Azerbaijanin Bakussa vietettyjen helteisten päivien jälkeen halusin nähdä maasta edes pienen palan enemmän ennen kotiin lähtöä. Perinteiset turistikierrokset eivät kuitenkaan houkuttaneet jo ihan aikataulusyistä, sillä minun täytyi ehtiä illalla vielä paluulennolle, ja muutenkin ajatus ison porukan mukana kulkemisesta lähemmäs 40 asteen helteessä ei houkuttanut. Niinpä googlailin kuin hullu konsanaan, metsästäen keinoa käydä kaavailemassani Gobustanin luonnonpuistossa ja nähdä sen erikoiset luolamaalaukset sekä mutatulivuoret. Lopulta päädyin Like a Local Guide -sivustolle, jota en ollut ennen käyttänyt ja hetken pohdittuani päätin luottaa sovellukseen ja bookata sitä kautta itselleni paikallisen oppaan tarjoaman itselleni räätälöidyn privaattiretken. Vähän kyllä mielessä kävi, menivätkö rahani taivaan tuuliin, kun painoin enteriä, ja samalla aloin hieman jännittää, että mikähän tyyppi sieltä oppaaksi sattuikaan, jos siis paikalle sovitusti tulee.
Kohti karuja aavikkomaisemia ja kalliomaalauksia
Mutta huoleni oli turhaa, sillä Vadim kaartoi isolla jeepillään minut sovitusti hakemaan Bakun vanhankaupungin uumenissa sijaitsevasta hotellistani. Hän oli parikymppinen azerbaijanilainen mies, jonka taustat olivat Venäjältä, mutta hän oli koko ikänsä asunut Azerbaijanissa. Vadim oli opiskelija, ja vapaa-ajallaan hän mielellään silloin tällöin näytti turisteille kotimaataan, sillä venäjänkielen lisäksi hän puhui ymmärrettävää englantia. Hyppäsin etupenkille hänen viereensä ja kohta kaarroimmekin Bakun moottoriteiltä kaupungin ulkopuolelle ja yhä autioituvia maisemia kohti. Ohi vilahtivat merestä kohoavat öljynporauskalustot, autiomaan keskelle rakennettujen öljynjalostamokylien ankeat kasarmit sekä sinne tänne sukkuloivat valtavat sähköverkkojen kavalkaadit. Ei eipäilystäkään, että Azerbaijan on öljyvaltio, kun huristimme tietä eteenpäin. Samalla Vadim kertoi olleensa aiemmin töissä öljynporauslautalla sekä osoitteli silloin tällöin maisemasta hädintuskin erottuvien kylien raunioita.
Noin tunnin ajomatka kului nopeasti vaikka karun kuivissa aavikkomaisemia kiviröykkiöineen ei paljon katselemista ollut. Sen sijaan oli kiinnostavaa kuulla paikallisen tarinoita elämästä Azerbaijanissa ja sen muutoksista vuosien mittaan. Lopulta kaarroimme parkkiin Gobustanin kansallispuiston porteille, jonka kallioiden seinämiä koristavat vanhat kivikautiset kalliokaiverrukset. Kaiverruksissa vuorottelivat ihmiset erilaisissa tehtävissään, ja lyhyen museokierroksen päätteeksi tiesin niiden esittävän niin sotilaita, tanssijoita kuin esimerkiksi veneen soutajia. Niiden lisäksi kallionseinämiä koristivat erilaiset eläimet, joista härkä näytti olevan kaikista suosituin. Tämä UNESCOn maailmanperintölistalle kuuluva alue oli kooltaan pieni, mutta kätki sisäänsä hämmästyttävän hyvin säilyneitä kalliokaiverruksia, jotka olivat peräti 5000-20000 vuotta vanhoja. Hieman hiljaiseksi kyllä veti niitä tuijotella luolien seinämien uumenissa, joiden piilopaikat tarjosivat myös sopivasti varjoa keskipäivän porottavalta auringolta. Tosin mieleni teki testailla kallioseinämien kaikua kajauttamalla ilmoille jabbadabbadoot Flintstonesien tyyliin, mutten kehdannut.
Yksi mutakylpy kiitos
Kun olin uskaltautunut vielä näköalapaikalle, leijonalta näyttävän kalliokielekkeen huipulle, josta museokuvan perusteella alkuasukkaat olivat vuosituhansia sitten metsästäneet villihevosia ajamalla ne kielekkeeltä alas, jatkoimme matkaa kohti seuraavaa paikkaa. Asfaltoidulta tieltä kaarrettiin yhä pienemmälle hiekkatielle, ja lopulta kyseessä oli aikamoinen off-road-ralli pomppuineen ja ylös alas kulkevine mäennyppylöineen. Ihan pienellä ladan rämällä tänne ei kyllä kannata suunnata, sillä jeepilläkin tuntui välillä olevan vaikeuksia puskea eteenpäin. Mutta lopulta pääsimme kuin pääsimmekin alueelle, joka on tunnettu mutatulivuoristaan. Täällä maan uumenista nimittäin pulppuaa pintaan vulkaanisen toiminnan seurauksena maaperän pintakerroksia, jotka lämmetessään muuttuvat aikamoiseksi mutavelliksi. Siellä täällä karusta maisemasta kohoilikin minikokoisia tulivuoria, joista pulppusi pintaan tummaa, ehkä hieman laavaltakin näyttävää mutavelliä. En osannut arvatakaan kuinka kiehtovaa niiden tuijottelu voisi olla, kun jännityksellä odotin, mistä seuraavana pulpahtaa jotain pintaan.
Osa mutavuorien suuaukoista oli isompia, jopa kirjaimellisesti miehen mentäviä, sillä pääsin todistamaan paikallisten varttuneempien seikkailijoiden mutakylpyä. Itse tyydyin jättämään kauneushoidot sikseen ja keskittymään mieluummin erikoisten maisemien ihailuun. Vaikka alue itsessään on suhteellisen pieni, on siinä jotain hyvin epätodellista. Välillä eteenpäin katsellessa näyttikin siltä, kuin olisin laskeutunut jonkun toisen planeetan pinnalle. Karun kuivasta maaperästä puski ylöspäin erikoisia pieniä, vähän termiittikeoiltakin vaikuttavia mutapesäkkäitä ja kuivuudesta lohkeilleen kraaterimaisen pinnan päälle oli kasaantunut epämääräisiä mutalampia, jotka heijastivat pinnastaan taivaan pilviä kuin kuvitellen olevansa kuin vesistö konsanaan. Taustalta alkoivat autiomaan karut maisemat, jossa näkyi isompien tulivuorten seinämiä. Kiehtovan kiinnostava, ja ennen kaikkea erikoinen paikka täällä keskellä Azerbaijanin autiomaata!
No Comments