Menu
Matkainspiraatio

Maat, joissa en ole käynyt (vielä)

Kesäreissullani ollessa sain Instragramin kautta seuraajaltani toiveen, että listaisin ylös maita, joissa en ole vielä käynyt. Päätinkin tarttua tähän herkulliseen aiheeseen nyt samalla kun mietin mihin haluaisinkaan seuraavaksi matkustaa ja teen pientä kartoitusta niiden kohteiden osalta, joissa en ole vielä käynyt. Mikään salaisuushan se ei ole, että haluan elämäni aikana vierailla kaikissa maailman maissa. YK:n jäsenvaltioina on tällä hetkellä yhteensä 193 maata, mutta niiden lisäksi maiden listalle lasketaan usein myös Kosovo, Taiwan ja Vatikaani, jotka eivät syystä tai toisesta ole (vielä) tunnustettuja YK:n jäseniä. Myös YK:n tarkkailijajäsenenä oleva Palestiina on nostettu usein myös näille listoille. Nämä kaikki yhteen laskettuna maita olisi yhteensä 197.

Tällä hetkellä olen reissannut yhteensä 128/197 maassa, joten jäljellä olevissa 69 maassa riittää vielä matkailtavaa vaikka kuinka. Osa niistä on toki iisimpiä matkakohteita, osa taas vaatii vähän enemmän järjestelyjä, jotta niihin voi turvallisesti matkustaa (varsinkin yksin naisena). Tässäpä siis listaus maanosittain maista, joissa en ole vielä käynyt ja pientä katsausta siitä, kuinka helppoa niihin olisi tällä hetkellä matkustaa:

Eurooppa

Euroopan maista olen käynyt kaikissa muissa maissa paitsi pikkuvaltioissa Andorrassa ja San Marinossa. Näissä molemmissa voisi käydä varsin helposti – Andorrassa Barcelonan loman yhteydessä ja San Marinossa osana Italian reissua.

Käytyjä maita ovat: Albania, Armenia, Azerbaijan, Belgia, Bosnia-Hertsegovina, Bulgaria, Espanja, Georgia, Hollanti, Irlanti, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kosovo, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Makedonia, Malta, Monaco, Moldova, Montenegro, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Serbia, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekki, Turkki, Ukraina, Unkari, Valko-Venäjä, Vatikaani, Viro.

Aasia

Aasian maista jäljellä on vielä seuraavat 11 maata: Afganistan, Bahrain, Iran, Irak, Kuwait, Libanon, Pakistan, Saudi Arabia, Syyria, Turkmenistan ja Yemen. Näistä maista helpoimpia kohteita ovat Libanon, Turkmenistan ja Iran, keskivertoja Bahrain, Kuwait ja Pakistan. Haastavia sitten löytyy useampia – joko maan turvallisuustilanteesta tai viisumikäytännöistä johtuen reissu Afganistaniin, Irakiin, Saudi Arabiaan, Syyriaan ja Yemeniin vaatii vähän muutakin järjestelyä kuin perus rantalomalle suunnatessa.

Käytyjä maita ovat: Arabiemiraatit, Bangladesh, Bhutan, Brunei, Etelä-Korea, Filippiinit, Laos, Indonesia, Intia, Israel, Itä-Timor, Japani, Jordania, Kambodza, Kazakhstan, Kiina, Kirgisia, Malediivit, Malesia, Mongolia, Myanmar, Nepal, Oman, Pohjois-Korea, Qatar, Singapore, Sri Lanka,  Tadzikistan, Taiwan, Thaimaa, Uzbekistan, Venäjä, Vietnam.

Pohjois-Amerikka

Pohjois-Amerikasta valloittamatta on niinkin yleinen reissukohde kuin Kanada, mutta lisäksi Karibialla on vielä useita kohteita, joissa en ole vieraillut. Näitä ovat Kuuba, Dominica, Dominikaaninen tasavalta, Jamaica, Saint Kitts & Nevis, Saint Vincent & Grenadines sekä Trinidad & Tobago. Kanadaan tosiaan voisin mennä koska tahansa, sen sijaan Karibian pikkusaaret ovat vähän haastavampia toteuttaa. Ehkä risteilyn turvin pienemmillä saarilla olisi helpoin vierailla, mutta joka tapauksessa reissu tänne vaatisi ainakin aikaa ja rahaa, sekä enemmän suunnittelua reittivaihtoehtojen osalta.

Vierailtuja Pohjois-Amerikan maita ovat: Antigua & Barbuda, Bahama, Barbados, Belize, Costa Rica, El Salvador, Grenada, Guatemala, Haiti, Honduras, Meksiko, Nicaragua, Panama, Saint Lucia ja Yhdysvallat.

Etelä-Amerikka

Etelä-Amerikan osalta listalta puuttuu enää kolme maata, joita ovat Guyana, Suriname ja Venezuela. Näihin kaikkiin minulla oli jo reissusuunnitelmat olemassa, mutta Venezuelan tilanne sotki kuvioita. Nyt odottelen, mihin suuntaan poliittinen tilanne ja maan kohdannut kriisi kehittyy ennen kun otan suunnitelmat taas työn alle.

Käytyjä kohteita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Kolumbia, Paraguay, Peru ja Uruguya.

Afrikka

Vaikka Afrikassa olen jonkin verran reissannut, on käymättömiä maita vielä jäljellä vaikka kuinka, yhteensä 34. Käymättömiä maita ovat: Algeria, Angola, Benin, Burkina, Burundi, Cameroon, Cape Verde, Keski-Afrikan tasavalta , Chad, Comoros, Kongo, Kongon demokraattinen tasavalta, Djibouti, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Etiopia, Gabon, Ghana, Guinea, Norsunluurannikko, Liberia, Libya, Mali, Mauritania, Mauritius, Niger, Nigeria, Sao Tome & Principe, Sierra Leone, Somalia, Etelä-Sudan, Sudan, Togo sekä Tunisia.

Afrikka tuntuukin ehdottomasti kaikista haastavimmilta maanosalta, sillä maita on useita ja moneen niistä reissaaminen on työn ja tuskan takana, saati sitten tällä hetkellä turvallisuustilanteesta johtuen lähes mahdotonta, ellei halua asettaa itseään alttiiksi riskeille. Haavena minulla on jossakin vaiheessa toteuttaa reissu Gibraltarilta Kapkaupunkiin, jonka aikana pääsin vierailemaan useissa länsirannikon maissa. Lisäksi reissu Pohjois-Afrikkaan kiinnostelisi jo lähiaikoina.

Käytyjä Afrikan maita ovat: Botswana, Etelä-Afrikka, Egypti, Gambia, Guinea-Bissau, Kenia, Lesotho, Madagaskar, Malawi, Marokko, Mozambik, Namibia, Ruanda, Sambia, Senegal, Seychellit, Swazimaa, Tansania, Uganda, Zimbabwe

Australia ja Oseania

Oseaniasta käymättä minulla on useita pieniä saarivaltioita yhteensä 10. Näitä ovat Kiribati, Marshallin saaret, Micronesia, Nauru, Palau, Samoa, Solomonsaaret, Tonga, Tuvalu ja Vanuatu. Näille saarille reissaaminen vaatisi paljon aikaa ja myös rahaa, joten aivan lähitulevaisuudessa minulla ei ole suunnitelmissa reissua Oseaniaan. Mutta ehkäpä jossakin vaiheessa elämää tulee hetki, kun loma palmun alla paratiisisaarella alkaakin tuntua hyvältä reissuvaihtoehdolta.

Käytyjä Oseanian maita ovat:  Australia, Fidzi, Papua-Uusi-Guinea, Ranskan Polynesia sekä Uusi-Seelanti


Mihin näistä käymättömistä maista minun kannattaisi seuraavaksi suunnata? Suosituksia otetaan vastaan! 🙂

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun pioneeri ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 130 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

28 Comments

  • Terhi
    22.9.2019 at 15:38

    Tuo maitten keräily on ihan hauska harrastus, mutta henkeään ei toki kannata vaarantaa joten ehkä kaikkia maita ei vaan pysty bongaamaan.

    Reply
  • Jaakko / lomalla viimeinkin
    22.9.2019 at 16:45

    Mielenkiintoinen listaus lukea ja tsemppiä tavoitteesi täyttämiseen. Tosiaan on tiettyjä maita, joihin matkustaminen ei innosta huonon turvallisuuden ja suuren vaivannäön takia itseä.

    Reply
    • Emmm
      23.9.2019 at 10:12

      Itsekkin haluan nähdä mahdollisimman monta maata ennen kun menen multiin ja usein valitsen uuden kohteen kun lähden reissulle. Mutten sitä oikeen ymmärrä onko se sitten niin tärkeää saada niitä maita täyteen että viettää muutaman yön yhdessä kohteessa ja heti lentokentälle uuteen kohteeseen? Eihän siinä ehdi paljoa maata näkemään🤔 Näytti jotenkin viime reissusi että ainut tarkoitus oli vaan saada mahdollisimman monta uutta maata. Et sinä paljoa kyllä Japania tutkinut taikka vaikka Etelä Koreaa.

      Reply
  • Timo
    22.9.2019 at 17:52

    Kunnioitettava lista jo käytynä! ^_^
    Ehdotuksena tuo, joka meillä tuli pääsiäisenä hoidettuahelppona päiväreissuna Barcelonasta bussilla: https://blog.kytta.net/2019/05/andorra.html (toki listalle jäi vielä kiertää aluetta ajan kanssa omalla autolla, kun tuossa näki vain keskustan ja maantien sinne-takaisin)

    Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    22.9.2019 at 18:18

    Suosittelen Kanadaa! Sieltä löytyy upeita luontokohteita sekä kivoja kaupunkeja. Tein muutama vuosi sitten reissun Kanadan Kalliovuorille ja ne maisemat olivat aivan huikeita. Reissu päättyi Vancouveriin, josta tykkäsin myös kovasti. Joskus olisi kiva päästä koluamaan itärannikkoa.

    Reply
  • Katja/jumalainenseikkailu
    22.9.2019 at 18:55

    Luen blogiasi säännöllisesti, vaikka matkustustyylimme on aivan erilainen ja se syykin, miksi matkustamme. En suoraan sanottuna oikein ymmärrä maiden keräilyä – mitä monet muut bloggaajat taas ihailevat – ja olisikin hauska lukea juttu siitä, miksi haluat käydä kaikissa maailman maissa. Olen miettinyt, muistaako sitä edes, miltä jokin maa tuntui tai näytti, kun käy niin monessa kohteessa? Tuleeko sinulle koskaan mistään maasta sellaista oloa, että tänne haluaisin palata, tai viekö jokin maa yöunet, koska sitä kaipaa niin paljon? T. Utelias.

    Reply
    • Petteri
      23.9.2019 at 16:04

      Pakko kommentoida vähän tuota maiden keräilyä. Itseni voi varmasti myös laske maakeräilijäksi kun kasassa on 138 maata. Tämä ei siis todellakaan tarkoita ettenkö palaisi myös vanhoihin tuttuihin maihin. Omalla kohdalla noin joka toinen reissu on johonkin maahan jossa on tullut jo käytyä yhden tai useamman kerran aikaisemmin, mutta pyrkimyksenä on että joka toinen olisi johonkin uuteen maahan. Tämä ei sen takia että voisi laittaa tick in the box ja siirtyä seuraavaan. Syy on siinä että itse saan huomattavasti enemmän fiiliksiä kun pääsen uuteen maahan kuin vanhaan tuttuun. Jos matkustan tuttuun maahan niin pyrin myös silloin käymään uusissa paikoissa.
      Vaikka tuossa erikseen kirjoitin kuinka muutamat Karibian saaret, Bahrain ja Kuwait ovat olleet itselleni tylsiä kohteita niin en vaihtaisi niitäkään kokemuksia vaikka neljänteen visiittiin Amsterdamissa, Prahassa tai Singaporessa. Jokainen maa on tarjonnut jotakin ainutlaatuista ja vain harva paikka on itselleni niin kiinnostava, että haluisin palata sinne yli kolme kertaa. Toki osa maista on niin isoja että niihin pitääkin palata useamman kerran ennen kuin voi sanoa että on todella tutustunut niihin. Itse olen mm. ollut Meksikossa viisi kertaa ja vielä olis tarkoitus käydä useampi kerta lisää.
      Onko sellaisia maita joihin haluaisin palata uudestaan? Toki, todella monta. Maita joihin on tullut palattua useamman kerran ovat edellä mainitun Meksikon lisäksi Italia, Espanja, Albania, Kroatia, Vietnam, Kambodia, Japani. Maita joissa olen käynyt vain kerran mutta haluan palata ovat mm. Iran, Bhutan, Vanuatu, Kolumbia, Papua Uusi Guinea, Georgia, Kazakstan. Kaikkiin näihin on se syy että on paljon paikkoja joissa en ole vielä kyseisessä maassa käynyt. Sitten on maita jotka ovat olleet aivan huikeita matkailumaita ja kokemuksia, mutta minulla ei varsinaisesti ole välitöntä hinkua takaisin, koska koen että tein ja koin lähes kaiken minkä halusinkin (Turkmenistan, Pohjois-Korea, Jordania, Uzbekistan, Oman, Guatemala, Senegal, Djibouti, Sudan). Ja sitten on läjä maita jotka oli ihan kivoja ja ne on nähty eikä tarvitse mennä uudestaan (Guinea-Bissau, suurin osa Karibiaa, Bahrain, Kuwait, Laos, Saksa, Brunei…). Jos kysymys on että onko sellaisia paikkoja joihin haluisin takaisin vaikka ei menisi yhteenkään uuteen paikkaan tai kaupunkiin niin se onkin haastavampi kysymys. Minulla tulee ainakin kolme maata mieleen jonne voisin mennä takaisin ilman että menisin minnekään uuteen paikkaan: Iran, Japani ja Georgia

      Reply
  • Reissu-Jani
    22.9.2019 at 19:08

    Voisin suositella Libanonia, jossa kävin viikko sitten. Blogissani on nyt luettavissa kohteesta. Helsingistä nopea lentoyhteys Belgradin kautta. Viikossa ehtii näkemään koko maan ja nykyään on turvallista mennä myös Syyriaan – tie Damaskokseen on auki (tosin vedettävät kovia hinta viisumeista)..
    Aasia kohteista olit sanonut että Turkmenistan on helppo — sanoisin että se on aika “keskivaikea”, koska viisumisäännöt ovat tiukat eikä sinne pääse omatoimisesti. Toki opas ei seuraa sinua kokoajan – ja saat kulkea esim. Ashgabatissa vapaasti (tosin ei siellä ketään ollut missään).

    Reply
  • Piyya
    22.9.2019 at 20:58

    Kunnioitettava lista maita käytynä. Tosiaan, joitain hyvin helppoja sinulle vielä käymättä, mutta kuten jokainen sanoo ja ajattelee turvallisuus edellä, henkeään ei kannata riskeerata.
    Inspiraationa toimit kyllä niin monelle !

    Reply
  • JH
    22.9.2019 at 22:16

    Irakin kurdialueelle pääsee ilman viisumia, jos lentää esim. Erbiliin.

    Reply
    • Sini
      25.9.2019 at 19:54

      Juuri samasta olin kommentoimassa. Pohjois-Irakin Kurdistan on ihan oma mestansa ja itse olen sinne suunnitellut reissua.

      Reply
  • Soile
    22.9.2019 at 22:29

    Ehdottomasti Libanon! Mielenkiintoinen maa missä paljon historiaa ja todella hyvää ruokaa 🙂
    Ja tänne Saudeihinkin pitäisi vuoden loppuun mennessä päästä helpommin, turisti viisumia on jo lupailtu. Ja jo ennen sitäkin pääsee, kunhan osallistuu tiettyyn tapahtumiin (mm viime vuonna Formula E-tapahtumaan).

    Reply
  • Mervi
    22.9.2019 at 22:38

    Älä vaan henkesi kaupalla keräile maita. Minua on monesti pyydetty Afganistaniin, mutta se on niin hengenvaarallista, etten mistään hinnasta uskaltaisi sinne mennä. Siitä huolimatta, että se maana kiinnostaa minua tosi paljon. Ehkä joskus menen, jos tilanne siellä muuttuisi, mutta en usko sellaista ainakaan lähitulevaisuudessa tapahtuvan. Ei kaikkiin maihin valitettavasti vaan voi länsimaalaisena (eikä varsinkaan naisena) mennä 🙁

    Reply
  • Johanna V.
    22.9.2019 at 23:30

    Huh, aika kova! Itse en ole käynyt yhdessäkään noista maista, jotka vielä listaltasi puuttuvat, mutta vinkkinä: Venezuelasta oli Indigo Traveller tehnyt mielenkiintoisia videoita YouTubeen ihan hiljattain. Toki itsekin olen sitä mieltä, että turvallisuus ennen kaikkea ja kuumottaisi kyllä matkustaa maahan, jossa on korkea konfliktivaara.

    Reply
  • Susanna
    23.9.2019 at 00:56

    Talviaikaan Karibia voisi kiehtoa 🙂 joten suosittelen sitä, mutta hurrikaanikauden ulkopuolella. Jos San Marinoon suuntaa sinne pääsee retken muodossa esim. Riminiltä ja sen lähiseuduilta. Kanada ja monet muutkin olisi varmasti näkemisen arvoisia.

    Reply
  • Anna / Muuttolintu
    23.9.2019 at 01:51

    Näistä itseä kiinnostaa eniten Karibia. Mutta minne suuntaat seuraavaksi, ei kai sillä väliä, jos kaikissa tulee käytyä kuitenkin 🙂 Tsemppiä maailman valloitukseen!

    Reply
  • Katja
    23.9.2019 at 08:36

    Paljon on kyllä maita käytynä! Itse huomaan palaavani usein samoihin tuttuihin kohteisiin, koska ovat vieneet palasen sydämestä, toki uusiakin kohteita tulee käytyä.
    En kyllä osaa suositella muuta kuin Kanadaa, josta itsellä on kokemusta, ja jonne on jo kova palo palata takaisin.

    Reply
  • Jenni | Boarding Time
    23.9.2019 at 11:07

    Voi apua itse en ikipäivänä uskaltaisi mennä (ainakaan yksin) esim. Jemeniin tai Keski-Afrikan tasavaltaan. Tsemppiä ja olehan varovainen kun oikeasti vaarallisissa maissa liikut! Mieletön toi sun jo käytyjen maiden lista kyllä huh huh.
    Kanada on ihana ja mikä luonto! Me käytiin viime talvena Vanuatulla, ei tehnyt vaikutusta. 😄 Andorra ja San Marino on kivoja pikkupaikkoja, ja Dominica oli hieno. Noista Karibian maista mua kiinnostaa tällä hetkellä kovasti Jamaika ja sinne ollaankin suuntaamassa tammikuussa. 😊

    Reply
  • Petteri
    23.9.2019 at 15:17

    Paljon hyviä kohteita vielä jäljellä. Omia suosikkeja noista on Libanon, Turkmenistan, Iran, Pakistan, Vanuatu, Syyria (toki ennen sotaa) ja Sudan (nyt levotonta). Pakko myös kommentoida tuota helppoutta. Kuten Jani sanoi Turkmenistan on hieman hankala todella vaikean viisumin takia. Sen sijaan Bahrain ja Kuwait ovat todella helppoja. Lentää vain sinne, ei tarvitse viisumia, ehdottoman turvallista, mutta myös ehkä Aasian kaksi tylsintä maata käydä. Harvan maan voi sanoa nähneensä täysin muutamassa päivässä, mutta näissä kahdessa oli jopa kolmas päivä hieman liikaa.
    Myös kuten jo aikaisemmin mainittu niin Irak on itse asiassa helppo ja turvallinen jos menee vain Kurdialueille (Erbil). Itse tykkäsin kovasti. Toki jos haluaa mennä etelä-Irakiin niin sitten aivan eri asia.
    Kuwaitin ja Bahrainin lisäksi tylsiksi kohteiksi voisin lisätä Saint Lucian, Barbadoksen ja Antiguan.

    Reply
  • Sssiiiiiis jukrat, mikä määrä käytyjä maita! <3
    Mä suosittelen ehdottomasti suuntaamaan Kuubaan, harvoihin kohteisiin olen parissa viikossa hullaantunut niin, että haluaisin palata sinne. Usein kun sitä on vain (maiden) nälkäinen ja haluaa nähdä aina vain uusia ja jännittäviä kohteita. Kuubasta voisi melko varmasti tehdä melko edullisesti muutaman täsmäiskun noille Karibian saarillekin. 😉

    Reply
  • Annukka
    24.9.2019 at 11:34

    Minustakin olisi ihanaa käydä kaikissa maailman maissa, mutta en kuitenkaan halua matkustaa sellaisiin maihin, joiden koen olevan oman turvallisuuteni kannalta liian vaarallisia tai joihin matkustamisen koen eettisesti vääränä.

    Reply
  • No ei ole enää paljoa käymättä, mutta niin kuin mainitsit, niin osan turvallisuus tilanne hurja. :/ Etköhän saa joskus haaveesi toteutettua ja kaikissa käytyä. 🙂 Itse olen niin kova palaamaan aina samoihin maihin, että tällainen ei tulisi onnistumaan ikinä! 😀 Samoissa maissa käyn yleensä tutkimassa kylläkin eri kohteita. 🙂

    Reply
  • Katja
    25.9.2019 at 09:32

    Aika eksoottisia kohteita jäljellä! Mieletön saldo kyllä, ei voi kuin olla vähän kade (omalla listalla noin 40 maata käytynä, mutta kun asunut vuosia esim. Thaimaassa niin tuli jumiuduttua sinne töihin :)).
    Katja
    http://www.optimismiajaenergiaa.fi

    Reply
  • Melkoinen setti maita on käytynä ja maat, joissa ei ole käyty melkoisen eksoottisia, eikä ehkä niin helppo saavuttaa. Kanada ja Euroopan pikku maat ovat vielä jäljellä.

    Reply
  • Suvi / Suvin matkassa
    27.9.2019 at 21:45

    Wau mikä lista käytyjä maita, jopa hieman kadehdittava 🙂 Ja mitä kokemuksia ja muistoja sulle on näistä reissuista kertynyt! Olet kyllä rohkea nainen kun uskallat mennä ja tehdä!

    Reply
  • Jenna / Citylights & Sunsets
    28.9.2019 at 08:07

    Pakko nostaa hattua sun käytyjen maiden listalle! Itse tuskin elämäni aikana ikinä tulen pääsemään edes tuohon pisteeseen asti, missä nyt olet. Toki olenhan vasta 24v, että mistäs sitä tietää 😀 Tykkään matkustella paljon samoihin kohteisiin, joihin veri vetää yhä uudelleen. Lisäksi perheellisenä matkustellessa turvallisuus on kaiken a ja o, joten liian vaarallisiin kohteisiin ei tule lähdettyä. Tosin ei muutenkaan kiinnostaisi mennä henkeni uhalla vaarallisiin kohteisiin. Mutta eiköhän nuo turvallisuustilanteetkin joskus muutu – toivottavasti pääset vielä toteuttamaan tavoitteesi! 🙂

    Reply
  • Upea kattava lista jo käytynä! En itse varsinaisesti harrasta maakeräilyä, mutta musta on tosi mielenkiintoista lukea sun seikkailuista ja ne on toiminu inspiraationa myös itselle. Iloa reissusuunnitelmien tekemiseen! 🙂

    Reply
  • Kiva näkökulma maabongailuun! Täältä ääni Kanadaan ja Afrikan kohteisiin.

    Reply

Leave a Reply