Itä-Eurooppa ja Balkan 2015 Serbia

Sattumuksia matkalla Serbiaan

Istahdin kakkosluokan junavaunuun ikkunapaikalle, ja myhäilin tyytyväisenä, kun junan nytkähtäessä liikkeelle vieressäni ei istunut kukaan. Saisin ainakin pienen hetken istua väljästi ja nuokkua penkkirivilläni rauhassa maisemia välillä vilkuillen. Jossakin vaiheessa juna pysähtyi ja havahduin siihen, kun joku kysyi minulta hieman huonolla englannilla, oliko penkki vieressäni vapaa. Sanoin, että kyllä on, ja noin parikymppinen mies istahti viereeni. Heti alkuun hän vaikutti jotenkin hätääntyneeltä, vilkuili ympärilleen ja kysyi minulta parikin kertaa olinko kenties Saksasta, ja kun vastasin olevani Suomesta, hän vilautti minulle Saksan passiaan, mutta kertoi kuitenkin olevansa kotoisin jostakin muualta – jonka nimeä en saanut kunnolla selville. Jätin utelut sikseen ja keskityin musiikin kuunteluun, kunnes Unkarin ja Serbian rajalle tultaessa jouduin luopumaan kuulokkeista passintarkastuksen ajaksi. Joka tosin kesti ja kesti, ja lopulta kun ilmastointikin otettiin pois päältä, alkoi vaunussa tulla kirjaimellisesti tukalat oltavat.

Unkarin rajalla passimuodollisuudet hoitui suhteellisen nopeasti, mutta Serbian puolelle pääsy olikin sitten hitaampaa. Lopulta kun passitarkastajat tulivat viereeni ja iskivät passiini rosoisen serbileiman, ottivat he vierustoverini syyniin. Hänen saksalainen passinsa ei kelvannutkaan maahan pääsyksi, ei edes id-kortti, jota hän näytti, vaan passimiehet vaativat häneltä visaa maahantulolle. Ja kun sellaista ei löytynyt, käskettiin miehen ottaa tavaransa ja nousta ulos junasta. Kun juna taas jatkoi matkaansa rajalta eteenpäin, en voinut olla miettimättä, että mikähän tämän miehen tarina oli ja miten se jatkuikaan junasta poistumisen jälkeen.

Interrail A-KKauan en taaskaan saanut yksikseni istua junassa vaan seuraavalta asemalta rajan jälkeen viereeni istahti kohtelias, mutta aavistuksen rähjääntyneen oloinen, nelikymppinen mies. Hän oli puheliasta sorttia, ja kertoi heti alkuunsa liftanneensa rajan yli, sillä tavoin kun Serbiaan pääsy oli kuulema hänelle helpompaa kuin junalla rajan ylitys. Hän oli asunut kaksivuotiaaksi asti Serbiassa, kunnes oli muuttanut vanhempiensa kanssa maasta pois ja asusteli nykyisin Slovakiassa, vaikka omistikin myös Saksan passin. Hän oli nyt pitkästä aikaa matkalla synnyinkaupunkiinsa Novi Sadiin syntymäpäiviensä kunniaksi, joita aikoi juhlia ystävänsä kanssa jalkapalloa katsoen.

Matkan aikana hän kertoili minulle Serbiasta niin tarinoita kuin faktojakin, ja ojensi myös minulle Serbian ison kartan, kun kuuli, että reissaisin täällä vielä useamman viikon ajan. Kun varovaisesti ihmettelin kartalla Serbian sisään piirrettyä Kosovoa, ja kerroin, että ennakkotiedoista poiketen serbialainen autonvuokrausfirma ei sallisi minun Kosovoon ajaa, kertoi mies sen johtuvan maiden edelleen kireistä väleistä, joihin oli saatu uutta vettä myllyyn aiemmasta urheilutapahtumaepisodista. Tässä vaiheessa käytävän toisella puolella istunut lommoposkinen mies hyppäsi pystyyn ja alkoi vaativaan sävyyn sanoa vierustoverilleni, ettei hänen kertomansa tarina ollut totta. Vierustoverini sitten vaati miestä kertomaan totuuden, jotta tämä nainen tietäisi missä hänen on turvallista liikkua, ja osoitteli minua. Siinä vaiheessa kun miehet alkoivat käydä kiivasta keskustelua Serbian ja Kosovon välisistä selkkauksista sujautin kartan reppuni pohjalle, sanoin hätäisesti, että enköhän tällä tiedolla pärjää ja painoin katseeni tiukasti ohi kiitäviin maisemiin. Miehet onneksi saivat tilanteensa rauhoittumaan, mutta jännittävät tilanteet eivät siihen päättyneet.

Kun vierustoverini päätepiste Novi Sad alkoi lähestymään, alkoi mies vitsailemaan kovaan ääneen, että syntymäpäivänsä kunniaksi voisi kidnapata minut kotikaupunkiinsa. Aluksi naureskelin hieman hämmentyneenä hänen vitsilleen, mutta kun hän oli toistanut saman jo parikymmentä kertaa naureskellen hampaan tynkänsä vilkkuen, en enää tiennyt pitäisikö minun itkeä vai nauraa tälle hieman kuumottavalle tilanteelle. Novi Sadin asemalla mies onneksi toivotti vain minulle hyvää ja turvallista Balkanin matkaa, ja ojensi minulle käyntikorttinsa, jonka numeroon voisin soittaa milloin vain jos tarvitsisin apua matkallani.

Viimeiselle, ja ehkäpä puuduttavimmalle osuudelle sain viereeni onneksi kreikkalaisen opiskelijatytön, joka oli parhaillaan vaihdossa Belgradissa, ja näin ollen pystyin kyselemään häneltä hyviä vinkkejä kaupunkiin. Tässä vaiheessa juna oli jo reilut kaksi tuntia myöhässä ja oma matkapäiväni oli venynyt lähes kahdentoista tunnin matkustamiseksi, alkoi olo olemaan jo aika naatti. Vielä kun ilmastointi oli päällä vain hetkittäin, alkoi Serbian neljänkymmenen asteen helle viedä viimeisetkin mehut tästä matkalaisesta. Lopulta kun pimeyden keskeltä junan ikkunasta alkoi siintää Belgradin kaupungin valot, olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että lentojen sijaan olin valinnut myös tälle pätkälle junamatkan. Olisin muuten varmasti monta tarinaa ja kokemusta köyhempi.

You Might Also Like

3 kommenttia

  • Reply
    Susanna
    23.7.2015 at 21:56

    Jännä kokemus! Onneksi kumminkin matkassa oli mukana myös kivempia ihmisiä kuten se kreikkalainen! niinhän se usein on ettei koskaan tiedä minkälaista sakkia matkoilla kohtaa ja usein ne kohtaamiset ns. tulee täysin puun takaa ja yllättää! Hyvä kumminkin ettei mitään sen pahempaa sattunut ja että mies vain ”vitsaili” jos tuota nyt voi edes miksikään vitsiksi kutsua, varsin huono vitsi. Minä näin kerran Roomassa kanssa melko oudohkon miehen joka esiintyi matkaoppaana, tiesin kumminkin heti ettei se vanhempi mies ollut mikään matkaopas koska häneltä puuttui Rooman kaupungin merkki paidasta. Niin tämä mies ryntäsi hotellin aulaan jossa olin ja hän rupesi mainostamaan että hän on Rooman matkaopas ja että hänellä on kuulemma oma hotelli jota haluaa tarjota minulle. Oli todella sitkeä ja inhottava tapaus, etenkin kun olin tätä aiemmin tutustunut Roomassa hollantilaiseen matkaoppaaseen ja tiesin minkälaisia oikeat oppaat ovat, mutta joo kaikkea sitä tulee nähtyä. Hyvää ja turvallista reissun jatkoa!

  • Reply
    Susanna
    23.7.2015 at 21:58

    jos kohtaat vielä tuollaisia tyyppejä heidänlaisilleen kannattaa vaan sanoa että miehesi on odottamassa sinua määränpäässä vaikka oikeasti ei olisi, sellaisella syyllä voi päästä sitkeimmistäkin helpommin eroon

  • Reply
    Heli
    24.7.2015 at 15:13

    Hei ja terveisiä täältäkin matkan päältä! Tällaisia tarinoita olisi mukava lukea lisää. Mitä kaikkea suunnittelematonta matkan päällä sattuukaan, ja miten selvität tilanteet jos kaikki ei mene ihan putkeen tai tulee erikoisia tilanteita.

    Itse istun juuri Keflavikin lentokentällä, olen odotellut seuraavaa FlyBusia Reykjavikiin jo pari tuntia ja vielä puolisen tuntia menee. Osittain oma vikani, kun en heti koneesta päästyäni syöksynyt selvittämään, miksi edellisenä päivänä ostamani lippu ei tullutkaan sähköpostiini. Joe & the Juice mehuineen houkutteli enemmän kuivan lentokoneilman jälkeen. 🙂 Sain mehuni, mutta myöhästyin nippa nappa bussista. Muitakin tätä väliä liikennöiviä tahoja on, mutta kun olin jo lipunkin tähän maksanut… Noh onneksi ei ole kiire ja odotellessa on mukavaa lukemista, kuten nämä matkakertomuksesi. 🙂 Mukavaa loman jatkoa!

  • Jätä kommentti