Menu
Arki matkojen välillä

Miten koronakevät vaikutti elämääni

Bongasin Home via Lauran ja Avec Sofien blogeista postausaiheen siitä, miten tämä koronatilanne on muuttanut tai ylipäätään vaikuttanut elämään. Siinä missä Laura elää elämän ruuhkavuosia (ihailtavalla asenteella) kahden lapsen, aviomiehen ja koiran kanssa harmonisesti sisustetussa kodissa Helsingissä, on Sofie viettänyt korona-aikaa kahdestaan miehensä kanssa idyllisessä kakkoskodissaan pienessä etelä-ranskalaisessa kylässä etätöitä tehden ja parvekepuutarhaa kasvattaen. Päätinkin heidän postauksista inspiroituneena koota omat kysymykset ja vastaukset tähän erikoiseen kevääseen liittyen:

Miten korona muutti työtilannettani?

Kun koronatilanne valtasi Suomen, olivat ensimmäiset ajatukseni työn suhteen epätodellisen sekavat. Uutisissa näkyi, kun yritykset tämän tästä laittoivat lomautukset päälle ja tulosvaroitukset pauhuivat, ja hetkellisesti mietin, että kuinka epäonniseen aikaan olinkaan juuri vuoden alusta hypännyt täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Onneksi noita pelokkaita tuntemuksia kesti vain hetkisen, sillä toimeksiannoistani keskustellessa tuli selvästi esiin, että aihealue, jonka parissa työskentelen, ei suoranaisesti voi lamaantua koronan alle.

Toki koronatilanne on vaikuttanut työtilanteeseen siinä, että joitakin projekteja tai tarjouksia on aikataulullisesti siirretty hieman pidemmälle, ja monissa caseissä varsinkin huhtikuussa näkyi jotenkin pysähtyminen odottelemaan parempaa aikaa. Nyt kuitenkin toukokuuta eteenpäin mennessä hommat ovat lähteneet taas rullaamaan hyvin eteenpäin, joten olen luottavaisen toiveikas siitä, että työtilanteeni ei koe kovinkaan suurta kolausta koronasta.

Ehkä suurin muutos minkä huomaan on se, että monissa muissa yrityksissä on siirrytty toimistolta etätöihin, jolloin nettipalaverit yleensä alkavat sillä, että jokainen kertoo hieman naureskellen työskentelyolosuhteistaan kotona ja välillä palavereihin saattaa mukaan hypätä lapsia tai lemmikkejä, mikä tekee mielestäni kuitenkin kaikesta paljon inhimillisempää ja jotenkin hyvällä tavalla tuttavallisempaa kun kasvokkain ei tässä tilanteessa voi uusia ihmisiä tavata. Itse olen jo useamman vuoden ajan tottunut etätöihin ja kotikonttorin olosuhteisiin, ja tunnenkin itseni työskentelevän tehokkaimmin juuri kotiympäristössä, joten siinä mielessä työolosuhteeni tai -rutiinini eivät ole paljoa muuttuneet.

Ps. Töistäni tulen kirjoittelemaan vielä erillisen postauksen, koska aiheesta on niin paljon kyselty viimeaikoina.

Mitä korona elämässäni peruutti ja viivästytti?

Suurimpana peruutuksena elämässäni oli varmastikin Clarion-hotellien sulkeutuminen, jolloin 100 päivän yhteistyömajoitukseni #yearinclarion-kampanjan tiimoilta jouduttiin laittamaan jäihin. Olin kuitenkin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, etten ollut vielä ehtinyt laittamaan omistusasuntoani vuokralle, niinpä paluu takaisin kotiin ei ollut mikään korkean kynnyksen juttu. Toki harmitti kampanjan keskeytyminen, mutta onneksi hommat jatkuvat tämän osalta myöhemmin.

Viivästyksiä ja peruutuksia on aiheutunut myös blogiyhteistyörintamalle, kun erityisesti yhteistyömatkat on jouduttu laittamaan holdiin, eikä niiden osalta ole oikein vielä mitään tietoa tulevasta.

Miten korona muutti matkustussuunnitelmiani?

No esimakua kaikesta sain yrittäessäni palata Syyriasta Suomeen. Tälle keväälle minulla oli suunnitelmissa matka Portugaliin surffaamaan toukokuun lopussa ja sen lisäksi toukokuulle oli myös suunnitelmia matkasta Peruun, mutta tässä tilanteessa nuo molemmat yhteistyömatkat laitettiin jäihin.

Kesälle olin taas varannut matkan Huippuvuorille, jossa minun oli tarkoitus suunnata Jäämeren risteilylle ystävieni kanssa, jotka tapasin Etelämantereen risteilyllä. Tämän reissun peruuntuminen harmitti todella, sillä olimme jo vuoden päivät intoilleet Whatsapp-ryhmässämme kuinka vihdoin tapaisimme toisella puolella maapalloa – tämä oli myös siinäkin mielessä tärkeää, että asumme kaikki eri puolilla maailmaa. Suomessa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Italiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Ja kaiken lisäksi jokainen nainen reissaa ympäri maailmaa, milloin töitä Afrikassa tai Samoalla tehden. Olisikin ollut niin ihanaa tavata vihdoinkin uudestaan nämä leidit, mutta katsotaan jos pääsemme toteuttamaan reissumme vaikkapa seuraavana vuonna.

Lisäksi juuri huomasin, että kalenterissani edelleenkin kummittelee heinäkuulle merkintä Bali? – kysymysmerkki juuri siksikin, etten tuolloin alkuvuodesta kalenterimerkintää luodessani tiennyt, miltä työtilanteeni (tai elämäni ylipäätään) näyttää kesällä.

Muuttiko poikkeustila arvoja?

Kaiken kaikkiaan tässä poikkeustilanteessa matkailu ja erityisesti matkalle pääseminen ei todellakaan ole ollut päällimmäisenä mielessä elämää suurimpana juttuna kuten aiemmin. Enemmän olen halunnut keskittyä oman arjen balanssiin laittamiseen ja siihen, että näiden kaikkien oman elämän isojen elämänmuutosten jälkeen osaisin vihdoinkin nauttia elämästä Suomessa, siitä elämästä, jota tänne olen rakentanut. Ja itseasiassa myös rakentaa siitä vieläkin parempaa ja viihtyisämpää. Sellaista, ettei minun tarvitsisi koko ajan paeta arkea maailmalle ja tulla sieltä ahdistuneena takaisin “koska täytyy”.

Näin ollen tämä poikkeustilanne on itselleni ollut vähän oudolla tavalla sellainen kausi, jota olen elämääni kipeästi kaivannut. Kun en voi karata maailmalle, on ollut pakko katsoa lähelle. On ollut pakko hyväksyä ne oman elämän puutteet, ne kaipaukset ja toiveet, joita elämäänsä on halunnut, mutta kaikkien elämän vastoinkäymisten jälkeen halunnut ne unohtaa ja työntää sivuun vaikkapa maailmanvalloitushaaveiden tieltä. On ollut helpompaa mennä kuin pysähtyä, mutta ironista kaikessa on se, että olen viimeisen vuoden aikana kaivannut sitä pysähtymistä enemmän kuin koskaan, mutten ole sitä itselleni myöntänyt.

Niinpä tässä poikkeustilanteessa huomasin viihtyväni kotona, huomasin kaipaavani rinnalle sitä jotakuta, jonka kanssa viettää edes viikonloput yhdessä. Ja ehkä joskus enemmänkin. Tehden niitä asioita, joista niin monta vuotta olen ollut erillään kaikessa siinä independent strong solo female traveler -kuplassa. Ja kun yhtenä päivänä havahduin siihen, että joku toinen ihminen on valmis auttamaan minua arjen pienissäkin jutuissa, hämmennyin. Tällaistako elämä voisi myös olla, kaikesta ei tarvitsi selvitä aina yksin?

Mikä oli parasta tässä poikkeustilanteessa? Entä pahinta?

Parasta oli ehdottomasti pakotettu pysähtyminen, arkielämänarvojen uudelleen laittaminen. Sillä näiden seurauksena uskalsin vihdoinkin hankkia kauan haaveilemani koirakaverin, joka on mullistanut maailmani ihan arkipäivän yksittäisiä tunteja myöden. En ole koskaan nauranut yksin kotona näin paljon kuin Saskian kanssa puuhaillessa, ja hänen myötään elämässäni on nyt jokin kiintopiste ja merkitys, jotain sellaista mitä mielestäni jokainen meistä lopulta elämään tarvitsee ja kaipaa. Olenkin äärettömän kiitollinen, että Saskia muutti luokseni – siitä kiittäminen ei ole pelkästään tätä hullua alkuvuotta, vaan myös erästä ihmistä, joka tuki minua tässä kaikessa ja osasi kysyä juuri ne oikeat kysymykset siitä, miksi en muka voisi olla #doggomama.

Pahinta tässä tilanteessa on ehdottomasti ollut hetkelliset yksinäisyyden tunteet. Se kun olet päivästä toiseen vain yksin kotona (onneksi sentään koira seurana) ja ainoa ihmiskontakti on välillä ollut vain puhelut läheisten ja ystävien kanssa. Ja kun heilläkin on omat elämät, on välillä tuntunut siltä, etten voi omalla yksinäisyydelläni kokoaikaa muita vaivata, varsinkaan jos heidän suunnaltaan yhteydenpito ei ole yhtä aktiivista.

Ja tähän yksinäisyyden tunteen luomiseen osansa asialla on varmasti myös siinä, että kaiken kiintymyksen jälkeen jouduin pari viikkoa sitten sanomaan heipat tässä erikoistilanteessa elämässäni mukana olleelle henkilölle ja yrittää hyväksyä jälleen kerran se, etten onnistunut luomaan mitään pysyvämpää ihmissuhdetta. Ja tavallaan soimaan itseäni tästä, että olisinko voinut tehdä jotakin toisin, vaikka toisaalta myös tiedän, että todellisuudessa ne elämän reaaliteetit molempien puolelta olisivat lopulta varmaankin olleet myös syy sille, miksi juttu ei välttämättä muutenkaan olisi kantanut pidemmälle. Onneksi sentään pystyimme säilyttämään välit kavereina ilman suurempaa draamaa.

Mitä aiot tehdä poikkeustilan jälkeen?

Kaikista eniten haluaisin pian vihdoinkin nähdä vanhempani, sillä siitä on ikuisuus kun olen saanut halata heitä ja viettää aikaa heidän kanssaan muuten kuin puhelimen välityksellä. Sen lisäksi kaipaan ystäviäni, joten haluaisin ehdottomasti viettää aikaa heidän kanssaan – puistopiknikiä, koti-iltaa, koirakävelytreffejä, mökkiviikonloppua, kanoottiretkeä lähisaareen, mitä ikinä, kunhan vain näemme ja voimme viettää aikaa yhdessä. Ja elättelen myös toiveita siitä, että tänä kesänä edes terassit avautuisivat ja pääsisin ihmisten ilmoille täältä kotiolojen mökkihöperyydestä.

Varovaisesti myös toivoisin, että ehkäpä kesän jälkeen myös matkailu alkaisi vähitellen olla taas mahdollista tietyin erityisjärjestelyin. Toki ensin ihan kotimaassa (siitäkin olen tässä tilanteessa kiitollinen) mutta myös myöhemmin muualle. Omalla bucket-listallani on vielä monia matkakohteita missä haluaisin käydä, mutta nyt ei kuitenkaan ole vielä oikea hetki keskittyä niiden suunnitteluun.

Millaiset fiilikset tällä hetkellä yleisesti?

No sanotaan suoraan, että olen jostakin syystä itkenyt yli puolet ajasta samalla kun olen tätä postausta kirjoittanut. Joten ehkäpä fiilikset alkavat olemaan sellaiset, että mulle alkaa riittää tämä poikkeustilanne. Toki mielessä on myös ne yksittäiset kivat hetket, mitä olen tässä viikonlopussa kokenut – kuten sateiden väliin sattunut kävelylenkki ystävän kanssa, koiratreffit puistossa veljen perheen kanssa ja Facetime-maraton-maailmanparannus-puhelut Lontoossa asuvan ystävän kanssa.

Niinä poikkeustilanteen ahdistavimpina ja yksinäisimpinä hetkinä yritän kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että lopulta elämässäni on kuitenkin kaikki hyvin, eikä tämä tilanne loputtomiin kestä. Yritänkin pitää yllä toiveikasta fiilistä ja olla kiitollinen siitä, että olen saanut olla terveenä. Sen lisäksi minulla on kuitenkin ihana koti, jossa viettää aikaa ja elämässä mukana maailman suloisin koirakaveri, jonka kanssa ulkoilut ovat aina pieni seikkailu itsessään. Lisäksi olen kiitollinen edelleen jatkuvista töistäni, joista intoilen ja saan kicksejä päivittäin sekä tietenkin läheisistäni, joiden kanssa jutellessa tämä ympärillä oleva tilanne hetkiseksi unohtuu.

Miten sinulla menee? Onko koronatilanne muuttanut sinun elämän reaaliteetteja?

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun pioneeri ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 130 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

7 Comments

  • Inka
    17.5.2020 at 20:01

    ❤️ alkaa todella riittää tää kaikki, vakaasti uskon että tää alkaa pian olla ohi ja se vanha tutuhko arki (ja juhla!) voi taas pian nostaa päätään. Kyllä tästä selvitään ? #BEL

    Reply
  • Susanna
    17.5.2020 at 23:04

    Hyvä että sinulla on nyt tämä koirakaveri. Ei se koronatilanne mitenkään kivalta täälläkään tunnu, oikeastaan yritän vain katsoa sarjoja ja leffoja ja ajatella muita asioita niiden avulla silloin kun en lue uutisia. Nyt on ainakin aikaa etsiä uusia leffoja ja sarjoja, myös niitä vanhoja joita en ole vielä nähnyt. Joinain vuosina tuntuu siltä ettei uutisissa ole paljoa mitään hyvää ja tästäkin tuli sellainen kevät. Ennen koronaa olin miettinyt että olisin ehkä mennyt johonkin Välimeren maahan matkailemaan, en ole löytänyt täältä vielä sellaista paikkaa tai taloa jossa aidosti viihtyisin. Mutta uskon kuitenkin että se rokote valmistuu sitten kun valmistuu ja silloin voi taas matkustaa ainakin johonkin. Minua olisi kiinnostanut työ matkailualalla, mutta en enää tiedä onko se mahdollista pitää keksiä muuta, uskon että konkursseja tulee. Mutta asioilla on tapana järjestyä ja matkustelu kotimaassa voisi myös olla ihan hyvä vaihtoehto tälle vuodelle, pitää vaan yrittää löytää tarpeeksi mielenkiintoista nähtävää/koettavaa. Ainakaan ei tarvitse nyt stressata sellaisia matka-asioita kuten se ehtiikö lennolle tai onko se myöhässä

    Reply
  • Lilja
    18.5.2020 at 16:14

    Pitkästä aikaa pakko tulla kommentoimaan: sun koiruli on taatusti maailman söpöin ja ihanin <3 Aivan mielettömän suloinen, tulen tosi hyvälle tuulelle aina kun näen hänen kuviaan <3<3<3
    Koronakriisistä: itseeni se on vaikuttanut melko vähän toistaiseksi ja tunnen tästä suurta kiitollisuutta. Mutta pikkuhiljaa alan tajuamaan että ehkä se vaikutus tulee olemaan isompi kuin olen tajunnutkaan. Työni luonne saattaa muuttua radikaalisti ja ylipäätänsäkin tämä työkulttuuri johon olen tottunut. Asia erikseen on sitten mitä mahdollinen taloustaantuma tuo mukanaan. Olen yhtä kaikki onnelllinen siitä että tämä on ollut itselleni myös mahdollisuus pysähtyä ja laittaa arvomaailmaani järjestykseen. Yhtäkkiä tärkeältä ei enää tunnukaan valloittaa koko maailmaa ja tilalle on tullut kiitollisuus siitä miten monia ja upeita paikkoja on tullutkaan jo nähtyä.

    Reply
  • Yllättävän vähän koronatilanne sinällään meidän arkeen on vaikuttanut. Omat työni ovat muuttuneet etätöihin, mutta sisältö sinällään on pysynyt samana. Matkat tietysti on täälläkin peruuntunut, mikä harmittaa. Mutta ymmärretään, että sehän ei oikeasti isossa kuvassa ole kummoinenkaan asia.

    Reply
  • Miia
    7.6.2020 at 09:21

    Moi! Onko sulla vielä käytössä tuo adalminasecret-sähköposti? Laitoin pari viikkoa sitten viestiä Saskiasta.

    Reply
    • Anna-Katri
      14.7.2020 at 08:15

      On käytössä, mutta en ole nyt kesän aikana sitä paljoa käyttänyt – täytyypä käydä kurkistamassa nyt!

      Reply

Leave a Reply