Namibia – Sundownersien aikaan

Swakopmundin helppojen ja kiireettöminen kaupunkipäivien jälkeen oli aika palata takaisin alkeellisempaan leirielämään Spitzkoppeen – ja tällä kertaa oikeasti keskelle seutua, jossa ei ollut elämää, sähköistä tai juoksevasta vedestä puhumattakaan. Leiriolosuhteiden alkeellisuudelle vastapainoa kuitenkin toi paikan häikäisevän upeat puitteet: kuivaa tasannetta reunustivat hassunmuotoiset graniittikivilohkareet, joiden oranssinpunaista pintaa vasten taivaan värit näyttivät lähes häkellyttävän kauniilta auringon alkaessa laskemaan.

Kiipesimmekin ihastelemaan auringonlaskua korkean kivenlohkareen huipuille, josta avautuvat näkymät tyrmäsivät kyllä mennen tullen monet perinteisemmät turistinähtävyydet. Kalliokivien taakse uppoava aurinko säkenöi tumman oransseja sävyjä, värjäten horisontin ensin violetiksi, sitten pinkiksi.  Juuri ennen näkymistä katoamistaan aurinko välkehti korkeimmalla kivellä nököttävän kiviparin takaa utuisasta, ja olisin vaikka voinut vannoa, että tuo kivipari kuvaa entisaikojen rakastavaisia. Kuvitelmaa tai ei, tätä ihmeellistä näkymää en taida kovin helposti unohtaa.

Leirinuotiolla nautitun illallisen jälkeen oman makuupussinsa saattoi levittää tasaisien kivilohkareiden päälle – täällä nimittäin öinen tähtitaivas on niin upea, että se voittaa mennen tullen kunnon yöunet. Tosin pieniä haasteita nukahtamiselle voi kirkkaan tähtitaivaan lisäksi tuoda fakta, että kivien takana saattaa luikerrella supervaarallinen mambakäärme ja ohi saattaa vilistää myrkyllinen skorpioni.