Valko-Venäjä

Valko-Venäjä – Päivä Minskissä

7.11.2017

Kiovan matkaan sain sopivasti yhdistettyä stopoverin Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Minsk ei varmastikaan ole suuren yleisön ykkösmatkakohde, mutta itseäni kiinnosti nähdä tämä vasta viisumivapauden turisteille antanut maa pääkaupunkeineen. Ennen matkaani oma mielikuvani Minskiin liittyi vahvasti neuvostoaikaiseen arkkitehtuuriin ja hyytävän kylmiin talviin. Jotenkin sellaiseen melankoliseen elämänmenoon, jossa ylhäältä päin tulevat ohjeet ja niitä vastaan ei kannata rimpuilla.

Hotellilöytö vanhasta kaupungista

Tietenkään en yhden päivän aikana ehtinyt enkä pystynytkään tutustumaan kaupungin sieluun tarkemmin, mutta kävelykierrokseni jälkeen olin jollakin tavalla hieman hämmästynyt kaupungin kontrastisuudesta. Toki Minskistä löytyy kasapäin persoonattomia kasarihenkisiä kerrostalo ja niitä neuvostoaikaisia mahtipontisesti rakennettuja betonipalatseja, noin niin kuin kauniisti sanottuna, mutta se on paljon muutakin. Vanhan kaupungin pienien kujien varrella on symppaattisia ja kauniita vanhoja rakennuksia useine kirkkoineen ja vanhoine luostareineen, ja niiden lisäksi lähialueelta löytyy myös loisteliaampia rakennuksia koristeellisine yksityiskohtineen. Yövyin vanhan kaupungin sydämessä vanhaan luostariin kauniisti kunnostetussa Victoria Hotel Monastyrskissä, josta vain muutaman kävelyaskeleen päässä sijaitsivat kaikki vanhan kaupungin nähtävyydet.

Hiljaiset kadut ja valtavat aukiot

Aamulla liikkeelle lähtiessäni minua tervehti ulkona sumuisen harmaa sää – ja hyytävän kylmä viima. Kaduilla ei ollut vielä yhdeksän aikaan liikettä juuri ollenkaan ja kaikki pikkukojut ja kahvilat näyttivät vielä pitävän ovensa visusti kiinni. Mahtaakohan vanha kaupunki tästä herätä ollenkaan, ajattelin, kun kurkistelin kadunpätkältä toiselle ja askelsin aukioita ympäri. Kirkonkellot tuntuivat kumistelevan kellojaan tämän tästä, mutta niiden häiritseminä ainoastaan puluparvet näyttivät olevan liikkeellä Minskin aamussa. Ja minä kun jo vähän hätäilin hotellilla lähteneeni liian myöhään liikkeelle. Mutta vielä mitä, vielä ennen keskipäivääkin vanhassa kaupungissa sain kuljeksia aivan rauhassa.

Tosin en tiedä johtuiko aamupäivän hiljaisuus pelkästään paikan uneliaisuudesta vai oliko kylmyydellä jotain osuutta asiaan – sen nimittäin sain totisesti tuntea, kun lähdin katsastamaan suurta lokakuun aukiota. Jättikokoista aukeaa reunusti todellinen betonihirviö, Tasavallan palatsi, jonka pelkkä näkeminen sai mielikuvitukseni laukkaamaan ja ajatukset karkaamaan 80-luvun Valko-Venäjälle ja ties minne vanhoihin James Bond -leffoihin. Eikä mielikuvaani paljoa lieventänyt uhkaavan näköinen armeijapukuinen vartija, joka isonnäköinen ase ympärillään hätisti aukiolta kaksi selfietä ottavaa tyttöä pois. Kun tytöt lähtivät, jäin yksin. Kädet täristen asetin kamerani kolmijalalle maahan ja nappasin kohmettuneilla sormilla kuvan itsestäni aukiolla ennen kuin lähdin äkkiä pois. Ehkä pinkki takki päälläni en armeijamiehen mielestä näyttänyt ihan entisaikojen salaisen liittouman vakoojalta, mene ja tiedä, mutta kyllä minua vähän hihitytti muhkean kaulaliinan suojissa oma mielikuvitukseni.

Ylellisen Grand Cafen kattokruunujen alla

Tämän kierroksen jälkeen aloin jo olla niin jäässä, että päätin poiketa lämmittelemään Annikan vinkkaamassa Grand Cafessa. Mutta eih, kahvila avasi ovensa vasta myöhemmällä, joten jouduin vielä hetkisen aikaa palelemaan ulkona, ennen kuin pääsin pujahtamaan sisään ylelliseen kahvilaan. Siinä vaiheessa jo pelkkä sisätiloihin pääsy tuntui todelliselta luksukselta, mutta kun ikkunapaikalle päästessäni ja lämmön palatessa kehooni, aloin tarkemmin katselemaan ympärilleni, olin lähes mykistynyt. Miten kaunis paikka kyseessä olikaan – sopivasti vanhaa arvokkuutta modernin tyylikkäällä sisustuksella maustettuna. Palvelu oli superhyvää, kuin entisajan loistohotellissa konsanaan, ja valkoisia ruokaliinoja kiikutettiin eteeni yhden hassun kakkupalan vuoksi. Tai korjaan, kyseessä oli kyllä yksi jättikokoisemmista kakkupaloista vähään aikaan, enkä edelleenkään tiedä mikä leivos kyseessä oli, mutta taivaallisen hyvältä se maistui!

Ihanasti lämmittävän höyryävän cappuccinon jälkeen tilasin vielä lasillisen samppanjaa ja nautiskelin sitä kaikessa rauhassa Minskin hiljaisen kadun elämää ikkunan läpi katsellen. Samalla huomasin miettiväni, että Minsk vaikutti olevan, ennakkokäsityksistäni huolimatta, yllättävän kiinnostava matkakohde. Toisin kuin Kiovassa, Minskissä tuntui olevan jotenkin enemmän särmää, sellaista omaa salaperäistä elämää, josta olisi mukava ottaa enemmänkin selvää pidemmän viikonloppumatkan muodossa. Tosin ehkä ihan sydäntalvella Minsk ei olisi se oikea matkakohde minulle, sillä hytisin jo nyt marraskuun viimassa sen verran paljon.


Postaus sisältää mainoslinkin.

  • Reply
    Eliisa
    9.11.2017 at 12:32

    Soolomatkailijan silmin? Saanen epäillä… Kuka susta ottaa kaikki nuo tarkkaan harkitut, teennäiset kuvat?

    • Reply
      Anna-Katri
      9.11.2017 at 16:35

      Luitko postausta edes? 😀 Tekstissä ja aiemmissa postauksissanikin olen kertonut että sangen teennäiset valokuvani syntyvät ihan itse itsestäni ottamina eli mukana raahan valokuvaajan sijaan kolmijalkaa. 🙂

  • Reply
    Mary
    10.11.2017 at 11:27

    Hei Anna-Katri !

    Olen lukenut blogiasi jo vuoden päivät mut nyt vasta eka kertaa kommentoin! Tykkään blogistasi hurjasti ja ajan kanssa entistä enemmän.
    Seurasin mukana maailmanympärimatkaasi alusta loppuun ja voin sanoa ettei kaikista olisi samaan.! Olet itsenäinen, avoin ja rohkea eli nostan sulle kyllä hattua!

    Tuo edellinen kommentti kirvoitti vastaamaan sillä hei, miksi kateelliset ihmiset edes kommentoi ?? Onko pakko keksiä jotain negativista sanottavaa kun olisi ehkä parempi olla hiljaa. Blogimaailma on täynnä paljon turhempia ja pinnallisempia blogeja kuin tämä joka nimenomaan ei ole pinnallinen. Siis tämä tietysti oma mielipiteeni. Ihailen Anna-Katrin huikeita matkakuvia ja haluaisin oppia ottamaan itse yhtä upeita 😉

    Kaikkea hyvää sulle AK, innolla seuraan tulevia reissujasi ! Ulkosuomalaisena en valitettavasti koskaan pääse järjestämiisi blogi-iltoihin mut hienoa että sulla riittää vielä energiaa niihinkin.

    Ranskasta terkuin, Mary

  • Reply
    Travelloverin Annika
    12.11.2017 at 21:43

    Ihana nähdä, miltä Minsk näyttää nykyään. Kuvistasi päätellen samalta kuin omalla reissullani aika monta vuotta sitten. Kaupunki on kuitenkin mitä ilmeisimmin todellisten muutosten kourissa. Siitä oli Hesarissa juttua taannoin. Urbaani kaupunkikulttuuri on nousussa. Siksi minun todella tekisi mieli palata Minskiin. Ja kun Grand Cafekin on edelleen olemassa. Ah. Se on suosikkini kaikista maailman kahviloista edelleen. Minsk ei todellakaan ole tylsä! Viimeksi muistan viisumin olleen törkeän kallis, muistaakseni 80 tai 90 euroa. Onko viisumivapaa nykyään?

  • Reply
    Katariina
    17.11.2017 at 22:20

    Minsk on minulle täysin tuntematon suuruus, joten kiitos tästä virtuaalimatkasta sinne! Kuvasi eivät tietenkään kerro koko totuutta, mutta niiden perusteella kaupunki näyttää kyllä ehdottomasti visiitin arvoiselta 🙂

Leave a Reply