Maailmanympärimatka

Top 10 kokemukset maailmanympärimatkalta

Maailmanympärimatkan jälkeen kotiin palatessa olen saanut useammin kuin pari kertaa kuulla kysymyksen: ”Mikä on ollut matkan kohokohta?”. Vaikka en ole vielä koko matkaa ehtinyt kunnolla sulattelemaan, nousee mieleeni heti muutamia kokemuksia, elämyksiä ja hetkiä, jotka voin listata matkan parhaimmistoon. Toki matkalta löytyy monen monta muutakin ihanaa juttua, jotka tulen muistamaan vielä pitkään, mutta jos näin kylmiltään täytyy jotkin valita, niin tässä tulee top 10 kokemukset maailmanympärimatkalta. Ainoastaan numero 1 on selvästi muiden yläpuolella, muut listalle päässeet ovat ennemminkin satunnaisessa järjestyksessä. 🙂

1. Risteily Etelämantereelle

Risteily Etelämantereelle oli ennen matkaa ainoa juttu, jota harkitsin todella pitkään. Onneksi kuitenkin päätin sen tehdä kalliista hinnasta huolimatta, sillä se oli ehdottomasti paras kokemus koko 10 kuukauden matkan aikana! Koskematon valkoinen erämaa oli upeampi kuin osasin kuvitellakaan, ja vaikuttavien jäävuorimaisemien lisäksi Etelämantereen eläimistö hurmasi – pikkupingviinejä joka puolella ja valtavia valaita pomppimassa laivan ympärillä. Kaiken kruunasi ihan mielettömän hyvin toteutettu risteily kokonaisuudessaan ammattimaisesta henkilökunnasta aina vanhan tutkimusaluksen puitteisiin. Mutta vieläkin paremmaksi tämän kokemuksen teki se tosiasia, että pääsin jakamaan sen ihanien uusien matkaystävien kanssa. Vietimme laivalla nuo 12 päivää kiinteästi yhdessä, ja tyttöporukkamme hitsautui kiinni niin tiivisti, että pidämme edelleenkin yhteyttä ja suunnittelemme uusia seikkailuja yhdessä! Kahden tytöistä tapasin maailmanympärimatkani aikana vieraillessani heidän kotimaassaan ja yksi on tulossa parin viikon päästä Suomeen luokseni! <3

Postaukset Etelämantereen risteilystä löytyvät täältä.

2. Leirielämä Namibiassa

Maailmanympärimatkan alkupuoliskolla starttasin Capetownista kuuden viikon roadtripin halki Afrikan. Koko kokemus eri maineen oli upea, mutta yksi kohde tuolta pätkältä nousee erityisesti mieleeni: Namibia. Namibian tarjoamia maisemia en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin, ja kaikessa karuudessaan ja kuivuudessaan tämä maa oli silti omalla erikoisella tavallaan uskomattoman kaunis. En varmasti tule koskaan unohtamaan leirielämäämme keskellä ei mitään, kun uusien matkaystävieni kanssa istuimme iltaa leirinuotiolla aamuyöhön saakka. Telttailussa oli ihan omanlaista eksotiikkaa villin luonnon keskellä, ja muutamina öinä raahasin pelkän patjan ja makuupussin ulos, ja nukahdin kirkasta tähtitaivasta katsellen. Ja entäs ne auringonlaskut Namibiassa!? Erityisesti Etoshan luonnonpuisto tarjosi parastaan auringonlaskun aikaan, kun eläimet kerääntyivät vesialtaalle juomaan.

Kaikki Namiabian postaukset löytyvät täältä.

3. Synttärit Boliviassa

Bolivian suhteen minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta maa hurmasi minut lopulta täysin upeilla vuoristomaisemillaan. Juhlin syntymäpäiviäni Bolivian suola-aavikolla suolahotellissa, jossa sentään eteeni kannettu synttärikakku oli sokerista eikä suolasta. 🙂 Suola-aavikon ja Andien vuoriston muodostamat maisemat olivat paikoitellen kuin toiselta planeetalta – vaaleanpunaisia flamingoja, turkooseja laguuneja, valkoista suola-aavikkoa ja maan alta pulppuavia laavahöyryjä. Välillä täytyi ihan nipistää itseä, että uskoi maisemat todeksi! Tosin epätodelliseen oloon saattoi myös vaikuttaa vuoristo-olosuhteet, sillä paikoitellen liikuttiin yli 4000 metrissä… Varsinkin syntymäpäiväni yönä nukkuminen oli haastavaa korkeasta ilmanalasta johtuen, ja heräilinkin vähän väliä haukkomaan henkeä. Todellakin syntymäpäivä, jonka muistan varmasti loppuelämäni!

Kaikki Bolivia-postaukset löytyvät täältä.

4. Laskuvarjohyppy Uudessa Seelannissa

Uusi Seelanti oli maana pienoinen pettymys, mutta yksi kokemus sieltä nousee ehdottomasti mieleeni maailmanympärimatkaa muistellessa: laskuvarjohyppy Apel Tasmanin luonnonpuistossa. Se oli ehdottomasti hurjinta, mitä olen koskaan tehnyt, eikä sanat varmastikaan riitä kuvaamaan niitä kaikkia tuntoja mitä tähän kokemukseen liittyikään. Mutta olen niin ylpeä itsestäni, että pystyin voittamaan pelkoni ja lopulta tein sen! Enkä tosiaan minkään helpoimman kautta, sillä jostakin kummallisesta syystä valitsin matalimman korkeuden sijaan 13 000 jalan korkeuden, oh why?! Ehkä osittain siitä syystä, että koko maailmanympärimatkan aikana päätin haastaa itseni ja tehdä asioita, joita en aiemmin ollut kuvitellutkaan uskaltavani tehdä. Tämä oli ehdottomasti niistä kaikista huikein kokemus ja olikin mahtavaa jakaa se toisten hurjapäiden kanssa – siinä riitti yhdessä juteltavaa vielä moneksi viikoksi hypyn jälkeenkin Uuden Seelannin kiertomatkaa tehdessä!

Kaikki Uuden Seelannin postaukset löytyvät täältä. Tuntojani laskuvarjohypystä sekä video siitä löytyy täältä.

5. Seikkailu Myanmarissa

Kaakkois-Aasian maista Myanmar oli yksi ehdottomia suosikkejani, sillä se ylitti heittämällä kaikki mahdolliset odotukseni tästä eksoottisesta maasta. Se oli jotain mitä en ollut koskaan aiemmin nähnyt tai kokenut. Ensinnäkin maasta löytyi vaikka mitä upeita paikkoja, joista suurinosa oli vielä lähes koskemattomia, sillä turismi on maassa vasta kasvussa. Toiseksi tuohon 10 päivän reissuun Myanmarissa mahtui sopivassa suhteessa seikkailua ja rentoutumista, kauniita kohteita ja vanhanajan eksotiikkaa, naurua ja syvällisiä keskusteluja. Oman lisänsä matkaan antoikin uusi tuttavuus Annika, jonka kanssa olimme tavanneet ennen matkaa vain kerran aikaisemmin, mutta Myanmarin reissun aikana muutuimme lähes ventovieraista sydänystäviksi. Kun olin reissannut pitkään yksin, oli Myanmarissa mahtavaa päästä jakamaan matkakokemuksia toisen samanhenkisen reissaajan kanssa. Ja Myanmarin jälkeen koko loppumatkan pidimme tiivisti yhteyttä – Annika kun reissasi myös samaan aikaan Aasiassa.

Kaikki Myanmar-postaukset löytyvät täältä.

6. Rantapäivät Fidzillä

Kun olin Fidzillä saarihyppelyllä, en jotenkin osannut vielä täysin arvostaa noita upeita paratiisisaaria, sillä jotenkin ajattelin aina seuraavan saaren olevan vieläkin parempi. Mutta nyt matkan jälkeen voin sanoa, että paratiisisaarikohteista Fidzi oli kokonaisuudessaan ehdottomasti paras. Siellä yhdistyi se kaikki mitä kaukaisilta paratiisisaarilta saattaa toivoakaan – pienen pienet saaret, joilla ei ole muuta elämää kuin muutamat hassut rantabungalowit ja yksi ravintola. Meri oli turkoosiakin turkoosimpaa, rantahiekka niin valkoista, että siihen melkein sokaistui, ja vehreät palmupuut loivat saarista kuin trooppisen puutarhan, jossa värikkäät perhoset lentelivät. Päivät Fidzillä koostuivat löhöilystä rannalla tai riippumatossa, tai pulikoiden linnunmaidolta tuntuvassa meressä joko snorklaten tai vain kelluen. Illalla uni tuli helposti kuunnellen sirkkojen siritystä ja aamulla bungalowista saattoi herätä aaltojen liplatukseen. Fidzillä tunsin ehdottomasti rentoutuvani parhaiten, täällä kyllä sielu lepäsi!

Kaikki Fidzi-postaukset löytyvät täältä.

7. Bali ♥

Kaakkois-Aasian reissuosuuden alkutaipaleella Bali teki minuun lähtemättömän vaikutuksen – niin suuren, että palasin sinne loppulomasta takaisin peräti 5 viikoksi. Sitä on ehkä vaikea selittää tarkasti mikä Balissa vetoaa, mutta uskoisin sen olevan sopiva yhdistelmä kaikkea sitä, mitä matkakohteelta voi toivoa: Upeita ja erilaisia maisemia, eksoottista kulttuuria ja ystävällisiä paikallisia ihmisiä. Oman lisänsä tähän antaa Balin aktiviteettitarjonta, joista suosikkieni surffauksen ja joogan suhteen Bali on varmasti yksi maailman parhaimmista matkakohteista. Kun tähän yhdistetään vielä helppo ja ainakin toistaiseksi suhteellisen halpa elämä, en ihmettele yhtään, että niin moni matkailija jumahtaa Balille. Sen lisäksi, että Bali hurmasi minut monipuolisuudellaan, oli osuutta asiaan varmasti ihmisillä, joita Balilla tapasin. Surffileirin aikana sain monia uusia ystäviä ja koin pienoisen ihastuksen pitkästä aikaa, ja matkatessani takaisin Balille tuntui kuin olisin palannut toiseen kotiini. Paikat olivat tuttuja ja jopa ihmiset ympärilläni tuttuja aiemmalta visiitiltäni. Puhumattakaan uusista ystävistä, joihin Balilla tutustuu helposti yksin matkaillessa! Tiedän jo nyt, että Balille tulen vielä ehdottomasti palaamaan useammankin kerran.

Kaikki Baliin liittyvät postaukset löytyvät täältä. 

8. Eksoottinen Papua-Uusi-Guinea

Papua-Uusi-Guinea oli ehdottomasti eksoottisin paikka, jossa matkani aikana vierailin. Olin haaveillut sinne matkustamisesta jo kauan, mutta kauhukertomukset maan vaarallisuudesta olivat toistaiseksi laittaneet jäitä hattuun. Mutta nyt maailmanympärimatkan aikana päätin vihdoinkin matkata tähän itselleni tuntemattomaan maahan, ja pitkästä pitkästä aikaa minua oikeasti jännitti, kun laskeuduin Port Moresbyn kentälle. Mutta Papua-Uusi-Guinea oli kaiken sen odottamisen ja jännittämisen arvoinen – erityisesti Alotaun kylän läheltä löytämäni majapaikka keskeltä villiä sademetsää oli erityisesti mieleeni. Majapaikan lisäksi kanoottiretki koskemattomaa viidakkojokea pitkin oli elämys, jota en unohda, samoin kuin vedenalainen maailma snorklausretkellä majapaikan omistajan sukulaislapsien kanssa. Papua-Uuden-Guinean kokemuksen kruunasi Port Moresbyssä tapaamani suomalainen Eeva, jonka kanssa ystävystyimme ruisleivän ja valkoviinin äärellä. Onni onnettomuudessa oli, että lentoni peruuntui ja jouduin viettämään yön tässä pahamaineisessa kaupungissa – nyt olen yhtä ystävää rikkaampi!

Kaikki Papua-Uuden-Guinean postaukset löytyvät täältä.

9. Kuumailmapallolento Serengetissä

Afrikassa koin ja näin todella paljon kuuden viikon roadtripin aikana, mutta yksi kokemus nousee sieltä ehdottomasti ylitse muiden: kuumailmapallolento Serengetin yllä. Serengetissä olin aiemmalla matkallani pari vuotta sitten jo vieraillut, mutta silloin en tehnyt kuumailmapallolentoa sen suolaisen hinnan vuoksi. Matkan jälkeen kuitenkin harmittelin, miksi en tätä tehnyt, niinpä nyt takaisin Serengetiin matkatessani päätin muuttaa asian. Ja voi taivas, miten upeaa olikaan liihotella lähes äänettömästi etenevässä kuumailmapallossa ja tuijotella aamuauringon nousua Serengetin ylle. Eläimiä pääsi näkemään aivan eritavalla lintuperspektiivistä, ja lisäksi silmänkantamattomiin jatkuva ruohotasanko näytti todellisen kokonsa yläilmoista. Kaiken kruunasi aamiainen akaasiapuiden varjossa, kyllä siinä kelpasi kuohuvalla kilistellä!

Kaikki Tansania-aiheiset postaukset löytyvät täältä. Kokemus kuumailmapallolennosta löytyy täältä.

10. Ystävät ympäri maailmaa

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä listalla on maailmanympärimatkan aikana saamani uudet ystävät niin ympäri maailmaa eri maista kuin ihan koti-Suomestakin. Yksinmatkaillessa parasta varmasti onkin tutustuminen uusiin samanhenkisiin ihmisiin. Matkalla ollessa tuntuukin, että kaikki ovat jotenkin aidompia ja avoimempia, ja jo muutamassa päivässä voi tutustua uuteen ihmiseen paremmin kuin joihinkin kotimaassa useamman vuoden aikana. Olenkin äärettömän kiitollinen ja onnellinen, että matkallani pääsin jakamaan matkakokemuksia ihan mielettömien ihmisten kanssa, ja tänä päivänä useampaa heistä voin sanoa ystävikseni. Matkailu yhdistää ehdottomasti! ♥

You Might Also Like

37 kommenttia

  • Reply
    Nicola
    15.8.2017 at 20:41

    Todella ihana postaus. Matkaasi tuli seurattua alusta loppuun, ja varmana tulen pistauksiisi palaamaan myöhemmin vielä uudelleenkin.

    • Reply
      Anna-Katri
      17.8.2017 at 20:54

      Kiitos, että olet seuraillut mukana <3 Yritän tässä pikkuhiljaa palautella itsellenikin mieleen näitä matkakokemuksia ja kirjoitella vielä kattavammin kaikkea maailmanympärimatkaan liittyvää. 🙂

  • Reply
    Susanna
    16.8.2017 at 01:10

    1. 2. ja 9. ovat sellaisia joiden minäkin kuvittelisin olevan ainutlaatuisia kokemuksia! ja se on hyvä että risteilyn muodossakin pääsee vaikka mihin

    • Reply
      Anna-Katri
      17.8.2017 at 20:53

      Risteilyt kyllä sopivat tiettyihin paikkoihin erinomaisesti ja varsinkin tuo Etelämantereen risteily tuntui todelliselta seikkailulta vaikka laivalla sinne mentiinkin. 🙂

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    16.8.2017 at 13:36

    Mahtava reissu ja todella kiva koostepostaus kohokohdista. Mulle kävisi yksi kaikkia 😀 Todella monta sellaista juttua, mitkä on omassa mielessäni, että olisi joskus kiva tehdä. Ykkönen ja kakkonen isoimmat suosikit!

    • Reply
      Anna-Katri
      17.8.2017 at 20:52

      Mä voisin vaikka samantien lähteä takaisin <3 Tuntuu niin hassulta kirjoittaa noista nyt jälkikäteen ja ajatella, että voi taivas, tuollakin pääsin käymään!

  • Reply
    Heidi
    16.8.2017 at 14:41

    Kiva postaus! Tulen varmasti palaamaan maailmanympärimatkasi juttuihin yhä uudelleen.

    • Reply
      Anna-Katri
      17.8.2017 at 20:51

      Itsekin tässä yritän pikkuhiljaa palautella mieleen kaikkea matkalla koettua, joten enköhän tässä pikkuhiljaa saa enemmänkin tällaisia postauksia kirjoiteltua. 🙂 Ja kiitos, iahana kuulla, että nämä maailmanympärimatkan jutut ovat mieleen!

  • Reply
    Ode
    16.8.2017 at 18:47

    Miksi Uusi-Seelanti oli pettymys? Olen itse suunnitellut reissua sinne ja sen jälkeen muutaman kuukauden hengailu kaakkois-Aasiassa, samanlainen reissu siis kuin sinun reissun loppupätkä.

    • Reply
      Anna-Katri
      17.8.2017 at 20:50

      Tein aiheesta aikanaan oman postauksen, jossa vähän ruodin miksi maa olikaan pieni pettymys. Se löytyy täältä: http://adalminasadventures.com/hyvastit-uudelle-seelannille/
      Joten uskon kyllä, että muille Uusi Seelanti voi näyttäytyä aivan erilaisena – omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin kun vaikuttavat niin monet asiat. Mutta ihana reissu sinulla on varmasti edessä – mahtavia matkan suunnitteluhetkiä sinulle!

  • Reply
    Sanna Inspired by love
    16.8.2017 at 21:54

    Mieletön seikkailu! <3

    • Reply
      Anna-Katri
      17.8.2017 at 20:48

      Huh, siinäpä taitaa olla sulattelemista vielä toviksi. 🙂 <3

  • Reply
    Nanna
    17.8.2017 at 14:20

    Moi! Miksi et enää vastaile kommentteihin? Vuorovaikutus oli huippu juttu blogissasi 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      17.8.2017 at 20:47

      Vastailen kommentteihin tottakai edelleen! Nehän ovat yksi parhaimpia puolia tässä bloggaamisessa! Nyt kotiinpalatessa on kuitenkin ollut sen verran härdelliä, että blogi on jäänyt vähän taka-alalle, mutta enköhän taas pian saa täällä arkirytmin kuntoon ja sitäkautta bloggaaminenkin helpottuu. 🙂

  • Reply
    Kaisa / Mutkia Matkassa
    20.8.2017 at 16:19

    Upeita ikimuistoisia hetkiä ja mahtavia kuvia! Tykkään erityisesti kuvien väreistä 🙂 Tuliko reissussa yhtään matkaväsymystä? ja osasiko kaikkea arvostaa kun näki niin paljon toinen toistaan upeampia paikkoja?

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 15:50

      Reissussa oli ehkä joitakin kertoja pientä matkaväsymystä havaittavissa – erityisesti silloin kun flunssa uuvutti, tai kun loppuloma läheni. Silloin asiaan auttoi pysähtyminen pidemmäksi aikaa samaan paikkaan. Ja ehdottomasti osasi arvostaa uusia paikkoja, enemmän tuntui siltä että vanhat kokemukset jäivät taka-alalle uutta kokiessa, eli piti aina hieman palautella mieleen missä kaikkialla olikaan reissannut. 🙂

  • Reply
    Tiia/ReiseReise
    21.8.2017 at 21:44

    Vau mitä kokemuksia! En ikimaailmassa uskaltaisi hypätä laskuvarjohyppyä, mutta hyvä että uskallit! Varmasti unohtumattomia kokemuksia. Myös eksoottisia paikkoja. Voi että 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 15:43

      Tämä oli kyllä vähän tällainen kerran elämässä -matka. Yritin uskaltautua kokeilemaan eri juttuja vaikka pelottikin välillä! 🙂

  • Reply
    Katariina
    21.8.2017 at 22:30

    Huikeita kohteita ja kokemuksia! Voin vaan kuvitella, että noissa riittää hetkeksi sulattelemista. Sun kuvat on kyllä upeita!

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 15:41

      Matkan sulatteluun kyllä menee varmaan vielä aikaa, oli niin paljon kaikkea ihanaa matkan varrella. Onneksi on kuvat, joiden avulla niihin hetkiin ja tunnelmiin pääsee helposti takaisin. 🙂

  • Reply
    Ne Tammelat
    22.8.2017 at 18:14

    Kerrassaan upeita muistoja! Ihan huikeita kuvia ja tarinoita niiden takana. Uudet tuttavuudet ja kokemukset paikallisten kanssa nousevat itselläkin matkaelämysten kärkeen, sen jälkeen luonnon tarjoamat ilmiöt ja eläimet.

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 15:36

      Matkoihin mahtuu kyllä niin monia erilaisia ja mieleenpainuvia hetkiä, mutta kyllä yksi ehdottomasti tärkeimpiä on kohtaamiset. 🙂

  • Reply
    Terhi/Fammomatkalla.fi
    22.8.2017 at 23:41

    Aivan ihania kuvia ja tunnelmia. Olet ollut mahtavissa paikoissa. Itseäni eniten kutkuttaisi tuo Namibia, sinne olen kyllä vielä varmasti menossa.

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 15:35

      Namibia oli kyllä aivan mieletön, suosittelen ehdottomasti – se on helppo yhdistää esim. Etelä-Afrikan Cape Townin visiittiin. 🙂

  • Reply
    Elisa / Eliza Does Oz
    24.8.2017 at 07:35

    Mahtava kooste, niin ihania paikkoja! Näiden kirjoitusten ja kuvien kautta pääsee niin hyvin mukaan matkatunnelmiin. 🙂

    Perheeni Suomesta haluaisi seuraavan Australian-reissunsa yhteydessä ehdottomasti Etelämantereelle. Se on alkanut kiehtoa nyt itseänikin, varsinkin näiden sinun matkajuttujen jälkeen. Niiden pariin tulen vielä palaamaan varmasti useamman kerran!

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 13:36

      Voih, samalla tätä kirjoittaessani reissasin itsekin mielessäni takaisin noihin paikkoihin ja kokemuksiin. <3

  • Reply
    Noora Kurkela
    25.8.2017 at 00:42

    Aivan todella ihana postaus! Tuli jotenki niin hyvä fiilis näistä ja ihan semmonen olo ku ois ollu sun matkassa mukana! Kuvat on aivan äärettömän ihania ja kuulostaa siltä että sulla on ollu aivan uskomattoman hieno reissu! Etenki toi afrikka reissu kuulosti aivan ihanalta! Ah jokupäivä minäkin lähden maailmanympärysmatkalle😂

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 13:33

      Kiitos, aivan ihana kuulla! Tätä postausta oli kyllä mukava kirjoitella ja muistella kaikkea koettua! 🙂

  • Reply
    Jonna / Lempipaikkojani
    25.8.2017 at 16:33

    Pakko kehua alkajaisiksi kuviasi, niissä on upeat värit ja tunnelmat. Tuntuu, että jo pelkistä kuvista välittyy kaikki oleellinen, huippukohdat, kokemukset ja tunnelmat. Ja huh huh, mitä kaikkea ehdit kokemaan maailmanympärimatkan aikana. Täytyykin tulla tekemään nojatuolimatkoja blogiisi vielä useampaan ekrtaan 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 13:19

      Kiitos, ihana kuulla että kuvien välityksellä voin tarjota maisemin lisäksi myös tunnelmia – siihen nimittäin myös pyrin. 🙂 Maailmanympärimatkaan mahtui kyllä niin paljon kaikkea, että tulen palaamaan noihin kokemuksiin varmasti kerta toisensa jälkeen ja kirjoittelemaan myös lisää tänne blogin puolelle.

  • Reply
    Anna K. - Kaukaa haettua
    26.8.2017 at 00:21

    Siis niin hienoja juttuja, että ei kai näistä mitenkään voiskaan päättää, että mikä oli hienointa!
    Tuosta risteilystä tuli vähän mieleen Hurtigruten kevättalvella, mutta on tuolla varmasti vielä hienommat maisemat ja lisäksi tietty pingviinejä. 🙂 Bali kiinnostaa jollain tavalla ja Myanmar tosi paljon. Ehkä sinne suuntaan vielä joskus!

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 13:17

      No noista Etelämantereen risteily nousi ehdottomaksi kohokohdaksi, kaikki muut menevät jaetulle kakkossijalle kun eihän niitä mitenkään voi laittaa paremmuusjärjestykseen. 🙂 Ja noita pingviinejä olisi kyllä voinut tuijotella vaikka kuinka kauan, ihan ylisuloisia ja hassuja!

  • Reply
    sarrrri | La Vida Loca 2.0
    26.8.2017 at 10:40

    Aivan ihana kooste! <3 Suurimmalla mielenkiinnolla seurasin "livenä" tarinoita Myanmarista ja Balilta, ja näistä Etelämantere oli mennyt kokonaan ohi. Sieltä kirjoitetut jutut siis lukuun nyt seuraavaksi.

    Laskuvarjohyppyä en itse edes harkitsisi, mutta kuumailmapallon kyytiin haluaisin….

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 13:13

      Tätä oli kyllä ihana kirjoittaa ja käydä noita kuvia ja kokemuksia läpi. 🙂 Matkaan tulee kyllä varmasti palattua vielä useammankin kerran, olisi vielä niin monta juttua ja yhteenvetoa tekemättä. 🙂

  • Reply
    Katariina / Raidallisia hetkiä ja retkiä
    27.8.2017 at 14:44

    Huikeaa! Siis olet päässyt kokemaan niin paljon mahtavia juttuja. Ihanasti kirjoitettu ja jäsennelty postaus. Ei varmasti ole helppo tiivistää pitkän reissun kokemuksia yhteen postaukseen. Saatikka vastata ihmisten kysymyksiin ”mikä oli hienointa?”…
    Todella upeita kuvia muuten! 😊

    • Reply
      Anna-Katri
      3.9.2017 at 13:06

      Vieläkin tuntuu siltä, etten ole kunnolla päässyt edes vauhtiin matkan prosessoinnissa – kestää varmasti aikansa. 🙂 Mutta nämä jutut tuli ensimmäisenä mieleen kun muistelin matkaa kotiin tullessa, täytyy kyllä jatkossa yrittää vähän syvemminkin reissua tarkastella.

  • Reply
    Minja
    8.9.2017 at 10:21

    Niin upeita kuvia että melkein tulee tippa linssiin. Varsinkin tuo norsu <3

  • Jätä kommentti