Maailmanympärimatka Namibia

Namibia – Leirielämän pohjanoteeraus

15.11.2016

img_5014_cape-to-nairobi img_5016_cape-to-nairobi img_5059_cape-to-nairobi img_5022_cape-to-nairobi img_5034_cape-to-nairobi img_5032_cape-to-nairobi img_5036_cape-to-nairobi img_5040_cape-to-nairobi img_5046_cape-to-nairobi img_5051_cape-to-nairobi img_5028_cape-to-nairobi

Spitzkoppen luontonäkymien jälkeen oli aika tutustua hieman tarkemmin namibialaisiin perinteisiin. Matkalla Spitzkoppesta aavikkomaisemien läpi kohti Damaralandia siellä täällä maisemasta saattoi erottaa Himba, Herero ja Damara-heimojen pystyttämiä pieniä majoja myyntikojuineen. Damara-heimon kulttuurin sai läpileikkauksen Damaralandin elävässä museossa, jossa kierros heimon vieraana oli toki ihan turisteita varten tehty, mutta silti varsin mielenkiintoinen. Heimon naiset opettivat kuinka kuivasta erämaasta löytyy rohtoja ja yrttejä erilaisiin hoitoihin ja perinteisiin – mieleenpainuvin oli yhdestä juuresta saatava tummanpunainen sävy, jota heimoseremonioissa käytetään naisten meikkinä. Punaiset täplät poskilla ja nenässä kun kuulema houkuttelevat paremmin miehiä ympärille.

Damara-heimon vierailun jälkeen porottavaa hellettä uhmaten täytyi vielä päästä näkemään yksi Namibian ihmeistä: esihistorialliset luolamaalaukset, jotka ovat myös syystä merkitty UNESCON maailmanperintölistalle. Oransseihin kallioseinämiin piirretyistä hahmoista saattoi vielä tänäkin päivänä erottaa selvästi erilaisia eläinhahmoja ja metsästäjiä.

Daralandin leirintäalueella leiriä pystyttäessä alkoi ensimmäistä kertaa koko matkan aikana tuntua siltä, että leirielämä saa riittää. Voimakas tuuli nostatti aavikolta hiekkapöllyjä vasten kasvoja, ja porottava 40 asteen helle ei antanut armoa edes varjossa. Telttapaikakseni sain lehmien paskakasojen väliin jäävän pienen pläntin, ja liukumiinoja väistellessä huomasin haaveilevani takaisin Swakopmunden hostellielämään. Kun vielä illalla en yrityksestä huolimatta pystynyt lataamaan kameran akkua enkä tietokonetta, sekä kaiken lisäksi paikan päälle luvattu nettiyhteys ei toiminutkaan, en enää jaksanut pidätellä itkuani. Onneksi sentään omassa teltassa sain rauhan ryhmältä, jonka jäsenetkin tuntuivat sillä hetkellä varsin rasittavilta. Tuntuikin siltä, että leirielämän pohjanoteeraus oli saavuttu, ja olosuhteiden lisäksi mielialaan varmasti myös vaikutti aiempien öiden vähiin jääneet yöunet.

Illalla vetäydyinkin jo aikaisin telttaani untenmaille – mutta kuinka ollakaan, kun olin asettamassa puhelimeeni herätystä, nettiyhteys heräsikin eloon ja puhelimen näytölle kilahti viesti, jota olin odottanut. 🙂

  • Reply
    Susanna
    16.11.2016 at 00:57

    Aikamoinen kokemus, jota muistella sitten jälkeenpäin! Toivottavasti saat pian myös rennompia ja mukavia matkakokemuksia. Ymmärrän täysin jos leirielämä jo kyllästyttää, jatkuva paahde voi olla aika raskastakin kuten myös jatkuva teltan pystytys. Hotelleissa yritän kesällä aina valita ilmastoidun huoneen, mutta viime kesänä sellaisesta sai ”tapella” eli juosta päivän ajan respassa pyytämässä luvattua ilmastointia, jota ei meinannut saada vaikka se kuului kalliiseen hintaan. Ennen ennen tiennyt että saan auringonpistoksen kuumuudesta, joten jatkossa muistan aurinkolasit ja sen takia tahdon myös ilmastoinnin. Toivottavasti sinä voit hyvin

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 02:29

      Välillä näitä toisenlaisiakin kokemuksia tulee – jälkikäteen mietin, että ehkä omalla asenteellakin saattoi tähän olla osuutta. Kun yksi juttu menee pieleen, alkaa helposti muutkin asiat ärsyttämään. 🙂

  • Reply
    Johanna Hulda
    16.11.2016 at 05:17

    On varmasti ollut mielenkiintoinen vierailu tuon heimon luona, vaikka olisikin ihan rahaa vastaan järjestetty. Suoritin juuri yhden nettikurssin, jossa tutustuttiin hiukan Afrikan alkuperäisasukkaiden Khoisanien elämään. He elävät Kalaharin alueella Namibiassa ja Botswanassa ja pystyvät esim hankkimaan juomavetensä imemällä sen ruokopillillä märästä hiekasta ja varastoimalla strutsinmunaan. Melkoisilta sisseiltä vaikuttavat. He ovat eläneet siellä siitä asti, kun nykyinen aavikko oli vielä järviseutua, missä vedestä ei ollut pulaa, mutta sopeutuneet aina muutoksiin. Olisikin todella mielenkiintoista vierailla heidän luonaan joskus, koska tuskin on vanhempaa ihmisheimoa enää hengissä perinteineen. 🙂 Muutenkin yllätti, että Afrikassakin on alkuperäiskansoja, joiden alueille Bantuheimot ovat aikoinaan saapuneet Itä-Afrikasta, ja paljon myöhemmin tietysti eurooppalaiset. Jotenkin sitä on vaan ajatellut, että Bantut olisivat aina olleet siellä, mutta eivätpä vaan.

    Tämä oli nyt todella random kommentti, pahoittelut. 😀 Tsemppiä reissuun, toivottavasti leirielämä muuttuu ainakin mukavammaksi pian! Eihän sieltä pohjalta ole kuin yksi suunta, eli ylöspäin?

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 02:27

      Nyt heräsikin mielenkiinto tuota nettikurssia kohtaan – kunhan joskus kotiudun täältä takaisin, täytyypä alkaa tarkemmin seuraamaan kurssitarjontaa, jos sieltä löytyisi itsellekin uutta kiinnostavaa opiskeltavaa! Joten kiitos vain kommentistasi, se oli todellakin hyödyllinen ja mielenkiintoinen!

  • Reply
    Marjaana
    16.11.2016 at 15:39

    Ihana lukea matkapostauksiasi. Kirjoitat niin hienosti, että toimistotyöläinenkin hyppää seikkailuun mukaan hetkeksi 😉

    Ps. Nyt heräsi mielenkiinto: Mikä viesti 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 02:26

      Kiva kuulla, että näihin seikkailuihin on päässyt mukaan siellä ruudun toisella puolellakin. 🙂 Ja hih, seuraavassa postauksessa tulikin paljastus viestin sisällöstä ja seurauksista… 😉

  • Reply
    Eeviregina
    18.11.2016 at 21:05

    Pari kertaa olemme käyneet Opuwossa himbojen asuinseudulla ja olihan se melkoinen paikka. Hattua nostan eräälle iäkkäälle suomalaisnaiselle, joka on vuosia jaksanut asua ja työskennellä siellä kuumuudessa. Ja todella vaatimattomasti!

    • Reply
      Anna-Katri
      30.1.2017 at 02:25

      Todellakin hatun noston arvoinen teko tältä suomalaisnaiselta, olisipa ollut ihana tavata hänet tuolla ollessa!

Leave a Reply