Kouluvierailulla Guinea-Bissaussa

Ennen auringonnousua hyppäsin jeepin kyytiin ja aloitin lähes koko päivän matkan Gambiasta Senegalin poikki kohti Guinea-Bissauta – maahan, jossa harva turisti on vieraillut, ja jonka köyhyystaso sekä lähihistoria tekevät siitä hieman erilaisen maan verrattuna Gambiaan tai Senegaliin. Senegalin ja Guinea-Bissaun rajalla edessä oli loputtomalta tuntuneet viranomaisselvittelyt siitä, että pääsisinkö kuljettajani kanssa gambialaisella autolla rajan yli. Tullimaksut kun vaihtelivat päivästä ja virkailijasta toiseen. Tietenkin minut nähdessään hinta autolle moninkertaistui, niinpä päätimme jättää auton parkkiin rajalle ja suunnata kävellen Guinea-Bissauhun. Jo viisumin saaminen maahan oli ollut operaatio sinänsä, mutta onneksi se minulla oli jo etukäteen hankittuna.

Guinea-Bissaun puolella kulkupeliksi valikoitui paikallinen minibussin ja taksin risteytys, jonka kiikkerille takapenkeille kiipesin tavaroideni kanssa. Olin nimittäin Suomesta asti tuonut mukanani lifestyle-blogini takana olevan Anna-lehden lahjoittamia koulutarvikkeita, jotka pääsisin kohta jakamaan eteenpäin niitä tarvitseville. Kun lopulta pitkän matkan jälkeen pinosin São Domingos kylän pienessä koulussa rehtorin huoneen pöydälle kasan vihkoja, kyniä, palapelejä ja muita koulutarvikkeita, huomasin opettajien ilmeistä, että lahjani merkitsivät heille varmasti enemmän kuin mitä olin osannut etukäteen kuvitellakaan.

Yhteisen kielen puutteessa rehtorin portugalinkieliset kiitossanat käännettiin ensin mandinkankielelle ja siitä sitten vielä edelleen minulle englanniksi. “Kiitos, olemme äärettömän kiitollisia ja otettuja, että joku matkustaa tänne asti ja lahjoittaa koulullemme tärkeitä tavaroita. Meillä ei ole koskaan käynyt ketään ulkomaalaista vierailijaa, eikä varsinkaan lahjoituksien kanssa. Vaikka tavarat eivät kaikille niitä tarvitseville lapsille riitä, on näistä apua ja yhteistä iloa koko koululle.”

Kun hetken päästä siirryimme yhteen luokkahuoneeseen jakamaan pienille koululaisille uusia vihkoja ja kyniä, en meinannut liikuttumiseltani saada sanoja suustani. Lasten ilo ja riemu oli niin pyyteetöntä, niin aitoa, että sen nähdessään unohtaa hetkeksi kaiken muun ympärillä olevan.

Nämä lapset ovatkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että he ovat päässeet kouluun – kaikille lapsille Guinea-Bissaussa, tuossa yhdessä Afrikan köyhimmistä maista, se ei ole mikään itsestäänselvyys. Planin mukaan Guinea-Bissaussa, joka neljäs lapsi ei rekisteröidy kouluun ja vain alle seitsemän prosenttia lapsista pääsee varhaiskasvatuksen piiriin. Varsinkin maaseuduilla lapsia tarvitaan apuna työnteossa, ja kouluun saattaakin päästä vain osa perheen lapsista. Lisäksi osa koulunsa aloittanut ei välttämättä suorita sitä loppuun, kun perhe tarvitsee lasta muualla. Tämän pääsin valitettavasti myös todistamaan vain hetki kouluvierailun jälkeen, kun vierailin läheisen maaseutukylän perheen luona. 17 lapsisen perheen 7 lasta oli kotona, vaikka viereisessä koulussa oli opetus juuri käynnissä.