Kypros – Nikosian helteessä

Pafoksen rannoilta matka kulki vuokra-autolla ensin kohti jylhiä Troodos-vuoria ja sen pieniä vuoristokyliä ennen kuin edessä oli matkan yksi matkan odotetuimpia kohteita. Kyproksen keskiosassa sijaitseva Nikosia on kiinnostava jo siitäkin syystä, että sen vanhan kaupungin keskeltä kulkee Kyproksen kahteen osaan jakava raja-aita. Pohjoispuolella sijaitsee Kyproksen turkkilainen puoli ja etelässä Kreikan puoli, mutta onneksi rajan yli pääsee helposti jalkaisin kulkemaan Nikosiassa ja näin kokemaan kaupungin molemmat osat ja erilaiset kulttuurivivahteet.

Merkityksellinen Nikosia oli kuitenkin meidän matkalle siitä syystä, että YK:n rauhanturvaajat olivat jo 40-vuotta sitten täällä rauhoittamassa saaren pohjois- ja eteläosien välisiä kahinoita, ja näissä maisemissa isäni vietti silloin lähemmäs pari vuotta YK:n tehtävissä. Nyt matkamme tarkoitus olikin löytää Nikosiasta, niin kaupungin Kreikan kuin Turkinkin puoleiselta alueelta vanhoja kujia, tuttuja rakennuksia sekä muistoissa olevia maisemia. Onneksi mukanamme oli muutamia vanhoja valokuvia, joiden avulla aluksi löytämättömiltä tuntuneet paikat löytyivät vanhojen paikallisten ihmisten opastamina . Voin vain kuvitella miltä isästäni tuntui seisoa tismalleen samalla paikalla kuin 40-vuotta sitten, ja katsella millainen Nikosia nykyään onkaan.

Minun silmin kreikan puoleinen Nikosia, ja varsinkin sen vanha kaupunki, vaikutti alkuillasta varsin eläväiseltä paikalta, jossa vanhojen, jo aikansa nähneiden, rakennusten charmi yhdistyi nuorekkaisiin ostoskatuihin ravintoloineen. Syrjemmällä, lähempänä vanhan kaupungin muureja sijaitsevilla pikkukaduilla oli selvästi paikallisten herrojen kantapaikkoja, jossa he istuivat myöhään iltaan pelaamassa seurapelejä ja siemailemassa olutta puiden tai terassivarjojen katveessa. Pikkukujilta pääkadulle Lidrakselle astuessa edessä olikin modernimpi elämänmeno, kun ostoskadun molemmin puolin oleviin ravintoloihin ja baareihin alkoi auringonlaskiessa kerääntyä yhä enemmän ihmisiä nauttimaan pimeyden tuomasta viileydestä muuten paahteisen kaupunkipäivän päätteeksi. Lidras oli ennen kaupungin tärkein läpikulkuväylä, ja nykyisin sen päästä pääsee raja-aseman kautta kävelemään kaupungin turkkilaiselle puolelle.

Turkkilainen puoli vaikutti selvästi uneliaammalta kaupungilta, jonka päivää rytmitti vanhan kaupungin moskeijoiden rukouskutsut. Sokkeloisten pikkikatujen varrella oli hieman rappioituneita rakennuksia, joista osa oli ollut samassa ulkoasussa 40-vuotta sittenkin. Valokuvien perusteella löysimme täsmälleen saman kadunkulman, jossa isäni oli aikanaan useasti kulkenut ja vaikka kauppakujan myymälät olivat vaihtuneet nykyaikaisemmiksi, oli rakennukset muilta osin pysyneet ennallaan. Turkkilaisen puolen kaduilla olikin selvästi kreikkalaista puolta enemmän pieniä merkittömiä liikkeitä, joissa oli myynnissä kaikkea mahdollista matoista piraattipuseroihin ja hopeatarjottimista eksoottisiin hedelmiin. Jollakin tapaa koin, että turkkilainen puoli oli mielenkiintoisempi juuri sen rosoisuuden ja tietynlaisen vanhanaikaisuuden vuoksi. Sen kaduilla olisi voinut helposti vaellella päämäärättömästi vaikka koko päivän, ellei 40 asteen helle olisi pakottanut välillä istahtamaan vilvoittelemaan kotitekoisella limonaadilla ravintoloiden viilentimien alle.

Illalla auringon laskiessa, kun tähystelin näköalatornista yli Nikosian molempien puolien, jäin miettimään, kuinka ehkä joskus tulevaisuudessa mahdollinen Kyproksen yhdistyminen vaikuttaisi näihin kahteen kaupunginosaan. Varmasti paikallisten elämää se helpottaisi, kun raja-aidat poistettaisiin ja paikasta toiseen pääsisi vapaasti kulkemaan – muiden esteiden poistumisesta puhumattakaan – mutta kuinka mahtaakaan käydä näiden kahden varsin erityylisen kaupungin kulttuurille. Seuraisiko turkkilainen puoli Kreikan puoleista esimerkkiä ja kohta sympaattiset pikkupuodit olisi korvattu diskojytkeitä pauhaavilla baareilla ja kansainvälisillä ketjuliikkeillä? Se jää nähtäväksi, ja varmasti vielä joskus tulevaisuudessa tulen katsomaan mitä Nikosialle silloin kuuluukaan.