Menu
Arki matkojen välillä / Elämänmuutos

Oho, ostin asunnon!

Elämä on kyllä välillä aikamoista vuoristorataa, tai ainakin omalla kohdallani ollut viime aikoina, tai sanotaanko viimeisen 1,5 vuoden aikana. Nimittäin kun palasin vastahakoisesti takaisin Suomeen 10 kuukauden maailmanympärimatkaltani elokuussa 2017, aloitin elämässäni jonkin uuden muutosvaiheen. Palasin tuolloin takaisin vanhaan asuntooni, mutta heti sinne päästessäni huomasin, ettei koti enää tuntunut kodilta ja varastoon matkan ajaksi sullottujen tavaroiden purkaminen takaisin asuntoon ahdisti. Päätinkin laittaa siltä istumalta asunnon myyntiin, ilman tietoa tulevasta kodistani (saati siitä haluanko edes asua Suomessa). Kun asuntoni menikin miltei heti kaupaksi, olin hetken hämilläni siitä, mitä seuraavaksi. Mutta sattuma puuttui peliin, kun eräissä juhlissa tätä asiaa ääneen tuskailin ja entinen työkaverini ehdotti, että josko muuttaisin hänen entiseen asuntoonsa.

Vuokrakoti löytyi siis nopeammin kuin olin osannut odottaa, ja saatoin hetkeksi huokaista helpotuksesta kun sinne lokakuussa 2017 muutin. Alunperin ajattelin asunnon väliaikaiseksi kääntymispaikaksi, ajatellen kokoajan, että kohta aloittaisin omistusasunnon metsästyksen, mutta yllättäen vuosi siellä vierähti, sitten siihen päälle kuukausi jos toinenkin, ennen kuin havahduin siihen, etten ollut vieläkään purkanut kaikkia muuttolaatikoita. Olin tämän ajan elänyt enemmän matkasta toiseen, matkalaukkuja purkaen ja taas uudelleen pakaten.

Vaikka välillä mielessä oli käynyt ajatus sen oikean pysyvämmän kodin löytämisestä, ajatus paikoilleen asettumisesta jotenkin ahdisti. Kävin itseni pakottaen tämän vuoden alussa parissa asuntonäytössä lähinnä sieltä vain juosten samantien karkuun päätöksenteon mahdottomuutta. Miten ihmeessä voisin päättää ostavani asunnon Helsingistä, jos mieleni laukkasi tuhatta ja sataa kaikkien niiden upeiden kohteiden välillä mitä maailmasta löytyykään. Mitä jos heittäisin entisen elämäni taakse ja muuttaisin Balille rakentamaan diginomadiunelmaani? Tai löytyisikö balanssi sittenkin Etelä- tai Väli-Amerikan surffirannoilta putiikkihostellin omistajana? Tai mitä jos sittenkin lähtisin työskentelemään johonkin Euroopan kaupunkiin? Tai Singaporeen? Tai…. Niin, näistä ehkä huomaakin, kuinka eksyksissä olinkaan kaiken sen kanssa, mitä elämässäni haluan. Tunsin jopa välillä olevani jotenkin epäonnistunut elämässäni, kun en tiennyt mitä haluan.

Mutta sitten tuli maaliskuun matkaputki ja sen päälle sängynpohjalle vievä sairastuminen. Tuon viikon sängyssä makaamisen aikana ajatusprosessini kuitenkin työsti kokoajan asiaa, jonka parissa olin nämä viimeiset puolitoista vuotta painiskellut: kaipasin pysähtymistä, aikaa itselleni, jonkinlaisen balanssin löytämistä elämässäni. En voisi enää kauaa jatkaa näin, tätä kiireistä, samalla niin antoisaa, mutta silti niin uuvuttavaa elämää. Minun tulisi muuttaa siinä monta asiaa, ennen kuin saavuttaisin balanssin, mutta mistä ihmeestä sen aloittaisin?

Ja kuin kysymyksiini olisi vastattu, tuli tuon saman viikon aikana sähköpostiini ilmoitus haluamaltani alueelta juuri myyntiin tulleesta asunnosta. Jostakin hetkellisestä mielenhäiriöstä laitoin samantien välittäjälle viestiä, ja seuraavana päivänä raahauduin sairaspedistäni asuntonäyttöön. Ja samantien asuntoon sisään astuessani tiesin sen. Tämän asunnon haluaisin, tämä tuntui pitkästä, pitkästä aikaa kodilta. Tuntui siltä, että tänne voisin asettua aloilleni pidemmäksikin aikaa. Rakentaa elämän yhteen paikkaan. Jätin tarjouksen ja jäin jännittämään. Seuraavana päivänä piinaavaan tarjouskilpailun jälkeen sähköpostiini kilahti viesti “onneksi olkoon, myyjä on hyväksynyt tarjouksesi”. Purskahdin itkuun. En tiedä kumpaa se oli enemmän iloa vai helpotusta. Minä sain sen, minä löysin kodin, minä uskalsin tehdä päätöksen! Vihdoinkin minulla olisi kaiken tämän matkalaukku- ja muuttolaatikkoelämän jälkeen paikka, jota kutsua oikeasti kodiksi. Mutta osittain siihen sekoittui myös jonkinlaista surua ja pakokauhua. Mihin olinkaan sitoutunut, oliko tämä juuri sitä mitä halusin, mitä jos ensi viikolla haluankin jotain muuta, olisinko enää ikinä vapaa menemään?

Mutta kun olin allekirjoittanut kauppakirjan, sain avaimet käteeni ja pääsin samana päivänä avaamaan tämän 30-luvulla rakennetun helsinkiläisen pikkukaksion oven, huokaisin helpotuksesta. Tämä tuntui kodilta, juuri siltä oikealta paikalta, jossa viihtyisin varmasti. 100 prosenttisesti oikealta ratkaisulta. Silläkin uhalla, että tuon oven kanssani avasi mies, joka asuu toisessa maassa ja jonka kanssa asiat yhteisestä tulevaisuudesta olivat vailla vastauksia. Mutta sillä hetkellä tiesin, että haluaisin määrittelemättömäksi aikaa itselleni paikan, jota aidosti ja oikeasti voisin kutsua kodiksi. Sen oman turvapaikan, jossa viihtyä, josta ponnistaa eteenpäin ja jonne palata jos niin on tarkoitettu. Ehkä asuisin siellä pari kuukautta, pari vuotta, pari vuosikymmentä. Ehkä laittaisin sen joskus vuokralle jos muutan maailmalle, tai ehkä viettäisin siellä loppuelämäni muuttuen jossakin vaiheessa Stocka-mummoksi, joka hurauttaa lauantaisin ratikalla Herkkuun skumppaa ostamaan. Kuka tietää.

Mutta nyt keskityn asunnon remonttiin, ennen kuin voin sitä oikeasti kodiksi kutsua saati sitten sinne muuttaa. Tällä hetkellä asunto nimittäin näyttää näistä kuvista poiketen aikamoiselta räjäytystyömaalta, mutta toivottavasti pikkuhiljaa asunto alkaa valmistumaan remonttikaaoksen alta. Siitä tosin varmasti vierähtää vielä hetki ennen kuin saan sisustettua asunnon itseni näköiseksi kaikilla niillä maailmalta mukaan tarttuneilla sisustusesineillä ja matkamuistoilla. Mutta hitsit sentään, että olen tästä kaikesta innossani – yksi pala elämäni palapelissä on vihdoin löytänyt oikealle kohdalleen.

Ja niin mites ne matkat? Aionko nyt uuden asunnon myötä vain pysähtyä kotoilemaan? Nooh, sanotaan, että aiemmin paljastamieni matkasuunnitelmien lisäksi mukaan on tullut monta muuta reissusuunnitelmaa, yksi niistä myös aikamoinen seikkailu, joten sanoisinkin, että asunnon osto ei missään nimessä omalla kohdallani ole pysäyttänyt kaipuuta nähdä maailmaa tai olisi jollakin tavalla esteenä reissujen toteuttamiselle. Päinvastoin tuntuu siltä, että oikeasta omasta kodista on helpompi lähteä niille unelmien reissuille – mutta myös palata niiltä takaisin kotiin.

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun sanansaattaja ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 150 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista kaikkia ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

9 Comments

  • Susanna
    1.7.2019 at 22:07

    Onnea uuden kodin löytämisestä ja niinpä elämä on vaihtoehtoja täynnä ja kun tarttuu tilaisuuksiin kaikenlaista voi löytää ja joskus käy tuuri. Kiinnostaisi myös ne uudet matkasuunnitelmasi

    Reply
    • Anna-Katri
      5.7.2019 at 07:06

      Kiitos paljon, näinhän se on – pitää vain uskaltaa say yes to everything. 🙂 Uusimmassa Jetlagissa-podcastjaksossa avaan enemmän reissusuunnitelmia:
      https://www.supla.fi/audio/3439635

      Reply
  • Keiju
    2.7.2019 at 13:18

    Onnea uudesta kodistasi. Voisitko vähän raottaa lisää tuosta ulkomaisesta miehestä joka kanssasi avasi oven-tulevaisuudensuunnitelmia kenties..

    Reply
  • Nicola
    3.7.2019 at 14:47

    Onnea uudesta kodista.!!!! <3

    Reply
    • Anna-Katri
      5.7.2019 at 07:09

      Kiitos paljon! <3

      Reply
  • Tuuli
    3.7.2019 at 20:23

    Onnittelut uudesta kodista ja päätöksenteon vaikeuden voittamisesta! Kivaa myös nähdä millaisen rempan teet, ja miten kodin sisustat – postaathan sitten siitä? Vaikkei tämä sisustusblogi olekaan, sinulla on niin tuo estetiikan taju kohdillaan…kuvat ovat kauniita ja asunnot ovat kauniita. Älä sitten enää myy tuota, laita vuokralle jos alkaa maailma kutsua tai muuten vaan ahdistaa – saat varmasti lainamenot Helsingin vuokrilla katettua (minkä nyt toki sanomattakin tiedät) Kohti seesteisempää elämää siis ?

    Reply
    • Anna-Katri
      5.7.2019 at 07:11

      Kiitos paljon! <3 On kyllä vähän hämmentynyt, mutta silti helpottunut olo että sain päätöksen tehtyä. Ja totta, tämä koti on nyt kyllä hankittu juuri sitä silmällä pitäen, etten sitä ihan heti laittaisi myyntiin vaan jos maailmalle joskus pidemmäksi aikaa suuntaan, niin sitten vuokraisin sen. Mutta toisaalta, eipä sitä koskaan tiedä mitä elämässä vastaan tulekaan - toivottavasti tosin niitä seesteisempiä kausia kuin tätä muutosmyllerrystä. 😀

      Reply

Leave a Reply