Menu
Matkainspiraatio

Lukijan kysymyksiä – Telttailu Afrikassa

Vuonna 2013 lähdin elämäni ensimmäiselle matkalle Afrikkaan. Kun olin kolunnut yksin Ugandan ja Ruandan sumuisilla vuorilla, siirryin Keniaan ja Tansaniaan G-Adventuresin 10 päivän reissulle ympäri savanneja overland truckilla – siis rekan kuomuun tehdyllä safaribussilla, johon mahtuu kaikki Afrikan leirielämään tarvittavat varusteet ja kaiken lisäksi sillä pystyy ajamaan varsin mukavasti Afrikan pomppuisilla teillä (jos niitä teitä siis on ollenkaan). Kokemus tuolta ensimmäiseltä G-Adventuresin reissulta oli niin hyvä, että maailmanympärimatkaa suunnitellessa halusin ehdottomasti kokea vastaavan Afrikassa uudelleen – mutta reissata nyt läpi Etelä- ja Itä-Afrikan aina Kapkaupungista Nairobiin saakka. Ja tuo 6 viikon reissu oli ehdottomasti yksiä suurimpia kohokohtia koko maailmanympärimatkalla!

Koska olen saanut paljon kysymyksiä tästä Afrikan telttareissusta Overland Truckilla, päätin vastailla tässä ihan omassa postauksessaan näihin saamiini kysymyksiin.

Lisätietoja maailmanympärimatkani reitistä Afrikassa löytyy Maailman ympäri – matkareitti Afrikassa postauksesta ja overland truckista Landosta enemmän tietoja postauksessa Overland Truckilla läpi Afrikan. Matkatavaroitani olen taas listannut ennen matkalle lähtöä Pakkaaminen maailmanympärimatkalle postauksessa. Ja Afrikan matkakohteista löytyy listaa Käydyt maat -sivulta.

1. Suositteletko tuota G Adventuresia matkanjärjestäjänä? Eli hoituiko heidän kanssaan asiat ja oliko matkustaminen sinusta turvallista? (Afrikassa on muitakin matkanjärjestäjiä, jotka järjestävät vastaavia, ja pohdin parhaillaan, että mihin päädyn).

Olen ollut G-Adventuresin matkoilla nyt 6 kertaa eli varmasti sekin jo puhuu puolestaan – voin todellakin suositella heitä matkanjärjestäjänä. Toki eroja eri maanosien välillä on, miten asiat on järjestetty, koska käyttävät aina paikallisia oppaita, mutta kaikkialla asiat on hoitunut niin hyvin ettei sinun matkalaisena tarvitse oikeastaan huolehtia mistään. Ja aina saa apua! Afrikassa tällä kiertomatkalla meillä oli 2 opasta mukana, ja välillä he tulivat mukana pankkiautomaatillekin, jotta varmistivat turvallisuutemme. He myös kertoivat joka päivä tarkasti mitä tehdään ja missä, ja jos oli jotain erityistä esim. turvallisuuteen liittyen, niin siitäkin kuuli varmasti heiltä. Ja aina pystyi kysymään lisää, jos jokin asia jäi askarruttamaan. Eli sanoisinkin, että G-Adventuresin mukana en ainakaan itse kokenut kertaakaan turvattomuutta tuolla reissulla.

2. Minkä ikäistä porukkaa tuossa bussissa oli? Olen itse matkustanut vastaavalla Uudessa-Seelannissa (Stray-bussi) ja silloin samaan bussiin osui tosi hyvä porukka, joka oli iältään 28-45. Olen itse jo 38-vuotias ja haluaisin mieluusti matkustaa 30-40 vuotiaiden seurassa. Tärkeää olisi myös, ettei porukka olisi niinkään biletysmielellä matkassa mukana.

Olin itse G-Adventuresin yolo-tourilla, jotka on usein enemmän reppureissuhenkisiä, hieman nuoremmalle porukalle suunnattuna budjettimatkoja. Heillä on erikseen classic-tourit, jotka on taas suunnattu hieman mukavampaa matkustustyyliä arvostaville. Omalla reissullani mukana oli porukkaa ikäväliltä 20-37, pääpaino oli siinä 30-vuotiaissa. Toki biletimme useana iltana, mutta silti kaikki olivat tulleet reissuun tutustumaan ensisijaisesti Afrikkaan, ei niinkään bilettämään. Classic-toureilla olen kuullut olevan hieman vanhempaa porukkaa, siinä 30-45 vuotiaita pääosin. Iän lisäksi suosittelen perehtymään matkaohjelmaan kun vertailet noita yolo- ja classic-toureja. Yolossa usein joutuu kokkailemaan ja siivoamaan ryhmän kanssa, classicissa teltatkin saatetaan pystyttää sinulle valmiiksi.

3. G Adventures on sivuillaan ehkä vähän kryptisesti ilmoittanut, että osa nähtävyyksistä kuuluisi kiertomatkan hintaan. Oliko kuitenkin niin, että he tarjoavat bussikyydin, telttamajoituksen ja ateriat ja kaikki muu oheistarjonta, kuten safarit tulevat lisäkustannuksina?

Tällä omalla Afrikan kierroksellani suurinosa sisältyi matkahintaan, ainoastaan jotkin hyvin erityiset aktiviteetit, kuten kuumailmapalloilu Serengetissä, pienkonelento Okavangon Deltalla eivät sisältyneet hintaan. Eli omaan pakettiini kuului monen monta safaria. Kannattaa kurkata tourien tarkempi matkakuvaus, siellä usein kuvataan yksityiskohtaisesti mitä päiväohjelmaan kuuluu ja ilmoitettu tarkalleen hintoineen mitä vaihtoehtoisia lisäjuttuja voit halutessasi tehdä.

4. Oliko tuo marraskuu sinusta hyvä lähtöajankohta kiertomatkalle? Mulla voisi olla mahdollista lähteä myös joulukuussa.

Marraskuu oli mielestäni oikein hyvä ajankohta reissun aloitukselle ja koska reissuni kesti joulukuuhun saakka, en näe oikeastaan mitään eroja sille, kumpi noista kuukausista olisi paras. Sanoisinkin, että lähdet vain silloin kuin sinulle ajankohta on paras.

5. Miten kylmäksi yöt kävivät Afrikan kiertomatkalla? Mietin että pärjäänkö ”kesämakuupussilla”. Lähden kiertomatkalle joulukuun alussa. Mietin myös silkkilakanan hankkimista, sillä se ilmeisesti säästä riippuen joko viilentää tai lämmittää ihoa. Kuinka hyödyllinen tuo silkkilakana oli sinusta?

Itselläni oli matkalla mukana sekä silkkimakuupussi että kevyt kesämakuupussi. Useimmissa paikoissa pelkkä silkkimakuupussi riitti öisin, mutta välillä makuupussille tuli käyttöä kun yöt viilenivät. Todella kylmä (n. 0 astetta) oli Tansaniassa erityisesti Ngorongorossa, mutta G-Adventuresilta sai lainaan vilttejä halutessaan, joten niillä pärjäsin yön ihan mukavasti – tosin jouduin myös vetämään kaikki mahdolliset rinkasta löytyneet vaatteet päälleni tuona yönä. Sanoisinkin, että jos sinulla on vain mahdollisuus ottaa mukaan vähän järeämpi välimuotomakuupussi niin ota se kesäpussin sijaan. Ja silkkilakana on ihan ehdoton, se on myös helpompi pestä kuin iso makuupussi! Se myös suojaa ötököiltä.

6. Miten paljon ottaisit lämmintä vaatetta mukaan. Tyyliin onko tuo Cashmere-sekoitteinen aluskerrasto ja fleeseasu sekä tuulen pitävät housut ja villasukat tarpeellisia?

Erityisesti Tansania-Kenia-akselilla yöt voivat olla kylmiä, ja Ngorongorossa laskea jopa nollan tuntumaan. Sen vuoksi kannattaa ottaa muutamia lämpimiä vaatekertoja mukaan ja suosia kerrospukeutumista. Lämmin aluskerrasto öitä varten tulee tarpeeseen jos ei ole lämmintä makuupussia. Lisäksi ainakin fleecepuseroa tuli käytettyä myös viileissä illoissa ja aamuissa jopa Etelä-Afrikan puolella. Ja mukaan kannattaa ehdottomasti pakata myös tuulen ja VEDEN pitävä takki sekä housut (esim. Botswanassa rankkasade kesti lähes vuorokauden). Ja villasukat jalassa uni tulee viileässä paremmin.

Mutta päivisin siis useimmissa paikoissa on todella kuuma, ja jo pelkissä urheilushortseissa ja -topissa tuli kunnolla hikoiltua tuolloin marras-joulukuussa.

7. Olivatko nuo hyönteissuojatut vaellushousut sinulla toimivat? Mietin että kannattaako hankkia…

Itseasiassa noita en käyttänyt juuri ollenkaan, sillä päivisin lämpötilat kohosivat korkealle. Enemmän käytössä oli löysät “elefanttihousut” tai urheilushortsit. Suosittelen kuitenkin ottamaan mukaan yhdet kestävät pitkälahkeiset housut. Ja itseasiassa myös perustrikoohousut olivat näppärät viileämpinä iltoina.

8. Kerroit jo aiemmassa vastauksessa, että lähtisit matkaan sellaisella välikausimakuupussilla. Mulla on tällä erää tosiaan kesämakuupussi ja ajattelin, että josko kuitenkin selviäisin viileämmistä öistä esimerkiksi Cashmere-sekoitteisella aluskerrastolla ja tuolla kesämakuupussilla. Mitä mieltä olet?

Välikausimakuupussi toimi hyvin kaikkialla muulla paitsi Tansanian Ngorongorossa. Siellä tarvitsin lisäksi vilttejä, jotta pysyin lämpimänä. Niitä tosin pystyy ostamaan isoista supermarketeista paikan päältä ja myös lainaamaan G-Adventuresilta. Esimerkiksi Ngorongorossa minulla oli yöllä päällä 3-kerrosta vaatteita, makuupussini ja 2 paksua masai-vilttiä… Suosittelen ottamaan mukaan myös silkkisen makuupussin, sillä pärjää hyvin helteisemmissä paikoissa.

9. Käytitkö tuota moskiittoverkkoa Afrikassa? Lähinnä mietin, että miten sen saa sinne teltan kattoon kiinni…

En käyttänyt moskiittoverkkoa ollenkaan. Teltat olivat sen verran jämäkkää tavaraa, ettei ötökät niihin päässet kun piti teltan verkot kiinni. Jos taas jossakin haluat upgreidata telttamajoituksen kiinteään majapaikkaan, saattaa siellä tulla tarvetta hyttysverkolla. Plus Malawissa omia matkatavaroitaan pystyi treidaamaan paikallisten kanssa, jolloin esim. vanhoista kengistä, käyttämättä jääneestä hyttysverkosta ym. oli iloa paikalliselle ja itse sai mukaansa jonkun paikallisen matkamuistoesineen. Porukastamme monet tekivät tätä.

10. Millaiset pyykinpesumahdollisuudet kiertomatkalla oli? Pohdin, että otanko myös mukaan tuon lavuaarin tulpan, pyykinpesujauheen ja pyykkinarun.

Kannattaa varautua nyrkkipyykkiin lavuaareissa. Muut pyykinpesumahdollisuudet olivat harvassa, ja toisaalta jo yhdessä päivässä vaatteet likaantuvat ja hikeentyvät aikalailla, eli ne haluaa melkeinpä jokaisen päivän päätteeksi pestä. Ota siis mukaan tulppa, pesuaine ja pyykkinaru.

11. Oliko sulla tarvetta noille Drybageille?

Drybag oli lähinnä kameran suojana sateella. Muutoin tarpeelliseksi tulivat päivärepun ja rinkan sadesuojus silloin kun sade yllätti.

12. Pohdin myös tuota hyönteismyrkkyä. Toimivatko Suomesta ostetut Offit ym. hyönteismyrkyt Afrikassa vai pitäisikö hankkia vasta sieltä käsin?

Suomalaiset myrkyt eivät toimi, sillä EU:ssa on nykyisin tiukemmat säädökset ainepitoisuuksiin, joten paikanpäältä kannattaa ostaa oppaiden suosittelemia paikallisia myrkkyjä. Toki voit ottaa ensialkuun esim. Autan-myrkyn mukaan ja panostaa pitkiin vaatteisiin (sekä ehdottomasti malarialääkkeisiin).

13. Sitten vielä lääkkeistä. Haluan myös itse ottaa mukaan antibiootit vatsatautiin, mutta niitä ei taida enää Suomesta käsin ”varmuudenvuoksi” saada. Pohdin, että saisikohan apteekista Cape Townista hankittua mahdollista vatsatautia varten antibiootteja. Olisiko sulla tietoa/kokemusta tästä? Lisäksi käytitkö itse miten paljon noita nesteytysjauhoja?

Ainakin itse sain antibiootit jo Suomesta mukaan, kannattaa tsekata esim. yksityisten lääkäriasemien matkailuun erikoistuneet lääkärit. Matkalla ollessa lääkärissä käynti ja lääkkeiden hankinta on rutkasti vaikeampaa, joten suosittelen hankkimaan jo Suomesta tarvittavat mukaan. Nesteytysjauhoja tuli käytettyä lähes joka päivä alkumatkalla Namibiassa, sillä päivälämpötilat ja sitä myötä hikoilu oli niin suurta, että tulivat tarpeeseen. Namibiasta niitä sai vielä ostettua hyvin apteekista, mutta sen jälkeen paikallisissa apteekeissa ei enää näkynyt niin paljoa. Toisaalta matkan edetessä niiden tarve ei enää ollut niin suurta, kun keho oli jo vähän sopeutunut paikallisiin oloihin.

16. Useiden kiertomatkalla olevien maiden kohdalla mainitaan (mm. Zimbabwe, Kaza, Zambia), että viisumin saa tarvittaessa myös rajalta. Haitkohan viisumeita ennakkoon näiden edellä mainittujen maiden kohdalla vai suoraan rajalta ja jos hankit rajalta, niin oliko se sinusta ihan mutkatonta?

Kaikkiin maihin kiertomatkan aikana hankin viisumin rajalta, eikä ongelmia ollut, kun vain oli käteestä sopivassa valuutassa. Rajalla siis täytellään maahantulokorttiin erilaisia tietoja mm. majapaikka ja kuinka pitkään aikoo maassa viipyä jne. Sitten maksetaan maahantulomaksu ja leima isketään passiin. Jonotella saattaa joutua tovin jos toisenkin, mutta suomalaisella passilla ei kyllä ollut mitään ongelmia visan saannin kanssa rajalla. Kannattaa kuitenkin tarkistaa esim. kiertomatkan järjestäjältä ja maan virallisilta sivuilta etteivät käytännöt ole muuttuneet. Afrikan maissa ne kun voi aina elää ja muuttua nopeastikin.


Lukijan kysymyksiä -postaussarjassa esiin nostetaan mieltä askarruttavia matkailuaiheisia ja ajankohtaisia kysymyksiä blogin aihealueisiin liittyen. Olipa kyseessä sitten täsmävinkit matkakohteeseen, matkalle valmistautuminen tai vaikka matkakohteen valintapohdinnat, yli 100 maassa reissannut Anna-Katri vastaa kysymyksiin omasta kokemuksestaan. Kysymyksiä voi jättää blogin kommenttiboksiin tai lähettää sähköpostitse adalminassecret@gmail.com.

 

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

10 Comments

  • Travelloverin Annika
    29.11.2017 at 16:20

    Olen jonkin aikaa jo haaveillut tällaisesta, mutta jotenkin telttameininki tuntuu sittenkin arveluttavalta. Tuo classic-vaihtoehto laittoi taas miettimään, että jos sittenkin vielä. Ja jos aloittaisi testaamaan lyhyempää, ettei kerralla pistele kuukautta… Hyvä kuulla, että tuo firma on osoittautunut luotettavaksi, kun eihän noista pelkästään firmojen kotisivuja lukemalla oikein saa irti. Alkoi kyllä taas vähän Afrikka poltella…

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 19:45

      Sinne vaan nyt telttailemaan hopihopi! Ihan varmasti sopeudut ja varsinkin jos ottaa alkuun lyhyemmän matkan maistiaisiksi. Afrikassa reissaa myös muitakin firmoja overland truckeineen, ja ainakin mm. Driftersin auto oli lähes aina samoilla leirintäalueilla miedän porukan kanssa.

      Reply
  • Ansku BCN
    30.11.2017 at 20:22

    Hei olipas kattavasti vastauksia kysymyksiin, joita olen itsekin pohtinut! Olen itse ollut safarilla Keniassa, mutta mieheni ei ole koskaan käynyt Afrikassa. Meistä on viime vuosina tullut hieman kermapyllyjä, enkä enää mielelläni nukkuisi samanlaisessa teltassa missä itse silloin kauan sitten nukuin, enkä myöskään mielelläni olisi liikkeellä ihan keskenämme omalla autolla (jäimme silloin mutaan kiinni Masai Marassa ja olisimme olleet pulassa ilman apuun tullutta ystävällistä Maasaisoturia keihäänsä kanssa :)). Joku matkanjärjestäjä olisi siis hyvä vaihtoehto!

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 19:42

      Mahtavaa kuulla, jos näistä kysymys-vastaus-postauksista on hyötyä! 🙂 Välillä sitä itse ei osaa postauksessa kaikkia oleellisia asioita kertoa, joten siitä syystä olenkin päättänyt kasata näitä eniten kysymyksiä saaneita aiheita samaan postaukseen.

      Reply
  • Henna / Kulkutautiset
    30.11.2017 at 22:31

    Tulipas mukavia muistoja omalta rekkareissulta mieleen 🙂 Muutoin olemme reissanneet Afrikassa pitkälti omatoimisesti, mm. Tansaniassa, Malawissa ja Mosambikissa julkisen liikenteen turvin, mutta Namibiaan, Botswanaan ja Zimbabween päädyimme Driftersin rekkareissulle, sillä julkiset yhteydet kuljettivat huonosti paikkoihin, joissa halusimme käydä. Se olikin mukava kokemus, meille sattui porukka, joka koostui pääosin yli kolmekymppisistä samanhenkisistä tyypeistä ja vietimme rattoisat 24 päivää matkamme sillä legillä. Lisävinkiksi muille lukijoille noiden makuupussien ja säiden suhteen sanoisin, että kannattaa itse perehtyä kunkin seudun juuri sen vuodenajan säihin (Ngorongoro on sen verran korkealla, että öisin on varmasti useimmiten kylmää, kuten mainitsitkin). Me mm. olimme tuolla eteläisen Afrikan kiertomatkalla heinä-elokuussa, eli siellä talvella ja kyllä muuten oli öisin kylmää sielläkin, 0-5 astetta, eikä päivisinkään todellakaan tarvinnut shortseissa juosta.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 19:40

      Joo omatoimireissu on varmasti jees, kun on reissuseuraa, yksin ei hirveästi huvita tuolla lähteä autoilemaan jo kustannustenkin puolesta. 🙂 Mutta onneksi Afrikassa reissaa monien eri firmojen overland truckeja, joten yksinmatkalainenkin pääsee kokemaan näitä upeita paikkoja! Ja kiitos lisävinkistä, lämpötila voi tosiaan laskea muuallakin todella alhaiseksi yöaikaan.

      Reply
      • Henna / Kulkutautiset
        7.12.2017 at 20:39

        Me emme siis vuokra-autoilleet muutoin kuin Etelä-Afrikassa, vaan paikallisbusseilla pääasiassa kuljimme, joten kustannukset olivat kyllä huomattavasti pienemmät kuin tuolla overland tourilla, mutta joka tapauksessa yksin matkatessa valitsisin minäkin overlandin. Siitä, että änkee vaikkapa pakettiautoon lähemmäs 30 muun ihmisen kanssa tavaroineen ei tarvinnut monta euroa maksaa, mutta ei kyllä olisi varmasti yksin pokkaa reissata sillä tavalla, eikä se taitasi olla turvallisuusmielessä kovin järkevääkään. Yllättävän vähän itse asiassa tuossa meidän ryhmässä oli yksinmatkaajia, olisikohan ollut jopa vain yksi, mutta tätä tapaa tutustua Afrikkaan olen kyllä suositellut monelle yksin reissaavalle kaverilleni, ja muillekin kyllä – onhan se oikeasti aika miellyttävä tapa nähdä paikkoja ja nauttia telttaelämästä ja iltanuotioista jne 🙂

        Reply
        • Anna-Katri
          10.12.2017 at 13:27

          Joo yksin matkalla ollessa sitä joutuu huomioimaan asioita vähän eri tavalla kuin porukassa. 🙂 Ja kieltämättä tuo G-Adventuresin reissu on mahtava tapa saada reissuseuraa ja parhaimmillaan uusia ystäviä. 🙂

          Reply
  • Viime kesän Balkanin telttaretken jälkeen oli sellaiset fiilikset, ettei välttämättä ole heti tarvetta uudelle telttareissulle. Tää kyllä muutti mieleni, oon pidemmän aikaa halunnut Afrikkaan ja tää sun tapa kokea telttailu muutti omia mielipideitä. Todellakin haluaisin tuollaiselle kuuden viikon upealle elämykselle! Oikeasti, kaikenlaisia elämyksiä sitä vain maailmalta saa – tällaisestäkään ei ollut mitään hajua. Hyvä pistää korvan taakse.

    Reply
    • Anna-Katri
      3.12.2017 at 19:35

      Joo mä en myöskään ole mikään telttailija, mutta mielestäni se on Afrikassa yksi parhaimpia tapoja kokea villi luonto ympärillä! Todellakin sellainen kerran elämässä -kokemus!

      Reply

Leave a Reply