Menu
Gambia

Vinkit Gambiaan

Nyt on taas se aika vuodesta, kun äkkilähtöhaut käyvät kuumana ja matkoista aurinkoisiin kaukokohteisiin haaveillaan. Aiempina vuosina olen aina karannut vuoden vaihteessa pidemmälle seikkailulomalle aurinkoon ja syksyn on jaksanut painaa läpi tulevan loman voimalla, mutta ennen maailmanympärimatkalle lähtöä jouduin säästössyistä turvautumaan pikaisempaan irtiottoon palmujen alle. Äkkilähtöjä kyttäsin harva se päivä, ja kun näytölle rävähti edullinen lento+hotellipaketti Gambiaan, ajattelin, että miksi ei. Vaikka Gambia ei mitenkään toivelistani kärjessä ollutkaan, houkutteli aurinko ja helppo rantaloma. Mielessä toki kävi pinttyneitä mielikuvia Gambiasta matkailumaana, mutta päätin lähteä Gambiaan sillä asenteella, että etsisin maasta myös muutakin kuin ne kuuluisat rannat.

Ja kun Afrikan mantereella ollaan, kannattaa Gambiasta ehdottomasti kokea enemmän kuin vain pelkkä löhöily hotellin uima-altaalla. Hotellin muurien ulkopuolella vastassa on nimittäin heti värikäs afrikkalainen elämänmeno. Ja mitä kauemmas turistialueilta lähtee, sitä aidomman palan Gambiaa pääsee kokemaan. Gambiasta löytyy nimittäin niin villieläimiä ja luontoseikkailuja kuin kuhisevia markkinoita ja kiehtovia makuelämyksiä. Tässä kootut vinkit Gambiaan:

Lähde rohkeasti rannalle

Vaikka kuinka houkuttelisi vain löhöillä hotellin mukavalla uima-allasalueella, kannattaa silti lähteä liikkeelle rannalle. Gambiasta nimittäin löytyy kilometreittäin rantaviivaa, ja vielä parempaa – rannat vaikuttavat jopa epätodellisen autioilta. Varsinkin aamuauringon noustessa pehmeää, laskuveden alta paljastunutta rantaviivaa pitkin voi kävellä miltei yksin niin pitkälle, kuin vain jaksaa ennen kuin päivän helteet saavuttavat auringonnousun myötä. Aurinkotuoleja näkyy vain muutamassa kohdassa, niiden rinnalle on pystytetty paikallisten pyykinkuivauspiste. Rannoilta palmujen katveesta löytyy pieniä ravintoloita ja baareja, ja rannalla kierteleviltä hedelmämyyjänaisilta saa ostettua suoraan makoisat hedelmät.

Kotun rantaa ei ole suotta sanottu Gambian kauneimmaksi: hiekkarannat jatkuvat silmänkantamattomiin, mutkitellen poukamasta toiseen, ja rantaviivan tuntumassa palmupuut kohoavat korkealle huokaillen trooppista tunnelmaa merituulen osuessa niiden vehreisiin lehtiin.  Illalla Kotun rannalle kerääntyy väkijoukko ihailemaan meren taa laskevaa aurinkoa. Eikä ihme, sillä laskeva aurinko heijastelee punaisen ja violetin eri sävyjä nousuveden täyttämistä lampareista, ja maisema näyttäytyy lähes epätodellisena. Taustalla meren aaltojen pehmeä pauhu sekoittuu rentoon afrikkalaiseen Djembe-rummun rytmiin.

Mutta näillä rannoilla on myös kääntöpuolensa, ja ehkä juuri siitä syystä moni turisti pienen rantapiipahduksen jälkeen vetäytyy takaisin hotelliinsa niin kuin minäkin ensin tein. Useat matkailijat saattavat nimittäin kokea ahdistaviksi suosituilla rannoilla ja niiden läheisyydessä päivystävät kaupustelijat ja rantapojat. Suurin osa heistä on harmittomia, sillä hedelmien ja matkamuistojen myynnin lisäksi he haluavat vain vaihtaa muutaman sanan turistien kanssa.

Vinkki: Älä anna kaupustelijoiden olla esteenä upeiden rantojen näkemiselle, Gambia on kuitenkin yleisesti turistiystävällinen ja turvallinen maa. Jos aluksi jännittää, pyydä vaikka hotellilta joku mukaan kävelylenkille tai valitse majapaikka siten, että siinä on oma rantakaistale, josta voit helposti tehdä tutustumisretkiä rantaviivalle. Kun kaupustelijat lähestyvät sinua, usein määrätietoinen “ei kiitos” riittää, pyri kuitenkin aina olemaan ystävällinen. Yksin matkalla olevan naisen voi olla helpointa päästä eroon sinnikkäistä juttelijoista kertomalla miehensä odottavan hotellilla. Naisena rannalle ei myöskään kannata lähteä vain pikkubikinit päällä, peittävämmällä pukeutumisella saat enemmän kunnioitusta. Hotellin uima-altaalla voit sitten paistatella päivää.

Lue myös: Gambia – kauniiden rantojen kääntöpuoli

Koe pala Afrikan villiä luontoa

Varsinkin jos suuntaan Afrikan maankamaralle ensimmäistä kertaa, kannattaa Gambiassa lähteä seikkailuun rantojen ulkopuolelle luontoon. Vaikka Länsi-Afrikassa villieläimet on vuosikymmeniä sitten metsästetty lähes kadoksiin, voi tietyissä paikoissa Gambiassa ja naapurimaa-Senegalissa nähdä Afrikan alkuperäisiä eläinlajeja.

Paras paikka eläinbongailuun on Senegalissa sijaitseva Fathalan luonnonpuisto, jossa pääsee kokemaan perinteisen safariseikkailun avolava-auton kyydissä. Välillä jeeppi kurvaa hiekkateiltä pomppuisille nurmikkoreiteille, kun puistossa vapaana olevia eläimiä yritetään löytää näköetäisyydelle. Noin parin tunnin safarin aikana voi päästä näkemään kirahveja, seeproja, antilooppeja, apinoita, eri lintulajeja ja yksinäisen sarvikuonon. Fathalan luonnonpuistoon tehdään päiväretkiä Gambiasta.

Myös Gambian puolelta löytyy luonnonpuistoja. Esimerkiksi Gambia-joen suistoissa laiduntaa isoja virtahepolaumoja, joiden reviirikäyttäytymistä pääsee tarkkailemaan venesafarilla. Vedessä päristelevät virtahepoyhdyskunnat ovatkin hulvaton näky, varsinkin jos isot yksilöt yltyvät jahtaamaan toisiaan rantapenkereellä. Veneretkillä voi myös nähdä krokotiilejä, apinoita ja tietenkin lintuja. Ja jos linnut kiinnostaa, on Gambia todellinen lintubongarin paratiisi, sillä Gambia-joen varrella ja sen suistoissa elää yli 500 lintulajia. Talvella määrä vielä nousee, kun muuttolinnut saapuvat. Parhaat paikat lintujen katseluun ovat Abukon luonnonpuisto ja Tanjin suojelualue. Lintubongausretkiä järjestävät eri matkatoimistot, mutta matkalle voi lähteä myös omatoimisesti ja palkata mukaan paikallisen koulutetun lintuoppaan.

Vinkki: Safariretkille kannattaa lähteä mahdollisimman pienen ryhmän mukaan, jolloin luonnosta ja eläimistä pääsee nauttimaan rauhassa. Useat eri toimistot järjestävät retkiä, joten varausta tehdessä kannattaa varmistaa ryhmän koko, mikäli haluat pienen avolavajeepin kyytiin. Safarille mukaan saa usein osaavan koulutetun paikallisoppaan, joka kuuluu retken hintaan. Retkiä ja safareita järjestää esimerkiksi Lam’s Tours ja linturetkiä Gambian Bird Guide.

Lue myös: Postikortti matkalta Senegaliin // Senegal – Fathalan luonnonpuistossa

Lähde markkinoille ja kokeile gambialaisen keittiön makuja

Ja mitä olisi loma Gambiassa ilman afrikkalaisen elämänmenon kokemista! Paras tapa tähän on piipahtaa paikallisilla markkinoilla, jossa värejä, tuoksuja, rytmejä ja kuhinaa riittää häkellyttävän paljon.

Gambian pääkaupungista Banjulista löytyy Länsi-Afrikan suurin markkina-alue, Albert Market. Värikkäillä markkinoilla kaupataan lähes mitä vain, ja myyntikojujen luona käy kova kuhina. Markkina-alueella kierrellessä saa totisesti tuntuman Afrikkaan kaikilla aisteilla. Toinen kokemisen arvoinen markkinapaikka sijaitsee Tanjinissa, jonka markkinat ovat kuin paikallisten supermarket. Kojut notkuvat värikkäitä kasviksia, huumaavan tuoksuisia mausteita ja eksoottisia ruoka-aineita sekä erilaisia kodin käyttötavaroita, ja aamuinen kalastajaveneiden saapuminen rantaan on jo nähtävyys itsessään.  Turistien suosimalla Kotu-rannalla taas sijaitsee pieni käsityöläiskeskus. Keskuksen myyntikojuista voi ostaa matkamuistoiksi esimerkiksi koruja tai sisustusesineitä. Gambialaista käsityötä arvostava voi myös teetättää itselleen vaatteen taitavalla ompelijalla jopa yhden päivän aikana. Kangasvalikoimassa on valinnanvaraa niin värien kuin kuvioiden muodossa.

Vinkki: Jos haluat päästä tutustumaan gambialaisen ruoan salaisuuksiin, kannattaa ehdottomasti osallistua kokkauskurssille. Esimerkiksi Gambian Sikke Sumari, Ida Cham, järjestää kokkauskursseja kauniissa kodissaan. Kurssi alkaa vierailulla Tanjin eläväisille markkinoille, josta Idan avustuksella hankitaan kaikki tarvittavat raaka-aineet tuoreista kaloista vihanneksiin ja mausteisiin. Ruuaksi voidaan porukalla valmistaa esimerkiksi herkullista risottomaista domodoa. Kotiin lähtiessä matkamuistoksi mukaan saa elämysten lisäksi uuden herkullisen reseptin. Kokkauskursseja järjestää Idan Gambia Home Cooking. Idan luona voi myös majoittua.

Lue myös: Gambia – markkinoita ja kotikokkausta

Näe turistialueiden ulkopuolelle ja anna hyvän kiertää

Vaikka Gambiassa asiat ovat paremmin kuin monessa muussa Länsi-Afrikan maassa, on maa silti eurooppalaisella mittapuulla hyvin köyhä. Turismi tuokin maahan kaivattuja lisätuloja. Jos kuitenkin linnoittaudut vain turistialueelle, näet maasta vain pienen, turisteille tarkoitetun osan. Jo pieni päiväretkikin lähialueen markkinoille tai luontokohteisiin antaa mahdollisuuden nähdä Gambiaa hieman laajemmasta perspektiivistä. Ehkä huomaat ajattelevasi enemmän kuinka etuoikeutettu olet hotellin uima-altaalla löhöillessäsi tai Suomessa yltäkylläisyyden keskellä eläessäsi. Mutta mistä johtuukaan, että gambialaisilla on hymy herkässä, oli elinolosuhteet sitten mitä tahansa? Turistilla taas on helposti naama nurinpäin, kun ravintola-annos ei tule eteen sekunnissa tai uima-altaalta kaikki päivänvarjot on varattu.

Toki silmänsä voi sulkea Gambian köyhyydeltä, mutta jos tunnet piston sydämessäsi, voit jo pienillä teoilla antaa maalle paljon takaisin. Jos omasta matkabudjetistaan haluaa edes osan antaa yhteiseen hyvään, kannattaa se tehdä luotettavien järjestöjen kautta tai suoraan avustettavaan paikkaan ilman välikäsiä. Rahan lisäksi vaate- ja tavaralahjoitukset otetaan useissa järjestöissä sekä kouluissa ja lastenkodeissa äärettömän kiitollisina vastaan. Esimerkiksi SOS-lapsikyläjärjestöllä on Gambiassa toiminnassa kaksi lapsikylää, kouluja, terveyskeskuksia ja ammatillinen koulutuskeskus. Ruotsalainen Chigambas-projekti taas tekee merkittävää työtä Gambian maaseudulla Bassessa ja Sudowulissa tukemalla köyhien lasten koulunkäyntiä ja rakentamalla kouluja.

Vinkki: Suhtaudu varauksella orpokoteihin järjestäviin maksullisiin päiväretkiin. Voi olla, että retkenjärjestäjä käärii itselleen sievoisen summan rahaa ja orpokodin asukkaat saavat vain pällistelevien turistien huomion. Paras tapa avustaa onkin ehdottomasti tarjota tukea hyvää tekeville järjestöille (jonka taustat toki kannattaa selvittää). Jos matkalaukussasi on tilaa, voi Suomen päästä pakata mukaan vaikkapa koulutarvikkeita ja Gambiassa piipahtaa pudottamassa ne valitsemaasi kouluun. Kannattaa kuitenkin huomioida, että luokissa lapsiluku on suuri, joten muutama vihko ja kynä on ehkä parempi antaa hotellin työntekijän lapsille.

Lue myös: Vierailulla Senegalissa ja Guinea-Bissaussa

 Muutama muu käytännönvinkki

  • Julkisilla paikoilla ja varsinkin turistialueiden ulkopuolella pukeutumisessa ja käyttäytymisessä kannattaa huomioida, että Gambia on muslimimaa, vaikkakin varsin suvaitsevainen.
  • Juomarahaa on tapana jättää ravintoloissa ja takseissa noin 10 prosenttia laskun loppusummasta. Lisäksi esimerkiksi hotellin työntekijät, lentokentän laukunkantajat ja paikallisoppaat arvostavat juomarahoja.
  • Gambiassa rahayksikkönä käytössä on Dalasi (GMD). Euroja kannattaa ottaa mukaan käteisenä ja vaihtaa ne paikan päällä paikalliseksi valuutaksi. Isommissa kaupungeissa on myös pankkiautomaatteja, mutta ne toimivat vaihtelevasti eikä kerralla pysty nostamaan kuin muutama kymmenen euroa.
  • Retket voi varata suomalaiselta matkanjärjestäjältä, paikallisilta matkanjärjestäjiltä (esimerkiksi Lams Toursilta) tai virallisilta paikallisoppailta. Katukaupusteljoiden palveluihin kannattaa suhtautua aina varauksella, ja epävarmassa tilanteessa kysyä esimerkiksi omalta hotellilta suositteluja retkioppaasta.
  • Vihreät turistitaksit ovat parhaita kulkuvälineitä lyhyemmillä matkoilla. Niissä on kiinteät hinnat ja hinnasto nähtävillä taksien lähistöllä. Silti matkan hinta kannattaa tiedustella aina etukäteen. Edullisemmin pääsee paikallisilla takseilla, mutta ne eivät usein saa ajaa turistialueelle. Pidemmille matkoille kannattaa vuokrata kuskina toimiva paikallisopas. Seikkailuja pelkäämätön voi myös hypätä paikallisen Tanka-tanka -bussin kyytiin.
  • Suomalaisten perusrokotteiden lisäksi hepatiitti- sekä keltakuumerokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Lisäksi trooppisissa Afrikan maissa tarvitaan aina malarian estolääkitys.
  • Matkalla ollessa muista ennen kaikkea hyvä käsihygienia ja juo vain pullotettua vettä. Yleisesti Gambia on varsin siisti maa Afrikan mittapuulla. Hotellien kuntotaso voi kuitenkin olla tähtien perusteella heikompi kuin eurooppalaisissa hotelleissa.
About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

22 Comments

  • Susanna
    18.10.2017 at 22:32

    Hieno tuo turkoosi asu, ostitko omaksi vai oliko lainassa?
    safarilla haluan joskus käydä jossain kohteessa

    Reply
    • Anna-Katri
      19.10.2017 at 08:45

      Asu oli Idalta lainassa, hänellä oli rekillinen ihania värikkäitä vaatteita joista valita. 🙂

      Reply
  • TerhiKoo
    19.10.2017 at 09:34

    Samoja juttuja teimme me Gambiassa ja Senegalissa 🙂 Täytyy sanoa että meille kuitenkin jäi vähän huono maku Gambiasta, harvassa olivat ne ihmiset jotka eivät yrittäneet jotenkin loppupeleissä huijata tai vaatia meiltä rahaa. Käytimme runsaasti paikallisten oppaiden palveluja, ja aina homma päätyi siihen että meidän olisi pitänyt alkaa maksaa heidän lastensa koulunkäyntiä tms. Kuulimme uskomattomia tarinoita ja ymmärsimme että kaikki eivät vaan voineet olla totta.
    Kävimme myös paikallisen oppaamme mukana eräässä koulussa, ja siitäkin jäi sellainen kuva että nimenomaan meitä varten järjestettiin “näytös” jossa lapset vähän lauloivat ja hiukan kyllästyneenä ottivat vastaan markkinoilta ostamamme (ylihintaiset) vihkot ja kynät. Koulussa myös pyydettiin meiltä suoraan rahaa.
    Rannalla käveleminen kävi todellakin työstä, vaikka olin siellä mieheni kanssa. Jopa aurinkotuolissa maatessamme kaupustelijat lähestyivät heti jos näytti siltä että ei nuku 🙂 Kyllähän he uskoivat kun sanoi että “no thank you”, mutta sen sanominen miljoona kertaa päivässä käy kyllä työstä.
    En tiedä, mielestäni todella sääli että matkailu tuolla on hiukan raskasta, muutoin puitteet olisivat todella hienot. Toisaalta voihan sen ajatella niinkin että tämähän se matkailun suola on, että saa erilaisia kokemuksia 🙂 Mutta itse en ehkä lähtisi Gambiaan toiste, juuri edellä mainituista syistä.

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:33

      Tämä taitaa olla juuri se turismin kääntöpuoli köyhemmissä maissa – ja toisaalta myös tavallaan ymmärrettävää, että pikkuhiljaa opitaan kuinka hyödyntää turistien tuloja. Itse olin myös samaa mieltä, että oli hieman sääli hienojen rantojen puolesta nuo rantapojat. Mutta onneksi itse en antanut periksi, vaan päätin nauttia rannoista heistä välittämättä.

      Reply
  • Nanna
    20.10.2017 at 19:18

    Ihana postaus Gambiasta 🙂 maassa asuneena voin todeta että kun paikalliset ihmiset kohtaa ihmisinä niin saa itsekin kunnioitusta – tosin näinhän se on kaikkialla 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:25

      Paikalliset ihmiset ovat oikeasti ihanan hymyileviä ja ystävällisiä, jos noita joitakin rantapoikia ei oteta huomioon. Ja tuo on niin totta mitä sanoit!

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    22.10.2017 at 19:44

    Tällekin talvelle vähän olemme tuota miettineet, kun emme ole vielä käyneet ja tuonne seuramatkalla helposti pääsisi. Ja sitten ilmeisesti hyvällä tuurilla tuolta voisi pistäytyä naapurimaissakin. Taitaa nyt kuitenkin tältä talvelta jäädä, jos pyritän pitää lennot alle 6 tunnin maaliskuun loppuun asti tuon keuhkoveritulpan takia, mutta palaan tähän kanssasi sitten jonain vuonna 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:11

      Gambia on kyllä siinä mielessä helppo talvikohde, että Suomesta sinne tehdään noita edullisia pakettimatkoja ja jo päiväretken turvin pystyy piipahtamaan Senegalissa. Guinea-Bissau olikin sitten hieman haastavampi! Toivottavasti sinulla toipuminen on mennyt hyvin, jään innolla odottamaan kertomuksiasi Saudeista!

      Reply
  • Meri / Syö Matkusta Rakasta
    22.10.2017 at 21:49

    Kiva postaus, koska mullakin on melko pinttynyt mielikuva Gambiasta. Rannat ovat kiistatta upeita, mutta olen pitänyt sitä vähän tylsänä matkakohteena. Halvalla äkkilähdöllä voisin minäkin sinne kuitenkin mielelläni lähteä, oikeastaan jo yksistään noiden rantojen takia. Ja tässähän kävi ilmi, että kyllä siellä saa viikon (ellei toisenkin) erilaisen tekemisen merkeissä kulumaan. 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:10

      No sama pinttynyt mielikuva minullakin oli, mutta päätin lähteä ennakkoluuloistani huolimatta katsomaan Gambian itse. Osa mielikuvista toki piti paikkaansa ja osa kumoutui. Joten ei kun vain halpoja äkkilähtöjä kyttäämään niin kuin minä tein. 🙂 Aurinkoa siellä on kyllä takuuvarmasti, ja nuo upeat rannat!

      Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    23.10.2017 at 05:02

    Tämä postaus tuli hyvään saumaan, kun olen miettinyt ensi talven lomaa juuri Gambiaan. Miestä en ole vielä saanut vakuuttuneeksi kohteesta mutta pyydän lukemaan tämän postauksen 😉 Senegal on ehdottomasti listalla jos tuonne päädyn. Tansanian safareita se ei varmaan voita mutta uskon että näkemisen arvoinen silti.

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:07

      No tämäpäs sattui sitten sopivasti. 🙂 Tosiaan tuo Senegalin safari on kovin pienimuotoinen Tansaniaan ja Keniaan verrattuna, mutta jos on ensimmäistä kertaa menossa Afrikan eläimiä bongailemaan, kyllä se silti varmasti on elämys. Ja hippoja kannattaa käydä Gambia-joella katsomassa!

      Reply
  • Sara
    25.10.2017 at 10:11

    Ihana postaus ja mukavasti ehkä rauhoittaviakin vinkkejä! Lähdin googlettelemaan kyseistä kohdetta, kun melko yllättäen varasimme hiihtolomalle juurikin Gambiaan avokin kanssa matkan. Majoitumme itse CapePointissa, joka käsittääkseni oli rauhallisempaa seutua ja hieman “syrjäisemmällä”. Oliko hinta-taso millainen, kun meilläkin on hotellissamme vain aamiainen ja ruokapaikat onkin siis etsittävä itse ja taksillakin mahdollisesti joutuu siis kulkemaan. 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      31.10.2017 at 20:06

      Kiva kuulla, että postaus sattui sopivaan saumaan! Toivotan teille ihanaa hiihtolomamatkaa – aurinkoa varmasti riittää! 🙂
      Ravintoloiden hinnoista en enää kyllä valitettavasti muista niin tarkasti, mutta ainakin rannalla olevissa pienemmissä ravintoloissa ei paljoa matkakassaa rokottanut illallinen juomineen. Toki hotellien ravintolat veloittavat hieman enemmän, mutta yleisesti mielestäni Gambiassa on varsin edullinen hintataso.

      Reply
  • Terhi
    27.10.2017 at 21:41

    Täytyy lähteä siitä, että maa on todellakin hyvin köyhä, asukkaat olisivat tyhmiä jolleivat he pyrkisi jollain tapaa hyötymään turisteista joita he kuvittelevat äveriäiksi ja toki heidän mittareillaan olemmekin rikkaita. Perheet ovat suuria ja jonkun on perhe elätettävä. Täytyy kuitenkin sanoa, että asukkaat ovat sydämellisin ystävällisiä, eikä minulle sattunut huijareita enkä kuullut muidenkaan valittavan. Päin vastoin meidän oppaamme tinkasi halvemmat hinnat jos hän oli sitä mieltä, että maksoimme liikaa. Kouluun veimme vihkoja, mutta kukaan ei vaatinut meiltä mitään. Perheelle veimme riisiä koska halusimme tutustua johonkin apua tarvitsevaan perheeseen ja Gambiassa on tapana viedä riisiä tuliaisiksi. Veimme mukanamme myös käytettyjä vaatteita ja hyvin kelpasivat. Laitan tähän linkin mikäli joku haluaa lukea minun kokemuksistani. https://fammomatkalla.blogspot.fi/2016/02/gambia.html

    Reply
    • Anna-Katri
      29.10.2017 at 21:40

      Toki aina täytyy nähdä ja ymmärtää tämä tarinan toinen puoli, mutta silti toivoisin, että Gambian rantapojat ryhtyisivät tekemään jotain järkevämpää minibisnestä rannoilla kuin vain juoksennella turistien perässä. Mutta tosiaan kun lähdin tuolta rannalta vähän kauemmaksi, kohtasin aivan erilaisen palan Gambiaa ja esimerkiksi noilla ruokamarkkinoilla kukaan ei hännystellyt tai hätyytellyt minua, päin vastoin sain paljon hymyjä ja kohteliaita tervehdyksiä.
      Ihana kuulla, että teillä on ollut onnistunut matka, ja olette päässeet myös näkemään sen Gambian toisen puolen. Ja jotakin ihan liikahti sisälläni, kun luin että olette vieneet kouluun vihkoja ja riisiä perheelle – pienet teot ovat niin tärkeitä, ja liian usein ne meiltä turisteilta unohtuu lomalla ollessa. Täytyykin lukaista tuo postauksesi!

      Reply
  • Johanna / Fin Nomads
    28.10.2017 at 05:04

    Sun valokuvia on aina ilo katsella, kun ne on niin värikkäitä ja kauniita! 🙂 Gambia vaikuttaa mukavalta matkakohteelta ja on varmaankin yksi “helpoimmista” maista aloittaa Afrikassa reissaaminen, jos kokemusta ei ole ennestään.

    Reply
    • Anna-Katri
      29.10.2017 at 21:37

      Gambiassa oli kyllä varsinkin tuolla markkinoilla sellainen väriloisto, ettei välillä tiennyt mitä kuvata. 😀 Gambia tosiaan on suht helppo ja turvallinen kun vertaa muihin Afrikan maihin, eikä nuo kaupustelijatkaan niin pahoja olleet kun niihin alkujärkytykseltä tottui.

      Reply
  • Emilia/Matkan varrella
    28.10.2017 at 12:33

    Hyviä vinkkejä Gambiaan. Kävimme siellä poikaystäväni kanssa 4 vuotta sitten ja jaan kanssasi fiilikset maasta. Reissu oli ehkä epäonnistunein kaikista tekemistäni matkoista, sisältäen mm elämäni pahimman ruokamyrkytyksen, keskeneräisen hotellihuoneen ja useita, onneksi epäonnistuneita huijausyrityksiä. Olimme tosin silloin 21-vuotiaita ja suht kokemattomia matkailijoita. Tekisin monet asiat eri tavalla jos lähtisin Gambiaan uudelleen.

    Reply
    • Anna-Katri
      29.10.2017 at 21:33

      Oi voi, teille on kyllä sattunut huonoa tuuria matkaan ja harmi, että Gambia näytti teille tällaisen puolen. Toivottavasti seuraava matka sinne olisi toisenlainen, jos siis sinne päätätte vielä matkustaa!

      Reply
  • Bettina
    12.7.2018 at 07:45

    heippa 🙂
    Kivoja nämä sun postaukset. itse olen juuri miettimässä 8päivän senegalin kiertomatkaa ja siihen päälle 7vrk Gambiassa.
    INHOAN ja ahdistun ylikaiken tungettelevista ihmisistä, onkohan Gambia siis minulle ihan väärä paikka ?
    Harmi jos näin on koska olen todella innoissani muuten matkasta mut nyt jäin miettimään että istunko sitten koko Gambian loman hotellihuoneessa kun en halua mennä sinne ulos ihmisten ahdisteltavaksi 🙁 🙁
    Kiitos sulle 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      17.7.2018 at 12:10

      Gambiassa ainakin itse koin nuo päärantojen kaupustelijat turhan innokkaina ja vaikka olen paljon matkustanut ahdistuin aluksi. Onneksi en antanut sen vaikuttaa paikkojen näkemiseen ja lähdin rohkeasti ulos rannoille kävelemään, ja lopulta se ei enää tuntunutkaan niin kuumottavalta. Kävin myös rannoilla iltaisin yksin syömässä jo pimeän tultua. Nuo pääturistirannat ovat se Gambian suurin ongelmakohta, missään muualla Gambiassa liikkuessani (esim. paikallismarkkinoilla) tätä ei ollut. Kannattaa kuitenkin muistaa että nämä kaupustelijat kuitenkin tekevät vain työtään, ja turistin nähdessään he haluavat alkaa tekemään kauppaa ja siinä sivussa ehkä myös tutustua sinuun. Yleensä jämäkkä ei kiitos riitti ja jatkoin matkaa.
      Sanoisinkin, että ehkä tuon 8 päivän Senegalin kiertomatkan aikana pääset jo sen verran sinuiksi Afrikan kulttuuriin, että Gambiaan mennessä et enää niin jännitä tungettelevuutta tai kiinnitä niin paljoa asiaan enää huomiota. 🙂

      Reply

Leave a Reply