Matkaunelmia

Matkavuoteni 2017

30.12.2017

Vuosi sitten kirjoittelin matkavuoden yhteenvetopostausta Argentiinan Buenos Airesin helteistä valmiina säntäämään illalla koittaviin hostellin uuden vuoden bileisiin, nyt istun koneen äärellä vanhempieni luona tuijotellen ikkunasta ulos Savon lumisia maisemia. Pakko myöntää, ettei tähän postaukseen tarttuminen ollut helppoa. Tähän vuoteen mahtui nimittäin niin mielettömiä matkakokemuksia maailmanympärimatkalla, että olin hieman haluton palaamaan takaisin noihin tunteita pintaan nostattaviin muistoihin. Niiden upeiden kokemusten rinnalle matkavuodesta 2017 mieleen nousee myös se valtava maailmanympärimatkan jälkeinen kotiinpaluuahdistus ja tämän syksyn jonkinlainen selviytymiskamppailu takaisin arjessa. Mutta tässä siis katsaus matkavuoteeni 2017 kuukausi kuukaudelta:

Tammikuu

Takana oli 3 kuukautta maailmanympärimatkaa, kun vuosi vaihtui Argentiinassa, Buenos Airesissa, josta lensin heti kuun ensimmäisenä päivänä Argentiinan eteläkärkeen Ushuaiaan. Sieltä aloitin pari viikkoisen risteilyseikkailuni Etelämantereelle, joka oli heittämällä yksi upeimpia matkakokemuksiani ikinä – vieläkin jaksan hämmästellä sitä valkoista valtakunta pigviinilaumoineen ja jättiläisvalaineen! Etelämantereen valloituksen jälkeen matkasin Chilen pääkaupunkiin Santiagoon, jossa vietetty viikko ei ollut niitä parhaimpia. Onneksi sain heittää flunssalle ja nuhjuiselle ololle heipat suunnatessani seuraavaksi Pääsiäissaarille, jonka mystinen kulttuuri ja erikoinen trooppinen luonto tekivät vaikutuksen. Pääsiäissaarilta matka jatkui Ranskan Polynesiaan, jossa vietin täydellistä rantaelämää pienellä Moorean saarella omassa rantabungalowissa. Kuun lopussa lennähdin Uuteen Seelantiin Aucklandiin, jossa käytännönjärjestelyjen lisäksi ehdin piipahtaa päiväretkellä Hobbitonissa.

Helmikuu

Helmikuussa reissasin kolme viikkoa pitkin poikin Uutta Seelantia G-Adventuresin reissuporukan mukana eikä tästä Aucklandista alkaneesta reissusta aktiviteettejä tai adrenaliinia puuttunut: muun muassa kokeilin surffausta ensimmäistä kertaa elämässäni, ihmettelin kiiltomatoja pimeässä luolassa, tein elämäni ensimmäisen vaelluksen Tongariron tulivuorimaisemissa, kohtasin pahimman pelkoni ja tein laskuvarjohypyn, seikkailin Jurassic Parkin sademetsämaisemissa, opettelin kävelemään jääkengillä Franz Josefin jäätiköllä, kävin ratsastusretkellä Taru sormusten herrasta -leffan maisemissa, eräjormailin elämäni kammottavimmalla kanoottiretkellä, rentouduin maan viinitiloilla ja yritin uida villidelfiinien keskellä. Uudella Seelannilla oli paljon tarjottavaa, mutta päällimmäisenä mieleen jäi pieni pettymys tuohon kolmeen viikkoon.  Olinkin tyytyväinen, kun kuun lopussa pääsin jatkamaan matkaa paratiisisaari Fidzille!

Maaliskuu

Fidzillä tein saarihyppelyn poiketen yhä pienemmille ja trooppisemmille saarille, ja viimeistään Fidzin paratiisisaaren tunnelmissa pääsin ehkä ensimmäistä kertaa koko matkallani kiinni siihen kokonaisvaltaiseen huolettomaan reissufiilikseen ja tunsin olevani irti kaikista arjen kahleista. Fidziltä jatkoin matkaa Australiaan, jossa vietin ensin muutamat päivät Brisbanen kaupunkielämässä ennen kuin jännittyneenä hyppäsin lentokoneeseen ja otin suunnan kohti Papua-Uutta-Guineaa! Seikkailuja tuosta eksoottisesta maasta ei puuttunut ja vieläkin mielessäni palaan noihin maisemiin keskelle trooppista sademetsää.

Papua-Uuden-Guinean seikkailulta palasin takaisin Australiaan, jossa lensin ensin Afrikan reissulla tapaamani ystäväni luokse Perthiin, sitten visiitille Melbourneen moikkaamaan niin Annaa kuin Etelä-Amerikan kiertomatkan tyttöjä ja lopuksi vielä viipyilin Brisbanessa ystäväni Vivianin luona, johon olin tutustunut Etelämantereen risteilyllä. Brisbanesta lennähdin lopulta haiken mielin muutamaksi päiväksi Singaporeen.

Huhtikuu

Singaporesta lentoreitti kulki Balin kautta Itä-Timoriin, josta aloitin maailmanympärimatkani loppupätkän, 4 kuukauden mittaisen Kaakkois-Aasian kierroksen. Itä-Timorissa rentouduin Atauron saarella ja tutustuin maan synkkään historiaan pääkaupunki Dilin ympäristössä. Itä-Timorista palasin Balille pidemmäksi aikaa ja tupsahdin ensin keskelle juhlapäivää Ubudiin. Ubudissa nautin rennosta joogaelämästä sekä riisipeltomaisemista, ennen kuin suuntasin surffileirille Cangguun – ja tuo aika Canggussa polkaisi käyntiin pienimuotoisen suhteen aussimiehen kanssa. Canggusta siirryin haikein mielin vielä Gilin saarille, ennen kuin matkani jatkui sulttaanivaltio Brunein kautta Filippiineille.

Toukokuu

Filippiineillä vietin seikkailuelämää Suomesta lennähtäneen ystäväni Jonnan kanssa niin valashaiden kanssa snorklaillen kuin täydellisiä rantapäiviä viettäen, ja sattuipa noihin viikkoihin myös karmiva yö rantabungalowissa. Filippiineiltä lennahdin Vietnamiin, jossa Hanoin pikapiipahdukselta suuntasin risteilylle Halong Bayn mystisiin maisemiin, ennen kuin viivähdin kauniissa Hoi Anin kaupungissa ja rentouduin sen rantamaisemissa. Vietnamista matka jatkui Kambodzaan, jossa Angkor Watin upeaa temppelialuetta suuremman vaikutuksen teki paikallisen perheen majapaikka. Kambodzasta lennähdin Thaimaan Bangkokiin kaupunkielämää ihmettelemään.

Kesäkuu

Kesäkuun alussa sain sopivan breikin yksinmatkailuun kun Kaakkois-Aasiassa myös reissussa oleva Annika lähti mukaani Myanmarin kierrokselle. Noiden kymmenen päivän aikana tutustuimme niin Mandalayn upeisiin temppeleihin, kävelimme lankkua pitkin paratiisiin, odottelimme turhaan täydellistä auringonlaskua, viiletimme skoottereilla Baganin temppelialueella, tutustuimme Inle-järven vilinään ja viinitiloihin. Myanmarista jatkoin matkaa Thaimaan Chiang Maihin, jossa pienoinen reissuähky iski. Kävin sentään viettämässä päivän pelastettujen elefanttien kanssa, mutta muuten lähinnä laiskottelin nähtävyyksien kiertelystä. Laiskottelu jatkui myös Laosin Luang Prabangissa, jossa auringonlaskuihailujen lisäksi sain sentään herättyä aikaisin, tutustuttua upeisiin vesiputouksiin ja veneiltyä Mekong-joella, jossa harmittelin hieman seikkailuintoni puutetta. Kesäkuun lopulla lähdinkin sitten maailmanympärimatkani loppuajaksi minnekäs muuallekaan kuin Balille.

Heinäkuu

Balilla vietin useita viikkoja vain ja ainoastaan letkeän rennossa surffikylässä Canggussa. Loppuajasta kuitenkin hieman ryhdistäydyin ja suuntasin Ubudin lähelle tutustumaan paikallisen perheen elämään, ennen kuin vietin viimeisen viikon kotiinpaluuahdistuksen kourissa Canggun kauniissa surffi- ja joogaretriitissä. Vastentahtoisesti sanoin hyvästit Balille ja lennähdin Bangkokiin valmiina (or not) kotiinpaluuseen.

Elokuu

Bangkokissa vietin maailmanympärimatkani viimeisen päivän haikeissa tunnelmissa ennen kuin tupsahdin pöllämystyneenä Helsinkiin. Muuten elokuu kului takaisin arkielämään Suomessa totutellessa, onneksi sentään matkaystäväni New Yorkista tuli vierailulle ja sain Helsinki-esittelyjen lisäksi piipahtaa hänen kanssaan yhden yön visiitillä Tallinnassa.

Syyskuu

Syyskuussa kiitin maailmanympärimatkani lentolippupakettia siitä, että minulla oli heti syy lennähtää Suomesta pois Madridiin aurinkoon. Madridissa vietin pitkän viikonlopun lähinnä sen pieniä kujia kierrellen ja kahviloissa viipyillen, toki myös yritin ottaa kaiken muunkin irti tästä kauniista kaupungista.

Lokakuu

Lokakuussa päädyin blogimatkalle Romanian Buckarestiin, joka nousikin kertaheitolla yhdeksi syksyn kohokohdaksi ei pelkästään kauniin kaupungin ja aurinkoisten säiden vuoksi vaan ennen kaikkea hauskan matkaporukan, jonka kanssa pidämme edelleenkin yhteyttä. Suomessa ollessa piipahdin myös joogaretriitissä.

Marraskuu

Ankean harmaaseen marraskuuhun pientä irtiottoa tarjosi matkani Itä-Eurooppaan, jossa tutustuin minulle ennalta tuntemattomaan Ukrainan Kiovaan sen lukuisine kirkkoineen sekä piskuiseen, mutta sitäkin kiinnostavempaan Valko-Venäjän Minskiin. Marraskuussa tein myös irtioton Lontooseen ystäväni kanssa, jossa päivät kuluivat niin kaupungilla kierrellen kuin iltapäiväteetä hörppien.

Joulukuu

Joulukuussa pakersin tiukasti töiden parissa ennen kuin ennen joulua oli aika suunnata vuoden viimeiselle matkalle Marokkoon. Päivät kuluivat kuin siivillä ensin Tamraghtin rannoilla niin surffiaalloilla kuin kokkauskurssilla ja rantaloman jälkeen vielä kauniissa riadissa Marrakechin vilinän keskellä.

Niin. Vuosi 2017 taitaakin olla kohdallani The Vuosi matkailurintamalla, niin paljon erilaisia paikkoja ja upeita kokemuksia tähän vuoteen sisältyi. Jos oikein laskin, vierailin vuoden aikana yhteensä peräti 23 maassa ja 6 maanosassa! Eli kieltämättä aikamoinen reissuvuosi takana, vaikka nyt kotiinpalatessa on tuntunut, että olisi voinut syksyllä olla enemmänkin menossa. 🙂 No nyt on sitten aika kääntää katse vuoteen 2018 – millaisiahan seikkailuja tuleva vuosi tulekaan sisältämään?

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    31.12.2017 at 13:19

    Voi luoja, mikä matkavuosi! Aivan varmasti nostaa tunteet pintaan, kun tuota elämysmäärää alkaa niputtamaan yhteen. Wau!

  • Reply
    VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
    31.12.2017 at 15:19

    En ihan äkkiseltään keksi toista, jolla olisi yhtä upea matkavuosi kuin sulla! Siis apua, todella upea 2017. <3

  • Reply
    Mary
    31.12.2017 at 17:04

    Hengästyin ihan vain lukiessani. En ihmettele jos oli vaikeuksia palata arkeen. Aika mieletön maailmaympärysmatka!
    Hyvää uutta vuotta!

  • Reply
    Christa
    31.12.2017 at 17:54

    Olen lueskellut maailmanympärimatkaasi ja se oli kyllä ihan huima. Itse vain haaveilen vastaavasta. Ehkä sitten, kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Mutta ihan mieletön matkailuvuosi sinulla! Tykkään muuten kovasti blogistasi ja aidosta tavasta kirjoittaa.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    1.1.2018 at 18:01

    Huikea matkavuosi! Minuakin alkoi hengästyttää pelkkä lukeminen 🙂 Etelämanner on paikka, jonne olisi niin hienoa päästä. Valmiit matkat maksavat maltaita, pitäisi varmaan selvitellä omatoimireissuja.

  • Reply
    Anni | Rajatapaukset
    1.1.2018 at 19:33

    No voi jösses mikä matkavuosi! :O
    Täytyykin käydä lukemassa noita sun Vietnamin juttuja, itse suuntaan sinne parin viikon päästä 🙂

  • Reply
    Fiia
    1.1.2018 at 20:04

    Ihan huikea matkavuosi sulla ollut! En voi kun ihastella melkeen kateellisena, vaikka omakin reissuvuosi oli kyllä huisi. Sun blogin kuvat ja tekstit on kyllä aina myös tosi mukaansa tempaavia ja nytkin oli pakko klikkailla auki kuluneen vuoden postauksia muutama ja lueskella vähän lisää 😀

  • Reply
    Sofia
    2.1.2018 at 11:44

    Sinulla on ollut kyllä mieleton matkavuosi, tai itseasiassa jo kaksikin maailmanympärimatkan alkaessa jo edellisvuonna. Sun reissuja ja seikkailuja on ollut kiva päästä seuraamaan mukana blogin kautta, kiitos siitä! 🙂 Ja tästä alkaneesta vuodesta kuulostaa tulevan yhtä mieletön!

  • Reply
    Eveliina | Korkkarit rinkassa
    2.1.2018 at 13:14

    Sun reissuvuosi vetää kyllä ihan sanattomaksi, ei voi kuin ihailla! ☺️ Eihän tässä enää malta odottaa mitä kaikkea sä tänä vuonna keksit!

  • Reply
    Niina
    3.1.2018 at 13:35

    Sulla on ollut kyllä niin huikee reissuvuosi, että! <3 Paljon kohteita, joihin itsekkin haluaisin matkustaa. Mä ihailen joka kerta sun upeita kuvia ja sun blogi on niin inspiroiva! 🙂

  • Reply
    Mika / Lähtöportti
    3.1.2018 at 14:01

    Maailmanympärimatkasi oli varmasti upea ja unohtumaton kokemus! Hyvä jos sinulla oli vapaus suunnitella reittiä eteenpäin matkan edetessä, sillä on helppo uskoa reissuväsymyksen iskevän jossain vaiheessa, kun jo pelkästään kokemuksista lukeminenkin hengästyttää 🙂 Hyviä reissuja tällekin vuodelle! Osaatko sanoa tuntuvatko lyhyet matkat nyt jotenkin erilaisilta tuon ison matkan jälkeen?

  • Reply
    Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
    3.1.2018 at 14:39

    Uskomaton vuosi 😍 Ihania kohteita ja ihania muistoja 🙂 Mulla on osa seikkailuista mennyt ohi niin pitääpä palata noihin Itä-Timor sekä Fidzi juttuihin 😍

  • Reply
    Outi / Maa Quzuu
    4.1.2018 at 16:15

    Uskotko, että tuon ensimmäisen kappaleen jälkeen punnitsin hetken luenko eteenpäin, sillä tiesin, että jumalaton reissukuumehan tässä taas nostaisi päätään?! Kuin se ei olisi jo valmiiksi ollut pinnalla.. 😀 Ei mutta ihan uskomaton vuosi! En usko, että itse tulen koskaan yltämään tällaiseen suoritukseen.

  • Reply
    Simo Ikävalko
    6.1.2018 at 02:25

    Emmää tiädä voiko tähän sanoa enää muutaku, että aika mahtavan upealta näyttää!

  • Reply
    Sandra
    6.1.2018 at 09:19

    Voi että! Nyt kun nämä kaikki seikkailut lukee yhdessä koosteessa, niin tuo on aika hands down kaikkien aikojen kovin reissuvuosi varmaankin koko suomalaisessa matkablogirintamassa.

    Mahtavia seikkailuja olet kokenut, enkä voi kun ihailla, miten sait toteutettua tuon upean haaveesi maailmanympärysmatkasta.

  • Reply
    Henna / Kulkutautiset
    6.1.2018 at 18:08

    Aika mahtava reissuvuosi ja todella upeita kohteita sinulle on mahtunut tuon maailmanympärimatkan varrelle! Ja yllättävän paljon on reissuja mahtunut myös noihin the matkan jälkeisiin kuukausiin, aika kiva 🙂

  • Reply
    Veera Bianca
    7.1.2018 at 09:48

    Aika upea matkailuvuosi! Vitsit oot aiheuttanut mulle hirveen Marokko-kuumeen! Toi Riad missä majailit ja sitten se surffileiri vaikutti ihan unelmalta! 🙂

  • Reply
    Liisa
    7.1.2018 at 15:28

    Yksi sana: wow!! Aivan mieletön vuosi paitsi matkojen, varmasti myös kokemusten määrässä. En ole ikinä sen suuremmin haaveillut maailmanympärimatkasta, mutta tämän jälkeen en voi olla ajattelematta ”entä jos..”. Kivaa uutta vuotta!

Leave a Reply