Laos Maailmanympärimatka

Luang Prabang – hetki Kuang Si vesiputouksilla

Yhtenä aamuna Luang Prabangissa päätin lähteä kaupungin ulkopuolelle katsomaan yhtä koko Laosin upeimpia nähtävyyksiä – Kuang Si vesiputouksia. Olin kuullut, että paikan päälle kannattaisi mennä niin aikaisin kuin mahdollista, sillä keskipäivän aikoihin paikoille rahdataan turisteja bussilasteittain. Hotelliltani selvittelin kuljetusmahdollisuuksia putouksille ja lopulta päädyin valitsemaan oman tuktukin, sillä näin saisin toimia täysin omien aikataulujeni mukaan. Yritin päästä lähtemään mahdollisimman aikaisin, mutta hotellilta sanottiin että ehtisin hyvin nauttia putouksista vaikka kuski tulisi minut kahdeksalta noutamaan.

Tuktukin kyytiin ja menoksi

Sovitusti kahdeksan hujakoilla hyppäsinkin sinisen tuktukin avonaiseen takaosaan ja aloitimme vajaan tunnin matkan Luang Prabangista noin 30 kilometriä etelään. Kuski körötteli verkkaisesti ja pysähteli tämän tästä milloin tankkaamaan, milloin pudottamaan tavaralähetystä tuttavalleen, milloin ostamaan jotain katukojuista – kaupungin ulkopuolisten edullisempien hintojen toivossa kai. Olisi tehnyt mieli sanoa, että nyt nasta lautaan ja vähän äkkiä, mutta nielin kiireen tunteen, ja muistutin itseäni, ettei matkantekoni muutamasta hassusta pysähdysminuutista kiinni olisi. Ehtiihän sitä tässä valmiissa maailmassa. Pian lähdimmekin taas liikkeelle, ja huristelimme kiemuraisia pikkuteitä pitkin läpi vehreiden sademetsämaisemien ja pienten kyläkeskittymien. Skoottereita ja niiden varaan kyhättyjä tuktukeja puksutti menemään siellä täällä, ja niistä monen kyytiin oli lastattu vaikka minkälaista kantamusta. Välillä ihan hirvitti katsoa kiikkeriä kuljetustaktiikoita, mutta niin vain sinnikkään taidokkaasti kuskin ohjasivat menopelejään eteenpäin.

Yhdeksan aikoihin olimme vihdoin perillä vesiputouksilla. Parkkipaikan ympäristö näytti olevan täynnä turistikojuja ja kioskeja, mutta paikalla vallitsi unelias ilmapiiri. Osa kojuista oli vielä kiinni, eikä lisäkseni muita turisteja näkynyt missään. Hetken jo ehdin säikähtää, että olisiko pääsy vesiputouksille vielä edes auki, mutta onneksi kuskini alkoi viittiloimaan minua lippuluukun suuntaan ja tajusin paikan olevan auki. Lippu kädessä lähdin tarpomaan viidakkopolulle, tosin nappasin nopean kuvakaappauksen reittikartasta, etten vahingossakaan kävelisi parhaiden paikkojen ohi. Ensimmäiselle polulle astuessani kartta tulikin heti tarpeeseen, sillä vähän matkaa kuljettuani aloin taas ihmettelemään ihmisten puutetta. Ehkä olinkin kaartanut väärään suuntaan? Mutta ei, vain muutaman askeleen päässä edessä kimmelsikin ensimmäiset vesiputouksen altaat.

Satumetsä ja sen vesiputoukset

Keskeltä vehreää sademetsää erottui selvästi kirkkaan turkoosivihreä vesiallas, jonka pinta heijasteli ylöspäin puiden varjoja. Vesi liplatti verkkaisesti alaspäin kivenlohkareiden välistä, mutta paikoitellen vesialtaan pinta vaikutti lähes tyyneltä. Teki mieli heittää sandaalit syrjään ja kokeilla paljailla varpailla vettä. Pitkälle en kuitenkaan malttanut kahlata, sillä edessä voisi olla vielä vaikka kuinka paljon kauniimpia paikkoja. Ja oikeassa olin. Mitä voimakkaammaksi vesiputouksien pauhu kasvoi, sitä suuremmiksi ja upeammiksi vesialtaat muuttuivat. Pysähtelin altaiden kohdalla niitä ihastelemaan, ja välillä tuntui, etten tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt katsoa, niin erikoisen upeat näkymät edessä avautuivat. Oli kuin olisin pujahtanut johonkin erikoiseen satumetsään, jonka keskellä virtasi tämä taianomainen vesipuotousuoma. Ja koska ympärillä ei näkynyt ristinsielua, tunsin itseni kaikessa yksinäisyyssäni kuin liisaksi ihmemaassa kahlatessani vesiputousaltaissa ja hätistellessäni kauemmaksi nilkkojani näykkiviä pikkukaloja.

Kun pääsin varsinaisille vesiputouksille, tuli vastaani ensimmäiset muut ihmiset. Mutta heitäkin oli paikalla vain viisi lisäkseni. Jokaiselle siis riitti hyvin paikka puiselta sillalta vesiputouksen ihasteluun. Mutta pakko sanoa, olin kuvitellut varsinaisen päävesiputouksen olevan upeamman, jotenkin isompi ja runsaampi. Vaikuttavampi. Nyt putous vaikutti jotenkin kutistuneelta, sillä ehkä kuivasta kaudesta johtuen vesivana oli verkkainen eikä niinkään mahtipontinen. Tuntui siltä, että polulla aiemmin näkemäni vesiputouksen alle muodostuneet upeat altaat olivat lupailleet enemmän. Olin ajatellut, että näiden päässä olisi pakko olla jotain vieläkin upeampaa ja mykistävämpää. Mutta oli putoukset silti hienot, keskellä vehreää sademetsää pulputessaan. Myös vesiputouksien päälle olisi voinut kiivetä pikkupolkua pitkin, mutta jätin tämän nousun laiskuuttani väliin.

Selfietikkujen hyökkäys

Vesiputouksien ihasteluhetken jälkeen päätin lähteä takaisin päin nauttimaan vielä näkemistäni vesiputousaltaista. Mutta mitä pidemmälle kävelin, sitä enemmän vastaan alkoi tulla muita ihmisiä. Sinne tänne juoksentelevia kirkuvia lapsia, selfietikkujen kanssa huitovia pariskuntia, veteen ryntääviä mölyäviä kaverilaumoja ja niin edelleen. Poissa oli paikan luonnonrauha ja seesteisyys, tilalle oli tullut turistiviidakko. Muutaman altaan kohdalla maltoin vielä pysähdellä niitä ihastelemaan, mutta lopulta totesin, että olin tänne tullessani päässyt jo ikuistamaan niin kauniin maiseman ja hetken itselleni, ettei minun kannattaisi väkisin jäädä norkoilemaan tänne ihmisjoukkoon. Palasinkin nopeasti takaisin tuktuk-kuskini luo ja aloitimme verkkaisen paluumatkan.

Jos siis olet Luang Prabangissa menossa katsomaan Kuang Si -vesiputouksia, suosittelen ehdottomasti nappaamaan oman tuktuk-kuskin ja lähtemään putouksille niin aikaisin kuin mahdollista!

You Might Also Like

8 kommenttia

  • Reply
    Suunnaton
    23.7.2017 at 21:06

    Ihanan rauhallista ja seesteistä tuolla on ollut aamulla! Parempi muistaa vain retken alkuosa 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      30.7.2017 at 05:40

      Joo vesiputoukset olivat kyllä aivan erilaiset omassa rauhassa nautittuna, joten se on varmasti ennen kaikkea se hetki jonka haluan muistaa. Kaunis paikka joka tapauksessa!

  • Reply
    Teea | Curious Feet
    25.7.2017 at 11:21

    Näyttää kauniilta. Onneksi ehdit paikalle ennen suuria laumoja 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      30.7.2017 at 05:35

      Voi kun sitä aina jaksaisi matkalla herätä näin aikaisin 🙂

  • Reply
    Ne Tammelat
    27.7.2017 at 10:32

    Upeita paikkoja! Kävipä hyvä tuuri, että ehdit kahlailla tuolla ihan itsekseen. Satumaisuus välittyy kyllä kuvista hienosti.

    • Reply
      Anna-Katri
      30.7.2017 at 05:28

      Oli kyllä hyvä tuuri, että satuin kuulemaan eräältä toiselta matkalaiselta tämän aikaisen aamun vinkin. Paikassa oli aivan eri tunnelma siellä yksin ollessa kuin turistilaumojen keskellä. 🙂

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    30.7.2017 at 07:06

    Upealta näyttää kuvissa (varsinkaan kun niissä ei niitä turistilaumoja näy) mutta useinhan se on niin, että odotuksen on korkealla ja paikka ei sitten olekaan ihan niin hieno kuin odottaa. Ihanaa tuo turkoosi vesi. Ja hyvä idea lähteä matkaan aikaisin välttyäkseen niiltä laumoilta.

    • Reply
      Anna-Katri
      6.8.2017 at 17:52

      Upea paikka tuo kyllä oli! Ja olen onnellinen että sain kokea sen ennen turistilaumoja, kaikessa siinä hiljaisuudessaan paikka oli kyllä aivan erityinen.

    Jätä kommentti