Matkaunelmia

Paljastuksia (matka)vuodelta 2016

Täällä matkablogissa olenkin jo listaillut yhteen matkavuottani 2016, mutta päätin tarttua vielä tällaiseen hieman henkilökohtaisempaan vuosiyhteenvetoon, sillä vuosi 2016 on ollut osaltani melkoisen erilainen monella eri osa-alueella. Ennen maailmanympärimatkalle lähtöä arkeni Suomessa tähtäsi vain ja ainoastaan unelmieni matkan toteuttamiseen, joten siinä mielessä elin arkea Suomessa hieman erilaisessa ”matkakuplassa” kuin aikaisempina vuosina. Ja tietenkin isoimman leiman vuodelle 2016 antoi lokakuussa startannut maailmanympärimatkani lukuisine seikkailuineen, kokemuksineen ja kohtaamisineen. Ehkäpä nämä kysymykset ja vastaukseni niihin valoittavat hieman paremmin ajatuksiani ja elämääni, olipa kyseessä sitten arki- tai matkaelämä vuonna 2016:

1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Ehdottomasti isoin en koskaan -juttu oli repäistä ja lähteä unelmieni matkalle maailman ympäri. Sen lisäksi alkuvuodesta otin itseäni niskasta kiinni ja aloin säästämään, mitä en ollut koskaan aiemmin oikein kunnolla tehnyt.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?

En yleensä tee varsinaisia lupauksia vuoden vaihtuessa, mutta toki jonkinlaisia toiveita uudelle vuodelle silloin mielessä pyörii. Vuoden 2016 alkaessa kirkastin itselleni mieleen, että todentotta haluaisin lähteä juuri tänä vuonna, nyt jos koskaan, sille unelmieni matkalle. Päätinkin kaikin tavoin panostaa siihen, että maailmanympärimatkalle lähtö muuttuisi unelmasta todeksi.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Oi, vaikka kuinka paljon! Siinä missä Suomessa ollessa sitä helposti pyörii vanhoissa tutuissa kuvioissa, olen matkalla ollessa paljon rohkeampi ja avoimempi tapaamaan uusia ihmisiä, sekä ehkä helpommin myös päästän ihmisiä lähelle. Maailmanympärimatkalla olen tavannut useita ihania ihmisiä ympäri maailmaa, ja kaiken lisäksi näistä muutamia voin nykyisin myös kutsua ystävikseni. Muutamaa heitä tulenkin vielä tapaamaan matkani aikana, ja uusia matkasuunnitelmia heidän kanssaan on tehty tulevaisuutta varten.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?

En onneksi sen kirjaimellisessa merkityksessä. Tosin vuoden aikana taisin erkaantua yhä enemmän joistakin Suomi-kavereistani, joiden kanssa tuntui olevan enää vain hyvin vähän yhteistä.

5. Missä matkustit?

Aika monessa paikassa. 🙂 Matkavuoteni 2016 -postaukseen listasinkin nämä kaikki, joten sieltä voi kurkata tarkemmin!

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?

Terveyden ja hyvän yleiskunnon! Suuri suunnitelmani oli saada ennen matkalleni lähtöä ennen kaikkea polveni kuntoon, mutta myös yleiskunto ylös. Mutta niin vain kävin, että arkikiireet veivät muka mennessään ja laiminlöin jälleen kerran kuntoilun. Tämä harmittaa ehkä eniten viime vuodelta.

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

Sunnuntai 2.10.2016 jolloin suuntasin jännittyneenä Helsinki-Vantaan lentokentälle ja aloitin elämäni seikkailun – matkan maailman ympäri!

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Suurin saavutukseni oli varmasti tehdä henkinen päätös lähteä matkalle. Sen myötä jouduin laittamaan elämäni pakettiin Suomessa, mikä ei todellakaan ollut mikään maailman helpoin homma. Muistan edelleenkin kuinka valtavaa henkistä kamppailua itseni kanssa kävinkään ennen matkaa – joka toinen päivä olin pakahtua innosta ja joka toinen päivä olin kauhusta kankeana, että mitä hittoa olinkaan tekemässä. Tähän samaan kastiin laittaisin myös kohdassa 1 mainitsemani säästämisen ja siinä onnistumisen – onnistuin jopa yli tavoitteeni!

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Ehkäpä  kohdassa 6 kertomani hyvän kunnon tavoittelu ja siinä epäonnistuminen. Miten paljon parempi matkalle olisikaan ollut lähteä, kun kroppa olisi ollut elämänsä kunnossa. Nähtävästi minulla ei ollut tarpeeksi itsekuria tähän, ja energiat taisivat kulua enemmän ylitöihin ja matkavalmisteluihin. Matkalla ollessa yhtenä pettymyksenä mieleen tulee ehdottomasti matkavideoiden tekemisen puute – huomasin nimittäin jo heti alkumatkasta, että niihin kuluu suhteettoman paljon aikaa. Teinkin tietoisen valinnan, että videoiden kuvaamisen ja editoinnin sijaan käytän aikani matkalla mieluummin kokemuksiin ja hetkessä elämiseen. Silti jälkikäteen harmittaa, ettei videomateriaali ole kertynyt, mutta ehkä kaikkea ei vaan pysty toteuttamaan? Jo blogin pyörittäminen valokuvineen on ollut useammassa kohteessa varsin haastavaa nettiyhteyksien puuttuessa…

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?

Ennen matkalle lähtöä en onneksi. Ikävin koettelemus taisi olla kahden viisaudenhampaan poisto, josta varsinkin toinen vaivasi lähes viikon ajan ja pakotti syömään vain keittoja ja muussattua ruokaa. Matkalla ollessa on sen sijaan tullut sairastettua flunssa jos toinenkin, kärsittyä parista vatsataudista sekä kaiken lisäksi kolhittua varpaaseen syvä haava keskellä Sambian savanneja.

11. Mikä oli paras ostoksesi?

Lentoliput maailman ympäri, ehdottomasti! Ja näin matkalla ollessa voin sanoa uuden rinkkani olleen myös varsin hyvä ostos – olen jopa alkanut pitää siitä, ja kuullut myös monen matkalla tapaamani ihmisen kehuneen rinkkaani.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Ehkä olen viime vuoden aikana keskittynyt niin kovasti matkaan (ja itseeni) etten ole liiemmin kiinnittänyt huomiota muiden ehkä tökeröönkin käytökseen. En ainakaan ole näitä jäänyt sen kummemmin jälkikäteen märehtimään, ja ehkä parempikin niin. 🙂

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Ja taas joudun vastaamaan saman, eli maailmanympärimatkaan. Enkä ole kyllä hetkeäkään katunut! Päinvastoin olen sitä mieltä, että matkailu on parasta mihin rahansa voikaan käyttää. Elämykset ja kokemukset rikastuttavat elämää rutkasti materiaa enemmän. Ja uskon, että vielä vanhana mummonakin matkani saa hymyn hyylille kaikkea kokemaani muistellessa.

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Apua, tuntuu yllättävän vaikealta keksiä tähän vastausta! Toki maailmanympärimatkalle lähtö, mutta se kai on sanomattakin selvää? Alkuvuosi tuntuu näin jälkikäteen olevan vain yhtä ja samaa harmaata massaa, joten sieltä en taida enää osata poimia jotakin tiettyä asiaa, josta erityisesti olisin ollut superinnoissani. Matkalla ollessa taas vastaan on tullut niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, joten välillä on tainnut innostusähkykin iskeä. Mutta sanotaan, että matkan aikana olen huomannut innostuneeni omalla tavalla kaikesta uudesta ja erilaisesta – olipa kyseessä sitten paikka, kokemus, pieni erityinen hetki tai vaikka uusi matkaystävä.

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Mikään yksittäinen biisi ei taida nousta ylitse muiden. Spotifysta taisi useammankin kerran soida muun muassa Kathryn Ostenbergin ja Sian biisit, Bill Withersin Ain’t no sunshine -biisin remix-versio ja Paula Vesalan Tequila sekä niiden lisäksi ennen matkalle lähtöä niin ratikkaa odottaessa, lenkillä käydessä kuin kotia siivotessakin sekä myös matkalla ollessa latino-bilebiisit aina reggaetonista latinoräppiin. Shaky Shaky…. 😀

16. Viime kauteen verrattuna, oletko:

i. onnellisempi vai onnettomampi: onnellisempi! Olen vihdoinkin toteuttamassa kauan haaveissa ollutta unelmaani, ja tuntuu siltä että tämä matkaelämä sopii minulle paremmin kuin hyvin.

ii. laihempi vai lihavampi: Kilogrammoista en niin tiedä, mutta hieman tuntuu siltä, että reissuelämä on saattanut hieman lihottaa…

iii. Rikkaampi vai köyhempi: Köyhempi. Vakituisia tuloja ei tällä hetkellä ole, ja säästöt hupenevat parhaillaan käynnissä olevaan matkaan.

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Jos jotain muuttaisin kuluneesta vuodesta, niin ennen matkalle lähtöä olisin voinut pitää itsestäni parempaa huolta (kuntoilu, nukkuminen, ruokavalio jne) sekä viettänyt enemmän aikaa läheisten kanssa. Matkalla ollessa en oikeastaan keksi mitään mitä olisin voinut tehdä enemmän.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Alkuvuotta leimasi todella pitkät työpäivät, mutta toisaalta jotenkin olin asennoitunut tähän, sillä tiesin matkalle lähdön lähestyvän. Mutta tottakai näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisin voinut stressata vähemmän ja nauttia elämästä enemmän. Ja aivan kuten kohdassa 17. en osaa tähän kirjoittaa mitään, mitä haluaisin muuttaa matkalla ollessani.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulua vietin Argentiinan Saltalla, ja jouluaaton kruunasi ratsastusretki ja barbeque-lounas. Juhannusta taas vietin perinteiseen tapaan vanhempieni luona Suomessa.

20. Rakastuitko kauden aikana?

Eipä tullut rakastuttua. 🙂 Ennen matkaa taisin ihan tietoisesti kulkea laput silmillä ja matkalle lähdön vuoksi vältellä uusia kohtaamisia. Matkalla ollessa taas olen kyllä ollut lievästi ihastunut, mutta sen suurempia tunteita täällä ei ole ehtinyt kasvattamaan, kun jo seuraava matkakohde kutsuu.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Apua. Katsoinko jotain ohjelmaa Suomessa ollessani?! TV:tä en ole vuosikausiin omistanut, mutta hämärästi muistan katsoneeni viisaudenhampaan poiston aikoihin joitakin hömppäohjelmia netti-tv:stä, mutta en kyllä voi sanoa mitään varsinaiseksi suosikikseni.

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?

En jaksa kuluttaa aikaani tai energiaani minkään vihaamiseen, ja tuntuu siltä, että matkalla olo on vain vahvistanut tätä ajatusmallia. Toki välillä jotkut asiat tai ihmiset raivostuttavat, mutta vain hetkellisesti.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Alkuvuodesta tuli muutamassa yössä luettua läpi Roman Paynen Wanderess-kirja, joka oli hyvin erilainen kuin mikään aiemmin lukemani, mutta silti niin koukuttava ja ajatuksia herättävä.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Lattari-räppi. Hehhe, tosin sen pariin taisin löytää jo muutama vuosi sitten Väli-Amerikan matkallani, mutta viime vuoden aikana sitä tuli jostakin syystä kuunneltua entistä enemmän.

25. Mitä halusit ja sait?

Halusin lähteä maailmanympärimatkalle ja sen myös sain. Olen toki aina ollut hyvin päättäväinen ja määrätietoinen tekemisissäni, mutta tämä on ehdottomasti ollut suurin ponnistukseni ja saavutukseni ehkäpä koko tähän astisen elämäni aikana.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Halusin itselleni superkunnon, mutta sen aikaansaamiseksi ei valitettavasti ollut aikaa (tai tarpeeksi itsekuria).

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Oh no, en ole koskaan ollut mikään elokuvien suurkuluttaja, ja niitä tuleekin katsottua usein vain lentokoneessa ollessa. Madridista Limaan lentäessäni katsoin Me before you -leffan, ja vollotin lähes koko elokuvan ajan. Onneksi koneessa oli pimeää ja istuin ikkunapaikalla, joten pystyin edes joten kuten peittelemään reaktiotani. Olihan se koskettava leffa, mutta en tiedä oliko se sittenkään paras?

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Täytin 33-vuotta, ja juhlin syntymäpäivääni Bolivian suola-aavikolla suolahotellissa, jossa sentään eteeni ei kiikutettu suolakakkua vaan ihka oikea kermaunelma. 🙂

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?

Tähän en kyllä näin jälkikäteen osaa sanoa mitään yhtä tiettyä asiaa. Olen sitä mieltä, että vaikka onnellisuus on monen tekijän summa, on se ennen kaikkea jonkinlainen henkinen tasapaino siellä korvien välissä. Onnellisuus ei ole mitään sellaista, jota voi tavoitella hinnalla millä hyvänsä, vaan se joko on tai ei ole meissä sisällä. Jos tuntuu siltä, ettei ole onnellinen, on varmasti aika katsoa kriittisesti peiliin ja miettiä omia elämänvalintoja tarkemmin. Omalla kohdallani olen varmasti ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että olen elämän vastoinkäymisten jälkeen pikkuhiljaa löytänyt itseni ja sen oman polkuni, vaikka eteenpäin kokoajan kuljenkin, osaan myös nauttia hetkestä – ja olla onnellinen.

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Alkuvuotta leimasi varmasti tylsä toimistokelpoinen pukeutuminen. Suomessa ollessa ei oikein tuntunut olevan inspiraatiota pukeutumiseen, mihin varmasti vaikutti suuresti ostolakkoni ja säästöponnisteluni matkaa varten. Matkalla ollessa taas ensimmäiset kuukaudet tuli käytettyä lähes puhki jotkut matkavaatteet ja hieman kyllästyttyä rinkan persoonattomaan sisältöön. Buenos Airesissa taas huomasin viehättyväni yhä enemmän rennosta boho-tyylistä, joten ehkäpä matkatyylini on yhä enemmän siihen suuntaan menossa?

31. Mikä piti sinut järjissäsi?

Omg, alkuvuodesta ennen matkalle lähtöä tuli monet itkupotkuraivarit yksin kotona vedettyä, kun kävin henkistä kamppailua itseni kanssa matkan suhteen. Välillä tuntui myös hankalalta, ettei kukaan lähipiiristäni ollut tehnyt mitään vastaavaa, joten olin oikeasti yksin tuntemuksieni, myös pelkojeni, kanssa. Järjissä minut taisi pitää oma kurinalaisuuteni – läheiseni tietävät, että jos jotain päätän, sen myös toteutan. Ja niin vain jokaisen aallonpohjan jälkeen sain itseni kammettua uudelleen ylös ja tähtäämään kohti päämääräni saavuttamista.

32. Ketä julkkista himoitsit eniten?

Huh, on tainnut viime vuonna minulta jäädä julkkiksetkin seuraamatta (ja kuolaamatta), kun ajatukset ovat olleet vain ja ainoastaan matkassa. 😀

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?

Syyria ja koko lähi-idän polittinen tilanne veti mielen vakavaksi ja sai pohtimaan, mihin suuntaan koko Eurooppa onkaan menossa. Matkalla ollessa en ole tietoisesti seurannut kovinkaan tarkasti maailman uutisia (sisältävät usein vain pelkkää pahuutta ja julmuutta), mutta toki Yhdysvaltojen presidentin vaalit tuloksineen pysäyttivät miettimään, että mitä hittoa täällä tapahtuukaan.

34. Ketä kaipasit?

Ennen matkalle lähtöä huomasin useammankin kerran kaipaavani vanhempiani – jotenkin tuntui, että matkalle lähdön vuoksi olisin halunnut viettää heidän kanssaan enemmän aikaa kuin siihen oli mahdollisuus. Matkalla ollessa en taas ole suuremmin ennättänyt ketään kaipaamaan. Toki välillä hyvästien sanominen uusille matkaystäville on ollut vaikeaa ja itkussa pidättelemistä, mutta mitään sen suurempia tunnekuohuja tai kaipuuta ei ole ollut.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Madagaskarilla mukana olleen Jonnan olin tavannut Suomessa jo useita vuosia sitten, mutta matkalla ollessa tutustuin häneen paremmin ja voin sanoa löytäneeni kyllä aivan uskomattoman hienon ihmisen reissuseuraksi! Afrikan reissulla läheisiksi tulivat myös Buenos Airesissa asuva Angela sekä saksalaiset sielunsiskoni Kim ja Caroline. <3

36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?

Namibiassa tapaamani mies, joka sai minut jollakin tavalla heräämään horroksestani, että kyllä niitä kunnollisia miehiä, vieläpä sellaisia, jotka sopivat matkailevaan elämäntyyliini, on olemassa. 🙂

37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

Ennen matkalle lähtöä tein sopimuksen itseni kanssa, etten loisi itselleni turhia paineita ja pyrkisi suorittamaan liikaa kaikkea matkani aikana. Tästä sopimuksesta haluan pitää jatkossakin kiinni, ja ennen kaikkea keskittyä hetkestä nauttimiseen ja siihen, että minulla todellakin on nyt käsillä tämä ainutlaatuinen kokemus reissata ympäri maailman. Katsotaan niitä elämän tavoitteita uudelleen sitten matkan jälkeen. 🙂

Oletko sinä miettinyt vuoden vaihteessa suuria kysymyksiä menneestä tai uudesta vuodesta? Jos et ole vielä sitä tehnyt, niin tässäpä 37 oivaa kysymystä käydä läpi millainen edellinen vuosi olikaan. Linkkaa ihmeessä, jos vastaavan postauksen toteutat – näitä on inspiroivaa lukea!

You Might Also Like

Ei kommentteja

Jätä kommentti