Maailmanympärimatka Yksinmatkailu

Mitä matka opetti – olen valmis rakastumaan

Balin yössä oli jotakin taikaa. Rantabaarissa pauhasi letkeät rytmit, palmut huojuivat tähtitaivaan alla. Flipflopit oli heitetty yhteiseen kenkäkasaan, kun surffiystävien kanssa paljaat jalkamme tamppasivat pehmeää rantahiekkaa musiikin tahdissa. Oli kuuma, liiankin, mutta siitä ei halunnut välittää, vaikka hiukset tuntuivat liimautuvan otsalle. Halusi vain antaa rytmin ja illan viedä, unohtaa kaiken muun. Despacito… hyräilin reggaeton-biisin tahdissa sen minkä espanjankielestä ymmärsin ja keinuin musiikin mukana.

Kohta kuitenkin havahduin kevyeen töytäisyyn olkapäähäni. Käännyin ympäri ja minua tuijottivat vastaan ruskeat nappisilmät. Tuijotin häkeltyneenä takaisin, en tiedä kuinka kauan, ennen kuin tuijotukseltani huomasin hänen yrittävän sanoa jotakin. Tai oikeastaan huutaa, sillä musiikin yli ei sanoista tahtonut saada mitään selvää. Irroittamatta katsettaan omastani hän otti minua kädestä kiinni, ja ohjasi perässään ihmismassan läpi tanssilattiana toimineen rannan merelle avoimelle puolelle. Musiikin alta alkoi kuulumaan aaltojen tasainen pauhu. Istahdimme alas rantahiekalle ja aloimme juttelemaan. Juttelimme ehkä tunnin, ehkä kaksi, ehkä vähemmän, ehkä enemmän, ennen kuin nousuvesi töytäisi ison aallon rannalle ja valkoiset farkkushortsini kastuivat läpimäräksi. Ponkaisin pystyyn kauhuissani, mutta samalla huomasin nauravani kippurassa. Huomasin hänenkin nauravan ääneen ennen kuin kaappasi minut kainaloonsa.

Siitä alkoi omituinen tarinamme, jonka vietimme yhdessä Balilla. Päivät kuluivat aivan liian nopeasti, hänellä oli kaveriporukka mukana, ja minä olin kiinni surffileirin aikatauluissa. Näimme kuitenkin joka hetki aina kun se vain oli mahdollista. Ne hetket tuntuivat siltä kuin olisimme olleet kauemminkin yhdessä, tunteneet toisemme jo pitkään, niin helppoa ja luonnollista se oli. Mutta aika loppui kesken. Vielä lopuksi hän jopa muutti matkasuunnitelmiaan, jotta sai viettää kanssani viimeiset päivät ennen kotiinpaluutaan. Kun hän lähti, tuntui kuin elefantti olisi istahtanut rintakehäni päälle. Yritin vakuutella itselleni, että nopeastihan se unohtuu, tälläinen tyhmä lomaromanssi, kun katselin hänen loittonevaa selkäänsä ja tunsin vielä hänen käden lämmön kämmenpohjassani. Mutta ei unohtunut. Ei Gilin saarilla ollessani, ei Bruneissa, ei Filippiineillä. Ei vielä Vietnamissa tai Cambodzassakaan. Olimme yhteydessä päivittäin, kokoajan pitkin päivää, aina kun vain minulla nettiyhteydet toimivat ja hänellä arkikiireet antoivat myöten. Illalla menin nukkumaan lähettäessäni hänelle päivän viimeisen viestin, ja aamulla herätessäni kännykkäni näytölle oli ilmestynyt punaisia sydämiä.

Huomasin miettiväni, että mitä jos muuttaisinkin matkasuunnitelmiani, ja palaisin hänen perässään Australiaan, hänen kotimaahansa, jossa hän oli jo kiinni arjessaan. Saisimme tilaisuuden nähdä uudelleen ennen kuin palaan Suomeen. Päivä päivältä minusta vain tuntui enemmän siltä, että tämä kortti olisi katsottava tai muuten kotiin palatessani saattaisi alkaa harmittamaan. En ikinä haluaisi elää mitä jos -elämää. En varsinkaan silloin, kun minulla olisi mahdollisuus poistaa jossittelu. Täällä Kaakkois-Aasiassa olisin ainakin lyhyemmän lentomatkan päässä jos ei muuta. En ollut osannut kuvitellakaan, että joku ihminen saisi minussa aikaan tällaisen muutoksen – matkailu, jota yli kaiken rakastan, olikin yhtäkkiä sivuseikka. Olin valmis heittämään tulevat seikkailut syrjään ja lähtemään seikkailemaan tunteiden syvissä viidakoissa, mikä oli minulle uutta. Aiemmin en todellakaan olisi ollut tällaiseen valmis, minähän olin aina se joka juoksi karkuun, ja nyt olinkin valmis juoksemaan tunteiden perässä. Uusi, omituinen, lähes jo unohtamani, mutta silti niin kiehtova tunne, oli vallannut mieleni.

Lopulta olimme siinä vaiheessa, että vaihdoimme ajatuksia siitä, millaista meillä olisikaan Australiassa, kun tulisin sinne vierailulle, ja mitä tekisimmekään sen jälkeen. Voisiko juttu toimia välimatkasta huolimatta. Vaikka en halunnut mennä asioiden edelle, niin välillä olin innoissani kaikesta uudesta ja välillä pelotti pahemmin kuin koskaan, mitä edessä voisi ollakaan. Olisiko se jotain maailman ihaninta, vai olisiko se kamala pettymys, jossa olisi nieleskelemistä.

Mutta kun kuukaudet menivät eteenpäin, huomasin hänen muuttuvan jotenkin etäisemmäksi. Vieläkin hän sanoi haluavansa nähdä minut uudelleen, mutta vaistosin, että jotakin oli muuttunut. Hän ei pystynyt enää tarjoamaan kysymyksiini niitä vastauksia mitä olisin toivonut ja kaivannut erillään ollessa. Ehkä se juuri näissä lomaromansseissa onkin se mahdottomuus, kun reissussa ollessa tapaa. Toisen matka jatkuu ja toisen palatessa kotiin arki vie mennessään. Elämät kulkevat erilleen.

Huomasin ensin sättiväni itseäni siitä, kuinka tyhmä olinkaan ollut, ja kuvitellut tai ainakin toivonut tässä olevan aineksia enempäänkin. Mutta sitten tajusin jotain mullistavaa: hetkinen, olin ensimmäistä kertaa sitten viiden vuoden takaisen, elämäni uusiksi laittaneen eron jälkeen valmis ajattelemaan jotain vakavampaa ihmissuhdetta – tai ainakin antamaan sille mahdollisuuden. Huomasin, että nyt vihdoinkin olin ollut valmis avaamaan sydämeni jollekin uudelle, siitäkin huolimatta, että se voi satuttaa. Ei siinä ole mitään tyhmää, että laittaa itsensä likoon ja on valmis rakastumaan. Päinvastoin. Jos ei muuta, niin tämä matka ja ihmissuhdekokemus sen minulle opetti. Vihdoinkin olen valmis – vaikka ne lentoliput Australiaan jäivät tältä erää varaamatta.

You Might Also Like

30 kommenttia

  • Reply
    Katja
    29.6.2017 at 18:31

    Rohkea nainen, kun avasin sydämesi meille lukijoillekin! Ihan varmasti se oikea kohdallasi sattuu, Suomessa tai maailmalla. On ollut ilo seurata matkaasi.

    • Reply
      Anna-Katri
      30.6.2017 at 05:35

      Kiitos, huojentavaa kuulla. Pitkään pyörittelin tätä postausta luonnoksissa, mutta sitten päätin sen julkaista – koska olen maailmanympärimatkalta muutenkin avoimesti jakanut kokemuksia ja tuntemuksia, niin miksi en sitten myös tätä, jos sillä on kuitenkin ollut iso vaikutus matkaani. 🙂

  • Reply
    J
    29.6.2017 at 20:46

    <3

    • Reply
      Anna-Katri
      30.6.2017 at 05:34

      🙂 <3

  • Reply
    Susanna
    29.6.2017 at 21:28

    Jos matkailee ja vaihtaa paikkaa usein, se on aika vaikea tutustua kehenkään tai nähdä päivittäin. Matkailu on omalla tavallaan levotonta, vaikka matkailija ei itse olisikaan levoton ihminen. Joskus asiat menee niin kuin tarkoitettu on. Australia on aika mielenkiintoinen maa mutta kovin kaukainen, ehkä Eurooppa on siinä mielessä paras jos haluaa nähdä usein esim. ystäviä ja sukulaisia? tätä olen itsekin siis miettinyt, mutta Australiaan matkustaminen joskus kyllä kiinnostaa

    • Reply
      Anna-Katri
      30.6.2017 at 05:33

      Näinhän se on, kun matkalla kokoajan eteenpäin mennään, varsinkin tällaisella pidemmällä reissulla. Paljon olen ilman tätä ihmissuhdekiemuraakin pohtinut, että missäpäin maailmaa viihtyisin parhaiten (kun Suomen vuodenajat eivät paljoa houkuttele), niin olen tullut siihen tulokseen, että paikat, joissa on merenrantaa ja palmupuita ovat niitä suosikkejani. Ja Australiasta noita maisemia kyllä löytyisi, tosin kyllä myös Etelä-Euroopasta. 🙂 Mutta katsotaan mitä elämä tuokaan tullessaan.

  • Reply
    Annica
    30.6.2017 at 06:45

    Kiitos tästä. Kiitos siitä rohkeudesta, jolla tämän kirjoitit, sillä puhutaan ehkä niistä isoimmista asioista, mitä me ihmiset sisällämme pyörittelemme ja tuumaamme.
    Kirjoitit kauniista, ja jotenkin osasit pureutua asian ytimeen ja avata asian kauniisti, hyvin rehellisesti.

    Asiat vaan menevät tällä tavalla,kuten totesit. Pidän siitä toteavasta tavastasi kirjoittaa, enkä liiallisesta tunnekylläisyyden verhoamasta ajatuksen sisällöstä- tämä tulee varmaan iän ja kokemuksen myötä.
    Vaikka asia olisi haastava, kipeä, vaikea, aikuisena sitä vaan joutuu pohtimaan katsomaan niitä ulkoapäin- vaikka kyse olisi omasta elämästä.

    Iloitsen puolestasi, ja siitä, että olet valmis.
    Ansaitset kaikkea hyvää. <3

    Ihanaa kesää!

  • Reply
    Henna Koponen
    30.6.2017 at 07:01

    Hei Rakas Turakalnen ❤
    Tämä mamma on seurannut matkaasi täältä pohjolan perukoilta käsin ja samalla saanut tyydytettyä edes hieman tätä omaa seikkailukuumetta 🤗 Tämä teksti oli ihana lukea, jotenkin olen odottanut millon kohtaat sen tunteen milloin olet lopullisesti eheytynyt menneisyydestä 😊 Kunhan palaat ja olet asettunut takaisin kotiin, niin sitten nähdään ❤ jatka vielä ihanaa seikkailuasi sydän ja sielu avoimena ja tule ehyenä takaisin kotiin ❤
    ❤:lla Lokki 😘😄

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    30.6.2017 at 07:15

    Ihana juttu Anna-Katri tuli melkein tippa linssiin 🙂 Muistan vielä itse tuon tunteen kun vasta tavattiin Rohanin kanssa… Jos nyt tuosta ei mitään tulisikaan, niin mahtavaa, että oot päässyt siihen pisteeseen, että sydän on taas avoinna 🙂 Ehdottomasti kannattaa pistää itsensä likoon, me ollaan kai Rohanin kanssa elävä todiste siitä että joskus niistä lomaromansseista voi kehkeytyä pitkiäkin tarinoita 🙂

  • Reply
    Anni
    30.6.2017 at 08:51

    Ihana kirjoitus <3 Muistan tuon fiiliksen, kun huomasi, että ehkä tässä elämässä pystyy vielä ihastumaan ja rakastumaan. Vuosien hiljaiselon ja tuntemuksen, että olen vaan kylmä kuori, oli niin hienoa kokea tuo. Ihanaa matkaa vielä muutamaksi kuukaudeksi!

    Etelä-Espanjasta terkkuja 🙂 Täällä on palmuja ja lämmintä (talvella puuttuu kyllä lämpö), mutta sen korvaa taas ihanat andalucialaiset <3

  • Reply
    Sandra
    30.6.2017 at 09:01

    Ihana tarina, kiitos sen jakamisesta meidän lukijoiden kanssa. Kannattaa pistää itsensä likoon ja uskaltaa avata sydämensä. Ehkä itse olisin mennyt Australiaan, mutta ainakin tuo kertoi, että olet valmis taas kaikkeen uuteen!

  • Reply
    Padmerine
    30.6.2017 at 09:48

    Rohkea nainen ja varmasti tulet upeana ihmisenä löytämän sen oikean <3 Kun on avoin mieli, yllättää se rakkaus jossain oudoissa paikoissakin.

  • Reply
    Nanna
    30.6.2017 at 11:23

    Kaunis ja rehellinen postaus. Nykyään tuntuu että kaikki blogit ovat vain pintaa ja se on saanut minut pakenemaan blogimaailmasta. Jokainen meistä kuitenkin tietää ettei se elämä ole aina sitä yhtä ruusua joten miksi esittää? Siksi arvostan rehellistä blogiasi paljon.

    Olisiko sinulla työn puolesta mahdollista asua esim australiassa? Eli voisitko jatkaa tätä nykyistä työtäsi myös muualla? Itse haluaisin asua ulkomailla mutta se tarkoittaisi työn hankkimista kohdemaassa ja tuntuu usein tyssäävän esim viisumiin..

  • Reply
    TerhiKoo
    30.6.2017 at 14:10

    Minäkin halusin tulla kiittämään avoimuudesta. Tämä blogi on saanut uusia ulottuvuuksia, kun olet niin aito ja jaat myös hieman syvällisempiä tuntemuksiasi. Tämä on yksi lempiblogejani ja on ollut huisan hienoa seurata upeaa matkaasi. Kiitos <3 Ja tsemppiä kaikkeen tulevaan. Tiedän miltä se tuntuu kun itse on täysin ihastunut ja sitten asiat eivät menekään ihan halutulla tavalla – ja toisaalta miten elämä sitten taas saattaa yllättää ihan totaalisesti ja asiat menevätkin juuri niin kuin niiden pitikin mennä 🙂

  • Reply
    Mia
    30.6.2017 at 17:24

    <3 En tiedä olenkohan kommentoinut aikaisemmin, en varmaan. Nyt on pakko avata sanainen arkku, tämä postaus, blogi ja sinä olette ihania 😊 <3 t. Eräs blogisi hiljainen lukija, joka käy aina täältä ammentamassa hyvää mieltä ja inspiraatiota. Kiitos <3

  • Reply
    Raija
    30.6.2017 at 20:29

    Samaa mina olen ajatellut monesti, etta pidan blogistasi koska se ei ole vain rahantekovaline, eika paikka jossa julistat kovaan aaneen miten kaikkien pitaa haluta matkustaa maailman ympari, vaan sinun blogisi on ihanan rehellinen todellinen matkakertomus mutta samaan aikaan silti tosi kaunis, raikas ja selkea blogi. On ollut mahtava seurata reissuasi nain blogin mukana! 🙂

    Ja ihanaa, etta jalleen tiedat voivasi rakastua. varmasti aivan ihana fiilis!

  • Reply
    Kat
    1.7.2017 at 03:30

    Ihanan aito postaus, kiitos! <3

  • Reply
    Jenni
    2.7.2017 at 15:29

    Moikka. Sinun blogi on ihanan vilpitön, kiinnostava ja rehellinen verrattuna valtamassaan. Niin virkistävää lukea tarinoita ja katsella kuvia matkoista sekä erilaisista fiiliksistä. Mahtavaa, että löysit myös tuon rakastumisen tunteen taas 🙂

  • Reply
    Jaakko / Lomalla viimeinkin
    2.7.2017 at 17:46

    Onpa todella kauniisti kirjoitettu ja rohkeaa lähestyä näinkin henkilökohtaista aihetta 😀👍🏻 Varmasti kannattaa jatkossakin tuoda tämäntyylistä sisältöä esille!

  • Reply
    Emma
    2.7.2017 at 17:58

    Ihanaa että kirjoitit tästä vaikka loppu ei ollutkaan perinteisen onnellinen, ihanaa että kirjoitit tarinanne meille niin avoimesti! ❤

  • Reply
    Heidi/Himomatkaajan Turinoita
    2.7.2017 at 22:04

    Ihana postaus! <3

  • Reply
    Alvariini
    2.7.2017 at 22:59

    Sydäntä pakahduttava postaus. Olen melkoisen varma, että täällä ruudun toisella puolella on monia lukijoita, jotka voivat samaistua tähän kokemukseesi.

    Itse tapasin ulkomaalaisen mieheni yhteisen ystävän kautta ja kun hän tuli visiitille Suomeen ja halasimme lentokentällä, se oli menoa. Neljä kuukautta tästä ja olimme jo naimisissa ja asettuneet asumaan miehen kotimaahan.

    Kyllähän jotkut kauhistelivat ja kyseenalaistivat, mutta itse ajattelin, että tämän tien haluan valita ja kulkea sen loppuun asti.

    Nyt avioliittoa takana yli vuosikymmen ja edelleen on hyvä olla yhdessä. Rakastan, rakastan, rakastan.

    Teidän tapauksessa, jos mies muuttunut etäiseksi ja jatkaa jo menojaan jossain siellä kaukana, on varmaan parempi antaa olla, mutta rakkaus voi tulla elämääsi missä vain. Rohkeutta sinulta ei puutu ja rakkauden lisäksi se on just se, mitä tarvitaan.

    Jos olisi malja, skoolaisin sinulle ja rakkaudelle! 😚

    P.S Olin luulossa, että tapasit jonkun mielenkiintoiselta vaikuttavan miehen Buenos Airesissa. Mulla on sen verran oma lehmä ojassa, että asuin joitakin vuosia Buenos Airesissa ja ajattelin, että jospa jossakin vaiheessa kävisit siellä uudestaan ja saisin nauttia matkareportaaseista. Kiehtova kaupunki ja charmantit porteñot. 😎

  • Reply
    Pia / Lyhyenä hetkenä
    2.7.2017 at 23:12

    Tällaisia kirjoituksia on ilo lukea. Kiitos.

  • Reply
    Katja/jumalainenseikkailu
    3.7.2017 at 15:46

    Ihana tarina! Samanlaisten asioiden kanssa me kaikki painimme, mutta vain toiset uskaltavat ottaa ne esille 🙂

  • Reply
    Heidi / Maailman äärellä
    3.7.2017 at 17:11

    Ihana tarina ihastuksesta, hurmasta, tunteista, elämästä. Ihana että uskalsit: tarttua hetkeen ja kirjoittaa siitä. Ihania päiviä ja hetkiä sinun kesääsi ja matkaasi <3.

  • Reply
    Riitta
    3.7.2017 at 21:46

    Kiitos hienosta postauksesta! <3<3<3

  • Reply
    Piia
    3.7.2017 at 22:49

    Kiitos, kun jaat tämän kauniin tarinan meidän lukijoiden kanssa.

  • Reply
    Stacy
    6.7.2017 at 11:54

    Minun kokemus vain on, että turpiin tulee joka kerta ja ihmettelen, miksi en ole jo tähän ikään mennessä oppinut sitä, että minun pitää kulkea tämä tieni yksin.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    7.7.2017 at 18:54

    Ihana tarina! Melkein henkeä pidätellen odotin miten juttu jatkuu vai tuleeko sille kenties jatko-osa. Vaikka hän ei elämäsi kumppani ollutkaan, niin hän avasi sellaisia tuntemuksia joiden avulla tiedät tämänkin tien olevan mahdollinen. Uskon kohtaloon ja kaikella on tarkoituksensa. Joskus sen tarkoituksen ymmärtää vaan myöhemmin.

  • Reply
    Anna-Katri
    30.7.2017 at 05:53

    Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne! Yritän pian ottaa aikaa ja vastailla niihin kaikkiin! <3

  • Jätä kommentti