Moldova

Pääsiäissunnuntai Moldovassa

1.4.2018

Sunnuntaiterveiset Chisinausta, Moldovasta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli tänään suunnata päiväreissulle Moldovan Ukrainan puoleisella rajalla olevaan piskuiseen Transnistriaan, eli maahan, jota ei ole oikeasti olemassa. Alue on vain omaehtoisesti itsenäistynyt Moldovasta, ja vaikka sitä ei ole kansainvälisesti tunnustettu oikeaksi valtioksi, toimii se kuten mikä tahansa muukin itsenäinen valtio – sillä on oma valuutta, posti, hallinto, poliisi ja armeija. Transnistrian sanotaan olevan omanlainen aikamatka menneeseen neuvostoaikaan, monet Chisinaun hostellissani olevista matkalaisista sanoi Transnistrian pääkaupungin Tiraspolin olevan mielenkiintoinen, mutta omalla erikoisella tavallaan jopa hämmentävä kohde. Ei siis ihme, että kiinnostukseni tätä paikkaa kohti heräsi muiden juttuja kuunnellessa.

Neuvostoaikainen Tiraspol vs. Marie Antoinetten kahvila

Mutta kun tämä aamu valkeni Chisinaussa ihanan aurinkoisena ja aloin selvitellä bussien aikatauluja Tiraspoliin, alkoi pienoinen laiskuus vallata mieltäni. Olisiko mitään järkeä körötellä Tiraspoliin pari tuntia bussilla, sitten viettää paikan päällä muutama tunti ja sitten taas istua bussissa takaisin Chisinauhun se samainen pari tuntia. Jos minulla olisi ollut vielä yksi kokonainen päivä jäljellä täällä Moldovassa, olisin mieluusti bookannut Tiraspolista majapaikan ja yöpynyt yhden yön siellä, näin edestakaisin ajaminen ei olisi tuntunut niin uuvuttavalta ja samalla olisin päässyt paremmin tutustumaan koko paikkaan. Jahkailujen jälkeen päätin lopulta jäädä Chisinauhun, olinhan nähnyt siitäkin vasta pienen palan. Ja toisaalta mielessä kutkutteli myös ajatus viettää viimeinen matkapäivä leppoisasti kaupungilla kierrellen, paikallista elämää tarkkaillen ja kahviloissa sekä ravintoloissa viipyillen.

Niinpä bussiaseman sijaan suuntasinkin hostellin kulman takaa bongaamani Caramel Patisserie -kahvilaan nauttimaan aamukahviani kaikessa rauhassa näyttävää leivosta mutustellen. Hassua miten rappioituneiden katujen ja rosoreunaisten talojen sisältä voikin löytyä näin kaunis paikka kaikissa hempeissä pastellisävyissään. Puhumattakaan kahvilan vitriinin huolella asetelluista kymmenistä erilaisista suloisen syötävistä leivoksista. Paikka oli kuin jokin Marie Antoinette pikkumökki! Ehkä jostakin kahvilan kulmilta minulta jäi kahvin perässä juostessani huomaamatta houkuttelevat ”Let them eat cake” -tekstit?

Rosoisia rakennuksia ja pääsiäisnoitia

Cappucchino-stopin jälkeen päätin lähteä kiertelemään niitä Chisinaun nähtävyyksiä, jotka minulta ensimmäisen päivän puistohurmiossa jäivät näkemättä. Kaikessa rauhassa kuljin kadulta toiselle, pysähdellen kadunkulmissa kurkistelemaan, mihin suuntaan näyttäisikään nätimmältä. Kiinnitin huomion rakennusten kauniisiin yksityiskohtiin, joille omaleimaisen tunnelmansa kuitenkin antoivat sieltä täältä rapistuneet pinnat. Oli vaaleanpunaista, mintunvihreää, hempeää vaaleansinistä ja keveää keltaista, tai ehkä nämä utupastellin sävyt olivat syntyneet ajan kuluessa, kun rakennusten seinämiä ei ollut uudelleenmaalattu vaan sävyt olivat ajankuluessa päässet haalistumaan. Yksi rakennus, jonka ohitse kuljin, näytti kauempaa kuin joltakin yläluokan palatsilta mahtipontisine pilareineen. Mutta kun pääsin sen kohdalle, ammotti rakennuksen ikkonoissa aavemaisia teräväreunaisia aukkoja, rakennuksen sivussa olevat ennen varmasti kauniilta näyttäneiden patsaiden ilmeet olivat kurtistuneet ajan saatossa ja ennen niin ylväistä seinistä mureni silmissä palasia jalkakäytävälle, joita joku oli vähän aikaa sitten lakaissut siisteihin pinoihin rakennuksen vierustalle. Mielessäni pyöri ajatuksia. Mikä tämä rakennus olikaan, millainen tarina sen sisään kätkeytyykään? Miksi sen oli annettu rappeutua näin pahasti, entä mitä rakennukselle nyt käykään?

Kun tuuli havisutti uhkaavasti parhaat päivänsä nähneen, mutta silti niin ylvään rakennuksen reunustoja, päätin kipaista varmuuden vuoksi tien toiselle puolelle. Jatkoin matkaani. Viipyilin Grădina Publică, Ştefan cel Mare şi Sfânt -puistossa, jonka lukuisilla penkeillä chisinaulaiset istuivat nauttimassa aurinkoisesta sunnuntaipäivästä. Ihmettelin Pariisin riemukaaren kopiota Arcul de Triumfia ja sen takana kulkevaa ekstraleveää neuvostohenkistä tietä, puhumattakaan jyhkeästä Casa Guvernului -hallintorakennuksesta. Riemukaarelta livahdin autotien vilinästä Naşterea Domnului -katedraalin rauhalliseen ympäristöön. Katedraalin aukealla kulkiessani en voinut olla kiinnittämättä huomioita mummokoihin, jotka myivät pääsiäisen pajunkissavihtoja kasseistaan. Mummukat näyttivät kirjavine kukkahuiveineen ja pajunkissoineen olevan kuin suoraan jostakin pääsiäissadusta. Oikein jo odotin, että koska kirkolla pyörinyt pinkkitakkinen mummukka nappaa kirkon kulmalla lojuneen luudan alleen ja lähtee lentämään kirkon aukealla parveilevien pulujen sekaan pelotellen lapsia käkättävällä naurullaan.

Sunnuntaimarkkinoilta kohti syrjäisempiä kujia

Seuraavaksi suuntasin hostellin omistajan suosituksen perusteella Piata Centrala -markkinoille. Olin jotenkin kuvitellut kyseessä olevan jonkinlaisen valjuuntuneen markkinatönön, mutta mitä vielä. Sunnuntaina markkinat kuhisivat ihmisiä, välillä kapeita markkinakujia pitkin pääsi hädin tuskin etenemään ruuhkan vuoksi. Laajalle alueelle levittyneet markkinakojut pursuilivat kaikkea mahdollista tuotetta ja tavaraa, paikka vaikutti olevan tarjonnaltaan monipuolisempi kuin mikään nykyaikainen suomalainen extrasuperhypermarket. Ja plussana paikassa oli tietysti aito, vanhaa aikaa henkivä markkinatunnelma, kun perheet olivat tulleet tekemään viikon ruokaostoksiaan ja muita tarvittavia hankintojaan. Markkinakojujen ympärillä viipyilin hetken jos toisenkin ihmetellen pienen pieniä sipulinsiemeniä, kumpuilevia karkkivuoria, koristeellisia pöytäliinoja ja erikoisia yrttituppoja, mutta kielimuurista ja jostakin minuun iskeneestä ujoudesta johtuen tyydyin vain katselemaan, ja jätin kaupankäynnin kokeneemmille.

Sen jälkeen vain kävelin ympäri Chisinauta. Katua toisensa perään. Oli lähiökorttelia, jonka sisäpihan leikkipuistoissa lapset leikkivät. Oli hökkelimäisiä köyhempiä rakennuksia, jonka reunamilla tylsistyneen näköiset miesporukat hengailivat. Oli pieniä kirkkoja, joiden edustan penkillä muutamat surukasvoiset ihmiset istuivat kukkakimppu kädessään. Oli ilmapallot kädessään kulkevia perheitä. Oli pusuttelevia teinejä. Oli puistoissa riemuissaan kieriskeleviä kulkukoiria. Oli kevättuulen pyörittelemiä roskakasoja. Oli bussipysäkeillä kyytiä jonnekin odottelevia ihmisiä. Kävelykierros halki Chisinaun, niiden nähtävyyksien ulkopuolelle, niille kaduille, joissa ei pitänyt olla mitään, antoi sen aidoimman näkymään elämään Chisinaussa, siihen kuinka kevätsunnuntaita täällä eletään. Kun kävely alkoi pakottamaan tennareiden pohjia, oli minun pakko tarkistaa kartalta, etten ollut vielä liian kauaksi kaikesta kulkenut. Kävellessä tuli lämmin, ehkä liiankin, sillä auringon porottavat säteet houkuttelivat lopulta valitsemaan kadun varjoisamman puolen, ja pian opin mihin suuntaan kulkiessa voimakas kevättuuli nostattaisi katupölyn täysin päin kasvoja. Jostakin vastaan kieri navakan tuulen eteenpäin pyörittämä tyhjä viinapullo. Oli aika kääntyä takaisin kohti majapaikkaani ja Chisinaun tuttuja kulmia.

  • Reply
    Jukka
    2.4.2018 at 12:10

    Tämän tarinan myötä ”rappio romantiikka” avautuu taas ihan omana pienien yksityiskohtien korostamana tyylisuuntanaan. Viihdyttävää autentisen elinympäristön havainnointia.

    • Reply
      Anna-Katri
      7.4.2018 at 21:16

      Tällainen Moldovan edustama rappioromantiikka on kyllä kiinnostavaa, kaduilla kulkiessa tunteet menee laidasta laitaan.

  • Reply
    Susanna
    3.4.2018 at 00:04

    Jälkiruoka näyttää hyvältä! joo tuollaisia markkinoita taitaa olla aika paljon joissain maissa, myös Italiassa useissa kohteissa viikottaiset markkinat joista löytää vähän kaikenlaista kattiloista vaatteisiin ja hajuvesistä juustoihin. Minkälaiseen kohteeseen haluaisit kesällä Italiassa? minä olen kaipaillut mm. Veronan keskustaan, siellä on keväällä paljon kukkia ja vähemmän turistilaumoja kuin kesällä. Minua kiinnostaisi myös Kreikassa jokin sellainen kohde jota en ole nähnyt ja joka ei olisi täpötäynnä turisteja vaan ns. aito alkuperäinen kohde

    • Reply
      Anna-Katri
      7.4.2018 at 20:23

      Tällaiset markkinat ovat kyllä kiinnostavia, ovatpa ne sitten missäpäin maailmaa tahansa, aina näkee ja oppii uutta. 🙂
      Haaveilen itseasiassa Italian kiertomatkasta esim. junalla, mutta ainakaan toistaiseksi minulla ei ole sellaiseen tarpeeksi aikaa. Lyhyemmällä visiitillä kiehtoisi nähdä enemmän maaseutua ja pikkukyliä, ja Dolomiiteille haluaisin uudelleen.

Leave a Reply