, ja heidän perheilleen lähettämät tulot tuovat ison osan valtion talouteen. Muutenkin Lesotho on riippuvainen suhteistaan ja kaupankäynnistään Etelä-Afrikan kanssa – tosin tänä päivänä rajan yli ei ainakaan laillisesti rahdata aasilasteittain opiumia niin kuin ennen. Näillä alueilla sijaitsee myös maan korkein kohta, jopa 3482 metriin kohoava Thabana Ntlenyana, josta avautuvat maisemat olivat lähes hämmentävät. En ole missään nähnyt niin erikoisia vuortenrinteitä, tasaisesti kumpuilevia poukamia pyöreine huippuineen. Navakka tuuli ei kuitenkaan sallinut maisemien ihastelun kuin hetkiseksi, mutta ehdin kuitenkin oppimaan, että koko Lesotho sijaitsee yli 1000 metrin korkeudessa – verrattuna vaikka siihen, että Suomen korkein kohta, Halti, sijaitsee vain reilussa 1300 metrissä.

Elämän kontrastisuus ja elinolojen vaihtelevuus maittain oli jälleen kerran myös tällä lyhyellä maavisiitillä se, jota huomasin eniten miettiväni matkalla takaisin Etelä-Afrikan puolelle. Ehkä matkailun tarkoitus onkin uusien paikkojen näkemisen lisäksi tarjota perspektiiviä elämälle – toivoisin niin, että yhä useammat suomalaiset näkisivät muutakin kuin sen oman pienen pihapiirin ja osaisivat asettaa omat valituksensa aiheet oikeisiin mittasuhteisiin. Ehkä elämä kehittyneessä Suomessa ei tuntuisikaan enää niin epäreilulta, jos olisi enemmän vertailupohjaa sille, miten maailmalla suurin osa ihmisistä oikeasti elää.

  • Reply
    Johanna Hulda
    27.10.2016 at 02:00

    Tuo viimeinen kappale kolahti. Itse pidän vapaaehtoisena globaalikasvatustyöpajoja kouluissa, jotta suomalaiset lapset ja nuoret saisivat jotain tuntumaa elämään maailman köyhimmissä maissa, globaaleihin tasa-arvokysymyksiin ja siihen, kuinka etuoikeutetussa asemassa he ovatkaan monella tapaa. Olen nyt pitänyt näitä samoja työpajoja myös täällä Brasiliassa, ja vaikutus on ollut yhtä mahtava. Nämä teinit vertailevat itseään yhdysvaltalaisiin ja eurooppalaisiin ja tuntevat itsensä köyhiksi, mutta kun yhdessä ajatellaankin nuorten elämää vaikka Nepalissa tai Keniassa, niin he huomaavat että heillä on oikeasti vaikka ja mitä (juuri kukaan kun ei edes tiedä esim. että mikä on huussi tai kuoppakäymälä..) sekä ennen kaikkea mahdollisuuksia vaikuttaa niin omaan kuin muidenkin elämään. Kuitenkin on tärkeää myös tuoda esiin että ei elämä kehitysmaissa ole pelkkää köyhyyttä ja kurjuutta vaan siinä on myös paljon hyvää, ja että sielläkin on paljon ns. hyväosaisia ihmisiä. Tärkeitä juttuja oppia, mieluiten tietysti jo koulussa, mutta viimeistään niillä omilla matkoilla! Usein kyllä valitettavasti tuntuu että näitä olisi hyvä pitää ihan aikuisillekin suomalaisille.

    Kiitos ajatuksia herättäneestä postauksesta! Kauniit on vuorimaisematkin Lesothossa.

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 03:06

      Kiitos kommentistasi Johanna. Upeaa ja arvokasta työtä teet! Toivoisin todellakin, että yhä useampi Suomessa oppisi näkemään omaa napaansa pidemmälle, ja oikeasti arvostamaan sitä, miten etuoikeutetuissa olosuhteissa saa elää. Ja totta myös tuo positiivinenkin puoli – helposti se kun jää kurjuuden varjoon. Arman Alizad sanoi mielestäni aika osuvasti tv-sarjassaan, että niissä kaikista köyhimmissä olosuhteissa elävät ihmiset, joilla ei ole mitään, saattavat olla jopa onnellisimpia kuin me kehittyneissä maissa elävät .

  • Reply
    http://www.rantapallo.fi/wildestdreams/
    27.10.2016 at 16:57

    Vitsi osaat kirjottaa niin kauniisti! Pääsee jotenkin ihan täysin tohon afrikan tunnelmaan mukaan! Parhaat tarinat syntyy spontaaniudella ja kannattaa jatkossakin olla suunnittelematta liian tarkasti. Tuntee oikeasti seikkailevansa kun ei tiedä tarkalleen mitä seuraavan mutkan takana odottaa! 😀

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 03:06

      Voi kaunis kiitos kauniista kommentistasi! Ihana kuulla! <3

  • Reply
    Marjaana
    31.10.2016 at 13:17

    Ooh, niin upeaa lukea kokemuksiasi, niin hyppään täällä toimistolla mielessäni mukaasi Afrikkaan 🙂 Kiitos upeasta kokemuksen jakamisesta ja onnen potkuja tuleviin seikkailuihisi!

    Lämmöllä Suomesta

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 02:55

      Ihana kuulla, että matkajuttuni tarjoavat seurattavaa sinne toimistopöytien ääreen! Saa ainakin hetkeksi ajatukset ihan muihin maisemiin konttorista. 🙂

Leave a Reply