Peru on kaunis inkakaupungeistaan tunnettu valtio Etelä-Amerikan länsirannikolla. Matka Peruun on kuin aikamatka ikivanhojen kulttuurien ja kansojen maailmaan.
Kiehtovan kulttuurinsa lisäksi Peru tarjoaa matkailijalle toinen toistaan henkeä salpaavimpia maisemia, mutta myös kerran elämässä -aktiviteetteja. Vaella Andien vuoristomaisemissa, tutustu kadonneeseen inkakaupunkiin ja retkeile Amazonin sademetsässä. Peru ihastuttaa kauneudellaan ehdottomasti kokeneemmankin matkailijan, mutta on myös helppo kohde aloittelevalle seikkailumatkailijalle.
Lue lisää matkakokemuksia Perusta näistä postauksista:
- Cusco – Ensikosketus Peruun
- Peru – Kohti Machu Picchua
- Machu Picchu – Inkojen kadonnut kaupunki
- Peru – vuoristomaisemia ja markkinakojuja
- Peru – Titicaca-järven kelluvilla saarilla

Näkyvää historiaa
Perulla on tuhansia vuosia pitkä historia ja inkakulttuurinsa puolesta kiehtovia perinteitä. Merkittävintä koko Etelä-Amerikan historiassa on, että 3000–1800 eaa Perun rannikolle kasvoi Etelä-Amerikan ensimmäinen järjestäytynyt intiaanisivilisaatio. Intiaanikulttuuri kukoista maassa noin noin 900-100 eaa, jonka aikana vuorten rinteille luotiin muinaisia terassiviljely- ja kastelujärjestelmiä. Vielä tänäkin päivänä siivun historiaa voi nähdä muinaisissa inkakylissä sekä niiden ihmeellisissä pyramideissa ja temppeleissä.
Peru kukoisti inkavaltiona, kunnes Espanja valtasi sen 1500-luvulla. Tämän jälkeen Peru toimi Espanjan siirtomaana, minkä jäljet näkyvät edelleen maan joidenkin kaupunkien kolonialismia henkivissä rakennuksissa.
Nykyisin Peru on demokraattinen tasavalta, joka itsenäistyi Etelä-Amerikan maista viimeisenä – vuonna 1821. Itsenäistymisen jälkeen maa on sotinut naapurivaltioidensa, kuten Chilen kanssa. Myös alkuperäiskansojen oikeudet ja keskenään taistelevat oikeisto, vasemmisto ja keskusta ovat aiheuttaneet maassa levottomuuksia.
Turistille Peru on nykyisin turvallinen, kun kohteesta ja sen eri alueiden tilanteesta ottaa selvää etukäteen.

Troopiikkia ja tasankoja
Peru on osa Andien vuoristoaluetta. Ilmasto maassa vaihtelee suuresti riippuen sijainnista vuoristoon. Peru jaetaan kolmeen maantieteelliseen osaan: rannikkoon, Andeihin ja trooppiseen viidakkoon.
Andeilla eli ylämaassa ilmasto on muuta maata kylmempi ja sateisempi. Vuoriston länsipuolella sijaitsevat kuivat tasangot, joissa sade ja vuodenaikojen vaihtelu on vähäistä. Itäpuolella sademetsissä lämpötilat nousevat ja ilmasto on trooppinen.
Kesästä Perussa nautitaan huhtikuusta joulukuuhun – rannikolla lämpötilat vaihtelevat 25-35 asteen välillä. Mitä ylemmäs vuoristossa mennään, sitä viileämpi sää on ympäri vuoden. Perun sademetsät ovat osa Amazonia, jossa on lämmintä ja kosteaa vuoden ympäri.

Peru – rikas ruokakulttuuri
Perulainen keittiö on yhdistelmä maan omia ruokaperinteitä sekä muualta tulleita vaikutteita. Perun ruokakulttuuri on saanut vaikutteita muun muassa Espanjasta, Japanista, Kiinasta, Italiasta ja Länsi-Afrikasta. Perusaineksia keittössä ovat esimerkiksi sian-, naudan- ja kananliha, riisi, chili ja maissi. Perulainen herkku ja erikoisuus on marsun liha. Trooppisena maana hedelmät ovat tärkeässä osassa ruokavaliota.
Perulaisten ruokatottumukset vaihtelevat paljon alueen mukaan. Matkatessa Peruun kannattaa kokeilla ainakin cevicheä, lomo saltadoa ja parihuela-keittoa. Sekä ceviche, että parihuela-keitto ovat mausteisia kalaruokia. Lomo saltado sisältää naudan sisäfilettä, riisiä sekä perunaa.
Vuoristoissa vaeltaessa voi ravintolasta tilata kokateetä. Kokatee on kokapensaan lehdistä valmistettava tee. Teellä uskotaan olevan piristävä vaikutus. Kokateessä maistuu pinaatti, minttu ja vihreä tee.

Peru – koe ainakin nämä
Machu Picchu
Machu Picchu – inkojen kadonnut kaupunki, on tunnetuin nähtävyys Perussa. Eikä syyttä. Tämän inkojen kadonneen kaupungin maisemat ovat henkeäsalpaavan upeita. Vaikka Machu Picchu on turistien suosima, se täytyy jokaisen Perussa matkustavan ehdottomasti kokea. Machu Picchu maisemineen ja historioineen ei jätä kylmäksi!
Machu Picchuun pääsee päivittäin vain rajallinen määrä turisteja. Varaa lippusi siis ajoissa. Inkojen valtakunnassa riittää nähtävää, joten reitti kannattaa suunnitella etukäteen ja mielellään palkata mukaan osaava paikallisopas.
Parhaiten saat irti Machu Picchusta, kun viettää paikalla ainakin kaksi päivää. Lähellä sijaitsee Aguas Calientesin kylä erilaisine majoitusmahdollisuuksineen.
Täältä löydät lisää vinkkejä Machu Picchun valloittamiseen.
Titicaca-järvi
Titicaca on tilavuudeltaan Etelä-Amerikan suurin järvi. Se tarjoaa kauniiden maisemien lisäksi myös paljon koettavaa. Maisemien ihailua varten kannattaa varata paikka veneretkeltä.
Titicaca-järvellä veneillessä kannattaa tutustua sen saariin. Suosituimpia saaria ovat Los Uros -keinotekoiset saaret. Saaret ovat rakennettu kokonaan kelluvista kaisloista. Saarien asukkaat pakenivat aikanaan inkoja kaislalautoille. Lautoilla asuu edelleen noin 300 ihmistä.
Osalla saarista turistin on mahdollista myös yöpyä. Titicaca-järvellä pääsee tutustumaan asukkaiden erilaiseen elämäntapaan.
Kokemuksia Titicacalla vierailusta.

Colca-kanjoni
Vaeltamisesta innostuneille ehdoton pysäkki on Arequipan Colca-kanjoni. Colca on maailman yksi syvimmistä kanjoneista, jopa 3270 metrin syvyydellään.
Colcassa vaeltaessa voi nähdä esimerkiksi jäätiköitä, rotkoja ja kuumia lähteitä. Vaellusreittien ohella on mahdollisuus poiketa 1500-luvulla rakennetuissa kylissä. Kylissä on myynnissä erilaisia kirjailtuja tekstiileitä.
Lisää jännitystä kaivatessa, voi suunnata Colcan yllä kulkevalle kaapeliradalle. Yli 90 metriä Colcajoen yläpuolella kulkeva rata näyttää kanjonista varmasti uuden puolen.
Kanjonin upeiden vaellusreittien lisäksi se lumoaa andienkondoreilla. Andienkondori on lentotaitoisista linnuista maailman kookkain. Lintujen siipiväli voi olla jopa yli 3 metriä ja ne elävät yli 60-vuotiaiksi. Nämä uljaat linnut viihtyvät Colcan kanjonissa. Monet matkailijat hakeutuvat kanjonille varta vasten nähdäkseen andienkondoreiden lennon.
Pacaya-Samiria -kansallispuisto
Pacaya-Samiria tarjoaa unohtumattoman seikkailun! Kansallispuisto on osa Amazonin sademetsää. Viidakko on täynnä eksoottisia eläimiä ja kasvustoa.
Pacaya-Samirialla voi meloa kanootilla keskellä piraijoiden täyttämässä joessa. Viidakossa elää myös esimerkiksi jaguaareja, laiskiaisia ja anakondia.
Ilmasto on sademetsälle tyypillisesti kostea ja lämmin. Retkelle Pacaya-Samirialle kannattaa varata aikaa useampi vuorokausi.

Cusco
Cuscon kaupunki sijaitsee Andeilla, Kaakkois-Perussa. Kaupunki toimi aikoinaan Inkavaltakunnan pääkaupunkina. Nykyisin turistit vierailevat kaupungissa matkatessaan kohti Machu Picchua.
Cusco tarjoaa Perun luontokohteisiin verrattuna palan perulaista kaupunkielämää. Kaupungissa kävelemällä pääsee näkemään paikallisia markkinoita, värikästä katutaidetta ja vanhaa arkkitehtuuria.
Kaupunki on tunnettu aukioistaan, jotka kannattaa ehdottomasti tarkastaa. Plaza Mayor ja Plaza Regocijon ovat oiva paikka nauttia paikallisesta kulttuurista.
Peru – lisäinfoa
- Pääkaupunki: Lima
- Sijainti: Etelä-Amerikan länsirannikolla Andien vuoristossa
- Asukasluku: noin 33 miljoonaa
- Kieli: espanja, ketšua, aimara ja paikallisia amazonilaisia kieliä
- Väestö: amerikanintiaanit 45 %, mestitsit 37 %, valkoiset 15 %, muut 3 %
- Hallitusmuoto: tasavalta
- Valuutta: Perun sol
2 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
23.10.2021 at 17:53Peru tosiaan on valtavan monipuolinen matkakohde! Andien alueella sekä Amazonin alueella, juurikin tuolla Pacaya-Samiriassa ollaan käytykin jo, mutta erittäin mieluusti kumpaankin alueeseen sitä tutustuisi entistä tarkemmin. Pacaya-Samiriassa muuten ei tarvitse tyytyä vain melomiseen, vaan siellä halutessaan voi myös uida piraijojen täyttämässä joessa! 🙂
Ihmettelin muuten tuota itsenäistymisvuosilukua 1980, eikö Peru itsenäistynyt jo 1800-luvun alkupuolella?
Anna-Katri
26.10.2021 at 09:44Perusta löytyy kyllä valtavasti kiinnostavia paikkoja! Ja kiitos tarkkasilmäisyydestä – vuosiluku on nyt korjattu, mikälie virhe oli aiemmin päässyt tekstin joukkoon livahtamaan. 🙂