Latvia Riika

Latvia – viikonloppu Riikassa

riika riika riika riika riikaLasken viikonloppulaukkuni hotellihuoneen lattialle ja kurkistan pienestä ikkunasta ulos. Pitsiverhojen takaa näkyy Riian vanhan kaupungin rakennusten kattoja ja aivan edessä kohoaa kirkontorni, jonka laitamilla kyyhkyt kujertelevat ennen kuin yhtäkkiä lehahtavat tiiviinä parvena tiehensä. Kirkon kello kumauttaa kaksi kertaa aivan kuin merkiksi myöhäisen lounaan ajankohdasta, joten vaihdan nopeasti kesäiset kaupunkivaatteet ylle ja suuntaan ulos hotellin hämystä nauttimaan aurinkoisesta kesäpäivästä. Istahdan ensimmäisenä vastaan tulleen ravintolan mintunvihreälle terassille nauttimaan ehkä elämäni parhaimman täyteläisen tomaattikeiton. Valkoviinilasillisen loppuja siemaillessa merkitsen turistikarttaani kulkureittejä ja nähtävyyksiä, joita haluan tämän viikonlopun aikana nähdä Riiassa.

riika riika riika riika riikaIltapäivän kävelykierroksellani huomaan, että Unescon maailmanperintökohteeksi listattu Riian historiallinen keskusta huokuu entisajan arvokasta tunnelmaa.  Vanhan kaupungin pikkukujilla aika tuntui lähes pysähtyneeltä, ja mukulakivikaduilla kävellessä vastaan tulee toinen toistaan arvokkaammin säilyneitä keskiaikaisia rakennuksia. Keskustorin keskiaikaisilla markkinoilla on keskikesän juhlat käynnissä, ja auringon jo laskiessa rakennusten taa, istahdan vielä torin reunamalle kuuntelemaan jazz-bändin musisointia. Samalla unohdun katselemaan torilla kukkaseppeleissään tanssivia paikallisia. Pikkuhiljaa on aika lähteä suuntaamaan takaisin vanhan kaupungin keskellä sijaitsevaan putiikkihotelliini, jonne matkalla painan muistiini lähikadulta löytyvän herkkukahvilan seuraavaa päivää varten. Onneksi minulla olisi vielä yksi kokonainen päivä aikaa tutustua tähän kauniiseen kaupunkiin ennen kuin jatkaisin matkaa kohti naapurimaata Liettuaa.

Parin päivän aikana Riika teki minuun vaikutuksen mitä täydellisempänä viikonloppuloman matkakohteena – Jos Tukholma ja Tallinna on jo useampaan kertaan nähty, niin suosittelen ehdottomasti harkitsemaan vaihtoehdoksi Riikaa. Tässä muutamia vinkkejä matkalle tähän tunnelmallisen kaupunkiin:

riika riika riika riika riikaKulkeminen

Kätevimmin Helsingistä Riikaan pääsee noin tunnin mittaisella Air Balticin lennolla. Siirtyminen lentokentältä hotellille kannattaa miettiä etukäteen, sillä lentokentällä odottelevat taksit eivät aina ole sieltä luotettavimmasta päästä. Lentokenttäbussi tai etukäteen vaikkapa hotellin kautta buukattu taksi ovat turvallisempi vaihtoehto. Omalla autolla Riikaan voi suunnata ensin Helsingistä lautalla Tallinnaan ja siitä sitten huristellen noin neljän tunnin automatkan kaupunkien välillä. Tallinnasta voi myös hypätä bussin kyytiin, jos omaa autoa ei ole mukana (esim. LuxExpress tarjoaa useita bussilähtöjä). Jos Riika-visiittiin haluaa yhdistää myös muita matkakohteita, suosittelen Latvian rantalomakohdetta Jurmalaa tai sitten yhdistämään toisen Baltian kaupungin Vilnan matkasuunnitelmiin mukaan. Jurmalaan pääsee Riikasta näpärästi junalla ja Vilnaan bussi vie noin neljässä tunnissa.

Majoitus

Suosittelen majoittumaan tunnelmallisessa vanhassa kaupungissa, josta löytyy niin suloisia putiikkihotelleja kuin entisajan loistoa henkiviä luksushotelleja. Majoituin itse charmantissa Hotel Justuksessa, jota voin lämpimästi suositella muillekin. Keskiaikaisesti sisustetusta hotellihuoneestani avautui näkymä vanhojen rakennusten kattojen ylle sekä Riian Tuomiokirkolle. Tunnelmallinen sisustus jatkui myös hotellin aulatiloissa sekä ravintola Aleks:ssa, jossa myös tarjoiltiin erinomainen aamiainen laadukkailla vaihtoehdoilla. Hotellin henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta, mikä varmasti antoi minulle viimeisen tyytyväisyysleiman. Täällä majoittuisin varmasti uudelleenkin. Varteenotettavia vaihtoehtoja olivat myös Grand Palace Hotel sekä Neiburgs Hotel.

riika riika riika riika riikaRavintolat

Vanhassa kaupungissa on vieri vieressä erilaisia ravintoloita ja kahviloita, joista jokainen varmastikin löytää mieleisensä. Kesäaikaan useilla ravintoloilla on myös tunnelmalliset terassit, joihin voi istahtaa vaikkapa viinilasilliselle katuvilinää ihmettelemään. En ollut etukäteen ottanut juurikaan selvää ravintolatarjonnasta, joten hieman hakuammunnalla suuntasin vain ravintoloihin, jotka näyttivät kivoilta. Yllättävää kyllä, nautin matkani aikana ehkäpä maailman täydellisimmän tomaattikeittoannoksen – samaan ravintolaan oli pakko poiketa toisenkin kerran lounaalle! (Ravintolan nimeä en valitettavasti muista, mutta löytyy Hotelli Justuksen vierestä Jauniela-kadulta: Ensimmäinen keltainen rakennus torille päin suunnatessa). Toinen suosittelemisen arvoinen ravintola on Domini Canes, joka tarjoilee herkullisia annoksia aina aamiaisesta illalliskattauksiin. Mondo suositteli myös testaamaan Garage-ravintolaa. Ravintoloiden hintataso oli Suomea edullisempi, tosin vanhan kaupungin turistikaduilla hinnat voivat olla kalliimpia kuin muualla Riiassa.

riika riika riika riikariikaNähtävyydet

Puolikas päivä kannattaa ainakin varata kävelykierrokselle vanhassa kaupungissa. Hotelleista saa pienen turistikartan, johon on merkitty selkeästi kaikki nähtävyydet. Sitten vain mukavat kengät jalkaan ja kävelylle! Vanha kaupunki on sen verran pieni, että saman päivän aikana ennättää hyvin kiertää merkittävimmät nähtävyydet. Erityisesti suosittelen kipuamaan Pyhän Pietarin Katedraalin torniin, josta avautuu huikeat näkymät Riikan yli. Samalla myös vanhan kaupungin omaleimaisuuden pääsee näkemään parhaiten. Ja mukulakivikaduilla kulkiessa kannattaa katse suunnata ylös, sillä keskiaikaiset rakennukset tarjoavat varmasti silmäniloa vaikkei erityinen nähtävyys kyseessä olisikaan. Lisäksi erityisesti Mustapäiden talon juhlava julkisivu on näkemisen arvoinen. Kävelykierros kannattaa päättää  vanhan ja uuden kaupungin välissä olevaan puistoalueeseen. Varsinkin Bastejkalns:n puisto ihastutti romanttisilla silloillaan, suihkulähteillään ja kukkaloistollaan. Piknik-eväät vain mukaan ja puistoon kesäpäivästä nauttimaan (sekä jalkoja lepuuttamaan kävelykierroksen päätteeksi). Jos illaksi kaipaa erityistä ohjelmaa, romanttinen balettiesitys tarjoaa varmasti erilaisen elämyksen väliaikasamppanjoineen.

Shoppailu ja hemmottelu

Paikallisia herkkuja ja muita matkamuistoja löytää parhaiten Keskustorin kauppahallista, joka on yksi Euroopan suurimmista. Myös modernimman shoppailun ystäville Riika tarjoaa vaihtoehtoja ostoskaduista kauppakeskuksiin. Viikonloppulomassa on vain haittapuolena se, ettei ostoksien tekoon ole tarpeeksi aikaa. Jos aikaa on vain yhteen, kannattaa suunnata Galerija Centrs -kauppakeskukseen, jossa on tarjolla kansainvälisten muotimerkkien rinnalla myös kiinnostavia tuntemattomampia merkkejä. Itse tein parin tunnin täsmäiskun juuri tähän ostoskeskukseen, mistä ilokseni huomasin löytyvän Massimo Duttin liikkeen ja vieläpä erittäin kivalla alennusmyynnillä varustettuna. Shoppailukierroksen päätteeksi kannattaa suunnata nauttimaan Riikan kuuluisista hemmotteluhoidoista ja hemmotella kävelystä uupuneita jalkoja jalkahieronnalla ja pedikyyrillä (kokeile esim. Agua Villa Spa -hoitolaa vanhassa kaupungissa).

4 kommenttia

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    29.6.2015 at 22:14

    Teimme aikanaan yhdistelmämatkan Vilna ja Riika, lentäen Riikaan, sieltä bussilla Vilnaan ja lentäen takaisin Vilnasta. Riikasta on, jos aikaa on yhtään viikonloppua enemmän, kiva käydä myös läheisessä rantakaupungissa, Jurmalassa, jonne pääsee junalla.
    Vilnassa kävimme uudelleen vain vuosi sitten, kun saimme kutsun sinne häihin, mutta Riikaa emme ole vielä ensi käynnin jälkeen ”kerranneet” – ehkä olisi hyvä idea johonkin viikonloppuun!

    • Reply
      Anna-Katri
      1.7.2015 at 18:22

      Samanlaisen matkan tein itsekin pari vuotta sitten – lensin Riikaan ja sieltä hurautin bussilla Vilnaan ja Vilnasta lopulta takaisin Suomeen. Hyvin ehti juhannuksen tuoman pidennetyn viikonlopun turvin nauttia samalla matkalla kahdesta kaupungista. 🙂 Molemmat olivat kyllä mielestäni ihania kesäkaupunkeja, ja voisin kuvitella että myös esim. joulun aikaan nämä vanhat kaupungin heräävät aivan uudella tavalla eloon!

  • Reply
    Annn
    7.6.2016 at 15:11

    Olipa hauska huoamta tuo kommenttisi, että olit juhannuksena tällä matkalla. Minä vuonna olit? Olen nimittäin itse lähdössä tänä juhannuksena samantyyppiselle matkalle.. Riika- Vilna. Googlettelin netissä tietoa reissua varten.. Niin sitä kautta eksyin tänne. Vaikka otki käyn muutenkin lukemassa blogiasi välillä. Niin hauska sattuma tämä 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      12.6.2016 at 19:18

      Olin vuonna 2012 juurikin juhannuksena tuolla. 🙂 Kiva, että löysit googlen kautta reissupostaukseni, toivottavasti sitä lukemalla pääsi hieman reissufiilikseen. Mukavaa matkaa ja juhannusta sinulle!

    Jätä kommentti