Dal-järven taikaa Pohjois-Intiassa

Iltapäivän aurinko levittelee säteitään kevyesti liplattavan järven pintaan. Jo nytkin järvestä heijastuu kuvajaisia ympäröivistä maisemista ja värikkäistä rakennuksista, ja voin vain kuvitella miten maaginen näky voikaan olla täysin tyynellä säällä kun järven pinta on kuin peiliä. Satamassa parveilee kymmeniä valkokaapuisia miehiä värikkäästi maalattujen veneiden ympärillä, osaa veneistä koristavat kauniskuvioiset aurinkoverhot. Otan kenkäni pois jalasta ja askellan varovaisesti kiikkerän veneen nokkaa pitkin sen pehmeälle penkille. Venekuski ottaa sydämenmuotoisen airon käteensä ja alkaa tottuneesti kauhomaan eteenpäin muiden järven ympäristössä veneilevien jatkoksi.

Sinagarin kaupungissa Pohjois-Intiassa sijaitseva Dal-järvi on sykähdyttävän kaunis. En ennen matkaani tänne olisi osannut kuvitellakaan, että Intiasta voisi löytyä jotain tällaista. Ja jos olisin ennen matkaani nähnyt kuvan täältä, en olisi varmastikaan osannut asettaa maisemaa oikealle paikalle kartalla ja siitäkin huolimatta siinä on jotain hämmentävällä tavalla tuttua. Ehkä se muistuttaa minua kaukaisesti Myanmarin Inle-järvestä, jonka ympäristöön järven päälle, aivan kuin täälläkin, paikalliset ovat rakentaneet elämänsä.  Ehkä se muistuttaa tietynlaisella pidättyväisellä tunnelmallaan minua Brunein vedenpäälle rakennetusta hökkelikylästä, josta kuitenkin löytyi kullan kimallusta. Tai ehkä se on sittenkin kaikki se värien ja kuosien loisto, mikä saa minut asettamaan maiseman sittenkin Intiaan – Intia jos mikä on tunnettu värien ilotulituksestaan. Mutta järveä ympäröivät vuoristomaisemat ovat kuitenkin jotain minulle tuntematonta, voisin ehkä kuvitella tällaisia maisemia löytyvän Himalajan toiselta puolelta Nepalista, mutta koska en ole siellä koskaan käynyt, pyrin ikuistamaan tämän järvimaiseman mieleeni juurikin Pohjois-Intialle kuuluvana helmenä.

Vene on lipunut aukealta järvialueelta yhä lähemmäs rantatörmää ja kun luulen veneretken olevan jo päätöksessään, kuski huikkaa että haluaisinko vierailla järven päälle rakennetussa venetalossa. Suurinosa niistä on paikallisten asuinkäytössä, mutta osa on avannut ovensa bed&breakfast -tyylisesti matkailijoille ja osa taas tarjoaa kuisteillaan intialaisia ravintolaherkkuja. Pysähdymme hetkeksi yhden edustalle vain tarkkailemaan muiden matkalaisten Chai-teen nauttimishetkeä. Lopulta päädyn ostamaan kuumuudessa virkistävän juoman järvellä lipuvalta venekauppiaalta, jolla oli paattinsa kyydissä myynnissä kirjaimellisesti sitä sun tätä. Seuraavaksi vene lykitään yhä syvemmälle kaislikkojen uumeniin, ja rakennusten keskellä kulkeva vesikaistale vain kapenee kapenemistaan. Ympärillä näkyy niin apteekkia, vaatekauppaa, barber shopia ja kännykkäkojua. Vastaan melovat lapset vilkuttavat ujosti veneeni ohi lipuessaan, kun taas vanhempi mummo väläyttää harvahampaisen hymynsä ennen kuin kietaisee huivinsa liepeet kasvojensa suojaksi. Toisessa veneessä turisteina olevat intialaiset taas päättävät ikuistaa minut matkakuviensa joukkoon järvimaiseman jatkoksi.

Olen hämilläni kaikesta näkemästäni. Olo on kuin olisin jossakin entisajan sadun kulisseissa, mutta silti jollakin oudolla tavalla tässä hetkessä. Dal-järvi on kuin Intian kätketty helmi, sellainen jonka olemassa oloa ei todellakaan voi uskoa ennen kuin järvellä on käynyt. Kun aurinko alkaa laskemaan vuorijonon taakse, tiedän jo parin päivän kokemuksella, että kohta päivän porottavan auringon jälkeen tilalle tulee Himalajan vuoristoalueen kesäkauden lopun kylmyys ja alan kaivamaan laukustani villapuseroa esille.

* Olen matkalla mukana Goamit Adventuresin kutsumana ja sponsoroimana.