Marokko

Marrakech – kun blondi markkinakujille asteli

28.1.2018

En haluaisi millään lähteä riadistani ulos. Haluaisin jäädä nauttimaan sen seesteistä rauhallisuutta huokuvasta tunnelmasta kääriytyen viltin alle takkatulen ääreen tunnelmoimaan. Sujauttaisin jalkaani pehmoiset marokkolaistossut ja nauttisin illallisen kaikessa rauhassa riadin pienessä ruokailuhuoneessa sisäpihan puutarhamaisia näkymiä iltavalaistuksessa ihaillen. Siis jos vain voisin. Mutta koska saavuin tänne Marrakechin majapaikkaani niin myöhään suoraan surffikylä Tamraghtista, ei illallistamismahdollisuutta riadissa enää ollut, ja joutuisin suuntaamaan riadin rauhasta Marrakechin vilkkaille kujille illan pimeyteen ravintolaa etsimään. Riadin tunnelman lisäksi haluttomuuteeni liikkua minnekään on toinenkin syy: ennen matkaani Marokkoon minua varoiteltiin tämän tästä Marrakechin sokkeloisista kujista ja erityisesti niillä liikkumisesta vaaleana naisena. Jopa päiväsaikaan se olisi kuulema tukalaa. Mitä ihmettä noilla Medinan kapeilla ostoskujilla olisikaan vastassa? Joutuisinko paikallisten kaupustelijoiden piirittämäksi? Pääsisinkö kulkemaan sinne minne haluan? Ryöstettäisiinkö ja huijattaisiinko minut heti kättelyssä, kun avaan riadin ison ja painavan ulko-oven?

Ensimmäinen ilta uudessa matkakohteessa on aina se jännittävin. Kurkistan riadin paksun puuoven raosta medinan pienelle sivukadulle. Se on täynnä menoa ja meininkiä. Mieslaumat parveilevat kadunkulmilla ja lapset pitävät mölyä kioskin edustalla. Pyöräilijöitä ja kävelijöitä suhaa ohitseni sinne tänne, kunnes aasivankkuri kipittää edestäni tukkien koko kapean kujan muilta kulkijoilta. Torvet tyyttäävät ja pyörien kelloja kilistellään vaativasti. Auringon kajo muuttuu kokoajan heikommaksi kun tuo oranssi möllykkä laskee medinan rakennusten taa häviten lopulta nopealla nykäyksellä kokonaan näköpiiristä. Jostakin kantautuu nenään itämaisten mausteiden eksoottinen tuoksu. Muistan, että minulla on nälkä ja lähden hämärässä suunnistamaan läheiseen ravintolaan, johon sain reittiohjeet riadistani. En tiedä miten minun pitäisi kadulla puikkelehtia, ja tuntuu siltä, että olen kokoajan jonkun kiireisemmän tiellä. Lopulta turvaudun kävelemään vantteran paikallisen mummukan takana, hän ikään kuin suojaa minua muulta liikenteeltä. Onneksi ravintola on aivan kulman takana, eikä minun väsyneenä tarvitse syvemmälle medinan uumeniin suunnistaa.

Illallisen jälkeen askellan varmemman oloisesti takaisin riadiin jo tuttua reittiä. Tai ainakaan en purista laukkuani enää niin kovasti kuin menomatkalla. Huomioin, että paikallisten päät kyllä kääntyvät kohdallani, mutta sen kummempaa huomiota en saa. Edes paikallinen nuorten miesten porukka ei ala huutelemaan perääni, vaan jäävät vain suu auki tuijottamaan. Kiitän asuvalintaani – kokomusta asu maksihameella, löysällä collagepuserolla ja muhkealla huivilla takaa, että vaatetukseni on kuin paikallisilla musliminaisilla. Kun pujahdan takaisin riadin rauhaan, henkäisen helpotuksesta. Samalla jään kuitenkin hämmästelemään, ettei mielikuvani Marrakechin pelottavista kujista ollutkaan ihan totta.

Seuraavina päivinä teen tutustumisretkiä yhä syvemmälle medinan uumeniin. Ensimmäisenä päivänä palkkaan paikallisen oppaan kierrättämään minut kaikissa näkemisen arvoisissa paikoissa, ja kieltämättä oppaalle tuli tarvetta pienillä ja kiemuraisilla kujilla suunnistaessa, etten kääntyisi aivan väärään suuntaan. Kuljen läpi paikallisten markkinakujien, piipahdan pienessä leipäkaupassa, perehdyn medinan rakennushistoriaan, hämmästelen kauniita moskeijoita ja palatseja, poikkean marokkolaista taidetta esittelevässä museossa ja pudistelen päätäni keskusaukion käärmeenlumoajille ja apinoiden ulkoiluttajille.

Mielenkiintoni varastaa kuitenkin Marrakechin sydän eli Souk, joka on juuri sellainen kuin kuvittelin, tai oikeastaan vielä enemmänkin, kun lähtee turistien suosimilta kujanpätkiltä vieläkin syvemmälle: vieri vieressä on paikallista käsityötä ja taidetta myyviä pieniä liikkeitä, joissa pääsee tosissaan harjoittelemaan tinkimistaitojaan, mikäli jotakin haluaa ostaa. Siellä täällä on värikkäitä ja huumaavan tuoksuisia maustekojuja, joiden eteen tekisi mieli pysähtyä arvuuttelemaan mikä mauste onkaan kyseessä.  Vastaan tulee tuoreita yrttejä teetä varten kauppaavia vanhoja puukärryjä työnteleviä myyjiä ja kauppojen edustoilla norkoilee höyryävällä minttuteellä ostajia kauppaan houkuttelevia sisäänheittäjiä. Kapeat kujat pursuilevat itämaista eksotiikkaa ja tunnelmaa, josta ei saa tarpeekseen. Melkein saattaa kuvitella, että kohta vastaan leijailisi lentävä matto turbaanipäisine prinsseineen, kun koskaan ei osaa arvata, mitä seuraava kujanpätkä tuo tullessaan. Illan pimetessä vilinä kujilla vain yltyy, vaikka Soukin kaupat sulkeutuvat.

Ensimmäisen päivän jälkeen minua ei enää jännitä liikkua ulkona edes pimeällä. Vaikuttaa siltä, että jostakin kumman syystä, minut jätetään jälleen rauhaan – aivan kuin aikoinaan Egyptissäkin. Tuntuu siltä, että mielikuvani agressiivisista kaupustelijoista ja naisia hännystelevistä paikallisista miehistä olivat ylimitoitettuja. Toki tiedostin etukäteen muutamat selkeät huijausyritykset, joita pikkupojat turisteille yrittävät Marrakechissä tehdä (mm. valehdella, että kadunpätkä on suljettu ja tarjoutua viattomina avustamaan turisti majapaikkaan sekä lopuksi uhkailemalla kinuamaan poskettoman summan rahaa). Yksi tällainen napero tielleni osui, mutta hän jäi huutelemaan tyhjille seinille varoituksiaan umpikujasta, kun askelsin päättäväisesti helmat hulmuten eteenpäin. Ja pah, mikään umpikuja se ei ollut, sen tiesi Marrakechin pienimmätkin sokkelot tunteva karttaohjelma Maps.me, jota riadini työntekijä suositteli.

Eikä edes sekään välikohtaus horjuttanut positiivista mielikuvaani Marrakechistä. Viimeisenä iltana suuntasin Djemaa el-Fna -aukion vilinään ja löysin sen reunamilta viihtyisän ravintolan, jonka kattoterassilla nautin ehkä matkani parhaan tangine-aterian. Pimeässä yössä tähdet välkkyivät aukion yläpuolella ja jostakin esiin lymyili hassun mallinen kuu valoa tuomaan samalla kun kumosin viimeisen lasillisen jo viilentynyttä marokkolaista minttuteetä. Ehkä olisi pitänyt ostaa soukista oma hopeinen teekannu vielä ennen kotiin lähtöä.

  • Reply
    Janna
    28.1.2018 at 21:53

    Marrakech näyttää ja kuulostaa ihanalta! Olen matkalla sinne kolmen viikon päästä. Onko sinulla sattumalta muistissa hyviä ravintoloita? Ryhdyitkö tinkimishommiin basaareissa?

    • Reply
      Anna-Katri
      4.3.2018 at 15:07

      Sinä oletkin tainnut jo Marokosta käydä, toivottavasti oli onnistunut matka. 🙂 Mitään erityisiä ruokapaikkoja ei jäänyt mieleen, niitä tuntui löytyvän lähes joka kulmalta ja varsinkin tuolta aukion ympäriltä. Ja joo, tinkimishommiksi meni ja hinnoista sai usein kivan osuuden alas. 🙂

  • Reply
    Johanna / hellan ja viinilasin välissä
    29.1.2018 at 10:14

    Marrakech ja sen värit ovat jotakin, joka on joskus koettava ja tuo suosittelemassa yöpymispaikka näyttää aivan täydelliseltä, joten ei ihme että varaukset pitää tehdä kuukausia aikaisemmin. Upeita kuvia jälleen 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      4.3.2018 at 15:05

      Marrakech on kyllä aivan huikea! Ja Marokko ylipäätään! 🙂

  • Reply
    Sini
    29.1.2018 at 12:42

    MAPS.Me on kyllä hyvä. Nyt pienessä ja isossa kaupungissa sitä sovellusta käytettyäni, olen vakuuttunut siitä, että se tulee kulkemaan mukana aina kaikilla matkoilla.

    • Reply
      Anna-Katri
      4.3.2018 at 15:04

      Joo se kyllä toimii mahtavana apuna erityisesti suurkaupungeissa!

  • Reply
    Sandy S
    30.1.2018 at 08:00

    Voi nämä sinun tarinasi ja kuvasi ovat ihan taianomaista! Saanko kysyä millä kuvasit reissussa? Kuvat ovat niin upeita mutta kuvittelisin että kovin massiivista kameraa tuskin olet mukanasi kantanut?

    • Reply
      Anna-Katri
      4.3.2018 at 15:02

      Minulla oli reissussa mukana vain massiivinen Canonin 6d -järkkäri, jolla kuvaan kaikki kuvani. 🙂

  • Reply
    Maarit
    30.1.2018 at 09:39

    Ihana postaus! Tämä kumosi aika monta muuta kertomusta siitä miten kaupunki olisi ahdistava. Me lähdetään kuukauden päästä Marrrakechiin ja odotan matkaa aivan malttamattomana. Olen kuullut paljon, että kuvaaminen oli hankalaa Marokossa, koskka ihmiset eivät siellä pitäisi siitä. Miten koit asian? Pakko myös kysyä, että muistatko kuvan mattoliikettä? Meillä olisi haaveena löytää matkalta kotiin muistoksi pitkäikäinen ja laadukas matto, joten olen yrittänyt kartoittaa missä olisi luotettavia mattokauppoja. Sinusta varmasti huokuu sellainen kokemus matkaajana, joka välittyy muille ja kun vielä muistaa kunnioittaa paikallisten tapoja pukeutumisessa, niin varmasti välttyy monilta kiusallisilta tilanteilta. 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      4.3.2018 at 15:00

      Marrakech ja Marokko ylipäätään on mielenkiintoinen matkakohde ja voisin lähteä sinne milloin vain takaisin. Ja tosiaan Marokossa ei kannata kuvia kenestäkään alkaa räpsimään ilman lupaa, ihmiset eivät siitä pidä, tästä mainitsi myös oppaani. Tosin samaa periaatetta yritän kyllä noudattaa muissakin matkakohteissa, eli kysyn mieluummin luvan kuvan ottoon kuin räpsin salakuvia. Ihana mattokauppa sijaitsi Nomad Hostellin vieressä, pienellä sivukujalla. Siellä oli perinteisiä ja aitoja mattoja, ja osa tuloista meni mattoja tehneille naisille suoraan.

  • Reply
    VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
    30.1.2018 at 15:43

    Vitsi. Nuo värit, nuo yksityiskohdat, nuo rakennusten kiviset seinät – varsinkin tuo eka kuva, missä siekin oot. Ihan sika hieno, pitäisi kyllä päästä tuonne. <3

    Sun kirjoitustyyli on kyllä kivaa, ihankuin itse olisin kuljeskellut tuolla sun kanssa.

    • Reply
      Anna-Katri
      4.3.2018 at 14:54

      Marrakech on kyllä täynnä värejä ja tunnelmaa. Ihan mahatava kohde! Ja kiitos, ihana kuulla että pääsit jutun kautta matkatunnelmaan mukaan. 🙂

  • Reply
    Anne / Matkahetket
    2.2.2018 at 14:01

    Aivan ihania kuvia! <3 Ja kivasti kerrottu kävelyretkistäsi kaduilla.

    • Reply
      Anna-Katri
      4.2.2018 at 19:29

      Kiitos, kiva kuulla! <3

  • Reply
    Anita / My Tiny Travel Journal
    2.2.2018 at 18:09

    Veerapiritan kanssa samaa mieltä: aivan kuin olisin ollut mukanasi noilla kujilla tätä lukiessa. Tuonne on niin pakko päästä, ja kiva lukea että sinne uskaltaa soolomatkaillakin, jos ei reissukaveria löydy. Pitkät vaatteet mukaan, mummojen perään ja paikallisia tapoja kunnioittaen. 🙂 Mistähän vaan löytyisi sen mallinen matkalaukku, että mukaan mahtuisi a) mieletön matto b) suuri tarjotin? 😀

    • Reply
      Anna-Katri
      4.2.2018 at 19:28

      Onpas ihana kuulla, että kuvien ja tarinan myötä pääsi ikään kuin hyppäämään mukaan matkalle. 😀 Ja hahha, mummojen perään vaan niin kaikki sujuu hyvin. Itseasiassa pelkillä käsimatkatavaroillakin pärjää, sillä useat myymälät tarjosivat postituspalvelua Suomeen. Kulkevat perille parissa viikossa ja isompienkin mattojen tapauksessa lähetyskulut olivat muutamia kymppejä. 🙂

  • Reply
    Katariina | Lomaluumu
    3.2.2018 at 13:18

    Kiitos, onnistuit rikkomaan mielikuviani Marokosta. Ehkä voisin juttujesi perusteella jopa harkita matkustavani maahan 🙂 Ei välttämättä soolona, mutta kuitenkin.

    • Reply
      Anna-Katri
      4.2.2018 at 19:26

      Ihana kuulla! Minua ihan harmittaa, miten toisten kommenttien perusteella voi kasvattaa ennakkoluuloja jotakin paikkaa kohtaan vaikka olisi kuinka paljon tahansa reissannut. Niin kuin minäkin tein Marrakechin osalta.

  • Reply
    Travelloverin Annika
    3.2.2018 at 21:04

    Olen ollut Marokossa vain herraseurassa, mutta ei minullekaan jäänyt sellaista vaikutelmaa, mistä kuulee aina välillä varoiteltavan. Yksin epäilemättä tilanne voi olla toinen, mutta kyllähän sen fiiliksestä huomaa, miltä tuntuu, miten kannattaa olla ja kulkea. Oppaan ottaminen ensimmäiseksi päiväksi oli varmasti hyvä idea. Pitäisi enemmänkin itse palkata oppaita, koska he todella osaavat viedä sinnekin, mihin ei itse oivaltaisi mennä.

    • Reply
      Anna-Katri
      4.2.2018 at 19:25

      No nämä etukäteisvaroitukset ovat tiettyjen paikkojen suhteen tainneet saada vähän väärät mittasuhteet. Harmi sinänsä, että monille saattaa olla isompi kynnys lähteä Marokkoon näitä kommentteja saatuaan, varsinkin yksin. Marokko oli mielestäni niin ihana, että jokaisen pitäisi siellä kerran elämässään käydä 😀

Leave a Reply