Menu
Suomi

Mikkeli – kesäkaupungin parhaat palat

IMG_8738_mikkeli IMG_9285_mikkeliIMG_8749_mikkeliIMG_8755_mikkeliIMG_8766_mikkeliIMG_8744_mikkeliYksi lapsuuteni ensimmäisiä matkamuistoja taitaa olla viikonloppumatka Mikkeliin. Hotelliyö tuolloin viisivuotiaan silmin oli todella erityistä, ja taisinpa hetkellisesti kuvitella olevani prinsessa kuninkaallisessa palatsissaan. Suurimman mielenkiinnon Mikkelissä lopulta vei kuitenkin sen kuhiseva tori, jonka vilinää olisin voinut hotellihuoneen ikkunasta katsella vaikka kuinka kauan äitini sanojeni mukaan. Kun nyt 25 vuoden jälkeen matkasin Mikkeliin uudelleen ohikulkumatkalla Saimaalle, tuli ensimmäisenä Mikkelistä mieleeni tori. Eikä tori pettänyt tälläkään kertaa, vaikka se lapsuusmuistooni verrattuna vaikutti nyt kesälauantaina paljon rauhallisemmalta.

Torikahvilassa lihapiirakkaa mutustellessani muistelin kuulleeni, että tämä toriaukio on ollut Mikkelin sydän jo vuodesta 1934, vaikkakin valtakunnallisesti kuuluisia Mikkelin markkinoita alettiin järjestää jo 1700-luvun lopulla. Mikkelin torilla on kuitenkin vielä tänä päivänä aistittavissa se perinteinen markkinatunnelma: pienissä markkinakojuissa torimummot ja -papat ovat myymässä niin marjoja, muikkukukkoja, tuohikoreja kuin kesäkukkiakin, ja ihmiset näyttävät mielellään pysähtyvän nauttimaan kesäpäivästä tälle aukiolle. Toria reunustavat suomalaiseen kesämaisemaan kuuluvat isokokoiset koivut ja taustalla kaupunkirakennuksista erottuu Mikkelin tuomiokirkon mahtipontinen punatiilinen torni.

IMG_8679_mikkeli IMG_8653_mikkeli IMG_8622_mikkeli IMG_8674_mikkeli IMG_8709_mikkeliIMG_8706_mikkeli Torilla istuskellessani huomaankin ystäväni kanssa toteavani, että Mikkelissä olisi voinut helposti viettää ohikulkumatkalla enemmänkin aikaa kuin yhden yön. Kaupungin leppoisa tunnelma taisi tarttua myös meihin kiireisiin pääkaupunkiseudun matkalaisiin. Tai ehkä osansa tähän kiirettömyyden tunnelmaan antoi yöpyminen Mikkelin perinteisessä Original Sokos Hotel Vaakunassa, jossa lapsuusmuistoihini viitaten sain tälläkin kertaa yöpyä kuin kuninkaallinen konsanaan. Poissa tosin olivat suomalaisille ketjuhotelleille tyypilliset persoonattomat huoneet, sillä tänä vuonna remontista valmistuvien hotellihuoneiden sisustukseen oli selvästi panostettu. Tilavassa Superior X -huoneessa katse kiinnittyi ensimmäisenä sangyllä oleviin potrettikuvaisiin tyynyihin, ja aloinkin heti arvuutella keiden kuvat tyynyissä ovatkaan. Arvaatko sinä kenties? 🙂

Huonetta ja hotellin aulaan katsellessa olikin helppo arvata, että remontilla hotelliin on haluttu tuoda nykyaikaisuuden lisäksi myös ripaus paikallisuutta. Mikkelin historia ja maisemat ovat pääosassa sisustuksen yksityiskohdissa, jonka lisäksi niin kiinteissä kalusteissa kuin tekstiilitöissäkin on hyödynnetty kotimaista käsityötä. Hotellista löytyy myös muutama huone erikoisemmilla sisustusratkaisuilla, Mannerheim- ja Saimaa-sviittien lisäksi hotelliin on piilotettu yksi standardikokoinen salahuone mykistävine seinämaalauksineen. Paikallisuudesta kertoo myös huoneessa vastassa ollut hauska käsinkirjoitettu tervetulotoivotuskortti, savon murteella tottakai: “Tervetulloo! Mukavoo, että tulitte meille, toivottavast viihytte!” 

IMG_9288_mikkeliIMG_8742_mikkeliIMG_9266_mikkeli IMG_9334_mikkeli IMG_9313_mikkeliIMG_9341_mikkeliKiitos vain, viihdyin niin hyvin, että varmasti Mikkeliin täytyy taas uudelleenkin poiketa – vaikka edes ohikulkumatkalla, sillä tunnetustihan kaikki tiet vievät Mikkeliin vai miten se sanonta menikään? Mikkelissä vaikutti olevan paljon kivoja paikkoja kesäpäivän viettoon, ja urbaanin elämän vastapainoksi toki maaseutu Saimaan järvimaisemineen on lähes kivenheiton päässä keskustakaduista. Tässä vielä viisi vinkkiä, mitä kesäisessä Mikkelissä kannattaa uudistetun Sokos Hotel Vaakunan hotelliyön lisäksi ainakin nähdä:

  1. Mikkelin tori. Kaupungin sydämenä toimiva Mikkelin tori ottaa vierailijat savolaisella rentoudella vastaan ja torikojuista voi ostaa paikallisia herkkuja sekä käsitöitä. Pysähdy ainakin torikahville ja maista muikkukukkoa.
  2. Tuomiokirkko. Mikkelin tuomiokirkko on rakennuttu goottilaiseen tyyliin 1800-luvun lopulla, ja mäen päällä seisova kirkko onkin yksi Savon upeimmista.
  3. Naisvuori. Kerrotaan, että Mikkelissäkin vaikuttanut Mannerheim on aikoinaan vienyt salaisen rakkautensa tälle mäenkukkulalle. Naisvuorelta avautuu kauniit näkymät Mikkelin kaupungin yli ja lisäksi paikalla toimii vesitorniin rakennettu kahvila.
  4. Kenkävero. Viitostien toisella puolella oleva Kenkävero tarjoaa matkalaisille taukopaikan lisäksi suomalaista designia, käsityötä ja tuliaisiksikin sopivia lähiruokatuotteita. Vanhan pappilan pihan kauniissa miljöössä ja puutarhoissa kelpaa paistatella kesäpäivää ja lisäksi kahvila-ravintolassa voi niin ikään myös herkutella lähiruualla.
  5. Päämajamuseo. Jos Suomen historia kiinnostaa, on Päämajamuseo vierailemisen arvoinen paikka, sillä Mikkeli toimi aikanaan Suomen päämajakaupunkina. Museon näyttelyiden lisäksi Mikkelissä kulkee Mannerheimin jalanjäljillä -kävelyreitti.

Yhteistyössä: Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

No Comments

    Leave a Reply