Copan – Maya-raunioita Hondurasissa

El Salvadorista matka jatkui verkkaisesti kohti naapurivaltiota Hondurasia. Poiketen jo aiemmin vierailluista väli-Amerikan maista, Hondurasissa edessä olisi vain muutaman yön pysähdys, ja samalla tässä maassa juhlistaisin vuoden vaihtumista. Alun perin matkustustiedotteita Suomesta käsin lukiessani olin hieman epävarma siitä, mitä Hondurasissa oikein voisikaan tehdä, sillä se on yksi väli-Amerikan köyhimmistä ja kehittymättömimmistä maista, ja ehkäpä juuri näiden tekijöiden vuoksi maa pitää kärkipaikkaa väkivaltatilastoissa. En siis todellakaan tiennyt, juhlisinko vuoden vaihtumista vain hotellihuoneessani kalteri-ikkunoiden takana. Onneksi kuitenkin heti maahan päästessäni maa osoitti ennakko-oletukseni jälleen kerran vääriksi. Copanin rauhallinen kylä Länsi-Hondurasissa sijaitseva Copanin kylä toimii useille matkalaisille tukikohtana Hondurasiin ja sen yhteen hienoimpaan nähtävyyteen, Maya-raunioihin, tutustumisessa. Saapuessani Copaniin, vaikutti kylä heti ensisilmäyksellä sopivan pieneltä ja kylän mukulakivikaduilla sekä palmujen reunustamalla keskusaukiolla kävellessä saatoin rauhassa ihastella eri värisiä kolonialaistyylisiä rakennuksia sekä kaduille pystytettyjä pieniä myyntikojuja, joista pystyi ostamaan niin … Jatka artikkelin Copan – Maya-raunioita Hondurasissa lukemista