Menu

Adalmina’s Adventures

email: info@adalminasadventures.com

Moikka, ja kiva kun olet löytänyt blogiini! Olen Anna-Katri, Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen, seikkailuja janoava soolomatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Matkailu on viimeiset 10 vuotta ollut iso osa elämääni ja seikkailut ovatkin vieneet minut kaikkiin 197 maahan ja seitsemään maanosaan. Minut voikin yhtä hyvin löytää niin bongailemasta pingviinejä Etelämantereella, kokkauskurssilta Toscanassa kuin telttailemasta Sudanin aavikolla.

Adalmina’s Adventures matkablogissa ja sen somekanavissa vien mukaan nojatuolimatkalle sademetsistä surffirannoille ja syrjäkylistä suurkaupunkeihin. Somekanavien kautta voi inspiroitua maailman upeimmista matkakohteista, oppia uutta tuntemattomista paikoista ja sanoa rohkeammin kyllä uusille seikkailuille.

Kanavissani haluan jakaa tarinoita upeiden reissukohteiden rinnalla erityisesti tuntemattomista paikoista, jotka myös ansaitsevat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Pyrin aina haastamaan itseäni ja suhtautumaan avarakatseisen uteliaasti maailmaan, eri maihin, kulttuureihin ja kohtaamisiin. Toivon kanavieni kautta pystyväni lisäämään tietoa ja ymmärrystä eri paikoista sekä kumoamaan ennakkoluuloja – liittyipä ne sitten eri maihin tai naisten soolomatkailuun.

Blogini lisäksi jaan matkajuttuja erityisesti Instagram-tililläni (@adalminasadventures) ja TikTokissa (@adalminasadventures).

Juuri silloin kun ottaa rohkeasti askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle, voi oikeasti löytää jotakin uutta ja merkityksellistä elämäänsä sekä ennen kaikkea kasvaa ihmisenä.

Anna-Katri

Minä matkailijana

Matkailijana olen mukautumiskykyinen seikkailija, joka syttyy erityisesti upeista luontomaisemista ja eläinbongauskohteista, kahjoista roadtripeistä, kerran elämässä -elämyksistä ja paikoista, joilla on tarina. Kohtaamiset paikallisten kanssa ovat minulle myös tärkeitä, ja matkoilla suosin aina mahdollisuuksien mukaan paikallisten omistamia majapaikkoja ja palveluita sekä paikallisoppaita. Vaikka matkailijana onkin aina ulkopuolisena vierailijana maassa, voi silti paikallisten ihmisten avulla päästä tutustumaan heidän kulttuuriinsa ja elämäntapaansa hieman pintaa syvemmältä.

Matkat ovat minulle aina myös matka omaan itseeni, sillä yksin maailmalla reissatessa joutuu aivan eri tavalla kohtaamaan niin uudet asiat kuin omat ajatukset. Mutta juuri nämä matkoihin liittyvät kokemukset ja kohtaamiset sekä niiden esiin nostattamat tunteet haastavat minua positiivisella tavalla ja auttavat minua kehittymään parempaan suuntaan.

Polkuni seikkailijaksi

En kuitenkaan ole aina ollut yhtä avarakatseinen tai rohkea kuin nykyisin.

Nuoruudessa tein perheeni kanssa vain pari lyhyttä matkaa Ruotsiin ja Viroon. Ensimmäisen omatoimisen matkan tein, kun lähdin yliopistoaikana vaihto-opiskelemaan Yhdysvaltojen Dallasiin. Yhdysvalloissa opiskelijakavereitteni kanssa reissatessa huomasin nauttivani matkailusta, ja tuli fiilis, että maailmassa on vaikka mitä hienoja paikkoja ja olen vasta nähnyt pienen palan Yhdysvaltoja. Sen jälkeen reissasin ensin muutamia matkoja silloisen poikaystävän kanssa, mutta eron myötä pakotin itseni lähtemään soolomatkalle Thaimaahan. Tuo matka oli käänteentekevä elämässäni, sillä huomasin yksinmatkailun olevan sanoinkuvaamattoman vapauttavaa ja voimaannuttavaa.

Matkan jälkeen kaivoin pöytälaatikostani esiin bucket listan kohteista, joita olin katsellut vain Avarasta luonnosta. Aiemmin olin ajatellut, etten voisi niihin oikeasti yksin matkustaa, mutta nyt maailma tuntui olevan ihan eri tavalla avoinna minulle. Lista kasvoi entisestään ja pian uskaltauduin rohkeammin reissuun näihin kaukokohteisiin ja yhä erikoisempiin paikkoihin. Matkailusta alkoi muodostua minulle tärkeä osa elämääni ja jonkinlainen oman elämäntapani ja identiteettini kulmakivi.

Vuonna 2016 päätin laittaa elämäni Suomessa pakettiin ja lähteä 10 kuukauden pituiselle maailmanympärimatkalle reissaten kaikkiin niihin unelmakohteisiin, joista olin aina haaveillut. Samalla halusin haastaa itseäni tekemään asioita, joita pelkäsin eniten. Maailmanympärimatka oli ja on edelleen yksi upeimpia kokemuksia elämässäni. Se oli myös suuri matka itseeni, ja Suomeen palattuani huomasin olevani kuin eri ihminen. Matkailusta oli muodostunut tärkeä osa elämääni ja elämäntapaani.

Maailmanympärimatkan aikana myös oivalsin, että elämä on oikeasti tässä ja nyt, ja haluan rakentaa siitä entistä enemmän itseni näköistä. Kipuilin kuitenkin varmaan pari vuotta sen kanssa, että mitä haluan tehdä elämälleni ja miten saan matkailijan joustavan elämäntavan yhdistettyä vielä paremmin arkeeni. Lopulta vuonna 2020 päätin hypätä täysipäiväiseksi yrittäjäksi, mikä nykyisin mahdollistaa minulle läppärityön mistä päin maailmaa tahansa.

Tämän jälkeen asetin itselleni tavoitteeksi vierailla kaikissa maailman maissa Suomen ensimmäisen naisena. Tuon tavoitteen myötä olenkin päässyt seikkailemaan mitä erikoisimmissa kohteissa!

Vastuu matkailijana

Mitä enemmän olen matkaillut, sitä enemmän olen alkanut kiinnittämään huomiota matkailun vastuullisuuteen ja ihmisten eriarvioisuuteen. Sisälläni on syttynyt halu tehdä enemmän hyvää tämän maailman eteen ja myös kanavieni kautta antaa enemmän huomiota niille maille, paikoille, ihmisille tai eläimille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Haluaisinkin tulevaisuudessa käyttää kanaviani entistä enemmän hyvään tarkoitukseen – jo se lämmittää mieltäni, jos pystyn muuttamaan edes yhdenkin ihmisen asennoitumisen johonkin tuntemattomaan maahan tai jopa herättää auttamaan. Se olisi vaikuttamista parhaimmillaan.

Tiedostan myös oman vastuuni matkailijana ja tietynlaisena esimerkkinä seuraajilleni. Haluan koko ajan kasvaa ja oppia olemaan parempi ja vastuullisempi matkailija sekä kannustaa myös seuraajiani tähän. Lisää matkailuperiaatteistani voit lukea täältä.

Onko sinulla kysymyksiä tai kaipaat lisätietoja? Laita sähköpostia info@adalminasadventures.com tai tule seuraamaan seikkailujani Instagramissa: