Menu
Matkahetkiä

Romanttinen Seine or not

Vuosia sitten vietin kesälomani Pariisissa. Yhtenä iltana suuntasin ystävieni kanssa Seinen rannalle piknikille ja Pariisin taa laskevaa auringonlaskua ihailemaan. Levitimme viltin rantakiveykselle ja asettelimme picnic-eväät esille – macaroonseja ja samppanjaa, mitäpä muutakaan kun kerta Pariisissa ollaan. Poksautimme samppanjapullon auki, kippistelimme kesälle ja ystävyydelle ja nautimme tästä upeasta kesäillasta pastellinsävyisissä maisemissa.

Ilta alkoi jo vähän hämärtyä ja taustalla livebändi viritteli jatsahtavia säveleitään. Tuntui siltä, että olisin ollut hetkellisesti keskellä pariisilaisen elokuvan lavasteita. Kun vielä kohta jostakin tummahiuksinen ranskalainen mies tuli luokseni, ja kysyi voisiko saada puhelinnumeroni, sillä haluaisi viedä minut treffeille, minun oli pakko nipistää itseäni, että uskoin olevani juuri tässä hetkessä ja tässä paikassa. Kuinka romanttista!

Jouduin kuitenkin antamaan ranskalaismiehelle pakit, sillä deittailin tuolloin erästä suomalaista miestä varsin vakavasti. Hän olikin tulossa juuri viikon päästä Pariisiin luokseni, joten ajattelin viedä hänet samaan paikkaan Seinen rannalle romanttiselle kahden keskiselle hetkelle. Alku olikin lupaavaa ja nautimme illasta, mutta jossakin vaiheessa saimme aikaan kunnon pariskuntatappelun ja mies lähti vetämään yksin Seinen rantaa eteenpäin. Great. Tuolla hetkellä aloinkin pohtimaan, että olisiko sittenkin pitänyt sanoa heipat tälle miehelle eikä sillä ranskalaiselle… Nimittäin yhdessä matkailu jos mikä näyttää suhteen todellisen luonteen aikamoisella pikakelauksella.

Lue lisää Pariisi-tarinoita ja vinkkejä täältä!

About Author

Seikkailumatkailija ja palkittu matkailuvaikuttaja. Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Käytynä 197/197 maata ja kaikki maanosat.

1 Comment

  • Susanna
    4.12.2019 at 17:04

    Hieno kohde, voi harmi ne väärät valinnat.. Tosin eihän sitä tiedä jos se toinenkin olisi ollut väärä valinta, hmm etukäteen ei voi tietää siitäkään minkälaisten ihmisten kanssa tulee toimeen. Itse en siedä helposti todella temperamenttisia luonteita kun taas avoinmielisten ihmisten kanssa tulen yleensä hyvin toimeen kun ei tarvitse riidellä tai ns.olla varpaillaan. Jostain syystä näen kuitenkin yleensä temperamenttisia ihmisiä hotellejen respoissa mutta onneksi en aina

    Reply

Leave a Reply