Matkaystävät

Matkaystävät – Vivian

20.2.2018

Matkaystävät-postaussarjassa seuraavana ääneen pääsee australialainen Vivian! Tapasimme vuosi sitten tammikuussa Etelämantereen risteilyllä, jossa jaoimme hytin kahden muun naisen kera – Emme siis tunteneet kukaan toisiamme etukäteen, mutta onneksi meidät samanhenkiset reissaajat oli laitettu samaan hyttiin, sillä ystävystyimme koko porukka nopeasti tuon elämysmatkan aikana. Risteilyn jälkeen Vivian jatkoi matkaansa Etelä-Amerikassa ja minä suuntasin eteenpäin maailmanympärimatkallani. Mutta kun Vivian pääsi kotiinsa ja minun matkareittini kulki Australiaa kohti, päätin muuttaa alkuperäistä suunnitelmaa ja poiketa Australiaan pidemmäksi aikaa. Sillä Brisbanessa asuva Vivian kutsui minut kylään! Enkä olisi voinut ihanampia päiviä ystäväni kanssa toivoakaan – hänen viihtyisässä kodissa olisin viihtynyt paljon pidempäänkin viettäen hauskoja iltoja Vivianin ja hänen kissojen sekä välillä vierailulle tulleiden sukulaisten kanssa, puhumattakaan Brisbanen ja Gold Coastin tarjonnasta, mistä ehdin kokea vain vilauksen! Australiaan jos minne haluaisin pian takaisin! ♥

Päästetään siis Vivian ääneen – hänen alkuperäiset vastaukset englanniksi ja niihin omat nopeasti kyhäämäni suomenkieliset käännökset. 🙂

Hei Vivian! Kerro hieman itsestäsi – kuka olet ja mistä tulet?

Olen Vivian, 30-vuotias brisbanelainen, joka työskentelee farmasian alalla ja rakastaa matkailua.

Miten olet tutustunut Anna-Katrin kanssa? Mitä reissuja olette tehneet yhdessä?

Tapasin Anna-Katrin Etelämantereen seikkailulla. Seilasimme läpi myrskyisien merien ja jaoimme hytin yhdessä. Tutustuimme toisiimme itseasiassa todella nopeasti!

I met Anna-Katri during our Antarctica adventure. We sailed the rough seas together, sharing the same cabin. We got to know each other very quickly!

Mitkä ovat olleet suosikkimatkakohteitasi? Miksi?

Minulla on monia suosikkikohteita – Etelämanner on ihan omassa sarjassaan, se on kuin toinen planeetta! Toiseksi lähimmäksi sitä pääsee Afrikka – ei ole sanoja kuvailemaan sitä, kuinka taianomaista on tarkkailla villieläimiä ja päästä näkemään ne luonnollisessa elinympäristössään. Se todellakin vangitsee kaikilla aisteilla!

I have many top destinations – Antarctica is in a league of its own, it’s like another planet on Earth! Coming a close second would be Africa – there is no words to explain how magical it is when you are out observing the wildlife and experiencing their natural habitat. It truely captures all of your senses!

Mikä matkakokemus, elämys tai kohtaaminen on jäänyt parhaiten mieleesi?

Kaikista mieleenjäävin kokemus on ehdottomasti ollut Etelämanner – totaalisessa eristyksessä oleva valtava maanosa valkoisine lumihuippuineen. Erityisesti nautin toisten samanhenkisten matkailijoiden seurasta, joiden kanssa jaoimme kiinnostuksen kohteet. En koskaan unohda hetkeä, jolloin meillä oli barbeque-illallinen tutkimusaluksen kannella auringon laskiessa.

Most memorable must definitely be Antarctica – the vast land, white peaks and pure isolation. Enjoying the company of fellow travelers who share the same interests, having a BBQ dinner on the deck of our expedition ship as the sun began to set. I will never forget that day.

Mitä löytyy bucket listaltasi matkailun saralla?

Bucket-listani kasvaa kasvamistaan jatkuvasti, vaikka vuosi vuodelta olen saanut siltä ruksittua yhä enemmän asioita koetuiksi. Tällä hetkellä tavoitteenani on nähdä kaikki 7 maailman modernia ihmettä – minulla on vielä 3 kokematta: Jordania, Meksiko ja Intia, täältä tullaan pian!

My bucket list is constantly getting longer and longer, even though I am ticking off more and more items!! Currently, I am aiming to see all the 7 Modern Wonders – I have 3 more to go. Jordan, Mexico and India I’ll be coming for you soon!

Mitkä ovat luottotavaroitasi, joita ilman et matkusta?

Korvatulvat, silmämaski ja musiikki! Hyvät yöunet ovat aina tarpeelliset – missä tahansa reissaankaan!

Ear plugs, eye mask and music! The must need for a good sleep – anywhere!

Kuka tai mikä inspiroi sinua matkailemaan?

Uteliaisuus oppia ja kokea uusia seikkailuja inspiroi minua jatkamaan maailman tutkimista. Toisten matkailijoiden tapaaminen, kuten Anna-Katrin, joka on nähnyt niin paljon maailmaa, että saa minut hieman kateelliseksi ja haluamaan elää hänen tapaistaan elämää!

The curiosity of learning and experiencing new adventures inspires me to continue to explore the world. Meeting other travelers like Anna-Katri who have seen so much of the world makes me envious and want to live her lifestyle!

Millainen matkailija olet? Millaisissa matkakohteissa viihdyt parhaiten?

Olen aika rento matkailija – tykkään organisoida matkasuunnitelmia mutta myös mennä fiiliksen mukaan. Rakastan paikkoja, jotka ovat hieman hankalia saavuttaa ja vähemmän tunnettuja. Voin hyvin olla niin kaupunkityttö, rantapummi kuin sademetsäseikkailijatar – valitsen kuitenkin mieluummin majoituksen hyvällä sängyllä ja kylpyhuoneella leirielämän yli.

(Anna-Katrin huomautus: Vivian on myös reissannut overland truckilla Afrikan halki!).

I’m quite laid back – I am happy to organise itineraries as well as going with the flow. I love places that is a bit out of reach and less explored. I can be a city chic, beach bum, jungle adventurer – however, I do prefer to sleep on mattress with a bathroom rather than camping!

Entä millainen reissaaja Anna-Katri on mielestäsi? Paljasta jotakin mitä muut ei ehkä tiedä!

Mielestäni Anna-Katri on mahtava reissukaveri. Hän on suunnitelmallinen, mutta myös hyvin mukautuva. Hänellä on mukaansatempaava ja kupliva luonne, hän rakastaa mukavia hetkiä tehden kaikki ympärillään iloisiksi mahtavalla energiallaan. Hän on myös antelias jakamaan runsasta matkatietouttaan, antaen mielellään sinulle kaikki vinkkinsä ja suosituksensa. JA… tietenkin hän ottaa upeita valokuvia, joiden kautta pääset todella kyseessä olevaan hetkeen!

I think Anna-Katri is a fantastic travel buddy, she is organised but also very accommodating. She has the most infectious and bubbly personality, loves a good time and makes everyone around her happy with her incredible energy. She is also generous with sharing her wealth of travel knowledge, she will happily share with you her advice and recommendations. AND.. of course she takes the most amazing photos that really brings you into the moment!

Paras vinkkisi tai mottosi reissaajana muille matkailijoille.

Paras vinkkini on – säästä rahaa ja lähde! Älä odota siihen, että sinulla on ”tarpeeksi” rahaa, ”tarpeeksi” aikaa. Mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Ja älä pelkää lähteä matkalle yksin! Se on parasta mitä voit koskaan tehdä, sillä opit itsestäsi huomaamatta ja saat lukuisia uusia kavereita matkasi aikana!

My best travel tip is – SAVE AND JUST GO! Don’t wait until you have ’enough’ money, ’enough’ time. Nothing is ever enough. Don’t be afraid to travel solo! It is the best thing you could ever do, learning about yourself without even knowing it and making a tonne more friends during the journey!

    Leave a Reply