Etelä-Amerikka 2011 Peru Puno Titicaca-järvi

Peru – Titicaca-järven kelluvilla saarilla

Peru Peru Peru Peru Istun pienen veneen kannella Titicaca-järvellä, ja silmiäni siristellen yritän ahmia ympäröiviä maisemia muistiini. Poissa on Perun ankea harmaus, sillä ympärilläni kimmeltää sinistäkin sinisempi järvi ja siitä kohoavat lähes epätodellisen vihreät tuulessa huojuvat kaislat. Järvituuli puhaltaa kylmästi, mutta samaan aikaan aurinko porottaa niskaani polttavasti. Syvä tummansininen järvi vaikuttaa siltä kuin se jatkuisi taivaan väreihin, ja aurinko heijastelee lähes tyynen järven pintaan kuvioita yläpuolella leijailevista utuisista pilvenhattaroista. Järven reunamia kehystävät karut vuoristomaisemat. Vaikka Titicaca-järvi on Etelä-Amerikan suurin, lyö tämän ennätyksen kuitenkin sen sijainti: Järvi sijaitsee jopa 3820 metrin korkeudessa, mikä tekee siitä maailman korkeimmalla sijaitsevan purjehduskelpoisen järven. Järveä ympäröivät huimat Andien vuoristorinteet, joiden huiput kohoavat peräti 6000 metrin korkeuteen.

Peru Peru PeruPeruTiticaca-järven maisemia pääsee parhaiten ihastelemaan veneretkellä, jonka aikana voi halutessaan myös vierailla järven keskellä olevilla Uros-saarilla. Aivan perinteiset saaret nämä eivät kuitenkaan ole, sillä ne on kokonaan rakennettu kaisloista. Vuosisatojen Ayamara-intiaanit ovat asustaneet näillä kelluvilla kaislasaarilla, joiden rakennusmateriaalina käytetään järvellä kasvavaa totoro-kaislaa. Saaret lahoavat pohjasta, joten yleensä kahden viikon välein saaren asukkaat joutuvat uusimaan kaisloja, sadepäivien jälkeen jopa useamminkin, ettei saari uppoaisi. Yhdellä saarella asustaa yksi perhe tai perheyhdyskunta. Isoimmat saaret ovat jopa jalkapallokentän kokoisia, pienemmät perhesaaret kannattelevat yläpuolellaan vain muutamaa asumusta. Koska kaislaa Titicaca-järvellä riittää, on saarien asumukset, tähystystornit ja muut rakennelmat tehty pelkästään kaislasta. Ja tietenkin kulkuneuvona voi olla kaislavene, joista osa tehdään mahtipontisen koristeellisiksi juhlaveneiksi.

PeruPeruPeruPeruSaarilla asuvat heimot ovat eläneet eristäytynyttä ja niukkaa elämää aivan viime vuosiin saakka. Nykyisin matkailusta on tullut saarille tärkeä toimeentulon lähde, niin hyvässä kuin pahassakin. Uros-saarilla pääsee vierailemaan päiväretkellä kaislasaarella asuvan perheen luona ja tutustumaan turistina todella erilaiseen elämäntapaan. Muutamilla saarilla on myös pienimuotoista majoitustoimintaa, joten niissä voi yöpyä hyvin eksoottisessa ympäristössä. Kaikille saarille ei sentään turistit pääse, sillä osa perheistä haluaa vielä elää perinteisesti turismin ulkopuolella. Onneksi heidän toivottaan kunnioitetaan ja retket keskitetäänkin muutamille saarille. 

Veneeni lipuessa lähemmäs Uros-saaria on vastaanotto lähes juhlallinen. Siellä täällä pikkuisilla saarilla on värikkäisiin asuihin pukeutuneita naisia, joko vilkuttelemassa ohi kulkevalle veneelle tervehdykseksi tai huiskuttelemassa käsimerkein, että tervetuloa vain tälle saarelle vierailulle. Kun lopulta vene kaartaa parkkiin yhden kaislasaaren kohdalle, intoutuvat rannalle pakkautuneet naiset esittämään vierailleen erikoisen laulun.

PeruPeruPeru PeruSaarella asuvaan perheeseen kuului perheen päänä oleva mies ja hänen vaimo, mummo ja muutamia eri ikäisiä lapsia. Ensin tutustuin saaren rakentamiseen ja kaislojen koostumukseen – myös makutuntumalla, sillä kaislan sisältä paljastuva vaalea varsi on varsinkin paikallisten lasten makea herkku. Perheen naiset esittelivät mitä kaikkea värikkäistä huivista kiinnitetyissä selkärepuissaan he oikein kantavatkaan läheiselle kaislalautalle pystytetyiltä markkinoilta. Kohta perheen pieni nappisilmäinen tytär kiskoo minut mukanaan pieneen kaislamökkiin, jossa osoittelee seinällä kiikkuvia värikkäitä asuja. Perheen äiti nyökyttää vieressä ja ojentaa minulle värikkään hameen ja jakun. Lopuksi päähäni vielä laitetaan naurun kera hassun mallinen pikkuhattu. Vähän aikaa hauskuutan lasta leikkimällä hänen kanssaan ulkona ennen kuin luovutan asun takaisin.

PeruKun vierailu on ohi ja kiipeän huteralta vaikuttavan kaislaveneen kyytiin, harmittelen hieman, etten ollut etukäteen tiennyt saarella pystyvän myös majoittumaan. Mielelläni olisin nimittäin jäänyt vaikka tämän perheen luokse yökylään ja seuraamaan tarkemmin heidän elämää. Samalla pohdin kuinka hullunkurisia paikkoja maailmasta löytyykään – tuntui lähes epäuskottavalta, että saaret todella koostuivat vain parin metrin paksuisesta kaislapatjasta, jonka perhe voisi halutessaan siirtää vaikka toiseen paikkaan.

You Might Also Like

Ei kommentteja

Jätä kommentti