Moldova

Moldova – Maan korvessa

31.3.2018

Tänä aamuna hyppäsin hostellin kujan päässä punaisen, parhaat päivänsä jo nähneen, neuvostoaikaisen auton takapenkille. Kuskina toiminut villapaitainen nuorimies ei puhunut sanaakaan englantia, enkä minä tietenkään sanaakaan venäjää. Hänen kännykästään onneksi löytyi venäjä-englanti-kääntäjä, jonka avustuksella saimme keskusteltua minne matka ja neuvoteltua reissun hinnan kohdalleen. Hän selvästikin ihmetteli kohdevalintaani, ja kääntäjän avulla yritti minulle kertoa, että voisi viedä minut paljon upeamman näköisiin paikkoihin. Kohta hän viittiloi minua katsomaan kännykän näytölleen löytämää venäjänkielistä videota jostakin luostarista, mikä kieltämättä näytti kauniilta. Niin myös seuraavankin, ja sitä seuraavan videon kohde. Mutta olin tehnyt päätökseni, jo ennen Moldovaan saapumista. Halusin nimittäin ehdottomasti päästä Orhei Vechi -luostarille. En niinkään luostarirakennuksen, vaan sen ympärillä olevien maisemien vuoksi.

Kuski vilkaisi minua vielä kerran epäilevän näköisesti takapeilistä, mutta lopulta nyökkäsi hyväksyvästi ja auto nytkähti liikkeelle. Puhelimen kääntäjän naisääni sanoi hassulla englannilla, ”Okay we will go to Orhei”. Sanelin kääntäjään englanniksi ”Thank you, I really want to see that place”, ennen kuin kääntäjä alkoi pulputtaa sanojani venäjäksi. Ymmärsin ainoastaan ”spasibo”, ja lopuista sanoista en saanut mitään selvää. Hassua kuitenkin, kuinka nykytekniikalla pystyimme kuskin kanssa kommunikoimaan ja ymmärtämään toisiamme, vaikka emme samaa kieltä puhuneetkaan. Kohta uppouduin katselemaan auton ikkunasta vilistäviä Moldovan maalaismaisemia. Mitä pidemmäs kuljimme, sitä köyhemmältä ympäristö näytti, vaikutti välillä siltä kuin olisi palannut ajassa takaisin päin. Silmien edessä vilisi vanhaa maalaismaisemaa, hökkelimäisiä harmaita mökkejä ympäröivine risuaitoineen, karuja pihoja ulkona kuljeksivine maatilan eläimineen, vesilammikoissa hyppiviä lapsia leikkeineen. Peltoaukeat jatkuivat silmänkantamattomiin, mutta ne olivat vielä talven jäljiltä yhtä ruskeaa mutakasaa. Vain kumpuilevat viiniviljelmät ja niiden viinipensaiden rangat kertoivat täällä olevan kesän kasvukaudella elämää.

Ehkä noin tunnin ajomatkan jälkeen kuski kaartoi parkkiin kivisen pikkutien päähän. Kännykän kääntäjä kertoi minulle, että jatkaisin matkaa tästä eteenpäin yksin jalkaisin. Kiitin kuskia, nostin reppuni selkään ja lähdin kävelemään kohti kukkulan laella siintävää luostaria. Ensimmäinen nousu oli kuin mikä tahansa mäennyppylä, mutta sen päälle pästessäni minun täytyi kuitenkin heti pysähtyä. Ei siitä syystä, että olisin hengästynyt, vaan sen vuoksi, että edessä avautuva näkymä oli uskomattoman kaunis, jotain sellaista mitä en todellakaan kuvitellut Moldovasta löytyvän. Kallioharjanteen laen toisella puolella avautui kanjonimainen jokiuoma ja sen ympärille levittyvät peltomaisemat, toisella puolella olevassa solassa taas oli pieni maalaiskyläkeskittymä hautausmaineen ennen kuin jyrkkäseinäiset kallioseinämät rajasivat näkymän. Mikä ihmeen paikka tämä oikein olikaan?

Jatkoin matkaa. Ja mitä pidemmälle kuljin, sitä epätodellisemmaksi maisema muuttui. Yhden kalliokielekkeen reunalla oli kivestä tehty vanha iso risti. Pysähdyin sen äärelle ja tuijotin hetken kaukaisuuteen, niin kauas kuin silmäni vain jaksoivat tarkentaan. Ympärillä oli aivan hiljaista, ei ketään missään. Ainoastaan silloin tällöin navakasti puhalta tuuli loi äänen, joka peitti kaiken muun, jopa omat ajatukset alleen, sen humistessa jyrkänteen laella vinhasti, pyöritellen hiuksiani ja kuiskutellen korvaani jotakin, mistä en saanut selvää. Jatkoin matkaani kohti luostaria, pujahdin sen portista sisään, ihmettelin hetken. Mietin jo kääntyväni takaisin, mutta sitten jokin sisälläni sanoi ”jatka matkaa, ja ehkä näet jotakin vielä kauniimpaa”. Astuin luostarin porteista ulos sen takapihalle jatkaen eteenpäin yhä kapenevaa kallionharjanteen laella olevaa polkua. Pelkäsin. Pelkäsin tuulen ottavan minusta vallan, viskaavan jyrkänteeltä alas aivan kuin askaleitteni ilmaan nostattavat pikkukivet, jotka vierivät polun reunamaa pitkin kohti tuntematonta. Jouduin tämän tästä pysähtymään, vetämään henkeä. Tunsin olevani aivan ypöyksin, ja vaikka olisin huutanut sen ääneen, en varmastikaan olisi kuullut omaa ääntäni tuulen ulvonnan yli.

Nostin katseeni takaisin kohti luostaria, jonka ympärille tumman puhuvat pilvet olivat alkaneet kasaantumaan auringon painuessa kallioseinämän taa. Vieressäni oleva pieni pajukko pyöri vinhasti tuulessa ja epäröin hetken uskallanko lähteä kävelemään kapealle polulle, jonka molemmin puolin oli vain suoraa pudotusta alaspäin. Pysähdyin odottamaan, en tiedä mitä, ehkä navakan tuulen lakkaamista, sen antavan minulle vihdoinkin rauhan ja varmuuden jatkaa matkaa. Mutta turhaan. Yhtäkkiä tuulen tuivertama karu kevätmaisema ja taustalla näkyvä luostari kultaisine risteineen nostivat mieleeni lapsuuteni ja mummoni laulamat laulun sanat, ”maan korvessa kulkevi lapsosen tie”. Vaikka en ole vuosikausiin ollut uskonnollinen, tutun laulun sanat nostivat ensin liikutuksen pintaan, mutta sitten jollakin oudolla tavalla niiden muistelu antoi voimaa ja uskallusta jatkaa matkaa. Tuulesta ja ympärillä olevista rotkoista huolimatta.

No one saves us but ourselves. No one can and no one may. We ourselves must walk the path. – Buddha

  • Reply
    Jukka
    1.4.2018 at 11:08

    Tapasi ja tyylisi pukea kokemuksesi sanoiksi pienine yksityiskohtineen altistaa tunnelmalle jota vain luonto aidoimmillaan ja itsensä muokkaamana tarjoaa.

    • Reply
      Karri
      1.4.2018 at 11:32

      Jukka hienosti todettu. 👍 Yhdyn kyllä täysin. Se kirjoituksista välittyvä tunne vie kyllä lukijan täysin mukana. Halu saada lukija mukaan tunnelmaan ihastuttaa. 😍

      • Reply
        Anna-Katri
        7.4.2018 at 21:27

        Kiitos Karri, todella mieltä lämmittävää kuulla, että onnistuin välittämään tämän tunnelman blogini välityksellä.

    • Reply
      Anna-Katri
      7.4.2018 at 21:29

      Kiitos Jukka, arvostan todella paljon sanojasi. Minulle ei ole ollut blogini alkuaikoina helppoa tuottaa mukaansatempaavaa tekstiä matkoilta, vaan kuvat ovat aina olleet se pääasia. Mutta viimeistään maailmanympärimatkalla opin sen, että parasta kirjoittamisessa on välittää juuri sitä aitoa, koettua hetkeä tekstin kautta. Tämä kommenttisi kannustaa kyllä jatkamaan tällä kirjoituksen kehityspolulla.

  • Reply
    Nicola
    1.4.2018 at 18:16

    Ruudun tällä puolen aina ihastelen kuviasi ja sen miten aina saat niin hyvin kerrottua fiiliksineen päivineen kaiken oleellisen. <3
    Ehkäpä siksi olenkin niin ihastunut blogiisi.! <3

    • Reply
      Anna-Katri
      7.4.2018 at 21:21

      Kiitos ihanasta kommentistasi, aivan mahtavaa kuulla, että pysty välittämään jotakin sinne ruudun toiselle puolelle. ♥

  • Reply
    Frida Ingrid
    1.4.2018 at 21:18

    Moldova vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta kohteelta näiden postauksiesi jälkeen 🙂

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

    • Reply
      Anna-Katri
      7.4.2018 at 21:18

      Ehdottomasti kiinnostava, kiehtova kohde! Kun peruskohteet Euroopassa on nähty, löytyy idästä ihmeellisiä uusia kohteita joista ei saa tarpeekseen kun sinne suuntaa!

  • Reply
    Katja/jumalainenseikkailu
    3.4.2018 at 15:38

    Huikean hurmaavaa slaavilaistunnelmaa. Rakastaisin tuota paikkaa <3

    • Reply
      Anna-Katri
      7.4.2018 at 20:19

      Tuossa paikassa oli kyllä ihan omanlaista voimaa ja tunnelmaa. Huikea!

  • Reply
    Annakaisa Lindell
    7.4.2018 at 23:58

    Minäkin olen ihastunut blogiisi! Ihania valokuvia ja tunnelmia! Arvostan.

  • Reply
    Laur
    14.4.2018 at 17:57

    Oho, olipa tunnelmallinen ja osuva kuvaus. Minäpä ihan herkistyin tällä suunnalla näytön takana lukiessani. 🙂 Jatka ihmeessä kauniiden kuvien täydentämistä myös kauniilla tekstillä!
    Parempia sinun kuvauksesi on kuin valtakunnallisen matkailulehden…

    Niin ja sitten ihan tyttömäinen huomio. Jo aiempaa blogiasi seuranneena minua kiinnostaa tyyliasiasi. Olet uusinut vaatekaappiasi värikkäillä kauniilla mekoilla, mistäköhän olet nämä löytänyt? Etenkin Instan puolella viimeisimmässä julkaisussa oleva pitkä mekko slovenialaisella sillalla on erittäin kaunis! Matkagarderoobi esittelyt olisivat ainakin täällä myös tervetullut lisä tähän blogiin kauniiden kuvien ja hyvien kuvausten lisäksi.

Leave a Reply