Matka toteutettu yhteistyössä: Norwegian
Israel ei ollut bucket-listani kärjessä kun kävin siellä ensimmäisen kerran vuonna 2014. Tuolloin suuntasin viikon rantalomalle Eilatiin Punaisenmeren rannalle. Päivät koostuivat aurinkotuolissa löhöilyn ja kauniiden auringonlaskujen ihastelun lisäksi muun muassa purjehdusretkestä Punaisellamerellä ja päivän reissusta naapurimaa Jordanian upeaan kalliokaupunkiin Petraan. Huomasin tuolloin, että perinteinen pakettimatkakohde Eilat tarjosi reissaajalle paljon muutakin kuin hotellikompleksien uima-altaita ja kulttuuririkkaasta Israelista olisi löytynyt vielä niin paljon enemmän nähtävää, että ihan harmitti pysytellä vain maan eteläosassa. Joten olinkin superinnoissani kun syksyllä 2018 minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä tutustumaan Israeliin uudelleen Norwegianin siivin heidän avatessa uuden suoran lentoreitin Helsingistä Tel Aviviin. Tuolla reissulla pääsin näkemään uuden kiehtovan palan Israelia vieraillen niin vanhaa elämää ja uskontoja huokuvassa Jerusalemissa, pysähtyen ihmettelemään Kuolleenmeren maisemia ja taikaa kuin nauttimaan Tel Avivin menevästä elämästä sen surffirannoilla ja kaupunkivilinässä.
Näiden kahden reissun perusteella voin todentotta todeta, että tämä pieni maa kätkee sisäänsä valtavasti nähtävää ja koettavaa matkailijalle, vaikkakin Israel varmasti tulee aina jakamaan maana ja lomakohteena mielipiteitä poliittisten seikkojen vuoksi. Mutta jos keskitytään niihin parhaisiin puoliin, niin tässä tulisi omat 5 kohdevinkkiäni Israelin matkalle:
1. Nauti suurkaupungista ja rantaelämästä Tel Avivissa
Israelin pääkaupunki Tel Aviv on monipuolinen kaupunkikohde, jossa sykkivän suurkaupungin meno sekoittuu rentoon rantaelämään. Tämä n. 3 miljoonan asukkaan metropoli onkin täydellinen lomakohde niille, jotka haluavat yhdistää reissuunsa rantaa ja kaupunkia helposti lyhyessä ajassa. Modernien pilvenpiirtäjien, hulppeiden hotellien ja ostoskatujen vastapainoksi Tel Avivin rantabulevardilla huojuvat palmupuut ja rannan surffishopista pauhaa reggaerytmit. Rantaviivaa täältä löytyy peräti 10 kilometriä, joten tilaa riittää auringonpalvojille, lenkkeilijöille ja surffareille. Tel Aviv on rantansa lisäksi tunnettu villistä yöelämästään, ja todentotta auringon laskiessa meren taa, kaupunki herää eloon aivan uudella tavalla. Tel Aviv on myös israelilaisen ruokakulttuurin mekka, ja kaupunki on pullollaan kiinnostavia ravintoloita, jotka sekoittelevat rohkeasti perinteisen juutalaisen keittiön makuja kansainvälisiin trendeihin.
Vinkki: Osallistu Carmel Marketin alueella järjestettävälle food tourille ja pääse maistelemaan autenttisia israelilaisia makuja sekä samalla kokemaan markkina-alueen kuhina.
2. Koe vanhaa ja uutta Jerusalemissa
Maailman vanhimpiin kaupunkeihin kuuluva Jerusalem on kiehtova sekoitus mennyttä aikaa ja historiaa sekä nykyisyyden tuomia muutoksia. Jerusalemin keskusta on pullollaan trendikkäitä ravintoloita ja kahviloita ja esimerkiksi perinteinen Machne Yehuda -markkina-alue on osittain muuntautunut hipstermäiseksi ruokakeitaaksi pienine viinibaareineen ja tapas-henkisine ravintoloineen. Kuitenkin kun keskustan alueelta siirtyy Jerusalemin vanhaan kaupunkiin, aistii heti, että sen kujilla tunnelma on kuin pysähtynyt menneeseen aikaan. Via Dolorosaa pitkin kulkevat hengellisiä lauluja laulavat kristityt ja Itkumuurilla juutalaisilla on käynnissä omat uskonnolliset seremoniat. Jerusalemin upeimmat näköalat löytyvät Öljymäeltä, josta avautuu panorama näkymä koko kaupungin ylle. Lisäksi ympäristössä on monia historiallisia nähtävyyksiä, joihin liittyy uskonnollista symboliikkaa.
Vinkki: Yövy Jerusalemin keskustassa esimerkiksi pienessä putiikkimaisessa Arthur Hotellissa, jonka ympäristön pieniltä kävelykaduilta löytyy lukuisia baareja ja ravintoloita, sekä hyvällä tuurilla myös kadulle pystytetty keskiyön keikkapaikka paikallisen bändin vetämänä.
3. Ihmettele Kuolleenmeren eksotiikkaa
Kuollutmeri on yksi maailman erikoisemmista järvistä. Nimittäin se sijaitsee 400 metriä merenpinnan alapuolella, ollen näin maailman matalin kohta. Lisäksi tämä vuosi vuodelta haihtumisen vuoksi pienenevä suolajärven on ennustettu muuttuvan pelkäksi suola-aavikoksi vuoteen 2050 mennessä. Korkeasta suolapitoituudestaan johtuen järvessä ei ole elämää, mutta sen sijaan korkea suolapitoituus takaa, että vedessä kelluu takuulla siellä polskiessa. Veden suola- ja mineraalikoostumuksella sanotaan olevan lukuisia terveysvaikutuksia, ja jopa itse Kleopatran kerrotaan ottaneen kauneuskylpyjä tässä järvessä. Järven ympäristössä onkin muutamia terveyskylpylöitä ja sinne matkustetaan hakemaan apua moniin terveysongelmiin.
Vinkki: Paras ajankohta Kuolleenmeren kokemiseen on alkuilta ennen auringonlaskua. Silloin suurimmat turistimassat ovat jo lähteneet alueella ja järvessä saa kellua suhteellisen rauhassa omissa oloissaan.
4. Nauti Eilatin lomatunnelmasta
Punaisenmeren rannalla sijaitseva Eilat on ollut vuosikymmeniä pakettimatkojen kuningaskohde, joka on kuin nykyaikainen itämainen keidas hotellikomplekseineen, vehreine palmupuineen ja turkoosin sävyisine merivesineen ympärillä avautuvien karujen aavikkomaisemien vastapainoksi. Punaisenmeren merenalaisen maailman sanotaan olevan upea paikka snorkaus- tai sukellusretkelle ja lisäksi muutkin aktiviteetit merellä houkuttelevat irtautumaan aurinkotuolista vaikka päiväpurjehduksen muodossa. Suojaisaan lahden poukamaan rakennettu Eilat on vain kivenheiton päässä Jordanian Aqabasta, ja lisäksi Egyptin rajallekin on vain muutama kilometri matkaa Eilatista, joten seikkailun janoinen matkailija pääsee Eilatista käsin helposti yhdistämään lomaansa myös naapurimaiden kulttuurihistoriallisia kohteita.
Vinkki: Mitä jos Eilatin pakettimatkan sijaan nappaat lennot Tel Aviviin ja teet viikon omatoimisen kiertomatkan Israelissa. Tel Avivista Eilatiin pääsee helposti esimerkiksi shuttle-bussilla n. 4 tunnissa tai perinteisemmällä bussilla n. 5-6 tunnissa.
5. Lähde seikkailuun aavikolle
Israelin pinta-alasta noin puolet on Negevin autiomaata. Laajaan aavikkojen ja kalliovuorten käsittämään alueeseen pääsee tutustumaan monin eri tavoin vaikkapa kameliratsastusretkellä tai jeeppisafarilla. Myös retki aavikolle yöaikaan ihastelemaan yllä säkenöivää tähtitaivasta on elämys, jota ei varmasti unohda. Lisäksi Masadan linnoitusvuoren sanotaan olevan yksi Israelin vaikuttavimpia nähtävyyksiä, eikä kohde taida olla suotta Unescon maailmanperintökohdelistalla.
Vinkki: Sopivia päiväretkiä löytää helposti esimerkiksi Tourist Israel -sivuilta tai Getyourguide.fi sivuilta
9 Comments
Christa /Traveldreamer
26.5.2019 at 14:22Olin Israelissa kolmen viikon rippileirillä 90-luvulla. Majoituimme kibbutsilla Genesaretin järven rannalla ja kiersimme käytännössä koko maan tuon kolmen viikon aikana. Siellä oli kyllä todellakin paljon nähtävää. Me myös yövyimme beduiiniteltoissa autiomaassa. Olisi kiva mennä uudelleen näin vuosien jälkeen. Näyttää tosi kivalta näiden kuvien perusteella.
Mirka Hannele / Reason for Season
26.5.2019 at 15:58Hassua, että en ole koskaan käynyt Israelissa. Siellä olisi monessakin mielessä paljon kiehtovia ja mielenkiintoisia asioita/paikkoja. Eikä näytä kyllä ollenkaan hassummalta näiden sun kuvien perusteellakaan. Kyllä tämä reissu vielä joskus tulee toteutettua :P.
Jaakko / lomalla viimeinkin
26.5.2019 at 16:32Tel Aviv, Kuollut meri ja ruokakulttuuri kiinnostaa Israelissa ja nyt tosiaan kun on nuo Norskin lennotkin sinne niin kohde kiinnostaa. Jossain vaiheessa to do listalla ?
Pirkko / Meriharakka
28.5.2019 at 13:09Eilatissa on tullut käytyä kahdestikin, se kun oli aikoinaan ainakin ihan hyvä perhelomakohde ja tapasimme tehdä muutaman reissun siskoni ja hänen silloin muutaman alle 7-vuotiaan lapsen kanssa. Toisella kertaa teimme, vain me, myös pitkän päiväretken Jerusalemiin ja Kuolleella merelläkin kävimme. 6-vuotias oli innossaan siitä, että meressä voi vaikka maata ja lukea Aku Ankkaa. Tel Aviv on kokematta eikä taida nyt ihan hetimmiten päästä Listamme kärkeen, sillä “pelkkä” uusi kaupunki ei innosta riittävästi 🙂
Karoliina
28.5.2019 at 15:42Kiva postaus ja upeita kuvia! Tämä ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta pohdein, olisiko sinulla antaa jotain vinkkiä siitä, miten kannattaa käydä yksin uimassa ulkomailla? Olen menossa Balille heinäkuussa ja toiveissa olisi käydä esim. vesiputouksessa tai rannalla uimassa, mutta jäin miettimään, mihin voin jättää repun/kameran siksi ajaksi kun uin? Onko turvallista esimerkiksi pyytää jotakuta ystävällisen näköistä turistia vahtimaan reppua sillä välin, vai mitenköhän siinä kannattaisi toimia? 🙂
Terhi
29.5.2019 at 09:56Minä jouduin Israeliin aikoinani puolivahingossa, Baltic Air perui lentonsa Beirutiin ja ehdotti Tel Avivia tilalle. Hienointa Tel Avivissa oli mahtava ranta keskellä kaupunkia. Jerusalem ja Kuollut meri ovat tietysti myös paikkoja jotka oli kiva nähdä once in the lifetime.
INDIVUE
29.5.2019 at 12:25Mainio postaus. Nämä kuvat saivat minut kiinnostumaan Israelista matkakohteena. Kuollut meri ja Israelin keittiö ovat nyt To Experience -listallani. Hyvä myöskin tietää, että Norwegian lentää Israeliin, sillä olen pääsääntöisesti ollut tyytyväinen heidän palveluihinsa.
Israelin keittiö onkin jo ehtinyt vuosien mittaan tulla hieman tutuksi Goan matkoilla, sillä lukuisien israelilaisten turistien vuoksi useat paikalliset ravintolat Pohjois-Goassa pitivät listallaan myös israelilaisia vaihtoehtoja.
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi
1.6.2019 at 07:16Upeita kuvia jälkeen kerran! Tel Aviv tai Israel ei koskaan oo kiinnostanut kovinkaan paljoa, mutta tätä postausta lukiessa ja kuvia katsoessa tuli sellainen fiilis, että hitto miksei? Lennän lähes aina Norweigianilla, joten siitäkin plussaa että heidän siivin tuonne pääsee nykyisin.
Kim da Costa
30.8.2023 at 08:32Ihana postaus ja kauniit kuvat. Itse olen käynyt Israelissa noin 15 kertaa, eikä sekään riitä.
Tel Aviv on ehdoton suosikki. Ja, kuten mainitsit: ruoka Israelissa on aivan huippua!