Gorillaperheen jäsenenä

Vedän vaaleanpunaisia puutarhahanskoja käsieni peitoksi ja tarraan niillä läheisestä piikkipensaasta kiinni, jotta en luiskahtaisi rinnettä pitkin ja peittyisi ikuisiksi ajoiksi tiheän kasvillisuuden vangiksi. Pari kertaa kuitenkin humpsahdan sukelluksiin pusikkoon piikkipensaiden revittäväksi, mutta joka kerta opas onneksi onkii minut takaisin polulle. Olen keskellä Ruandan sumuisten vuorten sademetsiä, taivaltamassa tai oikeasti sanottuna raivaamassa tietäni gorillaperheen luokse.

Mutta parin tunnin hikinen taival viidakossa räpiköiden oli kaiken sen arvoista. Kohta yläpuolella olevilta puiden oksilta alkoi kurkkimaan pieniä gorillakasvoja meitä kohti, ennen kuin pari uskalikkoa kulki ohitseni aivan lähietäisyydeltä. Hetken hiljaisuuden aikana luulin gorillalauman jo kadonneen kauas viidakkoon, kunnes aivan vierestäni alkoi kuulumaan valtavaa ryskettä.

Jättiläiskokoinen mustanhopea gorillalauman johtajauros, silver back, rymisteli uhkuen paikalle. Se näytti valtavan kokoiselta lähietäisyydeltä. Mutta ennen kuin ehdin edes säikähtää, oli tämä vakavakasvoinen herra istahtanut vain parin metrin päähän itsestäni. Opas viittoili minulle, että minun tulisi istua alas puunrungon viereen ja odottaa hiljaa paikallani, mitä gorilla aikoo tehdä.

Hetken gorilla istui paikoillaan ja vain tarkkaili mitä minä ja opas oikein puuhasimmekaan hänen kodissaan. Pidätin hengitystäni. Jos gorilla olisi halunnut, olisi se voinut temmata minut kumoon minä hetkenä hyvänsä. Gorillauros kuitenkin katsoi meitä kysyvä ilme kasvoillaan, sen ilmeissä ja eleissä oli jotain inhimillistä, ihmismäistä. Ja kun katseemme kohtasivat, tulvahti kyyneleet silmiini, sillä gorilla vaikutti niin tuntevalta, ymmärtäväiseltä, että häkellyin.

Opas alkoi kommunikoida gorillaurokselle matalasti mörähdellen kertoen gorillakielellä kaiken olevan hyvin. Ja gorilla vastasi takaisin, selvästi rentoutuen. He jatkoivat kommunikointia hetken aikaa ennen kuin gorilla antoi laumansa pienten poikasten tulla luokseen. Hän nosteli poikasia yksitellen syliinsä niitä hellien, enkä voinut kuin ihmetellä kuinka tämä villieläin antoi minun seurata näin lähietäisyydeltä perheen puuhia.

Leikkihetken jälkeen silverback tuli vieläkin lähemmäksi minua, ja jo hetken ajan kertasin mielessäni saamiani oppeja siitä, mitä tehdä, jos gorilla tulee liian lähelle, ja samantien tunsinkin oppaani hyppäävän minun ja gorillan väliin. Mutta selvästikään gorilla ei piitannut minusta vaan vain haki sopivaa mätästä päiväunilleen, ja heittäytyi pitkäkseen nukkumaan aivan kosketusetäisyydelle minusta. Siinä kun tämä mahtava johtajauros kuorsasi jalkojeni juuressa en voinut kuin ihmetellä tätä upeaa eläintä ja unohtumatonta kokemusta keskellä Ruandan sumuisia vuoria.