Menu
Elämänmuutos

Miksi et muuta ulkomaille?

Aina silloin tällöin, kun tuskailen kaukokaipuutani ääneen, saan joiltakin vastaukseksi jonkinlaisen toteamuksen siitä, että “miks et vaan muuta ulkomaille?” Se kun kuulema ratkaisisi matkakuumeiluni varmasti suoralta kädeltä. Ja uskottehan, että tätä olen todella pohtinut, en vain kerran vaan useamminkin, jo useamman vuoden ajan.

Mutta joka kerta olen päätynyt saamaan lopputulokseen: omalla kohdallani kaukokaipuussa ei ole kyse niinkään maiseman tai elämän vaihtoon liittyvästä kaipuusta, vaan matkakuumeiluni johtuu ennen kaikkea kiinnostuksestani nähdä maailmaa enemmän ja päästä kokemaan itse kaikki ne erikoiset paikat, joista olen joskus hämärästi kuullut tai pieniä palasia nähnyt.

Ymmärrän hyvin sen, että monet muuttavat ulkomaille ensisijaisesti vaikkapa työn tai opiskelun perässä, jolloin syyt maailmalle lähtöön ovat hyvin erilaiset kuin pelkällä matkailijalla. Ja varmasti mitä pidemmän aikaa ulkomailla viettää yhdessä ja samassa paikassa, juurtuen sinne ja muodostaen omanlaisen arkielämän uudessa maassa, voi jonkin ajanjakson jälkeen alkaakin arvostaa kotimaassaan ja alkuperäisessä kodissaan enemmän niitäkin juttuja, jotka alunperin ulkomaille muuton vuoksi halusi taakseen jättää.

Joinakin päivinä olen googlaillut työpaikkoja ulkomailta, ja miettinyt tosissani, millaista olisi rakentaa elämä jonnekin muualle. Samalla olen huomannut toteavani, että tuntuisi jotenkin uuvuttavalta aloittaa elämä, ura, ihmissuhteet, siis oikeastaan aivan kaikki alusta uudessa paikassa. Uuden elämän myötä uudessa paikassa en välttämättä enää olisikaan niin vapaa menemään ja tulemaan, vaan joutuisin ainakin aluksi keskittymään ensisijaisesti sen uuden arjen rakentamiseen ja siihen totutteluun. Ja toisiko muutto sittenkään helpotusta kaukokaipuuseeni, vai olisiko sekin sellainen hetkellinen lievitys maailmannäkemisen paloon, joka muutamien viikkojen ja kuukausien jälkeen taas saisi minut kaipaamaan muualle?

Esimerkiksi muuttaessani opiskelemaan Yhdysvaltojen Dallasiin, ei minulle koskaan iskenyt koti-ikävä. Päinvastoin kotiin tullessani itkin monta viikkoa, että olin joutunut palaamaan Suomeen. Ja tuona aikana ulkomailla asuessani huomasin kaipaavani matkailua yhä enemmän – maailmassahan oli vaikka mitä upeita paikkoja, jotka haluaisin nähdä. Olen myös testannut vaihtoehtoa, että viettäisin pidempiä pätkiä yhdessä ja samassa paikassa. Asunut yhden kesän Pariisissa ilman huolen häivää ja useampaan otteeseen löytänyt itseni Balin Canggusta, joka kerta lähes kuukauden pätkät siellä viettäen.

Mutta noinakaan kertoina minulle ei ole tullut vakavasti tunne, että olisin saanut maailman näkemisestä tarpeekseni. Ehkä hetkellisesti sen tunteen voi saavuttaa oikeastaan missä vain, mutta jonkin ajan päästä sisältä kumpuaa taas se tunne, joka pakottaa liikkeelle. Sitä tunnetta on hankala kuvailla sellaisille, jotka eivät sitä ole itse kokeneet, mutta ne jotka sen sisimmästään tunnistavat, tietävät sen ilman sanojakin. Se tunne kannustaa jatkamaan eteenpäin, se on jokin sellainen uteliaisuuden ja levottomuuden sekoitus, joka näkee paikoilleen pysähtymisen jonkinlaisena kahleena, sellaisena sitovana loppuelämän valintana. Ja kun vielä olisi vaikka kuinka nähtävää ja koettavaa, niin miksi juurtuisin vain juuri tänne, kun voisin oikeasti olla vaikka kaikkialla?

Ja näiden kaukokaipuuseen sekoittuneiden muuttoajatusten lomassa olen myös alkanut näkemään elämäni Suomessa hieman eri valossa. Ehkä jopa alkanut arvostamaan sitä, mitä olen täällä rakentanut, entistä enemmän. Olen tehnyt elämässäni valintoja, jotka ovat mahdollistaneet minulle matkailun ja sen, että olen voinut viettää ulkomailla, siellä missä kulloinkin haluan, entistä enemmän aikaa. Kotiin toki olen aina palannut hieman korvat luimussa, kun en millään haluaisi reissun loppuvan, mutta nyt kun olen myös saanut työkuvioni muutettua enemmän matkakaipuutani tukeviksi, niin onko sittenkään niin kamalaa pitää tukikohtaa Suomessa?

Sen sijaan, että nyt vain ottaisin ja lähtisin, enkä ikinä palaisi, olenkin alkanut miettimään, että josko se omannäköinen elämäni löytyisi jostakin näiden ääripäiden väliltä. Ehkä se itselleni sopiva ratkaisu voisikin olla sellainen, jossa voisin yhdistää matkailun ja juurtumisen. Jos viettäisinkin Suomessa tietyn osan vuodesta, ja tietyn osan reissaisin maailmalla. Mutta sen reissaamisenkin voisin tehdä vähän pidemmän kaavan kautta siten, että viettäisin kerralla enemmän aikaa yhdessä ja samassa paikassa. Ehkäpä voisin kutsua kodikseni jotakin paikkaa useamman kuukauden, ja sitten palata taas hetkiseksi Suomeen. Tai ehkä minulla voisi olla useampikin tukikohta maailmalla, jotka tuntuisivat kuin kodilta – tai vähän niin kuin kesämökiltä.

Yhden tällaisen paikan olen ehdottomasti löytänyt, ja sen on Balin Canggu. Sinne minun on nykyisin niin helppo palata ja hypätä takaisin jonkinlaiseen normaaliin elämään, jonka olen siellä luonut tuttuine paikkoineen, ihmisineen ja ajanvietteineen. Toinen paikka, joka tuntui jo heti ensi kerralla jollakin hämmentävällä tavalla kodilta, on ollut Buenos Aires. Sinne paluusta olen haaveillut siitä lähtien kun kaupungille hyvästit sanoin ja jopa aivan oikeasti suunnitellut muutavani sinne useammaksi kuukaudeksi espanjaa opiskelemaan. Toisaalta olen löytänyt itseni googlaamasta niin surffihostellipaikkoja Kolumbian rannikolta kuin myytäviä hipsterhenkisiä kahvila-myymälöitä Kapkaupungista, joten tiedän, että voisin hyvin nähdä itseni kotonani useammassakin paikassa maailmalla.

Ja siinähän se vastaus otsikon kysymykseen onkin. Ulkomaille muuttamisen sijaan haluaisin luoda elämästäni entistä enemmän sellaisen, että voin mennä ja tulla kuten haluan. Vaihtaa paikkaa, kun siltä tuntuu. Ja voihan olla, että kun sen täydellisen vapauden on saanut, huomaakin haluavansa juurtua entistä tiukemmin johonkin paikkaan. Nähtäväksi kuitenkin jää mikä se paikka tulee sitten mahdollisesti olemaankaan.

Kuuntele lisää pohdintoja ulkomaille muuttamisesta Jetlagissa-podcastin uusimmasta jaksosta:

Viisumin kosintaretkiä ja nudistiperheitä -jaksossa Veera Bianca seikkailee Australiassa ja naiset keskustelevat ulkomaille muuttamisen viehätyksestä sekä hankaluudesta. Kumpi onkaan päättänyt lähteä kosintaretkelle viisumin saadakseen ja kumpi unelmoi useammasta kaukokohteesta tukikohdakseen? Ovatko nämä reissunaiset luotuja vaeltamaan vai voisivatko he vakavissaan harkita pysähtymistä paikoilleen?

About Author

Soolomatkailija, matkabloggaaja ja yrittäjä Helsingistä. Tavoitteena olla Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Tähän mennessä käytynä yli 180 maata ja kaikki maanosat. Blogissa reissataan upeiden matkakohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa haastaen ennakkoluuloja liittyi ne sitten eri maihin tai naisten soolomatkailuun.

17 Comments

  • Cilla Maria
    23.2.2020 at 13:19

    Tämä postaus oli taas kuin omia ajatuksia lukisi. En oikein keksi mitään lisättävää. Oon kyllä onnellinen sun puolesta, että oot saanu järjestettyä asiat myös töiden osalta niin, että voit elää haluamanlaistasi elämää!
    Ja mitä tohon juurtumiseen tulee, niin en usko että kaikilla välttämättä tulee koskaan sitä hetkeä tai paikkaa, mihin oikeasti haluaisi juurtua pidemmäksi aikaa. Suomi kotimaana meille on hyvä tukikohta, mutta olen ite ainakin varautunu jo siihen, että mun loppuelämä kuluu varmasti kaukokaipuun kourissa. Onneks sitä pääsee edes välillä vaimentamaan.
    Mulla se henkinen koti on Mexico City, ja oon jo ihan kierroksilla, kun tiedän että oon siellä taas kolmen viikon päästä! Varmaan sama fiilis kun sulla Balilla. Välillä miettiny että jos muuttais Meksikoon pidemmäks aikaa, mutta luultavasti en viihtyis sitten sielläkään montaa vuotta putkeen. Pakko vaan aina jatkaa matkaa ja nähdä uusia paikkoja..

    Reply
  • Anna
    23.2.2020 at 16:08

    Niin, sen uuden kokemisen ja matkailun voi kyllä kukin toteuttaa juuri itselle sopivalla tavalla. Jokaiselle löytyy oma muoto. Ennen tein maailmanympärysmatkoja palaten tukikohtaan (joka ei ollut Suomessa). Viimeiset 10v olen asunut ulkomailla pitempiä välejä kansainvälisten järjestöjen töissä. Täytyy sanoa että uuden arjen luominen (kun on pakko) on helppoa ja nopeaa. Ex-pat kulttuuri on avointa kun kaikki on samassa jamassa. On myös helppo lähteä muiden kanssa sitten uudesta tukikohdasta tekemään uusia reissuja kun muillakin on samanlainen jano nähdä paikkoja. Tällä hetkellä Indonesia on koti ja täältä seikkaillaan töiden ja lomien puolesta muihin paikkoihin. Koti-Suomi kutsuu sitten aina kesäksi kylään. Tsemppiä uusiin seikkailuihin!

    Reply
  • Reissu-Jani
    23.2.2020 at 17:10

    Mulla on ollut ja on edelleen mahdollisuus muuttaa työn perässä oikeastaan mihin päin maapalloa tahansa. Mutta olen päättänyt toistaiseksi pysyä Suomessa, vaikka välillä tämän jatkuva syksy voi hieman masentaa.. Niinpä matkustan maailmalle täältä Pohjolasta käsin, ja aina on oikeastaan (paitsi marraskuussa) kiva palata Suomeen. Täällä ovat ne joista perustan täällä asumisen: perhe, ystävät, tapa elää sopii minulle, vielä oikeat vuodenajat, puhdas vesi, turvallinen ympäristö – puhdas luonto ja korkea verot (sosiaaliturva). Vaikka pitkältä matkalta kotiin paluu voi tuntua hieman “harmaalta”, niin on se silti hienoa ensimmäisenä toimena ottaa hanasta lasi puhdasta vettä ja yöpyä omassa lämpimässä kodissaan.

    Reply
  • Hannele Laakso
    23.2.2020 at 17:35

    Mielenkiintoisia ajatuksia. Itse rakastan normaalia työarkea ja puurtamista ylityötunneille, jotta sitten voi muutamia kertoja vuodessa olla villi, vapaa ja nautiskelija. Viimeksi lokakuussa lilluessani Dohassa ihanassa uima-altaassa mietin, että kannattiko tehdä paljon töitä, jotta pääsi tähän…….kyllä! Kyllä todellakin kannatti!
    Jotenkin tuntuu, että jos se olisi itsestäänselvyys, en ehkä nauttisi samalla lailla. Aina kun on tarjolla lisää töitä, mietin että tällä taas upgreidaan seuraavan matkani hotellin ja sanon: “Kyllä kiitos”.

    Reply
  • Susanna
    23.2.2020 at 20:16

    Kuulostaa nyt ihan siltä että sinulle voisi sopia matkailuala työksi, mm. oppaan työssä voi asua jossain tietyssä kohteessa 3-6kk ajan ja sitten pääsee uuteen upeaan kohteeseen taas. Minuakin se kiinnostaisi ja olen pari kertaa ottanut selvää noista töistä, mutta siinä on se juttu että pitäisi olla ajokortti jota minulla ei ole. Jostain syystä ajokortti on supertärkeä monnelle eri alalle ja minä väsyn autossa niin en ole ajokorttia hommannut. Matkailun myötä minulle on käynyt niin että oikeastaan kaiken aikaa tai ylipuolet ajasta mietin vaan millaista on muualla 😀 parempi sää on etelässä, mutta työt yleensä niin pienipalkkaisia että etenkin turistialueilla palkka ei riitä välttämättä asumiseen. Haluaisin kotikaduksi sellaisen upean kadun jossa on palmupuita ja kukkapuita. Yksi kesä kävin myös kiertelemässä Espanjassa ja asuin paikallisten keskellä loma-asunnoissa, olin kuvitellut että sopisin sinnekin mutta kaipailin koko ajan Italiaan, Ranskaan sun muualle. Aloin kaivata pieniä asioita kuten vihreitä maisemia ja tuulenvirettä lämmön lisäksi. Tykkään kovasti lumettomista syksymäisistä talvista ja sellaisia oli usein Keski-Euroopassa, se oli vaan niin hyvä kun ei tarvinnut palella kun kiertelin nomadityyliin eri kohteita. Olen myös huomannut kaipaavani tietynlaisia alueita ja liikkeitä, on vaan niin eri asia mennä rantakahvilaan merimaisema terassille kuin johonkin ketjukahvilaan sisätiloihin. Rantoja kaipaan aina etenkin kesällä muista maista. Toinen juttu mitä mietin on erittäin suuret takuumaksut, eli en ehkä kuitenkaan halua kohteisiin asumaan joissa joutuu maksamaan älyttömiä määriä takuusta jota ei ehkä saa takaisin. Loma-asunnoissa joissa olen ollut ei yleensä ole mennyt takuuta

    Reply
  • Sofia / Project Forever
    24.2.2020 at 01:42

    Samanlaisesta elämäntyylistä haaveilen minäkin! Oma työni on hyvin toimipistekeskeistä, joten valitettavasti etätyöt eivät ole nykyisellä urallani mahdollisia, mutta olen ratkaissut asian semityydyttävästi viettämällä 1-4 kuukautta yhteen putkeen maailmalla vuosittain, jonka lisäksi olen tehnyt lyhyempiä reissuja pitkin vuotta. Tilanne on nyt kohtalaisen hyvä, mutta haaveilen kyllä jossain kohtaa pitäväni vaikka ihan kokonaisen reissuvuodenkin!

    Reply
  • Anna | Muuttolintu
    24.2.2020 at 01:50

    Ulkomailla asuminen ei ole kyllä ainakaan itsellä yhtään lieventänyt kaukokaipuuta. Toisaalta kyllä se arkeen tietynlaista pientä eksotiikkaa tuo. Parin diginomadivuoden jälkeen tuo kuulostaa itselle ihanteelliselta, jos voisi pitää jossain tukikohtaa, mutta samalla viettää osan vuodesta ulkomailla. Se taitaa olla meilläkin nyt sellainen pitkän tähtäimen unelma. Puhtaan nomadielämän viettäminen irrallaan ei osoittautunut meidän jutuksi, meillä tuli aika nopeasti ikävä sitä tukikohtaa, omaa kotipesää, jossa voi tuntea olevansa kotona, nähdä kavereita, pitää omat tavarat ja käydä vaikka uudestaan pakkaamassa seuraavaa matkaa varten.

    Reply
  • Mä ajattelen, että molempi parempi. Aina reissuista Suomeen palatessa oli vähän vastahakoinen olo, en vain jotenkin tuntunut kuuluvani sinne. Sen takia oli helpompi löytää maailmalta se koti, johon reissuista palaaminen tuntuu hyvältä. Nykyään tuntuu eka kerran siltä, että on oikeasti ihanaa palata kotiin. Reissaankin kyllä paljon vähemmän kuin aiemmin, mutta jotenkin tuntuu että asiat on balanssissa. On kiva koti, josta lähteä reissuun ja palata. En tosin poissulje Suomessa asumistakaan, mutta toistaiseksi en ole halunnut palata, vaikka se olisikin monin tavoin järkevä ratkaisu.

    Reply
  • Tämä onkin varsin mielenkiintoinen aihe. Muutto ulkomaille ei todellisuudessa varmaan ole ihan helppoa tai muutto ehkä on, mutta todellisuus voi olla jotain muuta kuin on ajatellut. Työpäivät voivat todennäköisesti muodostua varsin pitkiksi ja tulotaso on selvästi alhaisempi kuin Suomessa (pl. muutamat maat, joissa niissäkin työmäärä on usein suuri ja vapaa-aikaa). Elämä varmaan tietysti moneltaosin olisi erilaista hyvine puolineen, mutta monesti matkustelun yhteensovittaminen yhteen kaiken muun kanssa saattaa ollakin helpointen järjestettävissä Suomesta käsin.

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    24.2.2020 at 10:08

    Samoja ajatuksia, joskaan emme enää edes “tuskaile” asian tiimoilta.
    Ensimmäisen kerran tätä hetken pohdimme kun pidin jo ennen kokonaan vapaalle jäämistä 7 kuukauden vapaan ja silloin(kin) päädyimme pitämään asunnon Suomessa ja tekemään muistaakseni juurikin 7 reissua, pituudeltaan 1 – 5 viikkoa. Oli mukavinta ja helpointa aina välillä palata Suomeen.
    Sama nyttemmin, että vaikka reissaamme usein, niin yritämme suunnitella matkat siten, että kunkin reissun jälkeen olemme kotona ainakin yhtä pitkään kuin edellinen reissu, eli pitkän reissun jälkeen pitempään myös kotona.
    Emme halua luopua, edes vuokrata, kivaa taloamme meren rannalla, jossa olemme asuneet jo yli 20 vuotta ja 60+ ikäisinä suomalainen terveydenhuolto on myös arvossaan aina välillä.

    Reply
  • Sandra Nenonen
    26.2.2020 at 13:31

    Ymmärrän hyvin, että ulkomaille muuttaminen ei välttämättä ratkaise ollenkaan kaukokaipuuta. Monesti myös toisessa maassa asuessa joutuu tinkimään joistakin Suomessa saavutetuista asioista (kuten vaikkapa paremmasta työstä tai asumisoloista).
    Olen myös itse makustellut ajatusta siitä, että asuisin Suomessa puolet vuodesta ja puolet vuodesta voisin tehdä itselleni pysyvämmän asuinpaikan jonnekin muualle ja elättää itseni tekemällä töitä etänä. Vielä kuitenkin opinnot pitävät kiinni Suomessa, mutta ensi vuonna pitäisi olla kandin paperit taskussa 🙂

    Reply
  • Reeta
    27.2.2020 at 14:12

    Itse olen huomannut, että melkeinpä sama missä sitä on, aina kaipaa jonnekin. Siksipä liikkuva elämä Suomi tukikohtana voisi olla ainakin itselleni kokeilemisen arvoista. Ja varmaan kokeilisinkin, jos työelämän pystyisi sen ehdoilla järjestämään.

    Reply
  • Periaatteen Nainen
    28.2.2020 at 22:34

    Tämä on ihan totta; ulkomailla asuminen on aivan eri asia kuin reissaaminen, vaikka siinä oma eksotiikkansa onkin. Itse haikailen takaisin Etelä-Espanjaan asumaan eri toten etäisyyksien vuoksi: ennen näin kotipihaltamme kaksi eri mannerta ja kolme eri maata, mikä antoi melkoisen vapauden tunteen. Kuitenkaan mitään matkakuumetta se ei sammuttanut, päin vastoin – ja sen lisäksi tuli paine viettää loma-aikoja Suomessa sosiaalisten suhteiden vuoksi, ja taas muu matkailu kärsi siitä!

    Reply
  • Sini matkakuumeessa
    29.2.2020 at 09:50

    Itsekin olen varsin tyytyväinen siihen, että Helsingissä on kiva kotipesä rakennettuna. Täältä käsin on hyvä lähteä sinne maailmalle,, tuntemattomiin kohteisiin, mitkä itseäni milläkin hetkellä sattuvat kiinnostamaan.. Toki perhetilanne ei edes sallisi tässä vaiheessa muuttoa ulkomaille.

    Reply
  • Noora / Seikkailumielellä
    29.2.2020 at 22:19

    Itse olen sen tyyppinen, että minulle on tärkeää, että jossain on aina se tuttu tukikohta minne palata. Toisaalta olen täysin avoin sille, että se tukikohta voisi olla jossain muualla kuin Suomessa. Haaveilen toisinaan muutosta jonnekin Keski-Eurooppaan, josta voisin kätevästi tehdä viikonloppureissuja naapurikaupunkeihin ja -maihin. Tämä olisi itselleni varmaankin se ihanneratkaisu. Toistaiseksi työt sitovat kuitenkin vielä Suomeen, mutta ehkä lähivuosina tilanne on jo toinen. Hienoa kuulla, että olet saanut järjestettyä työsi siten, että se mahdollistaa vapaammin omien unelmien ja elämäntyylin toteuttamisen!

    Reply
  • Hyvin samankaltaisten ajatuksien parista löydän itseni usein. Itselleni varmaan kävisi juuri niin, että jos muuttaisin jonnekin niin haluaisin kuitenkin lähteä uudestaan liikkeelle jonnekin. Kyllähän se arki kolahtaa toisella puolen maapalloa myös vastaan jossain vaiheessa.

    Reply
  • Sinna
    2.3.2020 at 21:15

    Ei se matkakuume häviä mihinkään vaikka asuisi ulkomailla. Olen asunut yhteensä n 15 vuotta 3 eri maassa ja ei se matkakuume laske ? aluksi kun maa on vielä tuntematon kuume pysyy kurissa. Ensin sitä tutkii omaa kaupunkia, sitten naapuri kaupunkeja ja naapurimaita. Matkailussa nälkä kasvaa syödessä ? kun olet nähnyt yhden maan huomaa kuinka “helppoa” ja avartavaa matka oli ja täytyy saada lisää ?

    Reply

Leave a Reply