Itä-Timor Maailmanympärimatka

Terveiset Itä-Timorista

Singaporesta matka kulki Indonesian Balille, jonka lentokentällä tosin vietin vain yhden vaivaisen yön – seuraavana aamuna nimittäin jatkoin matkaani Itä-Timoriin. Aikaisemmin muille matkasuunnitelmistani kertoessani moni hämmästeli, että missä ihmeessä edes on koko Itä-Timor. Veikkaan, että suurimmalle osalle tämä yksi maailman nuorimmista valtioista on pelkkä kysymysmerkki kartalla. Eikä varmaan syyttä.

Maailman nuorimpia valtioita

Maa itsenäistyi Indonesian hallinnasta vasta vuonna 2002. Sitä edelsivät niin Portugalin siirtomaa-ajat kuin Indonesian hallinnon aikaiset silmittömät joukkoteloitukset ympäri maata. Vielä itsenäistymisen jälkeenkin maassa on ollut sisäisiä levottomuuksia, ja vasta vuonna 2009 maan sisäiset pakolaisleirit suljettiin. Sanomattakin siis selvää, että vuosikausia jatkuneen kurjuuden jälkeen maa on joutunut ponnistelemaan paljon kehityksensä eteen.

Maassa asuukin useita ulkomaalaisia expat:eina työskennellen maan uudelleen rakentamisen ja mm. koulutuksen eteen. Turismille Itä-Timor on avautunut vasta viimevuosien aikana, tosin mistään hurjista turistimääristä ei todellakaan vielä puhuta. Päätinkin lähteä ottamaan selvää, millainen tämä nuori maa onkaan – ainakin sieltä pitäisi löytyä aivan uskomattoman upeita snorklaus- ja sukelluskohteita, joissa on tutkimusten mukaan maailman rikkaimmat vedenalaiset ekosysteemit.

Ensikosketus pääkaupunkiin Diliin

Saavuin pääkaupunkiin Diliin aamupäivällä ja matkalla hostellille nuori autokuskini Anastasio kertoili pääkaupungin nähtävyyksistä sivuuttaen samalla maan historiaa. Vaikka pääkaupunkia on viimeisten vuosien aikana rakennettu isolla kädellä, pystyy katukuvasta silti näkemään sodan runtelemia rakennuksia. Hyvin kuvaavaa kaupungin tilanteesta kertoi myös se, että tänä päivänä itätimorilaiset uskaltavat kokoontua ulkosalla, käydä ravintoloissa ja istuskella puistoissa, mutta vielä joitakin vuosia sitten kaikki olivat niin pelokkaita, että kokoontumiset järjestettiin aina neljän seinän sisällä jonkun luona.

Kylmät väreet kulkivat selkärankaani pitkin, kun kuuntelin Anastasion jutustelua. Hän oli joutunut sodanjaloissa kolmevuotiaana orpokotiin ja viettänyt siellä yli 15 vuotta. Maahan muuttanut brasilialainen perhe oli lopulta ottanut hänet siipiensä suojiin ja tänä päivänä hänellä oli mahdollisuus opiskella yliopistossa. Lisäksi hän oli toiminut muun muassa Itä-Timorin nuorten YK:n lähettiläänä. Hänen suurin intohimonsa oli kehittää maan koulusysteemiä, saada yhä useammat lapset koulunpenkille sekä kitkeä kouluista pois opettajien oppilaisiin kohdistama väkivalta rangaistuksena. Oli hankala ajatella, saati sitten ymmärtää, millaisen elämän tämä nuorimies olikaan jo ehtinyt elää. Mutta silti, tai ehkä juuri siitä syystä, hänellä oli valtava into viedä Itä-Timoria eteenpäin. Tällaisia ponnistelijoita maassa varmasti tarvitaan vielä jatkossakin.

Matkaperhe hostellilla

Hostellille päästessäni oli paikalla lisäkseni vain 3 muuta matkailijaa, ja muutaman päivän aikana meistä tulikin oma erikoinen matkaperhe – minä ainoana naisena. Useimmiten jokaisella oli omat päivämenonsa, mutta iltaisin kokoonnuimme hostellin aulaan istuskelemaan ennen illalliselle yhdessä suuntaamista. Oli jotenkin huojentavaa, että kerrankin minun ei täytynyt yksin matkalla ollessa vastata oikeastaan mistään, sillä miehet selvittelivät puolestani kiinnostavia ravintoloita, atm-pisteiden paikkoja ja tilailivat taksit. Sain jopa joka ilta heiltä kylmän oluen käteen, he kun tarkanmarkan miehinä olivat käyneet niitä ostamassa lähikaupasta hostellin ylihintaisen baarin sijaan.

Dili näyttäytyi minulle hyvin rennossa valossa, iltaisinkin pimeän tultua pystyin miesseurassa liikkumaan hyvillä mielin kaduilla ja välttymään niiltä ainaisilta ”are you married” kysymyksiltä. Enkä tosin missään vaiheessa kokenut mitään turvattomuuden tunnetta, vaikka päivällä poikkesin kaupungin kaduilla asioilla myös yksin. Dili vaikuttikin yllättävän rauhalliselta paikalta, eihän se tosin mikään suurkaupunki olekaan noin 200 000 asukkaallaan.

Paikallislautalla kohti Atauron saarta

Alkuperäinen tarkoitukseni oli suunnata läheiselle Atauron saarelle vasta sunnuntaina, mutta koska yksi matkaperheemme miehistä oli saarelle lähdössä jo lauantaina, päätin lähteä hänen mukaansa. Osittain siitä syystä, että ainoastaan lauantaina Dilistä Atauroon kulkee paikallislautta, jonka 4 dollarin hinta oli hyvin alhainen yksityisten venekyyditsijöiden 45 dollarin hintaan verrattuna.

Aikaisin lauantaiaamuna kuljimme vielä pimeitä katuja kohti satamaa, vain muutamat katulamput ja otsalamppuni valonlähteenä. Saimme kuin saimmekin liput lauttaan ja ennen sen lähtöä ehdimme vielä istuskelemaan läheisessä kahvilassa aamupalalla. Lautta kuitenkin alkoi täyttymään nopeasti ja lopulta meidänkin oli pakko kiirehtiä lautan kyytiin. Yritin ensin istuskella lautan sisätiloissa mukavasti penkeillä, mutta nousevan auringon myötä 30 asteen kuumuus otti pian vallan lautasta. Ainoa paikka, jossa ilma vaihtui, oli yläkansi, niinpä istuskelin siellä oikeastaan koko parituntisen matkan katsellen paikallisten lasten telmimistä, lueskellen kirjaa ja vastaillen uteliaiden paikallisten kysymyksiin, olenko maassa töissä vai turistina. Kun sanoin olevani täällä lomalla, monet olivat silminnähden ilahtuneita, että olin valinnut lomamatkani kohteeksi Itä-Timorin.

Ja jo näiden muutaman päivän, ja erityisesti tämän pienen lauttamatkan aikana tiesin, että olin tehnyt oikean päätöksen matkatessani Itä-Timoriin. Ystävällisten ihmisten lisäksi maasta vaikutti löytyvän monia kiinnostavia paikkoja, sellaisia off the beaten path -paikkoja, joihin sisäinen matkakaipuuni usein haaveilee pääsevänsä. Mutta niistä lisää seuraavaksi!

Ps. Tässä postauksessa poikkeuksellisesti kuvituksena iPhonella näpsäistyjä kuvia lauttamatkalta järkkärillä otettujen kuvien sijaan. 🙂

You Might Also Like

7 kommenttia

  • Reply
    Johanna Hulda / Vida de Estrada
    11.4.2017 at 17:51

    Tosi kiinnostavaa päästä seuraamaan juttujasi Itä-TImorista! Tein muutama vuosi sitten työharjoittelua maassa toimineessa ekoturismiprojektissa (istuen itse kuitenkin toimistossa Lissabonissa), ja maasta jonkin verran opittuani ja projektilaisten kuvia katseltuani olen haaveillut sinne matkustamisesta jonain päivänä. Myös sun tarinoita Papua-Uudesta-Guineasta oli kiva seurata, kun siinäkään maassa ei ihan jokainen reissaaja ole käynyt. 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      14.5.2017 at 07:11

      Kuullostaa todella mielenkiintoiselta tuo projektityösi, varmasti antaa aivan erilaista perspektiiviä maan tilanteesta. Nyt vain matkaa sinne sitten suunnittelemaan. 🙂 Ja kiva kuulla, että nämä vähän erikoisemmat matkakohteet juttuineen ovat mieleen, useimmiten kun suurta yleisöä kiinnostaa eniten ne tutut paikat. 🙂

  • Reply
    Johanna Hulda / Vida de Estrada
    11.4.2017 at 17:52

    Hmm, en tiedä tuliko eka kommentti perille ollenkaan, joten tässä uudestaan: Tosi kiinnostavaa päästä seuraamaan juttujasi Itä-TImorista! Tein muutama vuosi sitten työharjoittelua maassa toimineessa ekoturismiprojektissa (istuen itse kuitenkin toimistossa Lissabonissa), ja maasta jonkin verran opittuani ja projektilaisten kuvia katseltuani olen haaveillut sinne matkustamisesta jonain päivänä. Myös sun tarinoita Papua-Uudesta-Guineasta oli kiva seurata, kun siinäkään maassa ei ihan jokainen reissaaja ole käynyt. 🙂

  • Reply
    Susanna
    12.4.2017 at 18:50

    Terveisiä Bellagiosta! Ilman sua ei oltais koskaan kuultukaan koko paikasta, kiitos, täällä on niiiin ihanaa 😎😊!

    • Reply
      Anna-Katri
      14.5.2017 at 07:07

      Oi onpa ihana kuulla, että matkajutuistani on ollut hyötyä! Se on aivan ihana paikka! 🙂

  • Reply
    Noora
    14.4.2017 at 08:19

    Ihanaa kuulla juttuja Itä-Timorista. Maa ennestään tuttu minulle Planin kautta, 8-vuotias kummilapsi siellä ja ajatuksissa ollut lähteä joskus vierailemaan maassa. 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      14.5.2017 at 07:06

      Sinulla on sitten selvästi syy matkata maahan tulevaisuudessa, olisi varmasti hienoa päästä tapaamaan kummilastasi. <3

    Jätä kommentti