Yksinmatkailu

Turvallisuus yksin matkaillessa

26.2.2016

Yksi asia, mitä minulta kysytään varmasti eniten yksinmatkailuun liittyen, on turvallisuus. Usein ajatellaan, että yksin matkaillessasi olisit jotenkin alttiimpi matkailun riskeille ja vaaroille kuin yhdessä toisen kanssa matkaillessa. Todellisuudessa ikävät tilanteet voivat kuitenkin osua kohdellesi matkakumppanista riippumatta, jos huono tuuri käy. Toki yksin matkatessa täytyy ottaa turvallisuusasiat huomioon, ja varsinkin naisena kiinnittää tiettyihin asioihin enemmän huomiota, mutta ei yksinmatkailu niin turvatonta ole kuin voisi kuvitella. Turvattomuuden tunne onkin ennen kaikkea mielentila, mutta oikeanlaisella valmistautumisella yksinmatkailusta voi nauttia turvallisesti siinä missä matkailusta muutenkin.

Tässä kymmenen vinkkiäni turvalliseen yksinmatkailuun:

Brasilia A-K1. Panosta suunnitteluun ennen matkaa

Kaiken a ja o yksinmatkaillessa on mielestäni matkan etukäteissuunnittelu. Jos pöllähdät tuntemattoman maan lentokentälle ilman tajua maan käytännöistä, voit olla helppo kohde usealle huijarille. Sen sijaan, jos olet etukäteen selvittänyt tärkeimmät asiat, on matkan aloitus uudessa maassa helpompaa.

Olen huomannut, että usein eniten jännitystä itselleni aiheuttaa maahan saapuminen ja kuinka pääsen lentokentältä eteenpäin. Tähän sopiva ratkaisu on hyvinkin yksinkertainen: varaan etukäteen ainakin ensimmäiseksi yöksi majapaikan, jonka kautta pyrin saamaan kuljetuksen lentokentältä. Oma olo kohenee huomattavasti kun lentokentällä on vastassa joku nimilapun kanssa. Näin välttyy myös lentokenttien ”avuliailta” kassien kantajilta ja vääriltä takseilta, eikä varsinkaan pitkän lennon jälkeen tarvitse alkaa miettimään maksupolitiikkaa sen enempää. Toki siitä huolimatta kannattaa olla perillä paikallisten taksien veloitushinnoista sekä tippauskäytännöistä.

Oma kokemus: Riikassa hyppäsin lentokentältä sen enempää ajattelematta lentokentän edessä päivystäneeseen taksiin, ja hotellille päästessäni maksoin kiltisti loppusumman. Hotellin respassa minulle selvisi, että olin maksanut kyydistäni aivan liian korkean hinnan. 

Albania

2. Valitse turvallinen alue ja majapaikka

Itse otan ennen matkaa usein selvää siitä, millä alueella on turvallista majoittua. Useissa suurkaupungeissa, esimerkiksi Afrikassa tai Etelä- ja Väli-Amerikassa, niin kaupunkien kuin kaupungin eri alueiden välillä voi olla suuriakin eroja, joten halvin matkavakuutus voikin olla välttää näitä turvattomia alueita. Majapaikan kohdalla pätee mielestäni samat periaatteet, ja onneksi nykyisin netistä löytyy lukuisia matkailijoiden arvioita hotelleista ja muista majoitusvaihtoehdoista, joissa myös käy ilmi, onko paikka koettu turvalliseksi vai turvattomaksi.

Oma kokemus: Ugandan Kampalassa valitsin hotellin hieman kaupungin ulkopuolelta rauhalliselta vaikuttaneelta alueelta. Hotellissa vierailleelta Ugandassa asuvalta expatilta kuuliin, että kyseinen alue on yksi turvallisimmista, kun taas vain vähän matkan päässä olevalla alueella hänen kotitalonsa oli vasta ryöstetty aseellisesti.

Uganda

3. Hanki kattava vakuutus

Ennen matkaa yksi tärkeimpiä asioita on hankkia matkaan soveltuva kattava matkavakuutus. Mieli matkalle lähtiessä on helpottuneempi, kun tietää, että ikävän tilanteen osuessa kohdalle, voi taloudellista avustusta saada vakuutusyhtiöstä. Yksi yleisimmistä korvauksen hakemisen syistä on varmastikin matkan peruuttaminen tai matkatavaravahinko, mutta yhtä hyvin jo lennon myöhästymisestä ja matkatavaroiden viivästymisestä voi saada korvausta. Tärkein turva matkavakuutuksesta matkoilla kuitenkin on silloin, kun tarvitsee akuuttia sairaalahoitoa.

Vakuutusehdoista kuitenkin kannattaa olla hyvin selvillä ennen matkalle lähtöä, sillä kaikki matkavakuutukset eivät suinkaan korvaa kaikkea matkalla tapahtunutta. Esimerkiksi vaikkapa trooppisen ötökän pureman aiheuttama sairaalareissu syrjäseuduilla ei välttämättä kuulu perinteisten vakuutusyhtiöiden matkavakuutuksien piiriin, kuten ei myöskään extreme-lajiksi luokiteltavan onnettomuuden hoitokulut – tällaiseksi lajiksi voidaan tulkita esimerkiksi ratsastus. Syrjäisemmillä seuduilla oleillessa kannattaa myös tarkistaa, että hoitokulut korvaavat mahdollisen ambulanssilennon, sillä omasta pussista tällainen summa tuntuu hurjalta.

Oma kokemus: Aiemmilla matkoilla en ollut kiinnittänyt huomiota matkavakuutuksen ambulanssilentoa koskeviin pykäliin, mutta Väli-Amerikan matkaa varten sen selvitin ja yllätyin kuinka pieni luottokortin kautta olevan vakuutukseni korvausraja oli. Matkanjärjestäjän ehtona nimittäin oli, että syrjäisillä seuduilla liikuttaessa korvauslimiitti tulisi olla vähintään 200 000 USD, sillä turistit lennätetään usein hoitoon Amerikkaan. 

matka

4. Kerro muille missä matkailet

Ennen matkalle lähtöä varsinkin vähän erikoisempiin maihin kannattaa tehdä matkustusilmoitus Ulkoasiaministeriön sivuilla. Hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi ottaa yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin, ja tällöin saat reaaliaikaista tietoa ja ohjeistusta kuinka toimia. Tämän lisäksi kannattaa omat matkasuunnitelmat antaa myös omalle lähipiirille, sillä jos matkalla jotain ikävää sattuisi, heillä on ainakin olemassa matkareittisi sekä mahdolliset majapaikkojen tai matkanjärjestäjien yhteystiedot. Vastaavasti oman lähipiirin yhteyshenkilön tiedot kannattaa antaa myös matkanjärjestäjälle, jotta heihin voidaan olla yhteydessä esimerkiksi onnettomuustilanteessa.

Lisäksi nykyisin sosiaalisen median kautta voi helposti ilmoittaa oman sijaintinsa ja myös pyytää apua. Esimerkiksi Facebookin Safety Check kannattaa ottaa käyttöön, jolloin voit yhdellä painalluksella ilmoittaa olevasi turvassa mahdollisessa kriisitapauksessa. Matkalta omaa sijaintiaan voi myös päivittää kätevästi Facebookiin tai Instagramiin sijaintitietojen avulla, joten sitäkin kautta matkareittiäsi voidaan jälkikäteen tarvittaessa selvittää.

Oma kokemus: Itse en ole onneksi matkoilla joutunut kriisitilanteeseen, mutta lähin kokemukseni on viime syksyn Pariisin terrori-iskulta. Uutisen kuultuani pystyin nopeasti tarkistamaan Facebookin avulla, että Pariisissa asuvat ja siellä matkailevat ystäväni olivat kunnossa.

Bratislava

5. Varaudu pahimpaan

Matkailijoiden yleisimmät turvallisuusuhkat voi tsekata kätevästi ennen matkaa Ulkoasianministeriön maakohtaisista matkustustiedotteista. Yleisin turvallisuusuhka matkoilla taitaa olla ryöstö oli matkakohteena mikä tahansa maa ja monissa maissa ryöstötavat voivat olla hyvin samankaltaisia, eli niihin on myös mahdollista varautua. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa vanhempi nainen voi tulla puhdistamaan vaatteillesi roiskahtanutta nestettä, jolloin samassa yhteydessä lompakkosi saattaa hävitä. Pariisissa taas jokin aika sitten taskuvarkaat olivat saattaneet maastoutua turisteiksi ja tulivat pyytämään kartan kanssa reittiohjeita. Matkaoppaista ja netin keskustelupalstoilta löytää usein yleisimmät ryöstötavat.

Jos olet yksin matkalla, on ensiarvoisen tärkeää, ettet kanna koko omaisuutta mukanasi. Jo pakkausvaiheessa kotiin kannattaa jättää kaikki turhan arvokkaat tavarat, ei pelkästään niiden mahdollisen rahallisen menetyksen vuoksi, vaan ihan jo siitä syystä, ettet tavaroillasi herätä turhaan pitkäkyntisten huomiota. Varsinkin köyhempiin maihin matkatessa merkkilogot ja bling blingit kannattaa jättää kotiin. Riskialttiissa maissa reissatessa matkatavaroiden säilytykseen majapaikassa kannattaa kiinnittää huomiota, eikä jättää arvokkaimpia tavaroita, kuten kännykkää tai tietokonetta näkyville paikoille. Halpa vakuutus onkin lukita varkaille mielellään kelpaava elektroniikka esimerkiksi matkalaukkuun tai rinkkaan (rinkkaankin saa erillisiä suojavaijereita ja lukkoja) silloin kun niitä ei käytä. Luottokorttien ja käteisen osalta parasta on hajauttaa ne eri paikkoihin, siten että ulkona liikkuessa sinulla on mukana ainoastaan mahdollisesti yksi luottokortti ja käteistä vain päivän tarpeisiin. Lisäksi turvattomissa maissa passin voi piilottaa vaatteiden alle ja käteistä piilottaa vaikka kengän pohjallisen alle. Matkalaukussakin olevat kortit ja rahat kannattaa sijoitella eri paikkoihin piilotellen ne vaikkapa juuri sukan sisään, tai matkalaukun sisävuoren taa piiloon.

Oma kokemus: Rio de Janeiron kuuluisille rannoille suunnatessani pakkasin tavarat mukaan rähjääntyneeseen kangaskassiin ja otin käteistä taskuun mukaan vain muutamaa rantabaarin juomaa varten. Vaikka en kohdannut visiitilläni mitään turvattomia tilanteita, on joillakin turisteilla ollut huonompi tuuri. Varoitukset kannattaakin ottaa tosissaan.

Bratislava A-K

6. Tallenna tärkeät tiedot ylös

Matkalla tarvittavat tärkeät tiedot ja dokumentit kannattaa tallentaa ylös useampaan paikkaan. Esimerkiksi luottokortin katoamista varten puhelimesta on hyvä löytyä luottokorttiyhtiön sulkunumero, mutta jos puhelinkin katoaa, on numerot hyvä olla tallessa myös esim. matkalaukussa printatussa muodossa. Myös passista ja muista tärkeistä matkadokumenteistä kannattaa ottaa kopiot mukaan, tai ainakin tallentaa ne sähköpostiin kaiken varalta. Matkaan liittyvät muut tärkeät tiedot, kuten esimerkiksi hotellin osoite tai matkanjärjestäjän puhelinnumero, puhumattaan matkaohjelmasta aikatauluineen, kannattaa ottaa mukaan myös printattuina. Esimerkiksi tilanteessa, jossa taksikuskin kanssa ei ole yhteistä kieltä, voit näyttää printatulta lapulta hotellisi osoitteen. Lisäksi jos sinun tulee matkalla muistaa erilaisia salasanoja ja pin-koodeja, kannattaa nekin tallentaa tarkkaan harkittuun paikkaan ylös tai opetella vedenpitävät muistisäännöt.

Oma kokemus: Galapagoksella ollessani lomaa oli takana jo useita viikkoa, kun pankkiautomaatilla en yksinkertaisesti millään muistanut luottokorttini pin-koodiani. Loma oli näköjään tehnyt tehtävänsä… Parin yrityskerran ja ATM-pisteen vaihdon jälkeen luovutin ja suuntasin majapaikkaan miettimistauolle. Vähän ajan päästä muistin tallentaneeni ennen matkaani kännykkään suojatun numerosarjan, jonka joukosta pin-koodinikin löytyisi. Sen avulla sain vihdoinkin nostettua rahat!

israel

7. Pidä maalaisjärki mukana

Matkakohteessa ollessa kannattaa terve maalaisjärki pitää mukana. Varsinkin pimeällä omaan turvallisuuteen kannattaa kiinnittää ekstrahuomiota. Joissakin paikoissa voi olla ihan turvallista kulkea pääkaduilla yksin, mutta on myös paikkoja, joissa pimeällä ei kannata liikkua lainkaan. Näistä tietoa voi saada helpoiten esimerkiksi maan matkailutoimistosta. Matkoilla ollessa oman humalatilan tarkkailu on myös halpa henkivakuutus. Joissakin maissa voi yksinmatkaillessa olla parasta vain välttää ilta-aktiviteetit kokonaan, mutta joissakin maissa saattaa olla ihan ok lähteä viettämään iltaa. Älä koskaan jätä lasiasi vartioimatta ja muut varoitukset pätevät iltaelämässä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Oma kokemus: Playa del Carmenissa lähdimme matkaystävieni kanssa viettämään iltaa ulos, mutta väenpaljoudessa porukkamme hajaantui. Kun jäin yksin, päätin lähteä takaisin hotellille, mutta en ollut muistanut ottaa hotellin osoitetta ylös, niinpä suunnistamiseni sinne oli täysin suuntavaistoni varassa. Hotellille päästyäni kiitin itseäni siitä, etten ollut humalassa, sillä muuten hotellille löytäminen olisi varmasti ollut hankalampaa. 

israel

8. Valitse seura tarkasti

Matkalla ollessa on väliä myös sillä kenen tai keiden seurassa liikut. Vaikka suurinosa ihmisistä onkin luotettavia, on kuitenkin syytä pitää pieni varovaisuus mukana, kun tapaa uusia ihmisiä. Jos epäilyksesi heräävät, kannattaa luottaa omaan vaistoon ja pyrkiä mahdollisimman pian eroon kyseisestä seurasta. Yksinmatkaillessa muista matkailijoista voi kuitenkin saada sopivasti seuraa ja turvaa, joten ihan eristäytyneenä ei matkalla missään nimessä kannata olla. Lisäksi missä tahansa maassa reissatessa kannattaa yksinmatkailevana naisena varautua vastaamaan kysymykseen ”Where is your husband”. Joissakin maissa voi olla helpompi vain sujauttaa nimettömään feikki kihlasormus tai kertoa utelijoille miehesi odottavan sinua hotellilla tai vähintäänkin seuraavassa matkakohteessa.

Oma kokemus: Gambian rannoilla juttusilleni hakeutuneet miehet kyselivät uteliaina olinko kenties matkalla yksin. Vastasin heille aina hieman epämääräisesti, että matkakumppanini oli lepäilemässä hotellilla. Tämän jälkeen minut yleensä jätettiin helpommin rauhaan.

jordania A-K

9. Pukeudu kohteliaasti

Yksinmatkailevan naisen kannattaa ennen matkaa selvittää myös muutamia tärkeimpiä käytäntöjä, mitä naisena kyseisessä maassa tulee ottaa huomioon pukeutumisen ja käyttäytymisen suhteen. Kovinkaan usein ei mene pieleen, jos pukeutuu astetta peittävämpään asuun huomioon ottaen maan uskonnot ja kulttuurit. Näin ainakin välttyy heti alkuun liian tungettelevilta katseilta ja seuralaisilta. Joissakin maissa liian paljastava pukeutuminen voi olla myös tuomittava teko, joten ei ole ihan leikin asia missä hepeneissä matkalla liikut. Lisäksi esimerkiksi joihinkin uskonnollisiin paikkoihin (moskeijat, temppelit) ei välttämättä pääse vääränlaisella asulla. Maassa jo ollessa kannattaa katsoa miten paikalliset naiset pukeutuvat, sekä vaikka kysyä vinkkejä muilta matkailijoilta jos olo on epävarma.

Oma kokemus: Gambiassa Senegalin puolelle safarille suunnatessani pukeuduin pitkälahkeisiin housuihin jo safarin vuoksi, mutta myös siitä syystä, että liikkuisimme vähän syrjemmällä perinteisistä turistialueista näissä muslimimaissa. Samalla retkellä ollut nuori ruotsalainen tyttö oli kuitenkin pukeutunut minishortseihin ja kireään t-paitaan, ja vaikka molemmat maat ovatkin onneksi varsin avarakatseisia ulkomaalaisia kohtaan, huomasin tytön saavan epämiellyttävän pitkiä katseita muun muassa paikallisen lautan kyydissä. 

israel

10. Älä anna pelkojen pilata lomaasi

Vaikka tähän on listattu vinkkejä ja varoituksia turvallisuuden huomioimiseksi matkoilla, ei kuitenkaan kannata koko matkaa vain pelätä pahinta vaan kaikesta huolimatta nauttia matkastaan. Todennäköisyys ikäville asioille on kuitenkin paljon pienempi kuin se, että matkasi tulee olemaan positiivisella tavalla aivan mieletön!

Oma kokemus: Ensimmäisellä Afrikan matkallani pelkäsin yksin oloa isossa lodgessa Ruandan maaseudulla, ja pimeän tultua olin aivan varma, että joku yrittää yön aikana murtautua mökkiini. Varmuuden vuoksi pidin taskulamppua päällä koko yön (hotellissa ei ollut sähköt päällä yön aikana). Aamulla kun heräsin, tunsin itseni ihan höpsöksi pelkoni takia. Loppumatkalla päätinkin rohkaistua ja nauttia matkastani ilman yli menevää pelkäämistä vaikka yövyinkin teltassa keskellä luonnonpuistoa tähtitaivaan alla ja joinakin iltoina saatoin kuulla korvatulppienkin läpi leijonien kumean karjunnan. 

  • Reply
    Annn
    27.2.2016 at 10:05

    Matkaan valmistautuessasi..Ostatko matkaoppaita aina vai/ja luet netistä tietoja kohteesta? Mitä matkaooppaita suosit?

    • Reply
      Anna-Katri
      27.2.2016 at 13:11

      Aika usein tulee ostettua matkaoppaita etukäteen, ja niissä suosin useimmiten Lonely Planetia. Tosin onneksi nykyisin netistäkin löytyy tosi hyvin tietoa, ja olenkin useimmilla matkoillani hyödyntänyt mm. blogeista ja keskustelupalstoilta löytämiäni vinkkejä.

      • Reply
        Annn
        28.2.2016 at 20:55

        Se on totta että netistä löytää hyvin vinkkejä ,) Mistä ostat Lonely Planetia?

        • Reply
          Anna-Katri
          3.3.2016 at 20:07

          Lonely Planetit hankin usein heidän omasta nettikaupastaan, sillä siellä on halvimmat hinnat. Plus postikulut on ilmaiset, jos tilaa muutaman kirjan samalla kertaa. 🙂

  • Reply
    Susanna
    27.2.2016 at 22:01

    Roomassa ei myöskään päästetä kirkkoon jos ei ole olkapäät peitetty, tai joihinkin kirkkoihin kai päästetään mutta ei kaikkiin. Eikä asiaan vaikuta se vaikka olisi muuten soveliaat vaatteet vaan se ettei olkapäät pitää olla peitetty, en tiennyt tätä aikaisemmin kun ei Suomessa ole tätä käytäntöä. Kirkkojen edessä usein myydään huiveja sitä varten. Huijareita on monenlaisia maassa kuin maassa. Roomassa huomasin kerjäläisten alkaneen pukeutua sinisiin junatyöntekijöiden ”asuihin” siksi että turistit luulisivat heitä junatyöntekijöiksi ja maksaisivat laukkujen kannosta

    • Reply
      Anna-Katri
      3.3.2016 at 20:14

      Kieltämättä tuo pukeutumisetiketti eri maissa on hieman hankalaa välillä ymmärtää etukäteen, mutta onneksi useissa maissa ollaan ”turistiystävällisiä” ja paikoista löytyy noita ekstrahuiveja ym joko lainaan tai sitten ostettavaksi. Ja huijareihin voi kyllä törmätä missä vaan – harmillista matkailijoiden kannalta, mutta niin tuttua. Toisaalta olen miettinyt, että eipä siinä kuitenkaan paljoa menetä jos esimerkiksi taksikuski ”huijaa” muutamat eurot ekstraa – vaikka paikallisessa valuutassa se voi tuntua isolta summalta, voi se omassa matkabudjetissa olla vain muutama hilu. Mieluummin pääsee turvallisesti perille kun alkaa kinaamaan pikkurahoista. 🙂

  • Reply
    paipura
    29.2.2016 at 16:11

    Tässä tekstissä oli todella hyviä pointteja vaikka matkustaisi seuralaisen kanssakin. Etenkin tunnistan tuon ahdistavan tunteen kun on pitkän lennon jälkeen saapunut kohteeseen, pää ei tunnu toimivan ja silti pitäisi järjestää itsenä hotelliin. Onneksi monissa paikoissa pääsee julkisilla liikkumaan lentokentiltä kaupunkiin, mutta ei todellakaan aina. Tämän siirtymän koitan aina selvittää etukäteen mahdollisimman tarkkaan, ettei tule maksettua turisti hintaa taksissa.

    Olen myös samaa mieltä kulttuuria kunnioittavasta pukeutumisesta. Kuola Lumpurissa olis ollut todella hieno moskeija alue, mutta tajusin päällä olevan narutopin ja lyhyiden sortsien olevan aivan liian paljastava, joten otin kuvat kauempaa kadulta, enkä edes mennyt lähelle moskeijan pihamaata. Tokiossa tajusi aasialaisen kulttuurin hyväksyvän vaikka kuinka lyhen minihameen, mutta käsivarret paljastavassa tank-toppissa tulikin aika alaston olo kadulla kävellessä.

    • Reply
      Anna-Katri
      3.3.2016 at 20:17

      Totta, samat vinkit pätevät varmasti hyvin myös seuralaisen kanssa matkustamiseen. Yksin matkaillessa sitä taitaa kuitenkin ainakin ennen matkaa kiinnittää hieman enemmän huomiota näihin turvallisuusasioihin kuin kaksin matkalle lähdössä ollessa. 🙂
      Ja tuo on kyllä usein se matkan hankalin kohta, varsinkin jos tulee väsyneenä pitkän lentomatkan jälkeen tuntemattomaan maahan ja joutuu alkaa säätämään kuljetusta. Siinä kyllä etukäteen tilattu taksi maksaa itseään takaisin ainakin mukavuuden tunteen osalta.
      Minulla oli taas Sri Lankassa eräälle temppelialueelle mennessä mukana pidempi hame, jonka kietaisin shortsieni päälle, mutta sen lisäksi tarvitsinkin vielä huivin olkapäilleni. Onneksi temppeli lainasi näitä vieraille, eli pääsin kuin pääsinkin sisään vaikka varustuksesi petti. Näitä on kyllä välillä hieman hankala etukäteen selvittää, mutta toisaalta helppoahan esimerkiksi käsilaukussa olisi ohutta huivia kantaa mukana kaiken varalta.

Leave a Reply