Menu
Matkahetkiä

Paikallispubissa Guinea Bissaussa

Gambiassa ollessani suuntasin yhtenä päivänä tutustumismatkalle pieneen Guinea-Bissaun valtioon. Matkan määränpäänä oli paikallinen kyläkoulu, jonne vein lahjoituksia silloiselta työnantajaltani, mutta paluumatkalla kuskini ehdotti että josko pysähtyisimme myös pienessä kylässä vierailulla. Ja enpä muista milloin olisin matkaillessa sanonut ei jollekin uudelle. Joten niin löysin itseni pienen kylän pihamaalta ja tuo lyhyeksi tarkoitettu piipahdus venyi useampaan tuntiin.

Kun nousin autosta ulos, minut ensimmäisenä luokseen vastaanotti suurperhe, jonka savesta rakennetun talon pihamaalla juoksenteli ympäriinsä valehtelematta ehkä kymmenen lasta – ja niiden rinnalla kanoja pikkutipuineen. Pian kävikin ilmi, että perhe koostui kahdesta vaimoista, ja jo kuolleen aviomiehen äidistä, sekä perheen lapsista, joita toiselle vaimolle oli siunaantunut kahdeksan ja toiselle hieman vähemmän. Minut otettiin avosylin vastaan ja istutettiin pihamaalle pienelle jakkaralle, jonka ympärillä perhe oli tekemässä arkiaskareitaan.

Tämän suurperheen lisäksi lähitienoilla oli useampi muu kotitalo ja niissä asuvat perheet muodostivat tiiviin kyläyhteisön, jossa autettiin toinen toisiaan. Mitään supermarketeja täältä ei todellakaan löytynyt, vaan kaikki tarvittava viljeltiin itse ja se mitä ei itsellä ollut, saatettiin hankkia naapurilta vaihtokaupalla.

Kylän keskellä oli yksi yhteinen rakennus, tai no, pääosin se oli puiden oksilla tiheästi aidattu pieni ympyränmuotoinen alue yhden suuremman puun katveessa. Ovena toimi sininen verhokangas, josta minut ohjattiin sisään. Kävi ilmi, että kyseessä oli kylän paikallispubi, jonne sinisen oven taakse saattoi suunnata kiireisen päivän jälkeen rentoutumaan ystävien kanssa. Kyläläiset johdattivat minut sisään pubiin, ja paikan matalien puutuolien sijaan minulle kiikutettiin iso muovituoli ja istutettiin siihen.

Majan nurkassa oli isoja vesikanistereilta näyttäviä laatikoita, mutta veden sijaan niissä säilytettiin paikallista ylpeyttä – cashew-pähkinöistä tehtyä viiniä. Kyläläiset halusivat ehdottomasti tarjoilla sitä minulle, niinpä kohta eteeni kiikutettiin iso muovituopillinen tätä juomaa ja majan ympärille alkoi kerääntymään enemmän ja enemmän huvittuneen näköisiä ihmisiä. Heistä jokainen selvästi halusi nähdä, mitä tapahtuu, kun tämä heidän kylään eksynyt vaalea tyttönen juo viiniä.

Maistoin ensimmäisen suullisen varovasti. Pähkinäinen alkoholiaromi tuntui kitkerältä suussa, mutta yllättävää kyllä, juoma ei maistunut niin pahalta kuin olin etukäteen ajatellut. Suullisen jälkeen nostin mukini ylös ja hymyilin tyytyväisenä, mutta koska kaikki tuijottivat minua edelleenkin odottava ilme kasvoillaan, päätin kulauttaa alas koko mukillisen. Nauraen siihen kaadettiin kohta lisää juotavaa, ja koska en tiennyt oliko epäkohteliasta kieltäytyä mukin täytöstä, niinpä suomalaisella tyyneydellä tartuin taas muovimukin kahvaan ja annoin pähkinäviinin poltella sisuskalujani uudelleen.

Paikallisilla näytti ainakin olevan hauskaa tätä episodia katsellessa, mutta taisin tuottaa heille pienen pettymyksen kun en humaltunutkaan vielä näistä kahdesta, eurooppalaisella mittapuulla laskettuna pienestä annoksesta. Kiitin kuitenkin onneani, ettei tuoppiini kaadettu enää kolmatta kierrosta – ehkäpä he päättivät säästellä viiniä itselleen tulevaa ilta varten, kun huomasivat, että tämä outo skandinaavi oli kuin kotonaan heidän pubissaan.

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun pioneeri ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 130 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

No Comments

    Leave a Reply