Maailmanympärimatkalle lähtiessäni pyrin ottamaan itselleni asenteen, että kaikkea tulee elämässä kokeilla ainakin kerran. Peloista huolimatta. Niinpä olin jo ennen reissuun lähtöä päättänyt, että tulen tekemään tämän matkan aikana myös jotakin hurjaa, jotakin sellaista mitä en kuvitellut koskaan uskaltavani tehdä. Yksi sellainen ultimate pelko itselleni oli ehdottomasti laskuvarjohyppy – kuka nyt haluaisi vapaaehtoisesti hypätä liikkuvasta koneesta tuhansien metrien korkeudesta?!
Mutta niin vain löysin itseni Uudessa Seelannissa kiinnitettynä valjailla kiinni ventovieraaseen mieheen ja roikkuvani puoliksi ulkona pienestä lentokoneesta. Tuolla hetkellä mieleni taisi luulla, että olen vähintäänkin kuollut – tai ainakin pelko oli lamaannuttanut ajatukseni tyystin. En ole varmaan ikinä pelännyt elämässäni niin paljon kuin juuri tuolla hetkellä. Mies huusi “one-two-three”, ennen kuin kiepautti meidät lentokoneesta ulos.
Vapaapudotuksesta ensimmäiset pari sekunttia olivat pahimmat. Kroppani ei tainnut tietää olenko kuollut vai elossa, aivot menivät samantien jonkinlaiseen shokkitilaan. Olinhan yhtäkkiä laittanut itseni putoamaan lentokoneesta kohti maanpintaa lähes 300 km/h nopeudella 16 000 jalan korkeudelta. Kun selvisin alkujärkytyksestä ja tajunta alkoi palautua pääkoppaan, näin alapuolella maisemien siintävän jossakin kaukaisuudessa. Opas koputti olkapäihini, että olisi aika avata kädet sivuille. Ilmavirta tuntui kovalta vasten kasvoja, estäen hengittämisen suun kautta. Silmien auki pitäminen tuntui vaikealta. Käteni väpättivät. Mutta kun valokuvaaja lehahti samalle korkeudelle ja otti käsistäni kiinni, tuntui olo jollakin hullulla tavalla normalisoitumavan.
Tein kuvaajan opastamana liikkeitä käsilläni, ja unohdin olevani kokoajan putoamassa alaspäin. Jossakin vaiheessa kuvaaja ja opas huusivat ja viittiloivat minulle että minun tulee päästää kuvaajasta irti. Ja heti! En halunnut. Pidin tiukasti kiinni kuvaajan käsivarresta. Hänen läsnäolo tuntui oudolla tavalla turvallisemmalta kuin olla vain yhteen pieneen mieheen köytettynä yläilmoissa. Kuvaaja kuitenkin sai nykäistyä itsensä irti ja saatoin yrittää huutaa hänen peräänsä epätoivoisesti “Don’t go”. Pian kuitenkin laskuvarjo nykäistiin auki ja sain onneksi muuta ajateltavaa kuin lentävän valokuvaajan perään haikailun.
Voit lukea lisää ja katsoa videon laskuvarjohypystäni tästä postauksesta.
No Comments