Menu
Matkahetkiä

Botswanalaisen leirintäalueen valoshow

Takana oli useampi viikko telttareissulla Kapkaupungista Nairobiin. Kyseisenä iltana pysähdyimme Botswanaan leirintäalueelle yhdeksi yöksi ennen suuntaamista sivistyksen ulottumattomiin, keskelle Okavango Deltan pieniä suistosaaria.

Edelliset päivät läpi Etelä-Afrikan ja Namibian ryhmän mukana reissatessa olin yöpynyt yksin armeijahenkeä huokuvassa vihreäkankaisessa teltassani. Nyt kuitenkin saan kuulla, että seuraavan yön jakaisin sveitsiläisen tytön kanssa. En jaksa välittää, vaikka toki mieluiten levittäisin tavarani yksin telttaan – tähän mennessä olin jo oppinut pystyttämään ja purkamaan teltan yksin aika näppärästi sekä nukkunut siellä makoisat yöunet Afrikan öisistä äänistä huolimatta.

Illan hämärtyessä pystytämme teltat lerintäalueen meille määrätylle alueelle. Tiedän, ettei liian lähelle puita kannata telttaa asentaa, mutta samalla aukiolle pystytetty telttapaikka on kuin mikro Afrikan aamuauringon myötä. Kiristämme viimeiset tukikepit ja pujahdamme teltan sisään ohuiden makuupussien sisälle. Jostakin kaukaisuudesta kuulen ukonilman lähestyvät äänet, mutta toivon, ettei se yltäisi leirintäalueellemme saakka. Nukahdan syvään uneen, kuten aina luonnon keskellä päivät ja yöt viettäessäni.

Jossakin vaiheessa herään keskellä yötä valtavaan räsähdysääneen. Sitten verkkokalvoilleni piirtyy jättimäinen valoilmiö. Hyppään teltassa istumaan, saman tekee kämppäkaverini, pelokkaalta näyttävä sveitsiläinen. Hän alkaa ulvomaan, että ukonilma vie meidät mennessään aivan kohta, ja samalla telttakankaan läpi näkyy taas koko tienoon valkoiseksi saava salaman välähdys. Jossakin rätisee taas sangen uhkaavasti. Päätämme yhdessä, että kurkkaamme ulos ja katsomme taskulampun avulla onko muilla teltoilla jonkinlainen evakuointitila päällä. Emme näe missään mitään liikettä, koko tanner on muuten pilkkopimeänä sähkökatkon myötä, mutta valtavat salamien valoaallot paljastavat ympärillä olevan lamaantuneelta näyttävän leirintäalueen.

Suljemme teltan sadesuojan vetoketjun. Samalla hetkellä aivan teltan vierestä kajahtaa valtava räjähdyksen ääni, aivan kuin joku olisi iskenyt isolla nuijalla puupalasia säpäleiksi. Koko ympäristö rävähtää valkoiseksi ja hetkellisesti tuntuu siltä kuin sotatanner olisi ottanut vallan tästä botswanalaisesta leirintäalueesta. Emme tiedä mitä tehdä. Telttakaverini panikoi. Lohdutan häntä, että ukkosilma menee varmasti aivan juuri ohi, ja että kurkkaan jälleen kerran ulos mitä tehdä. Mutta edelleenkin koko leirintäalue kylpee hiljaisuudessa, missään ei näy ristinsielua. Sentään läheiset puut eivät näytä olevan tulessa totean itselleni, kämppikselle en uskaltaisi sanoa sitä vitsilläkään tässä tilanteessa.

Kuluu minuutteja, sitten useampi kymmenen, sitten tunti, ehkä toinenkin. Ukonilma vaikuttaa välillä menevän jo ohi, sitten palaavan takaisin. Jossakin vaiheessa olin lopulta nukahtanut.

Kun aamulla leirintäalueen maasto kylpee valossa, paljastuu samalla yöllisten äänien jäljet. Joistakin puista oli lentänyt maahan isoja oksia, ehkä salamien iskettyä voimalla niihin. Onneksi kukaan ei ollut pystyttänyt telttaa näiden puiden katveeseen. Kun kysymme muilta ryhmäläisiltämme, nukkuivatko he todella läpi tämän luonnon pommitusnäytelmät, kaikki telttakerhot myönsivät olleensa valveilla näihin ääniin, mutta eivät olleet uskaltaneet lähteä teltan ulkopuolelle. Oppaat taas totesivat että ukonilmat ovat varsin yleisiä näillä leveyspiireillä eikä viime öisessä ollut mitään erityistä, muuta kuin ehkä kestoltaan se oli normaalia pidempi.

Sitä kuunnellessa en kuitenkaan voinut olla miettimättä, että kuinkahan turvallista lopulta oli kököttää pienessä teltassa luonnon armoilla – ehkä turvallisempaa kuin juoksennella pitkin pihamaata salamia karkuun, mutta puiden kaatumisilta teltta ei kyllä olisi paljoa suojannut… No onneksi uusi päivä valkeni aurinkoisena ja pääsimme jatkamaan matkaa suunnitelman mukaisesti.

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun pioneeri ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 130 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

2 Comments

  • Susanna
    11.12.2019 at 20:19

    Ei varmaan ollut turvallista, ehkä salama iski viereisiin puihin? olen kokenut muutamia rajuja ukkosmyrskyjä Italiassa, pari vuotta sitten Veneton seuduilla myös koko taivas muuttui valkoiseksi salamista ja olin tietysti kävellen noin 2km päässä majoituksesta. Pysähdyin kahvilaan ja odotin että ukonilma laantuisi mutta ei se mennyt ohi. Kerran koin hurrikaanimaisen myrskyn Sisiliassa, ukkonen jyrisi ja puun oksia lenteli kaduille

    Reply
  • Mihin vuodenaikaan tuo oli?
    Meilläkin oli pelottava tilanne Okavango Deltalla. Mokoro-veneellä meloessamme virtahepo syöksyi peräämme kapeassa kanaalissa. Onneksi melojamme oli valppaana ja onneksi lähellä oli risteävä kanaali, johon melojamme meidät nopeasti ohjasi ja käski nousemaan veneestä nopeasti pois. Hän kertoi myöhemmin pelänneensä ihan yhtä paljon kuin me,

    Reply

Leave a Reply