Inspiraatio

Seuraa matkaani

6.10.2016

instagram

Jo ensimmäisinä päivinä Afrikassa olen huomannut, että toimiva netti on muisto vain. Tätä toki olin osannut odottaa jo aiempien Afrikka-kokemuksieni jälkeen, mutta paljastetaan nyt kuitenkin, että hieman yllätyksenä hitaat yhteydet (puhumattakaan niiden puutteesta) tulivat jälleen kerran. Mutta yrittänyttä ei laiteta, ja eilen rustailinkin teille postauksen iPhone välityksellä, vaikkakin olin muokannut kuvat ja kirjoittanut tekstit jo valmiiksi tietokoneella. Isoin haaste olikin saada ne siirretyä kännykkään, sillä ainoastaan kännykän kautta netti toimi aiemmin – ja kuin ihmeen kaupalla, se tietenkin palasi myös tietokoneelle, kun olin jo saanut kaiken kännykän kautta tehtyä valmiiksi!

Mutta siis, varsinkin nyt Afrikka-kierrokseni aikana päivitystahti blogissa riippuu paljon nettiyhteyksistä. Yritän kuitenkin saada edes Instagramiin ja Facebookin puolelle useammin päivityksiä tulemaan, joten kannattaa laittaa ne seurantaan. Youtubeen latailen myös videoita, mutta niiden toteuttaminen on vieläkin hitaampaa kuin peruspostauksen. Ja Snapchat – sitä on tullut viime aikoina käytettyä entistä vähemmän, kun olen yrittänyt taltioida matkatunnelmia videokameraan. Tuntuu siltä, että, jos vielä kuvaisin kännykänkin kautta pätkiä, tarvitsisi jo assistentin koko hommaan!

Mutta huikatkaa, mikä on teidän mielestänne paras tapa päästä seuraamaan matkaani – Onko se blogin lisäksi Instagram vai Facebook, tai Youtuben lisäksi Instagram Stories vai Snapchat (@secretadalmina)? Vai kenties ne kaikki?

  • Reply
    J
    6.10.2016 at 10:31

    Itse tykkään seurata sua instagramista (+instagram stories on ihan jees). =)

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:41

      Jee, kiva kuulla – insta on ehdottomasti ykköskanavani blogin jälkeen. 🙂 Tosin Insta stories ei ole vielä oikein vakuuttanut…

  • Reply
    NannaK
    6.10.2016 at 12:58

    Ootko ostanut jonkun paikallisen nettiyhteyden vai käytätkö Suomen liittymääsi?

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:40

      Suomi-liittymässä on halppisversio käytössä, ja matkalla ollessa mobiilidata on kokoajan pois päältä. Eli toimivien wifi-yhteyksien varassa ollaan!

  • Reply
    TS
    6.10.2016 at 13:45

    Itse en käytä Instagramia, joten Facebook olisi minun kannaltani parempi.

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:40

      Facebookin nostan aina uusimmat postaukset, mutta ehkä voisin siellä jakaa myös enemmän instaan julkaisemiani kuvia?

  • Reply
    Sara|Sara's Fab Life
    6.10.2016 at 14:53

    Itse seuraan sua blogissa, instassa (kai) ja snäpchatissa. Youtubea lähinä siten, miten linkkaat videoita tänne.

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:37

      Youtube-videot tuleekin aina myös tänne kunhan vain saan videot toteutettua – niiden tekoon kuluu yllättävän paljon aikaa enemmän kuin perus postaukseen. Insta sen sijaan on nopea kanava reissukuulumisten jakoon!

  • Reply
    Marjaana
    6.10.2016 at 16:07

    Olen älyttömän iloinen puolestasi, että olet toteuttamassa suurta unelmaasi! Olen myös iloinen *omasta* puolestani lukijana, että jaat kokemuksesi ja minullakin on postausten kautta mahdollisuus tehdä huikea nojatuolimatka! Sairaus nimittäin estää matkustamisen nyt ja lopun ikääni. Mutta onneksi on netti!

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:31

      Ihana kuulla, kiitos paljon sanoistasi Marjaana, ne koskettivat todella. Yksi isoimpia intohimoja matkablogin pitämiseen on itselläni, ei niinkään omien kokemuksien tallentaminen, vaan matkatarinoiden tarjoaminen myös muille nojatuolimatkan muodossa. Kaikkea hyvää sinulle! <3

  • Reply
    katja
    6.10.2016 at 18:33

    Instagram paras😊

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:28

      Jee, kiva kuulla! Se on itsellenikin ehdottomasti helpoin kanava!

  • Reply
    Iiris
    6.10.2016 at 23:03

    Todella mielenkiintoista seurattavaa tämä matkablogisi. Se tuntuu niin aidolta ja elävältä.

    Luen blogiasi ja katson videot. Välillä vilkaisen instagramin puolelle. Snapchatia en käytä ollenkaan.

    Ymmärrän rajoitteet, takkuavan netin yms. mutta toivon, että pystyisit edelleen jatkaa tämän blogisi päivittämistä. Tästä saa niin paljon enemmän irti kuin yksittäisistä kuvista, vaikka niitäkin on kiva katsoa.

    Toivottelen upeita seikkailuita, henkeäsalpaavia maisemia ja nähtävyyksiä, sekä hienoja kokemuksia, jotka jättävät jälkensä sieluusi. 😉

  • Reply
    Susanna
    7.10.2016 at 02:18

    Seuraan blogisi lisäksi youtubea ja jos olisi twitter(?) niin sitä myöskin. Instagram ei jostain syytä toimi minulla, en pysty lataamaan kuvia joten käytän sitä erittäin vähän sen takia vain seuraukseen joskus. Ihan ymmärrettävää ettei netti toimi siellä, mutta seuraan mielelläni matkavideoitasi myös jälkeenpäin/myöhemmin kun saat toimivan netin 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:28

      Twitteriä en valitettavasti ole jaksanut ottaa käyttöön, mutta muita kanavia yritän sen sijaan päivittää säännöllisen epäsäännöllisesti. 🙂 Toimiiko sinulla Insta tietokoneen kautta kuitenkin?

  • Reply
    Kati
    8.10.2016 at 08:43

    Snäppi ja insta on hyviäja tietty blogi

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:27

      Insta onkin ollut nyt eniten käytössä, mutta täytyy katsoa josko energiaa riittäisi myös snäpin kuormittamiseen enemmän kuin tähän mennessä. 🙂

  • Reply
    Niina
    11.10.2016 at 14:48

    Instagram! 😊

    • Reply
      Anna-Katri
      16.10.2016 at 19:26

      Insta onkin ehkä helpoin kanava reissukuulumisten päivittämiseen. 🙂

Leave a Reply