Menu
Lifestyle / Rooma

Mitä pakata mukaan Roomaan talvella

Pitäisi nostaa matkalaukku esille ja alkaa pakkaamaan. Tai korjaan. Matkalaukku on kyllä ollut esillä edellisestä matkasta saakka, sillä en ole saanut sitä vielä vietyä makuuhuoneen nurkasta varastoon. Mutta matkalaukun esillä olo ei paljon lievennä pientä pakkaamisstressiä, sillä tänään pitäisi saada kaapin uumenista kaivettua ja valittua sopivat matkatavarat viikonloppua varten. Nimittäin huomenna suuntaan työpäivän päätteeksi lentokentälle ja sieltä kohti Roomaa! En voi uskoa, että matka alkaa jo huomenna, sillä tuntuu, että vastahan teiltä joulun jälkeen kyselin vinkkejä talviseen Roomaan.

Viime kerralla Roomassa ollessa ei paljoa tarvinnut vaatteilla koreilla, siitä pitivät huolen alkukesän hellesäät. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin toinen, sillä helmikuussa Roomassa on vielä välimerellinen talvi, minkä toisaalta voi tulkita Suomen kevääksi ja ehkäpä hieman arvaamattomaksi. Päivällä saattaa aurinko paistaa ja olla yli 10 astetta lämmintä, mutta iltaisin lämpötila voi laskea lähemmäs nollaa. Puhumattakaan niistä sadevaroituksista! Joten ajattelinkin pakata mukaan sopivia vaatekertoja kerrospukeutumiseen. Koska lähden liikkeelle pelkillä käsimatkatavaroilla, yritän suunnitella asukokonaisuudet hieman etukäteen, jotten ottaisi turhaa tavaraa mukaan – tai mikä pahinta, matkakohteessa ollessa huomata pakanneeni mukaan aivan vääriä tamineita.

Suunnitelmana onkin pärjätä koko reissu yhdellä takilla sekä yhdellä parilla kenkiä. Niiden lisäksi matkoilla suosikkiasuni on ehdottomasti kepeät mekot tummien sukkisten kanssa yhdistettynä, ja riippuen lämpötilasta, ehkäpä päälle vielä villapusero kietaistuna. Lisäksi mukaan voisi pakata mustat farkut ja pari rentoa paitaa niiden kaveriksi vaikkapa lennoille tai hotelliaamaiselle. Ja epävakaita säitä silmällä pitäen matkalle mukaan taitaa olla hyvä ottaa myös muhkea villahuivi sekä bad hair dayltä pelastava lierihattu. Ehkäpä siitä syntyisi sopiva matkagarderoobi Roomaan? Tällä hetkellä silmää miellyttää erityisesti tumman vihreät sekä viininpunaiset sävyt, enkä laittaisi pahitteeksi, jos matkalaukusta löytyisi vähän kukkakuosejakin, sillä kyllähän tässä jo kohti kevättä mennään! Tällä kokonaisuudella kelpaisi kyllä lähteä reissuun:

1. Mustapohjainen kukkamekko 2. Tummanvihreä tekoturkistakki 3. Punainen printtimekko 4. Mustat matalapohjaiset nahkanilkkurit 5. Musta olkalaukku 6. Musta villakankainen hattu 7. Vihreä rusettisomisteinen mekko 8. Viininpunainen kynsilakka 9. Musta villahuivi 10. viininpunainen t-paita 11. Viininpunainen neulepusero 12. Kukkakuvioinen pusero 13. Mustat pillifarkut

Mutta nyt katoan pakkauspuuhiin, ja palailen ruudun äärelle viimeistään matkalta. Rooma-vinkkejä saa mielellään laittaa vielä tulemaan, sillä matkaohjelmaa ei vielä todellakaan ole lyöty lukkoon. 🙂

* Sisältää mainoslinkkejä.

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

6 Comments

  • Merja
    8.2.2018 at 11:38

    Hyvältä näyttää, varsinkin värimaailma. Ihana Rooma on ikisuosikki, odottelen tulevaa postausta innolla. Nilkkurit pelastaa muuten matkan kuin matkan talvikaudella. Ja lämmin iso villahuivi on aina hyvä.

    Reply
    • Anna-Katri
      4.3.2018 at 14:37

      Tämä värimaailma oli kyllä itsenikin mieleen, vähän punaviinin punaista ja tummanvihreää. Vielä kun olisi ollut tuollainen muhkea vihreä tekoturkis matkatakiksi mukana. 🙂

      Reply
  • Anna S
    8.2.2018 at 20:47

    Olin viime vuonna tähän aikaan Roomassa. Matkalaukussani farkkuja, nahkatakki ja neuleita. Oikein sopiva varustus. Kenkinä siistit mut hyvin jalkaan sopivat nilkkurit ja reippailupäiville tennarit.

    Reply
    • Anna-Katri
      4.3.2018 at 14:34

      Kuulostaa toimivalta matka-asulta! Itselläni sattui Rooman helmikuiselle matkalle ihanan aurinkoiset päivät, joten myös aurinkolasit tulivat tarpeeseen. 🙂

      Reply
  • Susanna
    9.2.2018 at 00:43

    Hienoja nuo kollaasin mekot 🙂 ja joo, helmikuu on melko arvaamatonta sääaikaa Roomassa: voi paistaa kirkas aurinko ja olla +20C, tai sitten voi sataa kaatamalla aivan kuin syksyllä tai jopa tulla ukkosmyrsky. Usein kuitenkin sateenkin jälkeen paistaa aurinko ja sitä minä aina Italiasta kaipaankin: hyvä sää, vaikka sataisi. Olen viettänyt yhden todella sateisen helmikuun Roomassa ja sen rannikkoseuduilla. On hyvä olla lämpimät hihat/villapaita, takki ja nilkkurit/saappaat. Muhkeita kaulahuiveja tai käsineitä en ole itse Italiassa tarvinnut talvella, yleensä sellainen purevan kylmä tuuli puuttuu mutta silti voi olla koleaa, tai lämmintä. Lokakuussa Riminin seuduilla tarkeni vielä pikkuhihoilla ja takkia ei tarvinnut, ilmeisesi Italiankin talvisää on lämmennyt vuosien aikana melko paljon! tai riippuu toki kohteesta esim. Alpeilla voi lasketella

    Reply
    • Anna-Katri
      4.3.2018 at 14:33

      Mekot ovat kyllä minun suosikkeja. ♥ Ja tuo Rooman vaihteleva sää tuli kyllä nähtyä matkalta jo palattua, kun paksu lumikerros peitti Rooman kokonaan ja takatalvi iski. 😀 Onneksi sain itse nauttia ihanan keväisestä ja aurinkoisesta Roomasta.

      Reply

Leave a Reply